punkinlevittäjä

Tutkija on puhunut paskaa ennenkin vai mitä voi päätetllä seuraavista lainauksista!

http://aamulehti.fi/alexpika/alexpika.shtml

Tutkija: Koirat pääsyy punkkien vinhaan leviämiseen

(07.06.2006 08:19) Räjähdysmäisesti kasvanut lemmikkikoirien määrä on oululaistutkijan mielestä pääsyy punkkien nopeaan leviämiseen. Oulun yliopiston hyönteistutkijan Juhani Itämiehen mukaan koira käy punkin isännäksi jopa paremmin kuin ihminen. Punkista on saatu havaintoja jo Rovaniemeltä, Pellosta ja Ranualta. Itämies arvioi, että punkin leviäminen aivan pohjoisimpaankin Lappiin on vain ajan kysymys. Itämiehen mukaan koiraan voi tarttua myös borrelia-bakteeria levittävä punkki.


http://www.iltasanomat.fi/uutiset/kotimaa/uutinen.asp?id=1183755
Hyttyset hyökkäävät kesällä

Jatunin Tarha on tehnyt sääskikartoituksia heti perustamisestaan, vuodesta 1997 lähtien. Julkiset ennusteet yhdistys aloitti viisi vuotta sitten, kun intendentti Juhani Itämies Oulun yliopistosta ei julkisissa ennusteissaan onnistunut.
4305
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Etelä-suomen ja rannikko-alueiden koirat "reissaavat paljon kesäisin, esim. näyttelyissä, kesämökeillä ympäri suomea, ja jos turkkiin on jäänyt huomaamatta punkkeja, jotka sitten toisella puolella maata irtoavat, ja punkki lähtee poikimaan, niin miksei mahdollista, en epäile yhtään....Ja koiraanhan ne helpommin tarraavat kuin ihmiseen, koirat rymyyvät heinikoissa, ja karvaiseen turkkiin on helpompi tarttua.

Äänestä
  • Meillä on koirilla käytössä Bayvantic. Sitä saa eläinlääkäreistä. Laitetaan ihoon neljään eri kohtaan ampulli tyhjäksi. Ja neljän viikon päästä sama juttu. Punkki pystyy edellee kiinnittymään koiraan, mutta kuolee siihen.
    Eli meidän koirat ovat punkkien tappajia.
    Ihmisille ei vastaavaa ainetta ole, joten me ihmiset levitämme edelleen punkkeja ja autamme lisääntymään:(
    Kaikki jotka liikkuvat luonnossa ovat punkkien "hyökkäyksen" kohteena, eivät punkit erittele koiraihmisiä;)

    Äänestä

  • Päivikki72 kirjoitti:

    Meillä on koirilla käytössä Bayvantic. Sitä saa eläinlääkäreistä. Laitetaan ihoon neljään eri kohtaan ampulli tyhjäksi. Ja neljän viikon päästä sama juttu. Punkki pystyy edellee kiinnittymään koiraan, mutta kuolee siihen.
    Eli meidän koirat ovat punkkien tappajia.
    Ihmisille ei vastaavaa ainetta ole, joten me ihmiset levitämme edelleen punkkeja ja autamme lisääntymään:(
    Kaikki jotka liikkuvat luonnossa ovat punkkien "hyökkäyksen" kohteena, eivät punkit erittele koiraihmisiä;)

    Jos näin on niin eikö kannattaisi sitten varustaa kaikki koirat tällä 'rokotteella' niin koko punkki-ongelma häviäisi ihan itsestään. Ehdotus ihan vaan herra tutkija Juhani Itämiehelle Oulun yliopiston sähköpostiin.

    Äänestä

  • on niin eikö kirjoitti:

    Jos näin on niin eikö kannattaisi sitten varustaa kaikki koirat tällä 'rokotteella' niin koko punkki-ongelma häviäisi ihan itsestään. Ehdotus ihan vaan herra tutkija Juhani Itämiehelle Oulun yliopiston sähköpostiin.

    Joka tyhjennetään koiran iholle, ihan karvan juureen selkään. (Ettei koira pääse nuolemaan sitä).

    Aine on tosi hyvä, mutta melko kallis. Jos tästä ongelmasta halutaan eroon, niin ainetta pitäis saada kaikille koiranomistajille ja kohtuullisemmalla hinnalla.

    Meidän koirille olen jo ostanut sitä koko kesäksi riittävän määrän. Ja ekat ampullit on jo laitettu.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


koirat??? kirjoitti:

Tutkija on puhunut paskaa ennenkin vai mitä voi päätetllä seuraavista lainauksista!

http://aamulehti.fi/alexpika/alexpika.shtml

Tutkija: Koirat pääsyy punkkien vinhaan leviämiseen

(07.06.2006 08:19) Räjähdysmäisesti kasvanut lemmikkikoirien määrä on oululaistutkijan mielestä pääsyy punkkien nopeaan leviämiseen. Oulun yliopiston hyönteistutkijan Juhani Itämiehen mukaan koira käy punkin isännäksi jopa paremmin kuin ihminen. Punkista on saatu havaintoja jo Rovaniemeltä, Pellosta ja Ranualta. Itämies arvioi, että punkin leviäminen aivan pohjoisimpaankin Lappiin on vain ajan kysymys. Itämiehen mukaan koiraan voi tarttua myös borrelia-bakteeria levittävä punkki.


http://www.iltasanomat.fi/uutiset/kotimaa/uutinen.asp?id=1183755
Hyttyset hyökkäävät kesällä

Jatunin Tarha on tehnyt sääskikartoituksia heti perustamisestaan, vuodesta 1997 lähtien. Julkiset ennusteet yhdistys aloitti viisi vuotta sitten, kun intendentti Juhani Itämies Oulun yliopistosta ei julkisissa ennusteissaan onnistunut.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu