apuaah!!!

Hei!!
auttakaa mua..
mä sain ilmaiseksi noin puolivuotta sitten tet -harjoittelupaikastani kaksi tyttö rottaa,eli siis helsingin luonnontieteellisestä yliopistosta missä eläimille tehdään kokeita ja sitten lähetetään korkeensaareen ruoaks.
Nämä olivat poikasia eikä niille viälä oltu tehty minkään laisia kokeita.
Ne olivat heti alussa jo arkoja,yritin kesyttää niitä jne,mutta en onnistunut.
pidin niitä sylissä aina pitkän aikaa ja silittelin päätä,mutta ne eivät kesyyntyneet.
Ovat edelleen todella arkoja kun kuuluu pienikin ääni ne säikähtävät ihan kamalasti.
Toinen niistä yrittää purra kun työnnän käteni häkkiin vaikka ruokakuppia ottaessani.
Mutta sylissä molemmat ovat ihan nätisti mutta,juoksevat aina pakoon tai jotain kun kuulevat ääniä.
se ei olekkaan niin iso ongelma kuin se että se toinen puree. en pysty ottaan sitä häkistä tai toista rottaani kun se nappasee kädestäni kiinni.
en pysty koskemaan häkkiin oikeastaan ollenkaan. mitä mun pitäs tehä,pelkään sitä toista ja niistä ei ole mitään iloa kun ne on niin arkoja,mutta toisaalta en haluis luopua niistä.
auttakaa joku ja pistäkää neuvoja tulemaan olisin todella kiitollinen.
6483
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

Puolivuotta on jo aika pitkä aika, luulisi että jos sait ne ihan vauvoina, niiden olisi pitänyt jo kesyyntyä ainakin jonkin verran.

Tiedätkö yhtään kuinka vanhoja ne olivat kun sait ne? Jos ne olivat vaikka kuukauden tai pari, voi olla että ne ovat saaneet jotain "traumoja" siellä yliopistolla tmv..

Ihan hyvä että olet koittanut kesyttää niitä, se ei vaan tunnu auttavan. Ja tuo pureminen kuulostaa aika pahalta:/ Olen joskus miettinyt että aistiikohan rotat jos niitä esim. pelkää, itse olen juuri sen takia koittanut olla mahdollisimman itsevarma omien rottieni kanssa jos ne vaikka aistivatkin juuri pelon. Voisithan ihan hyvin koittaa tätä, koitat olla pelkäämättä, ajattele vaikka että sehän on pikkupikku rotta, ei se voi tehdä niin pahaa jälkeä kuin vaikka joku iso koira, ja jos rottasi puree, älä suutu, vaan juttele rauhallisesti sanoen vaikka että mikä tuli, ei mitään hätää jnejne.

Neuvohan se tämäkin;)

Olen kuullut myös sellaisesta keinosta että jos rotta puree, siihen päin voi puhaltaa jos se vaikka siitä tajuaisi jotain.. :)

Mutta kesyttämisestä vielä, jos uskallat ja jos sinulla on jokin huone missä ei ole kamalasti piilopaikkoja,(mieluiten ei ollenkaan) voit laskea ne sinne vapaaksi ja istut lattialle ja odotat että rotat tulisivat itse sinun luoksesi eikä toisinpäin. Ja kun ne ovat vähän aikaa juoksennelleet lattialla, koitat ottaa ne kiinni niin että ne tulevat taas sinun luoksesi ettei sinun tarvitsisi käydä jahtaamaan niitä(siitä rotat menevät takuuvarmasti paniikkiin).

Rottia ei kyllä saisi laskea vapaaksi jos ne eivät ole kesyjä mutta jos vaan sellainen piilopaikaton huone löytyy niin ei se niin uskon kyllä että voit koittaa sitä:)

Onnea kesytys yritykselle:)

Äänestä
  • Kiitos kauheesti noist neuvoist!!!(= voin mä aina kokeilla..
    mulla on ollut ennenkin rottia neljä poikarottaa ja ne olivat kesyjä ja aivan ihania.
    Nämä ovat muuten tyttöjä jotka minulla nyt ovat.
    Voisikohan pureminen johtua siittä että se suojelisi siskoaan? yleensä se menee siskonsa päälle suojellakseen sitä muttakun se sillonkin puree kun toinen tyttö ei ole lähimaillakaan noh se kai selviää joskus(:
    luulen että no olivat noin kuukauden ikäisiä ehkä vähän nuorempia.en osaa kyllä yhtään sanoa. Traumoista puheenollen,sillä nosteltiin rottia hännästä aina paikasta toiseen ei siellä niitä hellitty,ja esim sillonkin kun pyysin noita rottia oli semmonen tilanne ,että näiden rottieni perhe pistettiin semmoseen tynnyriin mihin tulee jotain myrkkyä että ne kuolevat joten sanoin että älkää nyt kaikkia tappako että antakaa minulle edes kaksi noista,kyllä ne vähän ihmettelivät mutta en voi sille mitään eläin rakas kun olen(; tuosta rottien juoksentelemisesta viälä että minulla ei oikeen ole mitään paikkaa missä pitää vapaana missä ei olisi tavaroita,vaihdoin toissapäivänä häkkiin purut ja päästin siksi aikaa huoneeni lattialle rottani,noh sitten kun tulin huoneeseeni rottia ei löytynyt mistää jonkun tunnin niitä etin sitten toinen löyty ja se oli semmosen ison ja painavan laatikon takana yritin saada sitä varmaan puoltoista tuntia pois mutta en saanut,noh sitten illalla sain sen kiinni kun pistin tyynyliinan käteeni ettei se purisi..
    toinen löytyi kissani avulla vasta aamulla..hehe(:

    Äänestä

  • prisi kirjoitti:

    Kiitos kauheesti noist neuvoist!!!(= voin mä aina kokeilla..

    Nyt ymmärrän kyllä varsin hyvin rottiasi, ja toista miksi se puree-->niitä on nosteltu hännästä eikä niitä olla rakastettu yhtään.
    Siskonsa puolustamisesta en tiedä, voihan se kyllä ihan hyvin olla mahdollista että puolustaa kun lapsuus on ollut ihan hirveä.

    Rottiahan täytyy pitää vapaana joka päivä, mielellään monta tuntia mutta nyt en oikein keksi ratkaisua miten voisit pitää niitä vapaana jos ei ole huonetta missä ei ole piilopaikkoja, voisihan ne laskea vapaaksi jos ne olisivat kesyjä mutta tilanne on lievästi sanottuna ongelmallinen:/

    Jos pystyt, siirrä kaikki tavarat yhteen kasaan jostain huoneesta etteivät ne pääse piiloutumaan mihinkään, se ei ole hyväksi että niitä pyydystetään pakosti piilostaan ja ne menevät vain enemmin paniikkiin jonka takia ne menevät aina piiloon. Tavaroiden siirtämisessäkin on ongelmansa, jos on vaikka kirjahylly jonka alle pääsee niin eihän sitä mihinkään voi piiloon laittaa:/

    Ainiin, älä anna missään nimessä kissasi ainakaan kiusata rottiasi, kohta ei ole mitään mahdollisuuttakaan saada niitä yhtään kesymmiksi.

    Nyt vaan istuskelet häkin vieressä joka päivä, teet siinä omia juttujasi, ja jossain vaiheessa rottasi varmaan kiinnostuvat siitä mitä teet siinä ja tulevat katselemaan. Juttelet niille ja annat niiden nuuhkia käsiäsi jos tulevat tarpeeksi lähelle(ja annat välillä joitain pieniä namipaloja, en usko että niitä kukaan rotta voi vastustaa) :) Pienistä asioista se lähtee mutta voi olla että ne eivät kesyynny ehkä koskaan kunnolla mutta toivotan silti edelleen onnea yritykselle! :)

    Äänestä

  • Naatti kirjoitti:

    juuh kiitos taas viestistäsi ja neuvoista!!!
    enköhän mä jotain keksi.
    Itsekkin olen tiennyt että ne tuskin koskaan täysin kesyyntyy.
    Kissani ei ole päässyt oikeen kiusoittelemaan niitä koska rotat ovat komerossani.
    Aina kun olen pitänyt niitä sylissä niin ne ovat olleen kiltisti.Kohtelen niitä hellästi ja yritän osoittaa niille että rakastan.
    Toivottavasti neuvosi toimivat.(=
    osaatkos muuten sanoa että miks ne kakkivat ja pissivät syliin ,kun joka kerta kun ne ovat sylissäni ne lirauttelevat isoja pissoja ja kakkivat.Sitten ne myös tärisevät aivan hirveästi niin paljon että kätenikin tärisevät mukana.
    Ihan itkettää kun tietää että en pysty koskaan varmaan saamaan niitä kesyiksi ja itselleni kunnon kavereiksi.)=
    Ne ovat niin suloisia ja tekisin mitä tahansa erttä voittaisin niiden luottamuksen.
    Kiitos hirveesti neuvoistasi.
    T:prisi

    No hyvä ettei kissa ole päässyt niihin käsiksi, mutta siis rotat ovat komerossa?Sielläkö ne viettävät päivänsä kunnes otat ne syliin vai miten?(jos näin on niin se on kyllä jo haitallista niille, kyllä niiden päivänvaloa pitää saada nähdä.. )

    Syliin pissimisestä/kakkimisesta en oikein osaa sanoa mitään, omatkin rottani tekevät samaa kun ovat sylissäni, toinen tosin pissii syliini reilusti enemmin kuin toinen, mutta, en oikein tiedä mistä johtuu. Toisaalta inhottavaa, toisaalta se ei oikein haittaa, pieniä lirujahan ne ovat :)

    Ne varmaan tärisevät koska niitä pelottaa jokin, tai tuo tulee ensimmäisenä mieleen, enpä muuta siihen keksi.. Omani eivät koskaan ole tärisseet sylissäni niin en ole voinut yhdistää sitä mihinkään.

    Voihan se olla että ne eivät enää kesyynny, mutta koita silti antaa niille hyvä ja onnellinen elämä:)

    Äänestä

Heippa!
Kyllä noi rotat selvästi on jotain pelkoa ja voimakasta stressiä kokeneet jo silloin poikasina tai kivuliasta käsittelyä tai muuta epärarmaa ja ilmeisen epämiellyttävää.
Tärkeintä on että annat niille hyvän kodin!

Itselläni on 3 kpl löytörottia, tulivat meille viime kesänä eli nyt pojat on olleet meillä 10 kk. Yksi on tosi kesy lullero ja kiltti kun mikä, musta valkoinen ja nämä kaksi muuta ovat kanelin värisiä. Toinen on varovainen mutta kiltti, ja tämä toinen sitten on koko jengin pomo! Se narskuttelee hampaita ja muljuttelee silmiään ja saattaa nyrkkeillä jos hihaa vaikka laittaa häkin läpi nuuskittavaksi. Tämä rotta on minua kerran purrut ja myös tämä toinen kanelin värinen, kun vaihdoin kerroshäkin pissapapereita, eli pitivät reeviirinään, tämä toinen (kiltimpi) selvästi oli nolona sen jälkeen, kun älysi että käsi olikin minun!
Mutta tämä pomo on ollut kokoajan sellainen, että se isottelee ja uhkailee ja välillä sitten sekin on kiltisti, mutta sitä ei auta mennä kyllä käsittelemään yhtään! Tosin annan kyllä aina käteni haisteltavaksi sille ja rystyset edellä, niin ei ole purrut kun sen yhden kerran sormesta.
Rottani ovat n. 200 l terraariossa, jossa on päällä tiheäsilmäinen verkkokatto ja siinä vielä 3 kerroshäkki päällä. Jonne pääsevät metallitikkaita pitkin. Kaikissa rakennelmissa on tasoja, oksia, riippumattoja jne...
Mutta kaikki kolme rottaamme ovat siis omanlaisiaan persoonia,ilmeisesti niitä kuitenkin on käsitelty ja pidetty aiemmin hyvin vaikka ne onkin sitten jätetty luontoon! : (

Arkoihin elämiin ei saa kosketusta sillälailla kun kesyihin, mutta kivahan niiden touhuja on kuitenkin seurata. Anna rottiesi olla rauhassa ja tarjoa niille kädestä jotain niiden lempiherkkua ja juttele rauhassa niille. Anna rauhassa tutkia ja nuuskia kättäsi. Ilmiselvästi nämä rotasi pelkäävät tosi kovasti kun tärisevät sylissä, ehkä niitä ei nyt kannata ottaa syliin kun stressaavat. Meidän rotat ovatjo melko iäkkäsit äpainoa on tullut ja ovat laiskitsutneet,tulivat n. vuoden ikäisinä, että nyt ovat liki 2v...

Itselläni on myös 7,5v degu ja tämä tyttö viihtyy hyvin yksin, sen sisar kuoli viime kesänä, niin tämä jäi pirteänä yksin ja voi hyvin. Tämä jäljelle jäänyt on aina ollut arka, vaikka ostin kasvattajalta aikoinani nämä suoraan, joten sitä ei pysty käsitellä, tosin mukava sen touhuja on seurata ja se syö kuitenkin kädestä.
Joten tsemppiä rottiesi kanssa ja koita hyväksyä ne sellaisina kun ovat!? olet kuitenkin tarjonnut niille hyvän kodin!

-ja vielä, mikseipä rotta vaistoaisi jonkun pelkoa kun kerran koirat ja hevosetkin aistivat jos ihminen pelkää?! Rotta on viisas eläin.

Äänestä

Kommentoi aloitusta

prisi kirjoitti:

Hei!!
auttakaa mua..
mä sain ilmaiseksi noin puolivuotta sitten tet -harjoittelupaikastani kaksi tyttö rottaa,eli siis helsingin luonnontieteellisestä yliopistosta missä eläimille tehdään kokeita ja sitten lähetetään korkeensaareen ruoaks.
Nämä olivat poikasia eikä niille viälä oltu tehty minkään laisia kokeita.
Ne olivat heti alussa jo arkoja,yritin kesyttää niitä jne,mutta en onnistunut.
pidin niitä sylissä aina pitkän aikaa ja silittelin päätä,mutta ne eivät kesyyntyneet.
Ovat edelleen todella arkoja kun kuuluu pienikin ääni ne säikähtävät ihan kamalasti.
Toinen niistä yrittää purra kun työnnän käteni häkkiin vaikka ruokakuppia ottaessani.
Mutta sylissä molemmat ovat ihan nätisti mutta,juoksevat aina pakoon tai jotain kun kuulevat ääniä.
se ei olekkaan niin iso ongelma kuin se että se toinen puree. en pysty ottaan sitä häkistä tai toista rottaani kun se nappasee kädestäni kiinni.
en pysty koskemaan häkkiin oikeastaan ollenkaan. mitä mun pitäs tehä,pelkään sitä toista ja niistä ei ole mitään iloa kun ne on niin arkoja,mutta toisaalta en haluis luopua niistä.
auttakaa joku ja pistäkää neuvoja tulemaan olisin todella kiitollinen.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu