SHY eronnut TEK:stä?

Voiko joku varmistaa pitääko paikkansa, että Suomen Hypnoosiyhdistys olisi eronnut Terveyden Edistämisen Keskuksesta (http://www.health.fi)?

Milloin näin on tapahtunut ja miksi SHY päätyi eroon?

Vai onko Shylle siis käynyt kuten aikanaan toiselle aatteelliselle elämäntapa- ja terapiyhdistykselle Aslanille (http://www.aslan.fi), joka myös pyörittää omia "terapioitaan" omilla "teorioilla" ja termistöilään?
28673
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 28

Vanhimmat

Ymmärtääkseni se on niin, että SHY on erotettu terveyden edistämisen keskuksesta ja sinänsä hyväkin niin jotta SHY saa huhtoa mielinmäärin ja keskittyä vain hypnoosiin ja henkiparannukseen. Henkisen kehityksen tuotoksiin.

Äänestä
  • Kampanjan takana taisivat olla taas "kateelliset" potilas- ja "katkerat" mielenterveysjärjestöt, Maallikkohypnoosilahko ei siis terveyttä edistänytkään niiden mielestä! Kerta kaikkiaan hatunnoston arvoista ja taas kumarrus potilas- ja mielenterveysjärjestöjen suuntaan.

    Äänestä

  • Leksa/Leo J. Salmela EI OLE kirjoittanut ylläolevaa viestiä.

    Antaa realistisen kuvan joidenkin aivokapasiteetista se, että pitää kirjoittaa toisen yleisesti käyttämällä nimellä.

    Äänestä

  • Leksa itse kirjoitti:

    Leksa/Leo J. Salmela EI OLE kirjoittanut ylläolevaa viestiä.

    Antaa realistisen kuvan joidenkin aivokapasiteetista se, että pitää kirjoittaa toisen yleisesti käyttämällä nimellä.

    Oletkos sinä sitten se Sodankylän Invalidien Leksa, siis SHY-aretalogi Leksa?

    Äänestä

  • oletko? kirjoitti:

    Oletkos sinä sitten se Sodankylän Invalidien Leksa, siis SHY-aretalogi Leksa?

    Toimin Sodankylän Invalidiyhdistyksen tiedotusvastaavana - toistaiseksi.

    Suomen Hypnoosiyhdistyksellä ei ole kotisivujeni kanssa mitään tekemistä. Linkki kotisivuilleni tosin löytyy Shy:n "Jäsenten www.sivuja" osiosta. Samoin olen joskus linkittänyt kotisivujeni tekstejä Shy:n keskustelufoorumille ja tämä on hyväksytty sillä perusteella, että en harjoita kaupallista tai muutakaan liiketoimintaa. Kaikki kotisiujeni tekstit on vapaasti tulostettavissa kunhan näillä ei tehdä bisnestä.

    Äänestä

  • Onko shyn messutoiminta uhattuna??? Tekin osastoillehan shy on saanut edullisesti oman osaston. Messut on kai ollu erittäin tärkeitä yhteisön nlp-siiven pojille, jotka aikanaan kävi markkinoimassa hoitoja ja koulutuksia mm. Mielenterveysmessuilla, myös kerran Hengen ja tiedonmessuilla.

    Pääjuttu shy-yhteisölle on olleet jokasyksyiset Kauneus- ja terveysmessut Helsingin Messukeskuksessa. 05 syksyn K&t-messuille shy ei enää osallistunut!!!

    Shyn tippumiseen, poisjäämiseen v. 05 Kauneusmessuilta voi olla monta syytä. Pelättiinkö mediaa? Turun tapaukset oli silloin kuumimmillaan. Oliko Tekin kanssa jo ollut puheita? Vai oliko syynä Suomen Messuihin tullut palaute 04 osastosta???

    Tuttavat ja yhteistyökumppanit järjestöistä on kertoneet, että 04 Kauneus- ja terveysmessuilla shyn osastoa kummeksuttiin ympärillä olleilla mainstreamin järjestöjen ja hoitolaitosten osastoilla. Shy oli kuulema verhonnut looshinsa mustiin kankaisiin, seinällä roikku joku abstrakti taidepläjäys, lepotuoliin olisi voinu istua "taiteen tuijotukseen" (kai niitä Santavuoren juttuja) tai kuunnella rentoutuskasettia. Siinä sitten pyöri tyttöporukka tohkeissaan... kävijöitä ei näkyny. Lääkelaitoksen, SPR:n ja muiden osastoilla pyöriteltiin silmiä - ehkä samalla ilmeellä kun oli psykologiliiton Nevalaisen Vesalla kun se motissa luki paljon hupia herättänyttä shyn koulutuskalenteria.

    Äänestä

  • Kauneusmessuilta!!! kirjoitti:

    Onko shyn messutoiminta uhattuna??? Tekin osastoillehan shy on saanut edullisesti oman osaston. Messut on kai ollu erittäin tärkeitä yhteisön nlp-siiven pojille, jotka aikanaan kävi markkinoimassa hoitoja ja koulutuksia mm. Mielenterveysmessuilla, myös kerran Hengen ja tiedonmessuilla.

    Pääjuttu shy-yhteisölle on olleet jokasyksyiset Kauneus- ja terveysmessut Helsingin Messukeskuksessa. 05 syksyn K&t-messuille shy ei enää osallistunut!!!

    Shyn tippumiseen, poisjäämiseen v. 05 Kauneusmessuilta voi olla monta syytä. Pelättiinkö mediaa? Turun tapaukset oli silloin kuumimmillaan. Oliko Tekin kanssa jo ollut puheita? Vai oliko syynä Suomen Messuihin tullut palaute 04 osastosta???

    Tuttavat ja yhteistyökumppanit järjestöistä on kertoneet, että 04 Kauneus- ja terveysmessuilla shyn osastoa kummeksuttiin ympärillä olleilla mainstreamin järjestöjen ja hoitolaitosten osastoilla. Shy oli kuulema verhonnut looshinsa mustiin kankaisiin, seinällä roikku joku abstrakti taidepläjäys, lepotuoliin olisi voinu istua "taiteen tuijotukseen" (kai niitä Santavuoren juttuja) tai kuunnella rentoutuskasettia. Siinä sitten pyöri tyttöporukka tohkeissaan... kävijöitä ei näkyny. Lääkelaitoksen, SPR:n ja muiden osastoilla pyöriteltiin silmiä - ehkä samalla ilmeellä kun oli psykologiliiton Nevalaisen Vesalla kun se motissa luki paljon hupia herättänyttä shyn koulutuskalenteria.

    Veikkaanpa että syy shy-joukkueen uupumiseen viime syksyn Terveys- ja kauneusmessuilta oli aika yksinkertainen: tyttöporukka poltettiin loppuun eikä kenelläan ollu kanttia lähteä vastailemaan toimittajien ja kävijöiden kysymyksiin hakoloista, eduskuntakyselystä, loitsunumero ysistä, pemppusista ja motista. Työjuhdaksi 2003 loitsutulta tyttöporukalta alkoi voimat loppua. Ehkä naisenergian kauko-ohjauksessakin oli häikkää - lampaitahan pääsi karkamaan yksin shyltä parissa vuodessa 100-200 jäsentä.

    Äänestä

  • Leo J. Salmela kirjoitti:

    Toimin Sodankylän Invalidiyhdistyksen tiedotusvastaavana - toistaiseksi.

    Suomen Hypnoosiyhdistyksellä ei ole kotisivujeni kanssa mitään tekemistä. Linkki kotisivuilleni tosin löytyy Shy:n "Jäsenten www.sivuja" osiosta. Samoin olen joskus linkittänyt kotisivujeni tekstejä Shy:n keskustelufoorumille ja tämä on hyväksytty sillä perusteella, että en harjoita kaupallista tai muutakaan liiketoimintaa. Kaikki kotisiujeni tekstit on vapaasti tulostettavissa kunhan näillä ei tehdä bisnestä.

    Leksa, tiedätkö sina Invalidiyhdistyksen tieodotusvastaavana onko shyn erottaminen/ero totta? Onko vammais- ja potilasjärjestöt sen takana??? Järjestöaktiivina saisit sen varmasti selville.. Olis hyvä saada varmaa tietoa kun pari vuotta on jo jatkunu tää valtaisa puoskarikampanja joka puolella!!!

    Äänestä

  • tötkö takana? kirjoitti:

    esiintyvään loanheittoon ja parjauskampanjaan en reagoi millään tavalla.

    "Sen, joka on oikeassa, ei tarvitse perääntyä tuumaakaan", sanottiin "Pohjalaisia" elokuvassa.

    Lisäisin tähän ".... eikä nimimerkkien takana lymytä". Eli mikäli joku on varma asiastaan, kirjoittakoon omalla minellään ja yhteystiedoillaan, niin otan kantaa. Nimimerkkien takana parjaavat eivät vaikuta uskottavilta ja jääköön omaan arvoonsa.

    Äänestä

  • jestötkö takana! kirjoitti:

    Kampanjan takana taisivat olla taas "kateelliset" potilas- ja "katkerat" mielenterveysjärjestöt, Maallikkohypnoosilahko ei siis terveyttä edistänytkään niiden mielestä! Kerta kaikkiaan hatunnoston arvoista ja taas kumarrus potilas- ja mielenterveysjärjestöjen suuntaan.

    Jos hoitomenetelmiä kouluttava järjestö ei edistäisi terveyttä, niin olisiko sen toiminta silloin fyysisen tai psyykkisen terveyden kannalta merkityksetöntä? Toivottavasti ei sentään terveyttä haittaavaa. Terveyden Turmelemisen Keskusta TTK ei taida Suomesta löytyä.

    Onhan se itsestään selvää, että TEK:n jäsenenä ei voi olla organisaatio joka toimii näennäisterapeuttisten psyykkausten, laillistamattomien hoitojen ja pseudotieteellisen toiminnan markkinoilla.

    Äänestä

  • Leksa kirjoitti:

    esiintyvään loanheittoon ja parjauskampanjaan en reagoi millään tavalla.

    "Sen, joka on oikeassa, ei tarvitse perääntyä tuumaakaan", sanottiin "Pohjalaisia" elokuvassa.

    Lisäisin tähän ".... eikä nimimerkkien takana lymytä". Eli mikäli joku on varma asiastaan, kirjoittakoon omalla minellään ja yhteystiedoillaan, niin otan kantaa. Nimimerkkien takana parjaavat eivät vaikuta uskottavilta ja jääköön omaan arvoonsa.

    Varmasti noinkin, mutta voisitko kertoa, jos vammaisjärjestössä toimivana tiedät tilanteesta, mikä on vammais- ja potilasjärjestöjen kanta maallikkohypnoosiliikkeiden jäsenyyksiin? Kiitos!

    Tärkeä kommentti: nimimerkeille sivusta seurannut", ja "tuhoamisvimma" onkin esitetty kysymyksiä. Voisitko kommentoida niitäkin: vaikka siinä ketjussa, kiitos?

    Nimittely ja leimaaminen, niitähän on valitettu maallikkoliikeiden sisäisissäkin taisteluissa esiintyneen: entisiä asiakkaita, entisiä opiskelijoita ym. Pelko estää oikeuksien ajamisen. Myös terveydenhuollon ammattiryhmiä ja tiedeyhteisöjä ja tutkijoita kovin sanoin arvosteltu tälläkin "maallikoiden" suosimalla foorumilla.

    Äänestä

  • jestötkö takana! kirjoitti:

    Kampanjan takana taisivat olla taas "kateelliset" potilas- ja "katkerat" mielenterveysjärjestöt, Maallikkohypnoosilahko ei siis terveyttä edistänytkään niiden mielestä! Kerta kaikkiaan hatunnoston arvoista ja taas kumarrus potilas- ja mielenterveysjärjestöjen suuntaan.

    onko tää asia tiedotettu yhteisön jäsenkunnalle?

    Äänestä

  • vastaustasi odottava kirjoitti:

    Varmasti noinkin, mutta voisitko kertoa, jos vammaisjärjestössä toimivana tiedät tilanteesta, mikä on vammais- ja potilasjärjestöjen kanta maallikkohypnoosiliikkeiden jäsenyyksiin? Kiitos!

    Tärkeä kommentti: nimimerkeille sivusta seurannut", ja "tuhoamisvimma" onkin esitetty kysymyksiä. Voisitko kommentoida niitäkin: vaikka siinä ketjussa, kiitos?

    Nimittely ja leimaaminen, niitähän on valitettu maallikkoliikeiden sisäisissäkin taisteluissa esiintyneen: entisiä asiakkaita, entisiä opiskelijoita ym. Pelko estää oikeuksien ajamisen. Myös terveydenhuollon ammattiryhmiä ja tiedeyhteisöjä ja tutkijoita kovin sanoin arvosteltu tälläkin "maallikoiden" suosimalla foorumilla.

    jossa vallitsee täydellinen mielipteen ja uskonnonvapaus sekä yhdistymis- ja kokoontumisvapaus.

    Niinpä esimerkiksi meillä Sodankylän invalidiyhdistyksessä kukin saa uskoa ja ajatella omilla aivoillaan. Saa kuulua mihin tahansa uskonnolliseen yhteisöön, puolueeseen tai järjestöön. Nämä on itse kunkin henkilökohtaisia vapauksia kunhan näillä ei rasiteta yhdistyksen muuta toimintaa. Eli ei aleta harjoittamaan oman uskonnon tyrkyttämistä toisille jäsenille tai muuta käännytys tai aivopesutoimintaa.

    Mainittakoon vielä, että invalidiyhdistyksemme kokonntuu kerran kuukaudessa seurakuntatalolla inva-kerhoon tai pitämään kokouksia. seurakunna diakoniatyö tarjoaa pullakahvit. Osa meistä kuuluu luterilaiseen kirkkoon, osa ordotoksikirkkoon, osa ei kuulu mihinkään uskonnolliseen yhteisöön, mutta tämä ei ole rasittanut toimintaamme millään tavalla. Olemme suuntailleet niinkin, että Rovanieellä asuva suggestoterapeutti tulisi vieraaksemme luennoimaan suggestioiden mahdollisuuksista kuntoutuksessa ja henkisessä jaksamisessa.

    Eli elämme todella vapaassa maassa ja vapaata on myös toimintamme.

    En kysynyt tätä! Sinulle usein esitetty konkreettisia kysymyksiä etkä ole mihinkään vastannut, vaan floodaat omien kotisivujesi teksteillä.

    Äänestä

  • onko varma? kirjoitti:

    onko tää asia tiedotettu yhteisön jäsenkunnalle?

    En usko että shyn jäsenistö tietää mitään siitä, jos Shy olisi potkittu tai "ohjattu" ulos Terveyden edistämisen säätiöstä asiallisten yhdistysten mainetta vaarantamasta. Useimmille on kai yllätys eivätkä ehkä tiedä milloin näin olisi junailtu.

    Shyn koulutuksissa mukana olleilta ja useilta tahoilta on kuulunut että järjestössä vallitsisi kiihkeän puolustautuva henki eikä avoin keskustelu olisi mahdollista. Hallituksen jäsenten keskustelu heidän omalla suljetulla foorumillaan olisi ollut viime vuonna säädeltyä ja välillä olisi huudeltu senkin perään, että kuka "vuotaa" tietoja "ulos". On selvää että sellaisessa ilmapiirissä jäsenet eivät ehkä uskalla kysyäkään mitään, ettei tuu "vuotajan" tai "mustamaalaavan petturin" leimaa peffaan.

    Miten avoin/salaileva/säätelevä on nykyisen hallituksen tiedotuslinja jäseniin ja mediaan päin, en osaa sanoa...

    Se olisi nyt tärkeä tietää, tapahtuiko mahdollinen ero shyn omasta linjantarkistuksesta, erotettiinko vai olisiko talutettu ulos, ja minkä järjestöjen aloitteesta.

    Äänestä

  • Leksa kirjoitti:

    jossa vallitsee täydellinen mielipteen ja uskonnonvapaus sekä yhdistymis- ja kokoontumisvapaus.

    Niinpä esimerkiksi meillä Sodankylän invalidiyhdistyksessä kukin saa uskoa ja ajatella omilla aivoillaan. Saa kuulua mihin tahansa uskonnolliseen yhteisöön, puolueeseen tai järjestöön. Nämä on itse kunkin henkilökohtaisia vapauksia kunhan näillä ei rasiteta yhdistyksen muuta toimintaa. Eli ei aleta harjoittamaan oman uskonnon tyrkyttämistä toisille jäsenille tai muuta käännytys tai aivopesutoimintaa.

    Mainittakoon vielä, että invalidiyhdistyksemme kokonntuu kerran kuukaudessa seurakuntatalolla inva-kerhoon tai pitämään kokouksia. seurakunna diakoniatyö tarjoaa pullakahvit. Osa meistä kuuluu luterilaiseen kirkkoon, osa ordotoksikirkkoon, osa ei kuulu mihinkään uskonnolliseen yhteisöön, mutta tämä ei ole rasittanut toimintaamme millään tavalla. Olemme suuntailleet niinkin, että Rovanieellä asuva suggestoterapeutti tulisi vieraaksemme luennoimaan suggestioiden mahdollisuuksista kuntoutuksessa ja henkisessä jaksamisessa.

    Eli elämme todella vapaassa maassa ja vapaata on myös toimintamme.

    Hirmuista. Ensin liike terveyttä "ei-edistävänä" potkitaan ulos asiallisten järjestöjen joukosta ja seuraavaksi ollaan kutsumassa liikkeen jäsen suggeroimaan vammaisia.

    Toivottavasti on kuitenkin laillinen ammattihenkilö eikä intomielinen hypnoosiaktivisti eikä rajatilalahkoaan ylistämään eikä kriitikkoja nimittelemään.

    Äänestä

Seuraavaksi ulos OK:sta ja lääninlääkärit tutkimaan Yhteisön palvelutarjonta ja "Yhteisön" "hoitajien" "ohjantojen", "valmennusten" ja "terapioiden" laatu, määrät, haitat ja laillisuus!

Kerta kaikkiaan hyvä uutinen, jos luvatonta hoitotyötä ja psyko- ja terapiakultteja aletaan kunnolla laittamaan tarkkailuun ja rajoihin. Eihän tällainen viisas päätös tietenkään kaupallis-aatteellisessa psykokultissa uhriutuneelle, huijatulle tai nimitellylle tahikka epäpätevistä hoidannoista haittoja saaneille tai asiallisten hoitojen viivästymisen vuoksi kärsineille mitään hyvitä eikä sovita. Mutta on hyvä asia, että rajojen selkiyttäminen jatkuu ja hömppälahkoille ja -markkinoillekin jotakin on edes näin tehty!

Äänestä
  • Milloin tämä tapahtuu...? Vai onko se vain teidän kuvitelmia..? Ei näitä asioita kukaan tutki ja eikä tule tutkimaan..!

    Äänestä

  • Lötjönen kirjoitti:

    Milloin tämä tapahtuu...? Vai onko se vain teidän kuvitelmia..? Ei näitä asioita kukaan tutki ja eikä tule tutkimaan..!

    On jo siis tapahtunut, Mutta tarkalleen milloin ei ole tiedossa, Kaipa senkin voi tarkistaa TEK:stä. Kannattaa muistaa että potilas- ja mielenterveysjärjestöt ovat TEK:n tärkeitä jäsenjärjestöjä. Shyn valinnassa on ehkä käynyt kuten Aslanin kansssa aikanaan: joku virkailija unohti tsekata taustat. TEK;n jäsenyys oli kai von Harpelle tärkeä: messuja, kauppaa, profiilin nostoa...

    Äänestä

  • Shyyläiset erotettu / von Quacksberg, Spez.-Gehei... 6.6.2006 klo 15.25:
    "Seuraavaksi ulos OK:sta ja lääninlääkärit tutkimaan Yhteisön palvelutarjonta ja "Yhteisön" "hoitajien" "ohjantojen", "valmennusten" ja "terapioiden" laatu, määrät, haitat ja laillisuus"
    "hyvä asia, että rajojen selkiyttäminen jatkuu"
    -------------------------------------

    Ehkä noin, ehkä ei vielä. Tutkitaan ensin ja hutkitaan sitten. Malttia vaatimuksiin. Kaikki aikanaan.

    Äänestä

No jopas jotakin: viime kevään motissa psykologiliiton ammattiasioiden vastaava pyöritteli silmiään shyn koulutuskalenteri kourassa, viime kesänä SMS kirjelmöi ministeriöille ja Mielenterveyshoitajien liitto katkaisi kaikki suhteensa H-liittoon kun kuulema alkoivat toimijoiden taustat paljastua, syksyllä Saara Karhu teki eduskuntakyselyn, oikeusjuttu, Tehy-lehti ei ota enää vastaan Shyn eikä humpuukihoitajien ilmoituksia, Shy erotetaan TEK:stä... Mitä seuraavaksi?

Äänestä
  • Onko shy erotettu TEK:stä? Onko tuo provokaatio vai onko todisteita myös?

    Äänestä

  • Onko fakta? kirjoitti:

    Onko shy erotettu TEK:stä? Onko tuo provokaatio vai onko todisteita myös?

    Eihän se ole koskaan ollutkaan TEK:ssa. Miten siitä silloin voi erota tai erottaa...

    Äänestä

  • Tietoa on kirjoitti:

    Eihän se ole koskaan ollutkaan TEK:ssa. Miten siitä silloin voi erota tai erottaa...

    Jollakin/joillakin on viisto huumorintaju. Viesti Leo Salmelalle: Älä välitä matalaotsaisista. Niitä on valitettavasti melkein joka paikassa.

    Äänestä

  • On ollut jäsen; ainakin v. 05 loppuun asti! Jäsenyys mahdollisti SHY:lle edullisia messuosastoja ja varmasti palveli pyrkimyksiä profiloitua mainstreamin oloisena, ks. Hypnologia 99-2001. Erosta voi kysyä TEK:stä, vaikka tiedotuksesta. Milloin ja miten SHY:n eroaminen tarkalleen tapahtui, on epäselvää. Totta kai SHY:n jäsenyys on ollut TEK:lle ja eroaminen SHY:lle kiusallista. Järjestö on ollut huomattavimpia laillistamattomien hoitajien kouluttajia Suomessa ja keskustelua on herättänyt kultinomaisten piirteiden mahdollisuus, epäselvät hoito- ja koulutuskuviot, yhteydet rajatietoon ja liikkeen toimijoiden hoitojen laatu.

    Äänestä

  • Tietoa on kirjoitti:

    Eihän se ole koskaan ollutkaan TEK:ssa. Miten siitä silloin voi erota tai erottaa...

    Voi tarkistaa TEK:stä. TEK:stä oli aikanaan juttua Hypnologiassa (Peter von Harpen aikana) 99-01, nyt ei ole tarkkaa lähdetietoa käsillä - jäsenyys mahdollisti niitä edullisia messusosastoja. Eroaminen on luonnollisesti vaiettu: Jäsenyys on ollut kiusallista asiallisten järjestöjen (mukana mielenterveys- ja potilasjärjestöjä, tiedeyhteisöjä) TEK:lle ja eroamista kriisien rapauttamalle ja menneisyytensä kiinninappaamalle Shylle.

    Äänestä

  • Onko fakta? kirjoitti:

    Onko shy erotettu TEK:stä? Onko tuo provokaatio vai onko todisteita myös?

    kova juttu jos on heitetty ulos! taitaa olla faktaakin. voi tsekkaa tekistä.

    jos on totta niin ovat salanneet jäseniltään, mikä on ihan selvä, kuka sitä nyt tollasta rankingia huuhaaliikkeeksi alkas mainostaa. kulissien takana on annettu ymmärtää etä... just noinhan aslanin kanssa tekissä toimittiin. takana ovat potilasjärjestöt, siis jos noin. kyllä tää jos voi olla merkki. heitot että poliisi seurais näitä "hypnoosiaktivistien" kuppikuntia on satua mutta en yllättys vaikka lääneissä olis jo tsekkailtukin. shyn ja h-liiton terapeuttilistathan on voinu olla jo kierros.

    aika pommi, kieltämättä.

    Äänestä

  • tietoa on kirjoitti:

    Voi tarkistaa TEK:stä. TEK:stä oli aikanaan juttua Hypnologiassa (Peter von Harpen aikana) 99-01, nyt ei ole tarkkaa lähdetietoa käsillä - jäsenyys mahdollisti niitä edullisia messusosastoja. Eroaminen on luonnollisesti vaiettu: Jäsenyys on ollut kiusallista asiallisten järjestöjen (mukana mielenterveys- ja potilasjärjestöjä, tiedeyhteisöjä) TEK:lle ja eroamista kriisien rapauttamalle ja menneisyytensä kiinninappaamalle Shylle.

    Vai on shy ohjattu asiallisten järjestöjen joukosta muualle? Eikö suggestoterapia ja rentousopastus edistäkään terveyttä? Muistankin jonkun kansikuvan. Terveyden Edistämisen Säätiön (nimi silloin) makasi siinä simmut kiinni ja kuulokkeet korvilla. Kuva oli otettu jollain messuilla.

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta

mediankuluttaja kirjoitti:

Voiko joku varmistaa pitääko paikkansa, että Suomen Hypnoosiyhdistys olisi eronnut Terveyden Edistämisen Keskuksesta (http://www.health.fi)?

Milloin näin on tapahtunut ja miksi SHY päätyi eroon?

Vai onko Shylle siis käynyt kuten aikanaan toiselle aatteelliselle elämäntapa- ja terapiyhdistykselle Aslanille (http://www.aslan.fi), joka myös pyörittää omia "terapioitaan" omilla "teorioilla" ja termistöilään?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu