Joutsassa on ilmeisesti olemassa vesihuoltosuunnitelma Niemistenkylän suunnalle. Kunta ei kuitenkaan taida alkaa tällaisia hankkeita vetää, vaan vesi- ja viemärilinjojen veto edellyttäisi vesiosuuskunnan perustamista.
Olisiko tällaiseen osuuskuntaan halukkaita liittyjiä ja puuhamiehiä/-naisia? Vuoteen 2010 mennessä kuitenkin on olemassa oleva jätevesijärjestelmä oltava ajanmukainen, eikä viitsisi investoida turhaan jos viemäri tulee. Puhdasvesiverkko tulee mukana siinä siivellä, vaikka tämäkin on varmasti monelle helpotus.
Jotain sääntöä kai on olemassa, että osuuskuntaan on pakko liittyä kun tarpeeksi suuri osuus on jo liittynyt, kuka tuntee asiaa?
Vesiosuuskunta saa hankkeeseen TE-keskuksen (harkinanvaraista) avustusta sekä kunnan avustuksen. Näillä voidaan kattaa 30-40% (arvio, onko tietoa?) hankkeen kustannuksista. Lisäksi yhteishankintana tehtäessä ei paineviemärin edellyttämät pumppu-, putkisto- ym. hankinnat ole yhtä hinnakkaita kuin yksin ostaessa. Tämä johtaa siihen, että sakokaivojärjestelmän uusimiskustannuksilla pääsee paineviemäriin ja saa lisäksi puhtaan veden.
Mikäli kiinnostusta on niin pistäkäähän kommenttia perään. Onko vesiosuuskunnan perustaminen ajankohtaista? Vai onko mahdollista liittyä jo olemassaolevaan vesiosuuskuntaan ja hanke olisi sen verkoston laajennus?

Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.