Eli meillä on 1v3kk muksu. Osaa vaikka mitä mutta ei osaa oikein puhua vielä. Ja syöttäminen tietenkin tapahtuu meidän vanhempien puolesta. Kesän lopussa pitäisi pistää muksu hoitoon. Minkä ikäsenä tuollaisen tenavan pitäisi osata itse syödä? Nyt ei olla sitä paljoakaan opetettu. Vaimo antaa sille iltaisin iltapuuron yhteydessä kumilusikan millä muksu sitten huitoo. Mutta tietty siinä menee yleensä yöpuku vaihtoon ja minä joudun luuttuamaan lattioita. Osa ruoasta kuitenkin eksyy suuhunkin...
Minkä ikäisinä teillä muksu syö ihan oikeasti itse? Ja pitäisikö meidän aloittaa joku tehokurssi meidän muksun kanssa ettei hoitopaikan tädit ammu meitä?
Minkä ikäisinä teillä muksu syö ihan oikeasti itse? Ja pitäisikö meidän aloittaa joku tehokurssi meidän muksun kanssa ettei hoitopaikan tädit ammu meitä?
Vastaukset 2
Vanhimmat
Minä itse annan kyllä harjoitella, mutta kovin eri aikoihin on tullut se itsenäisempi syöminen. Hoidossa eivät ole asiasta huomautelleet, ja esimerkin voima tuntuu isommassa ryhmässä myös kannustavan itsenäisempään touhuamiseen. Joka ruoalla kun antaa lusikan käteen, niin kyllä se alkaa sujua. Meillä nuorin on nyt yhdeksän kuukauden, ja suuttuu ihan mahdottomasti, jos unohtuu oma lusikka antaa. Silla on niin hyvä kaivaa suusta pois se, mitä äiti sinne juuri laittoi. Mutta positiivista on se, että lusikka menee suuhun jo melko sujuvasti.
Esikoisella oli kaikkein vaikeinta tuo harjoittelu, mutta luulen, että nuoremmat ovat juuri vanhimmalta katsonut mallia. Tämä näkyy monessa muussakin toiminnassa.
Meillä on kaksi erimallista lusikkaa; toisessa on lyhyt varsi ja toisessa pitkä. Ihan alussa annoin tytön pitää pitkävartisen lusikan keskeltä kiinni ja ohjasin itse lusikkaa varren päästä. Siinä se kai oppi niitä liikeratoja, miten lusikkaan saa puuroa ja miten se löytää tiensä suuhun.
Kovasti aikaa ja hermoja on syöttäminen vaatinut. Sotkua tulee silloin tällöin, mutta päivä päivältä aina vähemmän. Lusikalla huitominen väheni kun tajusimme että likkahan huljuttelee ruokaa ilmassa samaan tapaan kuin vanhemmilla oli tapana viilentää kuumaa ruokaa. Pieni vain ei nähnyt asiaa ihan samalla tavalla.
Yhdessä välissä ruoka tuppasi tulemaan suusta kielen avustamana ulos heti suuhun laiton jälkeen. Tästä päästiin eroon päivässä kun tyttö sai syödä nakuna ihan vain vaippasillaan. Suusta putuava ruoka tuntuu melko ilkeältä paljaalla iholla. Vaatteelle pudotessa ei näyttänyt häiritsevän.
Ehkä ainoana vinkkinä sanoisin, että muksulle aina se oma lusikka käteen/vierelle kun syötte. Kiinnostus syömiseen on tuon ikäisellä melko voimakas. Myöhemmin urautuu helposti syöttämiseen eikä suostu syömään itse (sukulaiseni 6 vuotiasta syötetään edelleen ettei "tarvitse" tapella joka aterialla...no, ehkä vanhemmissakin on syytä.).
Hauskoja ruokahetkiä!
ps. kaikki naapurin yksvuotiaat ovat oppineet päivähoidossa syömään itse noin neljässä viikossa. Seura tekee kaltaisekseen :-) Ekat viikot tosin kärsivät nälästä aina kotiin tullessa.