terolut

Mistä vois johtua et vuoto alkaa jo kesken terolut-kuurin? Olin ottanu 5 tablettia kymmenestä ku eilen illalla alkoi rusehtava valkovuoto. Viime kuussa oli sama juttu eli muutaman tabletin jälkeen alkoi tulla vuotoa joka oli välillä ihan kunnollista kuukautisverta. Söin kuurin sillon uskollisesti loppuun ja viimesen tabletin ottamisesta kului kolme päivää ja taas alkoi ruskea vuoto, joka kesti n. kolme päivää. Kannattasko mun syödä kuuri loppuun vai lopetanko syömisen nyt kun tulee ruskeeta vuotoa? Lopetin hetki sitten e-pillerit. Voisko niillä olla osuutta asiaan?
32656
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

ja kuuria ei kannata keskeyttää sillä sehän just on sitä vuotoa normalisoimaan tarkotettu, keltarauhashormooni

Äänestä
  • Minulle on lääkäri sanonut, että jos kuukautiset alkavat ennen kuin terolut-kuuri (10vrk) on loppunut, jätetään loput terolutit ottamatta siinä kuukautiskierrossa. Kyse on kuitenkin "oikeista", kunnollisista kuukautisista, ei tiputteluvuodosta. Eli luulisin, että niiden joilla on tiputtelua (mutta ei kunnollista vuotoa), kuuluu ottaa kuuri loppuun asti.

    Terolutin tarkoitushan on nimenomaan saada aikaan tuo vuoto. Jos vuoto alkaa jo ennen kuurin loppumista, tarkoittaa se oman lääkärini mukaan sitä, että myös oma elimistö on tuottanut keltarauhashormonia. Eli oman elimistön ja lääkkeen yhdistelmä tuottaa vuodon aikaisemmin kuin pelkkä terolutin-hormoni.

    Äänestä

  • Saara kirjoitti:

    Minulle on lääkäri sanonut, että jos kuukautiset alkavat ennen kuin terolut-kuuri (10vrk) on loppunut, jätetään loput terolutit ottamatta siinä kuukautiskierrossa. Kyse on kuitenkin "oikeista", kunnollisista kuukautisista, ei tiputteluvuodosta. Eli luulisin, että niiden joilla on tiputtelua (mutta ei kunnollista vuotoa), kuuluu ottaa kuuri loppuun asti.

    Terolutin tarkoitushan on nimenomaan saada aikaan tuo vuoto. Jos vuoto alkaa jo ennen kuurin loppumista, tarkoittaa se oman lääkärini mukaan sitä, että myös oma elimistö on tuottanut keltarauhashormonia. Eli oman elimistön ja lääkkeen yhdistelmä tuottaa vuodon aikaisemmin kuin pelkkä terolutin-hormoni.

    minulla alkoi menkat terolutin käytön jälkeen vasta n. viikon päästä niiden lopettamisen jälkeen vaikka lääkäri sanoi että ne alkaa noin 2-3 päivän päästä. ei meikäläisen kroppa taida kovin hyvin tuotella tuota hormonia. Nyt aloitin kuitenkin e-pillerit niin ei tarvii miettiä millo tulee menkat. mietin tässä vaan että mitenkähän lasten hankkiminen onnistuu koskaan kun ei oikein pelitä noi munasarjat. En sitten tiedä oliko hirvittävällä stressillä mitään vaikutusta siihen samaan aikaan kun lopetin terolutin syömisen...

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


papukaija kirjoitti:

Mistä vois johtua et vuoto alkaa jo kesken terolut-kuurin? Olin ottanu 5 tablettia kymmenestä ku eilen illalla alkoi rusehtava valkovuoto. Viime kuussa oli sama juttu eli muutaman tabletin jälkeen alkoi tulla vuotoa joka oli välillä ihan kunnollista kuukautisverta. Söin kuurin sillon uskollisesti loppuun ja viimesen tabletin ottamisesta kului kolme päivää ja taas alkoi ruskea vuoto, joka kesti n. kolme päivää. Kannattasko mun syödä kuuri loppuun vai lopetanko syömisen nyt kun tulee ruskeeta vuotoa? Lopetin hetki sitten e-pillerit. Voisko niillä olla osuutta asiaan?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu