hurja nuoruus

jos oisin tienny silloin nuorena, että näin ahdistun ryyppyreissuistani, niin olisin jättäny ryyppäämättä.
mulla oli ajatus , että nuorena, kun juhlii, niin ei tarvii sitte, kun on perustanu perheen!
Niin siinä kävikii... ja oon saannu ihania lapsia, eikä, vaikka jouduin yksinhuoltajana heidät kasvattamaan, ole ongelmia oikeestaan ollut!!!
Mutta ahdistaa!
10903
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 10

Vanhimmat

Miten tuo ahdistus ilmenee? Hukkaan heitettyä aikaahan se on melkein kaikilla, ei nuoruus ole mikää viisas jakso.

Nyt vanhempana voimme yhtyä viisaiden kuoroon ja varoittaa nuorempia ja kertoa heille katumuksestamme ja ahdistuksesta, mikä siitä seuraa.

Viinan käyttö on tyhmyyttä. Tekevät sitä vanhemmatkin ihmiset, ei silti. Ehkä saat olla tyytyväinen, kun olet voittanut sen tavan.

Äänestä

Nuorena ryyppäsin, tappelin, romutin kännissä vieraan auton jouluaattoiltana ulkomailla, vaihtelin valtakuntaa ja työpaikkaa.
Sukupuolitautia en saanut!!!

Kaikki nämä minun vanhat hyvät kaverini ovat kuolleet. Viimeinenkin jo kymmenisen vuotta sitten.

Itse vakiinnuin perheenisäksi ja veronmaksajaksi noin 30:nä.

Olen hirveän tyytyväinen että nuorena tuli vietettyä 'värikästä' elämää.
Nyt voi rauhalisesti katsoa taaksepäin ajattelematta että olisi jotain jäänyt tekemättä.

Äänestä

Mutta mennyt mikä mennyt ja tehty mikä tehty.Kyllä miestä tuli vaihdettua kuin aluspaitaa.No nyt on mitä muistella.Ikävää vaan kun oli niin paljon miehiä että ei ole edes muistissa kuin muutama.Mitä sitä vanhoja suremaan kun on uudempiakin ongelmia.

Äänestä
  • elää elämääsi niin ettei kukaan ole käyttänyt sinun värikästä menneisyytäsi aseenaan? Näitäkin nimittäin on, jotka yrittävätsotkeä sekä työ- että parisuhdeasioita kertoilemalla toisen nuoruudesta värikkäitä juttuja ja ties kuinka paljon lisämausteilla höytettynä. Mielestäni on TÖRKEÄÄ jauhaa jotain ikivanhoja juttuja ja nolata toista tahallaan, siis ihan vain pahansuopuuttaan. Ei mielestäni nuoruuden deittailuilla eikä kaljotteluilla ole enää mitään merkitystä. Kyllä lähimenneisyys ja nykyisyys painaa paljon, paljon enemmä. Annetaan itse itsellemme se arvo mikä meille kuuluu.

    Äänestä

  • Yesterday. kirjoitti:

    elää elämääsi niin ettei kukaan ole käyttänyt sinun värikästä menneisyytäsi aseenaan? Näitäkin nimittäin on, jotka yrittävätsotkeä sekä työ- että parisuhdeasioita kertoilemalla toisen nuoruudesta värikkäitä juttuja ja ties kuinka paljon lisämausteilla höytettynä. Mielestäni on TÖRKEÄÄ jauhaa jotain ikivanhoja juttuja ja nolata toista tahallaan, siis ihan vain pahansuopuuttaan. Ei mielestäni nuoruuden deittailuilla eikä kaljotteluilla ole enää mitään merkitystä. Kyllä lähimenneisyys ja nykyisyys painaa paljon, paljon enemmä. Annetaan itse itsellemme se arvo mikä meille kuuluu.

    se ei onnistu. Jos häpeää nuoruuttaan ja pelkää paljastavia puheita, niihin luultavasti törmää tuttujen kanssa useammin ja joku voi piruillaan käyttää toisen nolostumista hyväkseen.

    Jos/kun on antanut itselleen anteeksi (jos on tarvetta sellaiseen), on helpompi lyödä asiat leikiksi ja suhtautua huumorilla. Silloin kuvaamasi uhat poistuvat, eikä asiaa luultavasti yritetäkään ottaa uudelleen esille.

    Itse luultavasti löisin asian ihan leikiksi ja saattaisin hersytellä juttua niin, ettei kukaan enää tietäisi, mikä on leikkiä ja mikä totta. Mielestäni se on paras ase "ikäviä paljastuksia" tekeviä vastaan.
    Moni voi kadehtia toisten elettyä elämää, kun itse on vaan katsellut sivusta. Ehkä kuulemasi jutut ovatkin ihailun tai kateuden virittämiä.;)

    Äänestä

Ala menneitä asioita mielessäsi pyörittelemään.Kun niitä yksiksesi pähkäilet, asiat vain suurenevat mielessäsi, ja seuraa "lumipalloilmiö".
Ei menneitä tekemättömäsi saa, eikä ne siitä miksikään muutu vaikka niitä kuinka mielessäsi pyörittelisit.Enemmän vain ahdistut.
Jos asiat kuitenkin ahdistavat mieltäsi toivottoman paljon, niin voisi olla hyvä, että kävisit niitä jonkun luotettavan ystävän kanssa läpi, tai vaikka tällä palstalla.Jolloin ne tulisi työstetyä ja käsiteltyä itsellesi.
Olisiko Sinulla nyt juuri elämässäsi joku kriisi tai käännekohta, ja nuo vanhat asiat pulpahtavat siksi esille?
Kyllä varmaan monilla on hurjassa nuoruudessaan kaikenlaista mokailua ja hillumista, mitä niitä enää vanhana muistelemaan.Viisainta vaan kohdistaa katse eteenpäin ja uusiin haasteisiin!
Tsemppiä!

Äänestä

omasta kokemuksestani tiedän että auttaa,
mutta vaatii sinulta halun siihen.
silloin saat unohtaa menneet,kaikki on poispyyhitty.saat alkaa ikäänkuin uudelta sivulta.

Äänestä
  • itse on alkanut alusta jo kymmeniä vuosia sitten mutta jotkut p****päät eivät edes halua? Gramofonissa on jäänyt ikääkuin neula paikalleen. Puhutaan toisista jotta saadaan huomio omasta huonommuudesta pois:((

    Äänestä

Älä ahdistu vanhoista asioista. Ole onnellinen, että alkoholi ei vienyt sinua loppuiäkseen kaverikseen. Elämä on monien asioiden summa eikä vanhoja kannata kaivella muuta kuin siltä osin mitä voi oppia ottaa tai jos on hauska muisto niin päiväänsä keventää.

Äänestä

Minua ei ainakaan nuoruuden jutut yhtään ahdista. Joskus olisi kiva nähdä entisiä tuttuja, muttei sekään ole enää mahdollista. Elän elämääni loppuun tällä uralla, jonka olen valinnut ja So What?

Enemminkin vaivaa lähimenneisyyden laiminlyönnit, vaikka ne olisi järkeillyt kuinka järkevästi edeltä käsin. Olisinko voinut tehdä enemmän ja mitä? Itse en ainakaan projisoi niitä kauas menneisyyteen. Kullekin päivälle ja aikakaudelle riittää omat juttunsa.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


ahdistaa kirjoitti:

jos oisin tienny silloin nuorena, että näin ahdistun ryyppyreissuistani, niin olisin jättäny ryyppäämättä.
mulla oli ajatus , että nuorena, kun juhlii, niin ei tarvii sitte, kun on perustanu perheen!
Niin siinä kävikii... ja oon saannu ihania lapsia, eikä, vaikka jouduin yksinhuoltajana heidät kasvattamaan, ole ongelmia oikeestaan ollut!!!
Mutta ahdistaa!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu