Kerran Saksassa

Olimme yhtenä syksynä kaverini kanssa Hampurissa erään ystäväni luona. Olimme olleet siellä noin viikon, ja päätimme lähteä käymään ystäväni äidin luona, hän kun oli toivonut tapaavani minut, mutta ei ollut voinut sairauden vuoksi tulla Hampuriin.Olimme yöllä n. klo 2.30 lähdössä ajamaan kohti Stuttgartia. Ystäväni oli tottunut ajamaan yöllä,koska päivällä Saksan moottoritiet ovat tunnetusti täynnä. Ajoimme kaupungin läpi, ja pääsimme etelään päin menevälle moottoritielle 7. Tie tuntui, vaikka yöaika olikin, melko autiolle. Jostain syystä aloin pelätä, vaikka mitään pelättävää ei ollut. Yhtäkkiä mukanamme ollut suomalaisen ystäväni koira, jonka en ollut kuin muutaman kerran kuullut haukkuvan, alkoi haukkua silmittömästi, ja puri minua, kun yritin rauhoitella sitä. Hetkeä myöhemmin auton valokeilaan osui tien laidassa kävellyt hahmo. Yhtäkkiä hahmo olikin edessämme, ja ystäväni polkaisi jarrun pohjaan. Tie olikin yllättäen syksyisen jäinen, ja auto osui tien keskiaitaan. Onneksi vauhti ei vielä tuolloin ollut kova. Jouduimme pysähtymään laittomasti tien ulkolaitaan. Päätimme lähteä autosta jotta emme joutuisi onnettomuuteen. Otin kännykän ja yritin soittaa poliisille, mutta yllätyksekseni huomasin, ettei puhelimessa ollut minkäänlaista kenttää. Autoja meni harvakseltaan ohi, mutta kukaan ei pysähtynyt eikä soittanut edes poliisille(varmaankin, koska poliiseja ei näkynyt ennenkuin itse olimme saaneet heille soitettua) . Kun känny ei kerran toiminut, sanoi ystäväni menevänsä yhdelle hätäpuhelimelle, joita oli moottoritiellä 200m välein. Minä ja suomalainen ystäväni jäimme siihen. Olimme molemmat melko peloissamme, en tiedä miksi. Koira jatkoi edelleen haukkumistaan. Pari minuuttia kului, ja kuulimme karmivan huudon, jonka huusi hätäpuhelimelle mennyt ystäväni. Puhelinta ei ollut näkynyt, se oli ainoa asia jonka hän kertoi. Hän sopersi nähneensä jotain, mutta vieläkään monen vuoden kuluttua hän ei ole kertonut mitä hän näki. Mutta muuttunut hän on. Hänen äitinsä mukaan hän ei ole pystynyt vieläkään nukkumaan yhtään yötä yksin. Tapauksen jälkeen autoja alkoi harvakseltaan mennä ohi. Saimme kännykällä yhteyden nyt poliisiin, ja vain parin minuutin kuluttua he olivat paikalla, ja hinausauto myös.Heille kerroimme vain osuneemme liukkaalla tiellä kaiteeseen. Olemme yrittäneet ottaa selvää sitä mitä meille tapahtui, mutta emme ole löytäneet mitään. Vain tämän saksalaisen ystäväni äiti kertoi kuulleensa joskus, että tällä alueella (Vähän ennen Hampurin Elbtunnelia pohjoispuolella)olisi joskus 1800-luvulla tapahtunut jotain erikoista, josta ei kuitenkaan ole mitään suurempaa tietoa. Tämän kertomisesta ei periaatteessa ole mitään hyötyä, mutta haluaisin tietää onko kellään minkäänlaisia vastaavia kokemuksia?
4306
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

hiljaa vaan.

Äänestä

luulisin että saduille on täällä oma osastonsa.. tai koita vaikka myydä tuo tarina jollekkin joka haluaisi tehdä uuden nykyaikaisen "kauhuelokuvan". tai voihan toki olla, että olet nähnyt painajaista.. oli se sitten kumpi hyvänsä niin älä ihmeessä silti tule tänne esittämään sitä totena. tiesitkö, että jo pelkästään se että tapaus sattui yöllä saattoi saada teidät näkemään niitä näkyjänne, jos nyt paikka ja aika edes täsmäävät..

No eipä muuta, kun että Saksassa ei yleensä ((lue: koskaan)) ole syksyllä Autobahnien tienpinnassa jäätä!!!! varsinkaan nuin pohjoisessa, ku Hampurissa...

Äänestä

Kommentoi aloitusta

Hodari kirjoitti:

Olimme yhtenä syksynä kaverini kanssa Hampurissa erään ystäväni luona. Olimme olleet siellä noin viikon, ja päätimme lähteä käymään ystäväni äidin luona, hän kun oli toivonut tapaavani minut, mutta ei ollut voinut sairauden vuoksi tulla Hampuriin.Olimme yöllä n. klo 2.30 lähdössä ajamaan kohti Stuttgartia. Ystäväni oli tottunut ajamaan yöllä,koska päivällä Saksan moottoritiet ovat tunnetusti täynnä. Ajoimme kaupungin läpi, ja pääsimme etelään päin menevälle moottoritielle 7. Tie tuntui, vaikka yöaika olikin, melko autiolle. Jostain syystä aloin pelätä, vaikka mitään pelättävää ei ollut. Yhtäkkiä mukanamme ollut suomalaisen ystäväni koira, jonka en ollut kuin muutaman kerran kuullut haukkuvan, alkoi haukkua silmittömästi, ja puri minua, kun yritin rauhoitella sitä. Hetkeä myöhemmin auton valokeilaan osui tien laidassa kävellyt hahmo. Yhtäkkiä hahmo olikin edessämme, ja ystäväni polkaisi jarrun pohjaan. Tie olikin yllättäen syksyisen jäinen, ja auto osui tien keskiaitaan. Onneksi vauhti ei vielä tuolloin ollut kova. Jouduimme pysähtymään laittomasti tien ulkolaitaan. Päätimme lähteä autosta jotta emme joutuisi onnettomuuteen. Otin kännykän ja yritin soittaa poliisille, mutta yllätyksekseni huomasin, ettei puhelimessa ollut minkäänlaista kenttää. Autoja meni harvakseltaan ohi, mutta kukaan ei pysähtynyt eikä soittanut edes poliisille(varmaankin, koska poliiseja ei näkynyt ennenkuin itse olimme saaneet heille soitettua) . Kun känny ei kerran toiminut, sanoi ystäväni menevänsä yhdelle hätäpuhelimelle, joita oli moottoritiellä 200m välein. Minä ja suomalainen ystäväni jäimme siihen. Olimme molemmat melko peloissamme, en tiedä miksi. Koira jatkoi edelleen haukkumistaan. Pari minuuttia kului, ja kuulimme karmivan huudon, jonka huusi hätäpuhelimelle mennyt ystäväni. Puhelinta ei ollut näkynyt, se oli ainoa asia jonka hän kertoi. Hän sopersi nähneensä jotain, mutta vieläkään monen vuoden kuluttua hän ei ole kertonut mitä hän näki. Mutta muuttunut hän on. Hänen äitinsä mukaan hän ei ole pystynyt vieläkään nukkumaan yhtään yötä yksin. Tapauksen jälkeen autoja alkoi harvakseltaan mennä ohi. Saimme kännykällä yhteyden nyt poliisiin, ja vain parin minuutin kuluttua he olivat paikalla, ja hinausauto myös.Heille kerroimme vain osuneemme liukkaalla tiellä kaiteeseen. Olemme yrittäneet ottaa selvää sitä mitä meille tapahtui, mutta emme ole löytäneet mitään. Vain tämän saksalaisen ystäväni äiti kertoi kuulleensa joskus, että tällä alueella (Vähän ennen Hampurin Elbtunnelia pohjoispuolella)olisi joskus 1800-luvulla tapahtunut jotain erikoista, josta ei kuitenkaan ole mitään suurempaa tietoa. Tämän kertomisesta ei periaatteessa ole mitään hyötyä, mutta haluaisin tietää onko kellään minkäänlaisia vastaavia kokemuksia?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu