mitä

Minulla on ex-miehen kanssa ollut yhteishuoltajuus kahdesta lapsestamme. Se ei ole toiminut koska emme käyneet lastenvalvojalla heti sopimassa asioista lasten hoitamisen suhteen ja syynä oli miehen paha alkoholisoituminen. Hän joi itsensä humalaan lapsia hoitaessa ja nyt tämän vuoden alussa hän oli kaksi kuukautta katkolla jonka jälkeen hän asunut päihdeasuntolassa. siitä saako hän mahdollisesti perheasunnon kyseisestä paikasta ei ole tullut. Niinpä exä on halunnut että hän voi olla lasten kanssa minun kodissani ja hoitaa siten myös lapsia ne ajat jolloin olen kaksivuorotyössäni. Kuitenkaan tämäkää ei miehen juomisen takia onnistunut, olin lasten kanssa yksin viime talvena yli kaksi kuukautta ennenkuin hän edes kykeni näkemään lapsia taas. Elatuksia hän ei maksanut, edes sitä minimiä kahdesta joten annoin tuomioistuimen päättää asiasta samalla kun he käsittelivät eronkin. Elatus tuli silloisten tulojen mukaan ja se oli iso. Samassa kuussa kun tieto käräjiltä erosta ja elatuksista tuli,mies sanoi irti itsensä töistä ja alkoi myöhemmin yksityisyrittäjäksi, Eli jaksuvaa kiertelyä ettei tarvi maksaa elatuksia, vouti ottaa jos tuloja tulee ja kaupunki maksaa minimin joka kuukausi.
Mies ei suostu tapaamaan lapsia jos en anna asuntoa kayttöönsä ja lastenvalvoja kertoi minulle tänään että itse olen mahdollistanut hänen pompotella minu akun tapaamis-sopimusta ei ole tehty ym... Miten sen pystyy tekemään jos toinen on ollut niin päissään ettei selvää päivää ole nähnyt. Joo ja mies pompottaa, ei siis maksa elatuksia, mutta minun täytyisi antaa hänelle rahaa jotta hän voi käydä pitämässä hauskaa lintsillä lasten kans... joopa joo. Ja koska tapaamis-sopimusta ei ole saako mies minulle lähivanhemmalle käräjäoikeuden laittamana tehdä sitä että ottaa esim nyt lapset viikonlopuksi ja ei kerro minne vie ja koska hakee ja koska tuo? Tätä hän on harrastanut useampaan otteeseen.Milloin on oltu päissään lasten kans hotellissa kertomatta missä on ym...Ja sitäkin hän tekee että kertoo asiat vanhemmalle tytölle joka on 7-vuotias muttei kerro minulle, onko tällainen oikein????
Viimeksi hän kolme viikkoa sitten lähti työreissulle sunnuntaina jollion olin itsekin töissä. Työreissuun päivän aikana lähdöstä en olisi tiennyt mitään jos pienemmän pojan kaverin isä ei olisi soittanut töihin että koskas teidän poika onkaan meille tulossa. Sätkyhän siinä tuli, muksut hajallaan kylillä kun tulen kotiin ja epämääräisesti oli selitetty koska pääsen. Lapsia hoitaneille matkan päämäärä oli suomessa, mutta päämäärä olikin kaukana euroopassa ja hän tuli vasta seuraavana to iltana takaisin. Kertokaa te viisaammat mitä minun tulee tehdä? Voiko tällaista yhteishuoltoa enää edes jatkaa? Olen todella huolissani lapsista ja oma terveyteni on miehen hyväksikäytöissä ja kieroiluissa jo mennyt, sairastan jatkuvia hengityselinten tulehduksia eikä suruni märällä enää tunnu olevan rajaa.
9537
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 9

Vanhimmat

Jo sepustuksesi alussa myönnät menneesi metsään, kun ette tehneet kunnollista allekirjoitettua sopimusta. Jo jotain kertoo, että oli hyväpalkkaisessa työssä ja rahaa tuli, että ranteita pakotti, mutta . . . . .
Ja kaiken huipuksi olet "sairastunut" , no kaikkea se pääkoppa teettää, kun on hyvä mielikuvitus.

Mene hyvä ihminen itseesi ja aikuistu, ota yhteyttä sopiviin tahoihin esim. sosiaali/terveusviranomaisiin, että saat ensinnäkin "kuuppasi kuntoon" ja lasten asiat reilaan.

Äänestä
  • Taidat olla yksi niistä provosoijista joita täällä kirjoittelee vai muutenko vain häiritset yksinhuoltajien ta muuten lastensa huoltajina toimivien kirjoittelua. Tarkoitan siis tätä joka kirjoitti alkuperäiseen viestiin vastauksen. Juuri tuollaisia paskamiehiä on edellinenkin kirjoittaja ja silloin voin hyvin kuvitella miksi asiat eivät toimi. Hoidata pääsi ym. paskaa, noi on itse sairaita ja tekevät kaiken muille vaikeaksi ja juuri tuollaiset ihmiset eivät ajattele lapsiaan yhtään.
    Ja vielä sekin että "myönsit että menit metsään"-kommentti on täysin turha sillä äiti kertoi että eivät käyneet valvojalla sopimassa sillä isä ei selvää päivää nähnyt, olisi varmaan ollut parempi että olisi kerralla käräjiltä tullut se yksinhuolto ja iskä olis jäänyt sinne katuojaan, missä se jo taisi useimmat yönsä viettää. Silloin olis ainaki ollut helppo jatko, kun ukko olis jäätynyt talvella hankeen.
    Äidille haluan sanoa että hienoa kun on vielä ihmisiä joilla on tuota äidinvaistoa, ajatella sitä miestäkin joka on kuin iso lapsi, mutta siinä se sinun terveytesi on mennyt. Et ole ajatellut itseäsi vaan aina muita, joko lapsiasi ettähe joskus voivat tavata lapsia tai sitä kurjaa miestä, joka ei hallitse elämäänsä.

    Äänestä

jos sopimusta ei ole niin älä anna tavata lapsia.sinun aikuisena ihmisenä on kannettava vastuu lapsista.ei todellakaan ole lapsille hyväksi nähdä isää juovuksissa,eiköhän tuo isäkin suostu sopimuksen kirjalliseksi vääntämään kun et anna tavata lapsia.ja jos isä ei suostu juopottelua lopettamaan ja uhkailee ettei suostulapsia tapaamaan kun omilla ehdoilla niin ovatpahan lapsilla asiat varmasti paremmin ilman isää.

pane kova kovaa vasten,vaikkakin turha edes toivoa että alkoholististamihinkään olisi.ikävä sanoa mutta kokemuksesta voin sanoa että kun viina viemiehen ei siihen ole muuta parannus keinoa kun se että antaa sen vaua niin pohjalle kun pääsee,nousee sieltä omasta tahdostaan jos haluaa,mutta älä anna hänen viedä teitäkin sinne.voimia

Äänestä
  • lukihäiriö, vai ymmärtämys lukemastasi kateissa??

    Äänestä

  • sinulla mahdollisesti kirjoitti:

    lukihäiriö, vai ymmärtämys lukemastasi kateissa??

    ei kirjoittajalla taida olla lukihäiriötä mutta silti joku ymmärtämätön kiusaa.eiköhän se ollut täyttä asiaa,joskin paikoin asian vierestä.äidiltä on vastuutonta käytöstä antaa lapset juopporetkulle isälle,vaikka lapset kuinka kaipais isäänsä.hoida hyvä äiti lapsillesi kunnollinen hoitaja,älä perustele käytöstäsi lapsien tarpeella vaan ole aikuinen ja teepäätös lapsien parhaaksi,niin äidit tekee.ei ehkä isän ja lasten mieleen,mutta muuten aiheutat lapsille vaan tarpeetonta vaaraa!!!

    aivojen käyttö on sallittua

    Äänestä

  • samaa mieltä kirjoitti:

    Ex-miehellä oli rajattomat oikeudet tavata lapsiaan ja se ei käynyt. Haen yksinhuoltajuutta, koska en enää jaksa tätä tilannetta. Kyllä siinä tulee kirjoitusvirheitä jos vain tietäisitte miten nopeasti kirjoitin viestin tänne ja korjaamatta yhtään virhettä, jonka kirjoitin joten kokeilkaa itse.
    Mutta tosi on, että exä haluaa minun luonani hoitaa lapsia ja jos en siihen suostu hän on mieluummin näkemättä lapsia. Samalla kun hän tänne tulee, tuo hän tavaraa mukanaan jotka hän sitten seuraavana päivänä hakee poliisin kera pois. Tälle jo nauretaan, mutta tämä mies ei ole selväjärkinen, kuitenkin hän onnistuu aina vakuuttamaan hyvällä kielenkäytöllään (ammattina konsultti)ja hetkellisellä diplomaattisuudellaan virkavallan kunnes he huomaavat taas menneensä koukkuun. Tätä on nyt jatkunut jo yli kaksi vuotta ja lastenvalvojakin sanoi ettei voi käsittää hänen tekemisiään enää. Lastenvalvoja, sossu, poliisit ja lakimiehet ovat suositelleet lähestymiskiellon hakua, mutta se ei estä jatkuvaa puhelinterrorismia. Viikon kaikki on taas hyvin ja taas se alkaa kiristää elatuksilla joita ei ole edes maksanut. Ja aina löytyy uusi asia, jolla kiristää. Ette arvaakkaan kuinka tehokas ja kätevä hän on siinä. Lastenvalvojakin ihmetteli kuinka hän ns. töiltään ehtiikin tekemään niin paljon pahaa. Ja kuten hän oli valvojallekin viestin jättänyt että hän on töissä mutta hänellä on koko viikon kuitenkin aikaa keskustella valvojan kanssa ja että mikä tahansa aika käy. Mies käy säännöllisesti sossussa kertomassa tilanteesta, se on kuulemma hänen velvollisuutensa. Olen siis täyden kahjon kanssa tekemisissä ja auta armias jos koitat edes hieman rauhaa sopia, silloin hän huomaa että olet muka alakynnessä ja taas alkaa kiristys ja uhkailu.

    Äänestä

pari kertaa heittän kännis lastaan tapaamaan tulleen iskän pihalle samantien ku on tullu...eipä oo enää kännis tullu meille...;) nykyään tapaamiset sujuu suht hyvin ja joustoa tapahtuu puolin ja toisin vaikka mitään kirjallista sopimusta ei olla tehtykään...
mutt jos äijä tulee kännis ni lait pihalle..ei lasten tarvii kännist iskää kattoo ja jos o epäilyi ett iskä ryyppää ku muksut o hällä ni älä anna mukkaa...äläkä anna sen pompotella ittees tarviit voimas arjen pyörittämiseen ja lastenhoitoon...voimia sulle...;)

Äänestä
  • lapsia isälleen, jos hän käyttäytyisi niin kuin kerroit lastesi isän käyttäytyvän. En antaisi tavata ollenkaan ja hakisin sitä yksinhuoltajuutta. Vaikka isä soittelisi ja syyllistäisi en antaisi noin edesvastuuttomalle, jotain todella ikävää voi sattua lapsille. Ja tapaamissopimus pitäisi saada tehtyä, ja samalla selvitettyä se asia, pystyykö isä ylipäätään olemaan tapaamisten aikana selvinpäin eli onko kykenevä kaikilla tavoin ottamaan vastuun. Älä anna tavata ollenkaan ennen kuin nämä asiat on saatu selvitettyä oikeusteitse. Hoida omalta osaltasi asiaa niin pitkälle kuin voit edelleen ja pidä kiinni siitä tavoitteesta. Pidä isään etäisyyttä lasten turvallisuuden ja hyvinvoinnin takia, koska olet se aikuinen ja äiti joka pystyy sen vastuun kantamaan. Saat myös ehkä jonkinlaisen mielenrauhan kun otat tietyn linjan tapaamisasiassa ja pidät siitä kiinni. Lapsia ei isälle, johon ei voi luottaa. Ollenkaan.

    Äänestä

-ja yritä kaikin keinoin saada huoltajuus itsellesi.
-Ota yhteys lastensuojeluviranomaisiin! He pystyvät auttamaan asian järjestelyssä siten että tapaamiset järjestetään valvotusti koska isä ei selvästikkään ole vastuullinen ihminen!

Alkoholismi sairastuttaa koko perheen! Otan osaa vaikeaan tilanteeseesi, mutta hoida nyt asiat paperille allekirjotusten kera!

Äänestä

Kommentoi aloitusta

pitäisi tehdä? kirjoitti:

Minulla on ex-miehen kanssa ollut yhteishuoltajuus kahdesta lapsestamme. Se ei ole toiminut koska emme käyneet lastenvalvojalla heti sopimassa asioista lasten hoitamisen suhteen ja syynä oli miehen paha alkoholisoituminen. Hän joi itsensä humalaan lapsia hoitaessa ja nyt tämän vuoden alussa hän oli kaksi kuukautta katkolla jonka jälkeen hän asunut päihdeasuntolassa. siitä saako hän mahdollisesti perheasunnon kyseisestä paikasta ei ole tullut. Niinpä exä on halunnut että hän voi olla lasten kanssa minun kodissani ja hoitaa siten myös lapsia ne ajat jolloin olen kaksivuorotyössäni. Kuitenkaan tämäkää ei miehen juomisen takia onnistunut, olin lasten kanssa yksin viime talvena yli kaksi kuukautta ennenkuin hän edes kykeni näkemään lapsia taas. Elatuksia hän ei maksanut, edes sitä minimiä kahdesta joten annoin tuomioistuimen päättää asiasta samalla kun he käsittelivät eronkin. Elatus tuli silloisten tulojen mukaan ja se oli iso. Samassa kuussa kun tieto käräjiltä erosta ja elatuksista tuli,mies sanoi irti itsensä töistä ja alkoi myöhemmin yksityisyrittäjäksi, Eli jaksuvaa kiertelyä ettei tarvi maksaa elatuksia, vouti ottaa jos tuloja tulee ja kaupunki maksaa minimin joka kuukausi.
Mies ei suostu tapaamaan lapsia jos en anna asuntoa kayttöönsä ja lastenvalvoja kertoi minulle tänään että itse olen mahdollistanut hänen pompotella minu akun tapaamis-sopimusta ei ole tehty ym... Miten sen pystyy tekemään jos toinen on ollut niin päissään ettei selvää päivää ole nähnyt. Joo ja mies pompottaa, ei siis maksa elatuksia, mutta minun täytyisi antaa hänelle rahaa jotta hän voi käydä pitämässä hauskaa lintsillä lasten kans... joopa joo. Ja koska tapaamis-sopimusta ei ole saako mies minulle lähivanhemmalle käräjäoikeuden laittamana tehdä sitä että ottaa esim nyt lapset viikonlopuksi ja ei kerro minne vie ja koska hakee ja koska tuo? Tätä hän on harrastanut useampaan otteeseen.Milloin on oltu päissään lasten kans hotellissa kertomatta missä on ym...Ja sitäkin hän tekee että kertoo asiat vanhemmalle tytölle joka on 7-vuotias muttei kerro minulle, onko tällainen oikein????
Viimeksi hän kolme viikkoa sitten lähti työreissulle sunnuntaina jollion olin itsekin töissä. Työreissuun päivän aikana lähdöstä en olisi tiennyt mitään jos pienemmän pojan kaverin isä ei olisi soittanut töihin että koskas teidän poika onkaan meille tulossa. Sätkyhän siinä tuli, muksut hajallaan kylillä kun tulen kotiin ja epämääräisesti oli selitetty koska pääsen. Lapsia hoitaneille matkan päämäärä oli suomessa, mutta päämäärä olikin kaukana euroopassa ja hän tuli vasta seuraavana to iltana takaisin. Kertokaa te viisaammat mitä minun tulee tehdä? Voiko tällaista yhteishuoltoa enää edes jatkaa? Olen todella huolissani lapsista ja oma terveyteni on miehen hyväksikäytöissä ja kieroiluissa jo mennyt, sairastan jatkuvia hengityselinten tulehduksia eikä suruni märällä enää tunnu olevan rajaa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu