Meillä on liki 14-vuotias tyttö, perheemme esikoinen. Muiden, koulun, isovanhemoien jne. mielestä fiksu, hyväkäytöksinen lapsi. Vaan kotona on kaikki toisin, en tiedä, minkä hirviön olenkaan maailmaan luonut :-(( Olemme aina painottaneet kasvatuksessamme rehellisyyttä, vaan mitä tekee älykäs lapseni, valehtelee silmät ja suut täyteen meille vanhemmille, vaikka jäisi kiinni itse teossa! AINA on joku hyvä selitys valmiina. En hei voi ymmärtää tätä valehtelua, onko se ihan normaalia?
Sitten kun rajoitamme "rangaistukseksi" lastamme, esim. kaverille meno jätetään väliin, puhelin takavarikkoon pariksi päiväksi jne. niin jo alkaa megalomaaninen kiukuttelu: "Alan syömälakkoon", "Olen nauhoittanut huutoasi ja aion ilmoittaa siitä viranomaisille" ym. käsittämätöntä!!! Hän ei ala sentään riehumaan, paisko tavaroita tmv., mistä kai saisin olla kiitollinen, mutta tuo järjetön draama-Queen -meininki ottaa kaaliin ja RASKAASTI. Parasta tietenkin on, että molemminpuolisen pää punaisena huutamisen jälkeen poden mahtavaa syyllisyyttä ja taas kerran lupaan itselleni yrittää seuraavalla kerralla käyttäytyä aikuismaisemmin. Siinä onnistumatta.
Onko kellään muulla täällä samankaltaisia kokemuksia, valehteleeko kenenkään muun murkkulapsi ja pitäisikö minun olla kovinkin huolissaan? Vai paistaako valo vielä joskus tyttärenikin aivoihin...? Pliis, kertokaa, niin ei tarvitse jatkaa yksin ahdistustaan. Kiitos, KIITOS kaikille, jotka jaksatte vastata1
Sitten kun rajoitamme "rangaistukseksi" lastamme, esim. kaverille meno jätetään väliin, puhelin takavarikkoon pariksi päiväksi jne. niin jo alkaa megalomaaninen kiukuttelu: "Alan syömälakkoon", "Olen nauhoittanut huutoasi ja aion ilmoittaa siitä viranomaisille" ym. käsittämätöntä!!! Hän ei ala sentään riehumaan, paisko tavaroita tmv., mistä kai saisin olla kiitollinen, mutta tuo järjetön draama-Queen -meininki ottaa kaaliin ja RASKAASTI. Parasta tietenkin on, että molemminpuolisen pää punaisena huutamisen jälkeen poden mahtavaa syyllisyyttä ja taas kerran lupaan itselleni yrittää seuraavalla kerralla käyttäytyä aikuismaisemmin. Siinä onnistumatta.
Onko kellään muulla täällä samankaltaisia kokemuksia, valehteleeko kenenkään muun murkkulapsi ja pitäisikö minun olla kovinkin huolissaan? Vai paistaako valo vielä joskus tyttärenikin aivoihin...? Pliis, kertokaa, niin ei tarvitse jatkaa yksin ahdistustaan. Kiitos, KIITOS kaikille, jotka jaksatte vastata1
Vastaukset 26
Vanhimmat
Murrosiästäni on jo aikaa,mutta ajattelin kirjoitella jos vaikka olisi apua/neuvoja.
Mietin asioita sen pohjalta miten itse ajattelin maailmaa 14-15-vuotiaana.
Millaisissa asioissa tyttäresi valehtelee?
Useimmitenhan teinit valehtelvat sen vuoksi kun ajattelevat ettei lupaa kuitenkaan saa.
Tässäkin asiassa olisi tärkeää kun opittaisiin puhumaan ja neuvottelemaan asioista eikä tehtäisi hätäisiä johtopäätöksiä.
Esim 1. Olisin halunnut mennä jonkun pojan luokse yöksi.Uskoin että lupaa ei tule,joten sanoin että menen tyttökaverin luokse yökylään.Asia oli sillä selvä.Menin pojan luokse.
Esim 2. Miksi haiset ihan tupakalle? "Koska olin kavereiden kanssa jotka polttaa..."
Näitähän esimerkkejähän löytyy.
Äitinä et ole tehnyt mitään väärää,en ainakaan usko niin.Oma äitini oli ainakin paras äiti mitä voi olla.Kavereiden painostus voi olla myös osasyy asiaan.Murrosikään kuuluu kaikenlaista.
Onneksi se on ohimenevää,ainakin suurimmalla osalla :)
Itse elin aika hurjan teiniän,mutta ihan "kunnollinen" rehellinen työssäkäyvä aikuinen minusta on tullut.Ja olen todella hyvissä väleissä vanhempieni kanssa.
Paistaa se valo vielä sinne tyttäresikin aivoihin,aivan varmasti!
Yhdyn täysin edellisen kirjoittajan viestiin. Itse olen 25 vuotias kahden pienen lapsen äiti. Omasta murrkkuiästäni muistan sen, etten (jostain kumman syystä) uskaltanut puhua vanhemmilleni tietyistä asioista kuten pojat, alkoholi, bileet, tupakka jne... Se taas johti valehteluun!
Vanhempiini on tosi hyvät välit, ei niissä nykyäänkään mitään vikaa ole. Mutta ehkä se on ihmisten luonteesta kiinni. Ehkä tyttäresi ei vain yksinkertaisesti uskalla puhua asioista suoraan. Tai kuten itselläni, hävetti tehdä "tyhmiä", enkä voinut asioita myöntää.
Omalla kohdallani toivon suuresti, että lapseni kohdalla kykenisin puhumaan avoimesti näistäkin asioista ja selittämään asiat niinkuin ne ovat. Ja eritoten ymmärtämään sen, että lapset oppivat asiat vain kantapään kautta.
Ja mitä tulee itseeni.. vaikka nuorena olenkin kaikkea tyhmää tehnyt ja valehdellut puuta heinää, olen nykyään "täysipäinen" =), empaattinen ja muut huomioonottava ihminen. Enkä kykene enää valehtelemaan (paitsi pieni valkoisia..) sillä omatunto kolkuttaa liikaa! Eli tyttärestäsikin voi tulla "normaali" ja fiksu ihminen kunhan aikuistuu ja ymmärtää kokemaansa!
Et ole yksin. 17-vuotias tyttäreni valehtelee ja on jäänyt kiinni emävalheistakin muutamia kertoja. Kotiarestia napsahtaa tytölle tämän tästä, matkapuhelimen takavarikoin myös.
Rahankäytössä ei tyttärellä ole mitään tajua. Tytär käyttää kesätyörahat vaatteisiin, kenkiin, meikkeihin ja muihin turhuuksiin. Emme anna viikkorahaa tms.. Lukion maksamme ja sitten on selvittävä omillaan. Luottamus lapseen on mennyt tyttären valehtelun myötä lähes täysin. Tytär uskottelee kirkkain silmin äidille ja isälle kaikenlaista.
Olen kasvattanut lapseni kotiäitinä ja olen laittanut aina lapset etusijalle elämässäni. Kotona on opetettu lapsille oikean ja väärän ero, meillä on ollut kotona aina selvät säännöt ja rajat.
En hyväksy lapsen valehtelua missään iässä. Murrosikäisellä ei ole mitään vapauksia tässä suhteessa. Jos murrosikäinen selviää arjen kiusallisista tilanteista valehtelulla, siitä tulee tapa, jolla selvitään kuin koira veräjästä.
Tytär osaa käyttäytyä siivosti opettajien, naapureiden, kummien, sukulaisten ja isovanhempien aikana. Kukaan heistä ei tiedä, millainen hirviö tyttö todellisuudessa on.
Tyttären kapina on erittäin voimakasta. Murrosikä alkoi noin 9-10 vuoden iässä ja loppua ei näy. Äiti on tyttären mielestä aina väärässä. Välillä tuntuu, että tytär suorastaan vihaa äitiään. Ala-asteen 3-luokalla alkoi vastaaninttäminen ja taistelu äitiä vastaan. Yläaste oli yhtä helvettiä. Edes lukio ei ole tyttöä rauhoittanut.
Tällä hetkellä näkyy valoa tunnelin päässä. Lukio on käyty 2 vuoden kuluttua ja saamme heittää tyttären pihalle. Varmasti arki helpottaa, kun ei tarvitse nähdä päivittäin.
En osaa sanoa, mistä tuollainen tyttären äitiviha johtuu. Suurin osa murrosikäisten vanhemmista sanoo, että tytöt ovat vaikeampia kasvattaa kuin pojat. Meille on nähtävästi sattunut tavallistakin vaikeampi tapaus kasvatettavaksi.
että lapsi voi olla oma itsensä kotona.
Haluaisin myös kommetteja semmoisilta vanhemmilta
JOTKA EIVÄT OLE KOSKAAN VALEHDELLEET.
Minä itse vedin kiltin tytön roolia kotona ja olin kauhukakara koulussa.
Pelkäsin että äiti hylkää jos oikuttelen hälle.
Äidin rakkaus on suunnaton.
Itselläni on 14 vuotias tyttö, josta löytyy tulisuutta ja sanavarastoa.
Kääkkä, vitun ämmä,perkeleen paska....sanoja äidistä, kun oikein elämä ottaa pattiin.
Mutta ympäristölle tyttö on pelkkää iloa.
Äimistelin todistusta jossa käytösnumero oli 9.
Olen päättänyt että mulle saa lapseni olla oma ittensä, kyllä kestän. Yritän olla ottamatta itteeni.
Jos lapsi näkee aikuisen täydellisenä hän rupeaa
valehtelemaan, yrittää itsekkin olla täydellinen.
Sinulla on lepsu ja salliva suhtautuminen nuorten rumaan käytökseen ja kielenkäyttöön. Lapselta ja murrosikäiseltä nuorelta voi ja pitää vaatia kotona asiallista käytöstä ja puhetta. Kenenkään äidin ja isän ei tarvitse kuunnella alatyylin kieltä. Ei edes omilta lapsiltaan. Pese lapsen suu saippualla seuraavalla kerralla. Valehtelua ei tarvitse sietää, ei lapselta eikä aikuiselta. Rehellisyys maan perii. Rehellisyys ja moraali opetetaan lapselle kotona.
Lapsesi "esittää" koulussa ja ympäristössä jotakin muuta kuin mitä hän todellisuudessa on. Nuoren todellinen luonne paljastuu kotona. Mietipä, kun tyttösi menee esim. kesätöihin. Kun jokin vastustaa, onko työnantaja tai asiakas myös "saatanan homo" tai "vitun huora"?
Lapsesi kunnioitus Sinua kohtaan ei ole kummoinen, jos hän puhuttelee äitiään nimillä "Kääkkä, vitun ämmä,perkeleen paska...." Minä antaisin selkään tuollaiselle kakaralle, niin että näkisi kaikki nurkat yhtä aikaa! Kirjoituksesi luettuaan ei tarvitsekaan ihmetellä, missä ovat nuorten käytöstavat, aikuisten ja auktoriteettien kunnioitus ja moraali. Tavat ja puhetyyli opitaan kotona!
täydellinen äiti ja kasvattaja. Melkein kuin oma äitini oli joka yritti kasvattaa minusta täydellistä lasta.
Mutta eipä tullut. Kokeilin kaikki salassa kodin ulkopuolella mitä kotona kiellettiin.
Kotona olin oikea enkeli kun vanhemmat sitä halusivat. Kaikki paha olo jäi sisuksiin.
Pääni oli murrosiässä täynnä oikeita käytöstapoja joita kotona opetettiin.
En tietenkään salli lapseltani hurlumhei- käytöstä. Mutta uskon , että tavallani näen lapseni rehellisenä. Ei se tarkoita sitä jos mulle huutaa, että huutais työnantajalleen.
Olen opettanut että mulle saa pahan olon purkaa.
Koen oman kotikasvatukseni liian täydellisyyteen pyrkiväksi. Eihän aikuisetkaan ole täydellisiä.
Mistähän johtuu että nuo täydellisten vanhempien lapset kertovat minulle lapseni luona vieraillessa, että miten kauheaa heidän kotona on kun äiti ja isä ei ymmärrä meitä murkkuikäsiä ollenkaan.
En mielestäni opeta lapsestani räähkää, vaan semmoista täysipainoista ihmistä joka tuntee, että tapahtuipa mitä tahansa äiti ja isä rakastavat häntä.
Aina vaan löytyy niitä,jotka tarkoin tietävät miten lapsia kasvatetaan. Se,jos vaikka pesee murkun suun saippualla ei kyllä tippaakaan paranna murkun käytöstä- paitsi tietysti teoriassa. Oli virkistävää lukea"voiceen" realistinen ja aidosti rehellinen kirjoitus. Teorian soveltaminen käytäntöön se vasta taitoa kysyykin.
olipa mukava huomata että edes yksi ihminen on samaa mieltä kanssani.
Totta, on helppoa puhua ja toteuttaa sama asia käytännössä.
Olen ylpeä kun tyttöni on sanonut minulle, ettei kukaan hänen kavereistaan pysty puhumaan äidilleen niinkuin hän.
Mieheni on taas sanonut että kun antaa elämän mennä omalla painollaan, jokaisella meillä on oma tiensä vaikka ois kuinka hyvin kasvatettu.
varmaan kun sun tyttö, paitsi että yleensä en huuda mun äitille vaan isälle ja mun äitin kans meiän välit on tosi hyvät ja tykkään siitä tosi paljon. mut sit taas esim. raha-asioissa mä riitelen usein mun isän kanssa ja mulle tulee siit huono olo tekis mieli sanoo anteeks ku sehän ne rahat aansaitsee mut mun kantti ei vaan kestä tai jotaan sellasta... Mut kokeile ehdottaa jotaan yhteistä vaik risteilyy sun tytölle! Me mennään mun äitin kans viikonlopuks tampereelle yhteen tapahtumaan ja silleen muutenki tehään aina kaikkee! Kyl ne välit siit lämpenee toivottavasti! Hyvää kesää!
Kun on riidellyt,huutanut,valehdellut ja tuottanut vanhemmilleen pettymyksen/huonon olon niin aivan varmasti myös nuori kokee huonoa oloa tekemästään.Muistan tämän itsekin nyt kun luin viestisi.
Anteeksipyytäminen vaan oli vaikeaa,jäi liian useasti tekemättä.Kantti ei kestänyt vaikka kuinka teki mieli avata se ovi jonka juuri oli paiskannut perässään kiinni,ja sanoa "anteeksi äiti" ja halata päälle.
Kiva saada tähän myös nuoren mielipide ja tämän sanon aivan rehellisesti! Kukaan tuskin voi oikeasti ymmärtääkään 14-vuotiasta ja hänen mielenliikkeitään paremmin kuin toinen samanikäinen :-) Yhteinen retki tmv. kuulostaa mukavalta idealta. Kiitoksia ja hyvää kesää myös sinulle!
Nyt on jo ikää kaksinkertaisesti sinuun verrattuna, mutta muistan edelleen kuinka rumasti olen sanonut vanhemmilleni teini-iässä, siis joskus viime vuosikymmenellä. Ja kuinka monesti sitä halusikaan mennä pyytämään anteeksi, mutta ei vaan kerta kaikkiaan pystynyt, ei varmaan ollut sisua muuhun kuin tappelemiseen!
Koulussa ja muualla olin kyllä kiltti, mutta kotona asiat aina vain kärjistyivät ja tunsin jääväni veljieni rinnalla varjoon. Onneksi nykyään osaan jo käyttäytyä paremmin ja välit vanhempiin ovat ihan hyvät! :D
Omat hankaluuteni jatkuivat kuitenkin lukioon asti, koska sairastuin (tietämättäni) kilpirauhasen liikatoimintaan. En pystynyt enää keskittymään, olin levoton, nukuin huonosti ja koulussa meni yhtäkkiä päin mäntyä. Ja kotona tapeltiin edelleen! Nipin napin sain koulun läpi ja vasta sen jälkeen menin vieraan kehoituksesta lääkäriin. Ja sitä ennen ajattelin, että olin vain luonteeltani sellainen räyhähenki ja että murrosikä sen oli saanut aikaan.
Siispä vanhemmat: jos nuori tuntuu hankalalta "liian pitkään", niin kannattaa ajoissa selvittää olisiko kyse jostain muustakin kuin vain murrosiästä. Tällaiset sairaudet voivat hiipiä aika yllättäen nuorillekin...
no eiköhän me kaikki olla oltu 24 vuotiaita ja vaikka itse olenkin jo 25v., muistan murkkuiän kuin elisen päivän ja vieläkin hävettää tietyt asiat! Ja tietyistä asioista en ole puhunut vanhemmilleni tähänkään päivään mennessä, en kehtaa!
Tänään aamupäivällä lueskelin tätä palstaa ja tämänkin ketjun. Tyttöni 11v on kuunnellut koko päivän musiikkia, ei ole halunnut kaverinsa kanssa ulos, vaan olla omissa oloissaan ja siivosi jopa huoneensa, mitä tapahtuu oma-aloitteisesti n. 2 krt puolessa vuodessa. Hänellä on nähdäkseni täysi murrosikä jo meneillään, eikä halua enää nykyään äitinsä kanssa mihinkään lähteä, mikään ehdotus ei kelpaa, eikä lahjominenkaan hyödytä. Ehdotin hänelle sitten taas kerran metsäkävelyä ja koiran ulkoilutusta, sekä kauniin kukkakimpun keräämistä matkalla. (tykkää kovasti kukista). No erehdyin neuvomaan häntä koiran käsittelyssä lenkillä (meillä isokokoinen ja voimakas koira) Niin siitä se sota syttyi. En ollut uskoa korviani, kun sitten jossain vaiheessa ilmoitti, että tekee lähestymiskieltoilmoituksen. Kysyin sitten, että minkä takia, niin vastaus oli, että jäkätän aina, eikä hän jaksa kuunnella. Kysyin, että mihinkäs hän sen ilmoituksen aikoo tehdä, niin sanoi soittavansa 112:een. Minä sanoin sitten, että siitä vain soittamaan ja kysyin mihinkäs aiot sitten mennä kun kuulemma lähestymiskiellon pitää olla 20km. Kun sanoin jatkavani asumista kotona, niin mihin neiti aikoo muuttaa? Tätä edelsi minun nimittelyni idiootiksi ja ties miksi koko lenkin ajan. Uuden kännykän hankinta lykkääntyi tämän käytöksen takia, ja muitakin sanktioita väläyttelin, ellei käytös muutu paremmaksi. Tällaista jo 11 vuotiaan kanssa.
meillä lempisana on nykyään idiootti ja lempilausahdus: ei vois vähempää kiinnostaa.
Em. tapaukset murrosikäisen tytön kanssa.Usein pohdin miksi tyttäreni vihaa minua. En varmaan saa koskaan tietää.
on aivan samanlaista :)
Älä hyväksy idiootiksi haukkumista ja muuta nimittelyä! Jos alistut tuollaiseen kielenkäyttöön, tytär oppii, että ruma kielenkäyttö on täysin hyväksyttävää.
11-vuotias on täysin lapsi. Tytär saattaa olla fyysisesti kehittynyt, mutta henkinen kehitys ei kulje samaa tahtia fyysisen kehityksen kanssa. 11-vuotias on vielä "helppo" tapaus, kun vertaa näihin yläasteikäisiin. Pahin kapina alkaa vasta tuossa 12-13 vuoden tietämillä.
Mainitsit että "eikä halua enää nykyään äitinsä kanssa mihinkään lähteä, mikään ehdotus ei kelpaa, eikä lahjominenkaan hyödytä." Jätätkö 11-vuotiaan yksin kotiin esim. lomamatkan ajaksi??? Meillä on esim. perheen yhteisellä kesälomareissulla isommatkin lapset mukana. 17-vuotias tytär on marissut jo muutamana kesänä, että hän ei mukaan lähde. Siihen emme anna lupaa, koska aikuisen valvontaa ei kotona ole. Olemme sanoneet, että lapset kulkevat mukana, kunnes täyttävät 18 vuotta. Tytär valittaa ja näyttää ilmeitä, mutta mukaan lähtee.
Murrosikäisen kasvattaminen on perhehelvettiä. Tuntuu, kuin 10-12 vuoden kasvatustyö olisi valunut muutamassa kuukaudessa täysin hukkaan. Lapsi tuntuu nopeasti unohtaneen kaiken kotona oppimansa. Mitään hyötyä ei ole siitä, että olet laittanut lapsille kotona selvät rajat ja säännöt ja pitänyt niistä kiinni.
en jätä yksin kotiin, jos lähden muualle kuin kauppareissulle tms. Kyllä hänen mukaan on tultava halusi tai ei. Enkä todellakaan hyväksy nimittelyä itseäni kohtaan tai muitakaan ihmisiä. 11-vuotiaani ei ole vielä ollut yhtään yötä eikä iltaa yksin kotona, enkä ole vielä pitkään aikaan aikonut jättääkään. Tiedän kyllä, että on olemassa vanhempia, jotka eivät pidä minään tuon ikäisten ja nuorempienkaan kotiinjättämistä ja pitävät ylihuolehtivana, jos ei halua jättää. Itse olen aivan eri mieltä. On törkeää, että jotkut ovat jättäneet jopa nelivuotiaita yksin koko yön kestävien tanssireissujensa ajaksi. Jotkut pitävät normaalina että esim. 6-7 vuotiaan voi jättää yksin. No en ymmärrä ollenkaan. 11v on myös minun mielestäni vielä helppo tapaus pitää aisoissa, mutta jos nyt jo on tällaisia elkeitä, mitä tuleekaan olemaan parin kolmen vuoden päästä. Vielä ei kavereiden vaikutus ole niin voimakas kuin tulee varmaan olemaan. Mutta kyllä ehkä 17v voisi jo ajatella olevan yksinkin yhden tai kaksi yötä. Riippuu varmaan lapsesta, kaveripiiristä ja yleisestä käytöksestä. Muistelen vain itseäni tuossa iässä, niin ei se mahdottomalta tunnu. Mutta sittenhän sen näkee.
11-vuotiaalla ei murrosikä ole vielä pahimmillaan. Seuraapa 13-17-vuotiaita tyttöjä ja äitejä. Näet ja kuulet sellaista, mitä et uskoisi todeksi. Rumaa kielenkäyttöä, äidin väheksymistä, äidin pukeutumiseen, käytökseen ja hiusmuotiin puuttumista tms.
Itse olen pitänyt rajan; nimittelyä, kiroilua ja rumaa puhetta en kuuntele. Olen sanonut, että pesen lasten ja nuorten suut saippualla, jos he puhuvat kotonaa äidille ja isälle ja koulussa koulun henkilökunnalle rumasti!
Kaikilla nuorilla tuo kapina ei ole yhtä voimakasta. On tyttöjä, joilla murrosikä menee ohi kuin huomaamatta. Osa tytöistä kapinoi ja tinttaa enemmän isälleen. Vastaavasti on poikia, joilla on voimakas murrosikä ja he tinttaavat kotona äidilleen enemmän kuin isälleen.
Olen kanssasi samaa mieltä, että 11-vuotiasta lasta ei voi jättää yksin kotiin esim. yöksi. Osa vanhemmista on erittäin lepsuja tässä suhteessa. Mielestäni nuorten jättäminen liian varhain yksin kotiin tai kavereiden luo, esim. viikonlopuiksi ja lomiksi, antaa "luvan" käydä kotibileissä, ryypätä, harrastaa seksikokeiluja ym.
Jos kaveripiirissä harrastetaan alkoholinkäyttöä, seksisuhteita ja muita kyseenalaisia "touhuja" nuorena, nuori voi haksahtaa väärille teille. Isommatkin nuoret tarvitsevat aikuisten valvontaa ja sovittuja kotiintuloaikoja.
Minä oli monesti 11 vuotiaana joskus yölläkin yksin kotona. Ei siinä ole ( eikä ollut ) mitään ihmeellistä. Ei se että vanhemmat jättää joksikin aikaa valvomatta tarkoita sitä että ne menee heti ryypiskelemään kamujensa kanssa jonnekkin kujalle! 11 vuotiaat on vielä ihan pieniä eikä ne minusta mitään sellaista voisi edes ajatellakkaan! En minä eikä kukaan kavereistani koskaan ajateltu!
eihän tässä nyt pelkästään mistään ryypiskelystä kyse ole, vaan myöskin ihan siitä, että 11-vuotias on lapsi, ja hänelle voi tulla turvattomuuden tunteita ja jopa paniikki siitä, että hänet on yksin yöksi jätetty. Vastuullinen vanhempi kantaa vastuunsa aina, myös yöllä. En kehtaisi peiliin katsoa, jos lapsellani olisi ollut joku hätä, ja olisin lähtenyt omille teilleni humputtelemaan, mitä toki teen, silloin kun uskon lapseni olevan hyvässä hoidossa. Nykypäivänä ei hoitajastakaan voi välttämättä mennä takuuseen, vaikka kuinka varmistelee asiaa. Niin kuin teen, ja sehän käy hermoille.
Ai 11-vuotiaan voi jättää hyvillä mielin kotii, ilman edes huonoa omatuntoa?
Muistan aina sen kun olin isän luona viikonloppua viettämässä, heräsin yöllä painajaisiin ja olin menossa isän viereen nukkumaan, sänky olikin aivan täysin tyhjä.
Siinä sitten itkeskelin vaikka kuinka kauan, kukaan ei vastannut puhelimeen.
Loppujenlopuksi äiti tuli hakemaan neljän maissa kotiin.
Sellasta, 11 vuotias ei todellakaan voi olla yötä yksin kotona vaikka kaikki menisikin ihan hyvin, entäs jos sitten käykin jotain ja vanhemmat olisivat juhlimassa. En itse ainakaan ihan helposti antanut isälleni anteeksi tota, enkä vähään aikaan uskaltanut mennä sinne yöksi.
Itse 16-vuotiaana voin sanoa, että minunkin äiti on kyllä saanut kuulla kaikenlaista rumaa joka kaduttaa sillä samalla sekunnilla kun sen on sanonut.
Joskus kun oon raivoissani huutanut vihaavani äitiä, oon samantien hajoillut ja mennyt pyytämään anteeksi.
Riippuu kyllä täysin lapsesta ja olosuhteista, milloin uskaltaa kotiin jättää.
Minä olen ehkä saanut liiankin vapaan kasvatuksen sitten.Silti mitään ongelmia ei ole ollut.
11-vuotiaana en halunnut enää (jostain syystä) lähteä yöksi mökille, ja nostin niin hirveän metelin että vanhempani yksinkertaisesti jättivät minut kotiin. Katselimme kavereiden kanssa telkkaria ja nukuimme vierekkäin, ja siitä on ihan hauskat muistot. Tiesin, että äiti ja isä ovat puhelinsoiton päässä jos joku hätä tulee.
Tosin eivät vanhempani minua mielellään jättäneet, ja se tapahtui myös harvoin.
Koen olevani 1han tasapainoinen ja itsenäisesti pärjäävä 19-vuotias tyttö :)
Vasta joskus 15-vuotiaana sain sitten olla kokonaisia viikonloppuja kotona.
Ymmärrän myös täysin, ettei joku halua vielä jättää 11-vuotiasta yksin kotiin. En välttämättä itsekään jättäisi omaa lastani, jos minulle lapsi joskus suodaan.
Tahdonkin vain sanoa, että lapset ja perheet ovat yksilöllisiä. Se mikä toimii toisella ei sovi toiselle...
Mulla on hyvin muistissa muutaman vuoden takanen aika. Tuli oikeen paha olo kun näitä luin ja mieleen tuli millanen itse olin tossa hetki sitten vielä.
Itse valehtelin just tupakasta, pojista ja juomisesta. Äiti ei ikinä päästänyt mua mihinkään yöks, ei edes vähän vieraalle tyttökaverille ilman että sai soittaa sen vanhemmille. No se oli sit tosi noloo kun piti numeroo pyytää jne. niin sitten tuli kyllä valehdeltua vaikka mitä, harvoin kuitenkaan kiinni jäin. Jossain vaiheessa meillä ei äidin kanssa ollut minkäänlaisia välejä ja muutinkin hetkeksi "lyhytaikaseen lastenkotiin".
Se oli ainoo tapa saada mut heräämään, enkä vaihtais kyllä sitä pois ollenkaan. Olin laitoksessa 4 kk (useat viikonloput kotona).
Nyt meillä on äidin kanssa tosi hyvät välit, ei olla riidelty kuin jostain ihan pienestä. Kumpikaan ei oo huutanut vaan pystytään puhuun normaalisti. Ei ole varmasti monia asioita mistä äiti ei tiedä, pystyn siis kertomaan lähes kaiken mitä teen ja missä. Näin siis mulla :)
En nyt tällä kirjoituksella tarkota sitä että alkup. pitäisi lapsensa laitokseen pistää vaan että on varmasti tulossa joku asia mikä herättää tytön (mulla tämä sattui olemaan laitos) ja hän huomaa kuinka paha olo teillä molemmilla on. Siihen voi mennä aikaa mutta sellainen varmasti tulee. :)
Moi.
Itse olen 14, ja teidän aikuisten puheet kuulostaa tosi tutunkuulosilta. Monesti tulee just riitoja koulusta, kavereista ja eniten kotiintuloajoista!!
Vanhemmat vaan välittävät, jos lasten pitää tulla ajoissa kotiin, ja siitähän lasten pitäisi olla ylpeitä, kun vanhemmat välittävät. Itse kyl haluisin tulla ja mennä melkein miten vaan, ja monesti sitä ei tule edes ajateltua kuinka hyvin asiat on.. Asun pikkuveljen ja äidin kanssa, ja joskus meillä on äidin miesystävä. Mulla ja sillä äitin miesystävällä ei aina hirveen hyvin nää keskustelut suju, äiti on tietysti antanut sille kaikki valtuudet että se saa komennella meitä vapaasti. Olen muutaman kerran haukkunut sitä esim. "Vitun homo!" Ja velipä (12) se vasta onkin paha suustaan, haukkuu huoraksi, lesboksi, läskiksi, kusipääksi, yms. Alkaa sekin jo kyllästyttää. Joskus kun äitin kanssa on tullut riitaa riita kestää muutaman tunnin. Esim, tuli pikkusta kinaa tossa pari päivää sit, niin lähdin kotoo muutamaks tunniks puistoon, ja sain vähän selvitellä päätäni, ja meninpä sen jälkeen ostamaan muutaman ruusun. Ja pyysin sen jälkeen anteeksi, turha sitä on jäädä ovia paiskomaan, ja muutenkin huutamaan kun voi lähteä ulos raittiiseen kesäilmaan! :)
Mutta loppujen lopuksi, on mulla mailman ihanin perhe! =)
Ja ne riidathan vaan lähentävät, vaikka eiväthän ne niin ihania aina ole.