Olen yrittänyt meditoida, mutta en onnistu pääsemään irti ruumiistani enkä näkemään ufoja. Onko sielun irtaantuminen elävästä ruumiista edes mahdollista?
Meditointi
20
1031
Vastaukset
- mahdollista
Sielu on kovin abstrakti käsite. Sielun olemassaoloon pitää uskoa. Näyttöä ei ole.
OOBE-ilmiöt perustuvat suggestioon. Mitään yliluonnollista siinä ei ole sen enempää kuin hypnoosissa. Toiset ovat vain taitavampia suggeroimaan itsensä sellaiseen hihhulitilaan, jossa mennään seinien läpi ja katsellaan omaa habitusta vieraan silmin. Aivotutkimus epäilemättä johtaa vielä tulokseen, jossa ko. ilmiöitä voidaan aikaansaada hallitusti kemiallisin keinoin.- lenje
...OBE tai NDE tapahtuu/alkaa kun ihminen on ollut sairaalassa tuokion tai pidemmän ajan tajuttomana ja kroppa lyö jarrut pohjaan...sitten elvytystilanteessa henkilö "poistuu ruumiistaan" ja näkee mitä sairaanhoitajat ja lekurit tekevät. Elikä, miten tuossa tilanteessa joku pystyisi tietoisesti suggeroimaan itsensä "ulos" kropastaan kun on ns. nuppi pimeänä?
OBE:n tapaisen ilmiön voi jo nyt saada aikaan kemiallisin keinoin, se voi kyllä olla aika "trippi" mutta kuitenkin...:) Varmasti OBE:n kaltaisia kokemuksia on tapahtunut jotka johtuvat aivojen jonkinlaisesta "hikasta" ja jotka eivät ole aitoja ruumiista irtautumisia. Mutta varmasti on myös tapauksia joissa OBE-kokemusta ei voi vedenpitävästi selittää jollakin aivojen kemian muutoksella...
Itse koen sielun, hengen, tietoisuuden toisiinsa tiiviisti liittyviksi asioiksi, joten ihmettelen miten joku voi ensin tavallaan kyseenalaistaa sielun olemassaolon ja sitten puhuu ilmiöstä joka vaatii tietoista ajattelua. Hmmm...
- pohdiskelija
Tuolla alempana kirjoitin jo jotain meditaatiosta. Meditaatio ei ole ruumiista irtautumisen harjoittelua, vaan sillä pyritään jalostamaan omaa luonnetta ja pääsemään alemmista intohimoista eroon. Se on luonteen jalostamismenetelmä, jos puhutaan oikeasta meditaatiosta.
Jos meditaation käsittää ruumiistairtautumisharjoitteluna tai ufojen näkemiseen tähtäävänä treeninä, ollaan hämärillä vesillä. Meditaatioon tulisi liittää aina joku henkinen aspekti mukaan, esim. idea ihmiskunnan palvelemisesta, niin silloin meditaatio etenee turvallisemmalla tavalla.
Meditointi ei onnistu, jos ajattelee jotain. On oltava ajattelematta mitään. On itse asiassa unohdettava ajatus meditaatiostakin sen aikana, koska sekin on ajatus, mikä häiritsee meditaatiota. Tämmöistä omakohtaista kokemusta täällä päin.. - konsti.
Tämä on kyllä väärä palsta keskustella meditaatiosta, mutta kerrottakkon nyt sit jotain...
On olemassa sellainen meditaation muoto kuin vipassana, joka sopii erityisesti meille länsimaalaisille kärsimättömille ihmisille. Sen toteuttaminen on helppoa, ja siitä kannattaa aloittaa, vaikka myöhemmin edistyttyäsi siirtyisitkin johonkin vaativampaan muotoon.
Eli... meditoi tehdessäsi jotain! Se voi periaatteessa olla mitä vain, esim. astioiden pesua, lankkuaidan maalaamista, hiekan lapiointia, tai kävelemistä. Tyhjennät mielesi ajatuksista, teet jotain HITAASTI, ja keskityt 100 prosenttisesti siihen mitä teet. Huom! Et ole koskaan ennen elämäsi aikana tehnyt mitään sataprosenttisesti, mutta nyt se on tehtävä. Keskityt joka liikkeeseen minkä kroppasi tekee. Huomioit joka liikkeen, ja kaiken aikaa pidät mielesi tyhjänä ajatuksista, ja toimit...HITAASTI.
Tosin, jos haluat edetä hengen polulla vieläkin nopeammin; unohda meditaatio, ja mene shamaanikurssille!- Bombaije Shaman
"shamaanikurssille!"
Mitäs shamaanit tekevät. Kerro kaikki niistä jolloin tiedän enemmän heistä.
Olen kyllä kuullut että he tekevät niitä humppa pappaa rituaaleja ja sadetansseja ja muuta. Sitten ne tekevät niitä juomia, ja sitten käyttävät voodoo nukkeja, ja puhuvat jama jama jaamaa. Sitten nauravat karkeasti Grahahahahaaa. - tästä:
Bombaije Shaman kirjoitti:
"shamaanikurssille!"
Mitäs shamaanit tekevät. Kerro kaikki niistä jolloin tiedän enemmän heistä.
Olen kyllä kuullut että he tekevät niitä humppa pappaa rituaaleja ja sadetansseja ja muuta. Sitten ne tekevät niitä juomia, ja sitten käyttävät voodoo nukkeja, ja puhuvat jama jama jaamaa. Sitten nauravat karkeasti Grahahahahaaa.
- aku76
laita hakukoneen hakusanaksi "theta brain"
ja kun mediot musiikin kanssa niin jospa se
auttais pääsemään seuraavalle ufo tasolle :)
ps. en ota vastuuta jos mopo karkaa tai
järki menee... ei varmaan pitäisi olla niin
vaaralista nuo.
theta, beta alfa ääntä jotka stimuloi tai jtms
aivoja ja helpottaa / auttaa saamaan unta tai rentoutumaan.
vertaisverkosta varmaan löytyy lisää noita.- Brainwave Generaattori
Tällä voi tehä omia brainwave juttuja. Luin tuolta jostakin että oli sellanenki brainwave juttu että sexi uni. LOL. Eli kuuntelee vaan sitä niin menee vaikka sellaseen. Onko totta että brainwavella voi vaikka tehä sexi unen.
- Brainwave Generaattori
Brainwave Generaattori kirjoitti:
Tällä voi tehä omia brainwave juttuja. Luin tuolta jostakin että oli sellanenki brainwave juttu että sexi uni. LOL. Eli kuuntelee vaan sitä niin menee vaikka sellaseen. Onko totta että brainwavella voi vaikka tehä sexi unen.
Unohtu linkki. Tässä.
http://www.bwgen.com/download.htm - Brainwave Generaattori
Brainwave Generaattori kirjoitti:
Unohtu linkki. Tässä.
http://www.bwgen.com/download.htmTein oman Brainwaven ja meinasin nukahtaa tietokoneen ääreen vaikka olin virkeenä, nyt on keho vähän rupes vapiseen siitä äänijutusta. Hyi hemmetti ku on jäykkä olo. Mut ei siitä mitään harmia ollu, se varmaan vaan nukahutti vähän kehoa, todella monipuolinen ohjelma. Kannattaa ladata jos haluaa rauhoittavan tai hypnoottisen tai jonkin olon.
- raato2
semmosta musiikka netistä voisitko antaa suoran linkin,kiitos
- raato2
Brainwave Generaattori kirjoitti:
Tein oman Brainwaven ja meinasin nukahtaa tietokoneen ääreen vaikka olin virkeenä, nyt on keho vähän rupes vapiseen siitä äänijutusta. Hyi hemmetti ku on jäykkä olo. Mut ei siitä mitään harmia ollu, se varmaan vaan nukahutti vähän kehoa, todella monipuolinen ohjelma. Kannattaa ladata jos haluaa rauhoittavan tai hypnoottisen tai jonkin olon.
audiostrobe,tää on liian monimutkasta
- Brainwave Generaattori
raato2 kirjoitti:
audiostrobe,tää on liian monimutkasta
Jos ette huomanneet hups keskustelua niin tässä linkki sinne ohjelmaan.
http://www.bwgen.com/download.htm
Taisin ehkä laittaa betalle eli alertille sen jutun. Että hälytys. En tiedä sitten nuista vaarallisuuksista mutta meinasin nukahtaa siihen koneen ääreen sitä kuunnellessa. Onko näillä mitään vaarallisuus rajoituksia, voiko näistä jokin aivon osa tuhoutua??? - pohdiskelija
Brainwave Generaattori kirjoitti:
Jos ette huomanneet hups keskustelua niin tässä linkki sinne ohjelmaan.
http://www.bwgen.com/download.htm
Taisin ehkä laittaa betalle eli alertille sen jutun. Että hälytys. En tiedä sitten nuista vaarallisuuksista mutta meinasin nukahtaa siihen koneen ääreen sitä kuunnellessa. Onko näillä mitään vaarallisuus rajoituksia, voiko näistä jokin aivon osa tuhoutua???Visuaaliset ja kuuloärsykkeet tuskin kykenevät saamaan mitään vahinkoa aikaan, jos volyymi on riittävän alhainen, eli tavallisen musiikin tasolla.
Näitä rentoutusgeneraattoreitahan on hyvin monenlaisia, myös sellaisia, joihin on liitetty visuaalisia kuvioita. Niillä pyritään tahdistamaan aivopuoliskoja, jolloin keho ja mieli rentoutuu.
Joitakin sellaisia laitteita on poistettu Suomesta markkinoilta, joissa on myös visuaalisia ärsykkeitä mukana. Ilmeisesti virtuaalilasien virkistaajuus ollut liian alhainen.
Musiikin kuuntelu tuskin saa varsinaista meditaatiotilaa aikaiseksi. Musiikki nimittäin estää tilan syvenemisen varsinaiseksi meditaatioksi. Rauhallisen mielen ja hyvän unen sen sijaan näillä voi saada aikaiseksi.
Olen itse kuunnellut pitkään monenlaista New Age -musiikkia ja muita "hurinoita", ja ei mitään erikoista ollut havaittavissa. Hyviä apuneuvoja saattavat olla, jos ei viitsi alkaa oikeasti mietiskelemään.
Kyllä keho kertoo sitten, jos ei tunnu hyvältä ja "musa" on epäsopivaa. Brainwave Generaattori kirjoitti:
Tällä voi tehä omia brainwave juttuja. Luin tuolta jostakin että oli sellanenki brainwave juttu että sexi uni. LOL. Eli kuuntelee vaan sitä niin menee vaikka sellaseen. Onko totta että brainwavella voi vaikka tehä sexi unen.
Ensimmäinen ääni tuntui jopa vaikuttavan, muttei kovasti. Ehkäpä hallitsen asian sen verran hyvin (suggestiohypnoosikaan ei tunnu toimivan) tai analysoin tahi kiinnitän liikaa huomiota ääneen. Sangen veikeää kuitenkin, kiitos :)
Owashi kirjoitti:
Ensimmäinen ääni tuntui jopa vaikuttavan, muttei kovasti. Ehkäpä hallitsen asian sen verran hyvin (suggestiohypnoosikaan ei tunnu toimivan) tai analysoin tahi kiinnitän liikaa huomiota ääneen. Sangen veikeää kuitenkin, kiitos :)
Meni väärään paikkaan, mutta tuskin haittaa. Ja tuskinpa tällaisilla mitään tiettyjä unia saa kehitettyä :P Kyllä siihen tarvitaan ihan unien hallintaa (minkä itse kyllä omaan!) ja täysin turha pelko että tällainen ääni olisi mitenkään vaarallistakaan.
- Sound Is Dangerouses
Owashi kirjoitti:
Meni väärään paikkaan, mutta tuskin haittaa. Ja tuskinpa tällaisilla mitään tiettyjä unia saa kehitettyä :P Kyllä siihen tarvitaan ihan unien hallintaa (minkä itse kyllä omaan!) ja täysin turha pelko että tällainen ääni olisi mitenkään vaarallistakaan.
Jos on korkea ääni, tärykalvosi voi haljeta, ja aivosi niinsanotusti rikkoontua. Matala ääni voi tuottaa seismisiä maanjäristyksiä. Oikea herzi määrä vaikuttaa ihmisen aivoihinkin, ja oikeat herzit voi vaikuttaa johonkin maapallolla olevaan juttuunki. Ja sellaista.
Äänellä leikkiminen on vaarallista touhua. Sound Is Dangerouses kirjoitti:
Jos on korkea ääni, tärykalvosi voi haljeta, ja aivosi niinsanotusti rikkoontua. Matala ääni voi tuottaa seismisiä maanjäristyksiä. Oikea herzi määrä vaikuttaa ihmisen aivoihinkin, ja oikeat herzit voi vaikuttaa johonkin maapallolla olevaan juttuunki. Ja sellaista.
Äänellä leikkiminen on vaarallista touhua.Kyllä varmasti voi tappaa jos se on tarpeeksi kova. Itse oikein asetettu herzimäärä ei varmastikaan voi, vai olisiko jotain tietoa tapauksista?
Lisäksi eiköhän noita ääniä ole testattu ihan tarpeeksi että ne on todettu turvallisiksi. Vaikka olihan siinä varoitus rytmihäiriöisille ja lääkitetyille.- Gimmefive
raato2 kirjoitti:
semmosta musiikka netistä voisitko antaa suoran linkin,kiitos
Minä ja raato halutaan suora linkki, kiitos jos löydät suoran linkin.
- .olg
Gimmefive kirjoitti:
Minä ja raato halutaan suora linkki, kiitos jos löydät suoran linkin.
tiesittekö että mp3:sta on leikattu terävimmät kärjet pois. eli äänialue on typistetty kuulokynnyksen ylä ja ala päästä.
mikro-aalto-uunikin lähettää erään laista ääntä eli taajuutta. teoriassa jos osaat huutaa oikealla taajuudella niin voit paistaa itsesi. heh.
tämä "äänen" (lukekaa taajuuksien) käytön lisääminen nykyisessä teknologiassa on ennustettu jo 1900-luvulla ja ehkäpä paljon aiemminkin.
tästä teidän on hyvä jatkaa. avaruus-ajan musiikkia. jättäkää ne brainwavet rauhaan ettei käy huonosti.
http://www.psytrance.cz/
klikkaa music ja sitten download. musiikki arvosteluja en kaipaa. levyraati on jo lopetettu.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Kalajoen hukkuneet pojat olivat tummaihoisia
Jälleen kerran, hukkuneet tai heikon uimataidon vuoksi vaaraan joutuneet olivat muita kuin suomalaisia. Turha viisastell2184972- 1892693
- 671572
Kysymys muille miehille
Onko teille varattu nainen ongelma? Mikään muu naisessa ei töki kun se että hän on varattu. Kamppailen houkutuksen kanss521400Kohta katson sun kuvaasi
ja päästän ajatukseni liitämään. Jo kuvasi näkeminen rauhoittaa, ja pistää hyrräämään vähän muutakin. Ihanan kaunista sa91272Minkä asian haluaisit muuttaa kaivatussasi?
Mikä kaivattusi luonteessa tai ulkonäössä ärsyttää sua?991268- 1321237
Jos kaivattusi on perääntynyt lähestyessäsi
jossain tilanteessa, ymmärrätkö miksi hän saattoi tehdä sen?1091174Ahneus iski Fazeriin, suklaalevy kutistuu 180 grammaan
Kun mikään ei riitä. Shrinkflaatio. Mitä isot (Marabou) edellä, sitä pienet (Fazer) perässä. Pienikin voi siis olla a1511166- 791155