TM:n ikuinen

Ote tulevasta TM:sta:"Uudistetun Aven ajettavuus parantunut, mutta ei vieläkään yllä parhaimpien euroopalaisten kilpailijoiden tasolle". Näin TM on kirjoittanyt aina ja kirjoittaa edelleenkin. Joten olkaamme iloisia TM:n ylittämättömästä asiantuntemuksesta. Heillähän ei ole omia lehmiä lypsettävänä, mitä nyt vähän osakkeita siellä sun täällä ja muutama lehtikonserni kumppanina. Ja niillä konserneilla sattuu olemaan aika läheiset suhteet mm. autoteollisuuteen. Eli se siitä riippumattomasta lehdistöstä. Autolehdet ovatkin oikeasti mainoslehtisiä.
339073
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 33

Vanhimmat

Kovin suuri salaisuus ei ainakaan ole koskaan ollut TM/VAG-yhteys.

Äänestä
  • edellisen teknarin tila-autojen testi ei hämmästytänyt ketään.

    Voittajaksi selviytyi suomessa käsittämättömän ylihinnoiteltu Touran vaikka laite oli niin kallis että siitä saatiin testiin sopimaan vain 1.6l pikkukone jolla tuota ei saisi edes myydä.

    Yllättävää oli korkeintaan se että jaetulle kakkostilalle Corolla Verson kanssa tuli Scenic. Ilmeisesti Bilia on muistanut vihdoin laittaa ruskeisiin kirjekuoriin postimerkin koska viimeisen parin vuoden ajan on joka testissä pitänyt sovittaa Rellu viimeiseksi siinä kuin VW konsernin tuotteet on pitänyt saada ykköseksi.

    Testin tulos oli siinä mielessä oikea että kun Touran siirretään oikealle paikalleen puolivälin paikkeilla, jakoivat ykköstilan Corolla Verso ja Grand Scenic jotka todella ovat omalla rahalla ostajan vaihtoehdot. Vastaavalla 2.0FSI konella ja varusteilla Touran kun on n. 8000€ kalliimpi eikä sitä tule edes otettua mukaan samaan vertailuun.

    Äänestä

  • Sellainen kaamea ajatus, että jos ne saksalaiset autot vaikka tosiaan on parempia.

    Äänestä

  • Ajatellut kirjoitti:

    Sellainen kaamea ajatus, että jos ne saksalaiset autot vaikka tosiaan on parempia.

    Eihän ne testeissäkään ole sitä ollut. Käytännössä niiden "paremmuutta" olen testannut sen verran ettei tarvitse ainakaan vähään aikaan uudelleen ottaa testiin.

    Äänestä

"Joten olkaamme iloisia TM:n ylittämättömästä asiantuntemuksesta. Heillähän ei ole omia lehmiä lypsettävänä, mitä nyt vähän osakkeita siellä sun täällä ja muutama lehtikonserni kumppanina."

No huhhuhuh. Luuletko että jonkun kämäisen Suomen kokoisen maan testimenestys vaikuttaa niin paljon jonkun yksittäisen mallin myyntiin, että se nostaa peräti noita autotehdaiden osakkeita niin että joku kohtalaisen kokoinen suomalainen lehtikonserni siitä edes hyötyisi?

Miten on, jäikö taas lääkkeet ottamatta?

Ketjun aloittajalle: oletko koskaan ajatellut mahdollisuutta että Toyotan heikko suuntavakaus ja ohut ohjaustuntuma olisivat ihan oikeita vikoja, eivät pelkästään toimittajien pahansisuinen salaliitto pokemon-autoilijoita vastaan?

Äänestä
  • Vaikka TM on ehkä vähän VAG-väritteinen lehti niin jonkinlainen järki on kuitenkin ollut mukana. Eli jos joku on ylivoimaisesti VAG-autoja parempi se on kuitenkin pinnoiltaan päästetty lähelle tai jopa ohikin kuten Corolla:

    "Tässä muutaman testin arvosanat ajettavuudesta:
    Farkkuvertailu TM 12/05. Ensimmäinen on kaupunkiajon pisteet ja toinen on maantieajon pisteet.
    Corolla 8/9
    Megane 6/8
    307 9/9
    Astra 7/9
    Focus 9/9
    Tässä pisteet TM:än numerosta 9/04
    Corolla 9/9
    Golf 9/8
    Megane 8/6
    Astra 7/9
    Mazda3 8/9
    Civic 7/8"

    Loppuarvostelut on sitten painotettu sopivan lopputuloksen saamiseksi "oikein".

    Äänestä

  • se on, alusta ja ajettavuus mitä sattuu, näkehään tuon formuloissa vaikka rahaa on käytettävissä: eivät osaa niin eivät osaa..., asiasta toiseen tuo crown -66 siinä oli hyvä alusta, kierrejouset ympäriinsä ja oli myös todella hyvä ajettava.

    Äänestä

  • TM:lle kirjoitti:

    Vaikka TM on ehkä vähän VAG-väritteinen lehti niin jonkinlainen järki on kuitenkin ollut mukana. Eli jos joku on ylivoimaisesti VAG-autoja parempi se on kuitenkin pinnoiltaan päästetty lähelle tai jopa ohikin kuten Corolla:

    "Tässä muutaman testin arvosanat ajettavuudesta:
    Farkkuvertailu TM 12/05. Ensimmäinen on kaupunkiajon pisteet ja toinen on maantieajon pisteet.
    Corolla 8/9
    Megane 6/8
    307 9/9
    Astra 7/9
    Focus 9/9
    Tässä pisteet TM:än numerosta 9/04
    Corolla 9/9
    Golf 9/8
    Megane 8/6
    Astra 7/9
    Mazda3 8/9
    Civic 7/8"

    Loppuarvostelut on sitten painotettu sopivan lopputuloksen saamiseksi "oikein".

    aiheutti TM:n keskusteluissa aikamoista polemiikkia. Olihan se uuden testiryhmän ensimmäinen työ. Sekä tuloksia että testin dokumentointia pidettiin aika kontroverssina. Itse pidän käyttötestejä huippuhyvinä: paljon eri ajajia eri olosuhteissa ja riittävä kilometrimäärä. VAG-väritteisyys on oma kantasi. Myyntilukujen perusteella VW on vastannut parhaiten eurooppalaiseen autontarpeeseen.

    Äänestä

On tietysti asiallista kertoa että ajettavuus on parantunut. Mutta sitten onkin jo piilovaikuttamista ja asenteellista verrata lauseella :"Ei vieläkään yllä _parhaimpien_ eurooppalaisten tasolle ajettavuudessa...".

Kysynpä vain että monenko euroauton kohdalla mainitaan ettei yllä parhaimpien tasolle ajettavuudessa?

Joka tapauksessa paras ei tarvitse olla, riittää kun on riittävän hyvä. Nimittäin parastahan ei ole edes olemassa joka suhteessa. Jokainen on yleensä kompromissi jonkin ominaisuuden suhteen. Ja paljon on kiinni siitä kuka arvostelee ja painottaa mitäkin. Vertailutestissä tuon ajettavuuden sijoittumisen vasta näkee. Todennäköisesti Avensis tulee sijoittumaan parempaan päähän jättäen taakseen tukun euroautoja. Tätä vain ei sitten muisteta. Todetaan vain ettei pärjää parhaalle ja on siten "huono".

Äänestä
  • Mitähän ne on ne parhaimmat eurooppalaiset? Porche Ferrari vaiko peräti Maybach.

    Äänestä

Nyt en tiedä onko ketjun aloittaja esim Postilla töissä, eli onko hän nähnyt lehden vai heittääkö hatusta, mutta se nähdään aikanaan.

TM:n merkitys on Suomessa (valitettavan) suuri. Missään muualla maailmassa ei yksi "autolehti" (yleistekninen aikakauslehti) tavoita yhtä suurta osaa väestöstä. TM tavoittaa tavalla tai toisella joka viidennen tai kuudennen aikuisen suomalaisen.

Menestys TM-testissä näkyy suoraan myynnissä. Avensis Verson vertailuvoitto piristi selvästi myyntiä.
Toisaalta ensimmäisen sukupolven Lexus IS jätettiin vertailussa selvälle jumbopaikalle. Kaikki varmaan muistavat sen vertailun? Lexukselle annettiin vain yksi (!) tähti viidestä mahdollisesta. Onko yksikään toinen auto viime vuosina jäänyt normaalissa vertailussa (ei talvitesti) yhteen tähteen? Tulos tappoi täysin kyseisen Lexuksen myynnin Suomessa. Samaan aikaan Ruotsissa tuo sama Lexus kuitenkin voitti vastaavan BMW:n kolmessa peräkkäisessä vertailussa! Ja näin jälkikäteen voidaan todeta tuon Lexuksen sijoittuneen monissa laatuvertailuissa ykköspaikalle ja sen omistajien olevan kaikkein tyytyväisimpiä autoihinsa (uusin JD Power kysely).

Äänestä
  • Olen ollut sekä TM:n lukija että paljon tien päällä jo liki 30 vuotta. Tänä aikana lehden autotoimituksen asiantuntemus on ollut kokemusteni mukaan hyvä. Ne yli 20 autoa jotka olen omistanut ja kymmenet muut joilla olen ajanut ovat saaneet aivan osuvat arviot testeissä. Kannattaa lisäksi huomata, että TM aloitti ensimmäisenä lehtenä maailmassa vaativien talvitestien teon.

    Toyotaa on myyty aina hyvin testituloksista riippumatta, joten leimaan ahdistuksesi selittelyksi.

    Äänestä

  • TM:n testissä kiikkerä Saab voitti ylivoimaisesti. Lexus oli testin mukaan todella surkea. Jenkeissä auto todettu nimenomaan rajussa ajossa erinomaiseksi. Mutta Ruotsissa sporttivertailussa Saab 9-3 Aero sai ajettavuudesta 1/5 pistettä. Oli heidän mukaansa kiikkerä eli kelvoton kovaan ajoon. Näin nämä arvostelut sattumanvaraisesti vaihtelevat eri maissa. Objektiivista totuutta ei ainakaan lehdistä löydy. Paras mennä itse radalle ja kokeilla mikä kulkee ja mikä ei.

    Äänestä

  • Luulenpa että aloittajalla oli tarkoitus ennustaa. Mutta kuten tiedämme mikään ei ole niin vaikeaa kuin ennustaminen, varsinkin tulevaisuuden.

    Toyotalla kuten muillakin valmistajilla on parantamisen varaa tuotteissaan. Tästä pitääkin kertoa lehdissä tai tv-ohjelmissa. Mutta silloin kun mennään niin lapselliselle tasolle kuin vaikka Puskurissa, Ajoneuvoksesta puhumattakaan, ei voi enää puhua oikeasta toimittamisesta vaan lasten hiekkalaatikkoleikeistä.

    Eräs Toyota-myyjä aikanaan kertoi että Toyota olisi lopettanut TM:ssä mainostamisen jatkuvan negatiivisen kirjoittelun takia. Sittemmin mainokset ovat palanneet ja kas kummaa, Toyotasta kerrotaan myös sen hyvistä puolista kuten luotettavuudesta, laatututkimuksista, moottoreista, innovaatioista yms. En usko hetkeäkään että mainostuloista riippuvaiset lehdet olisivat puolueettomia tai erehtymättömiä.

    TM on vuodesta toiseen käyttötesteissään jättänyt huomiotta seikan että pitkän takuun autoissa korjaukset menevät oikeasti takuuseen. Lyhyen takuun autoissa monet takuunalaiset korjaukset tulisi oikeasti lisätä kustannuksiin koska käyttäjällä tilanne olisi de facto niin. Toinen vielä kummallisempi asia on näennäisen tieteellisen tarkka kululaskelma joka sisältää mm. sentin/senttilitran tarkkuudella bensankulutuksen ja vertailevat sitten yhden yksilön perusteella kulutuksia! Pelkästään sääolosuhteet ja autoyksilö heittävät tuloksia merkittävästi. Samaten kuin sattuneet kuskit.

    Kun on valtaa niin pitäisi olla myös vastuuta. TM:llä on suuri vaikutusvalta mielipiteisiin ja ostokäyttäytymiseen. Lehdestä on tullut instituutio.

    Äänestä

  • Eikö seriffin pitäisi puuttua tämän toyota-tietoa nikin kirjoitteluun? Mainostaminen täällä lienee kiellettyä, mutta se ei näy koskevan kaikkia. Nämä palstat muuttuvat kummallisiksi, jos myyntiorganisaatiota lähellä olevat ihmiset voivat vapaasti kirjoitella yksisilmäisiä kommenttejaan. Aina silloin, kun oma merkki ei menesty, TM:ää syytetään puolueellisuudesta tai testiä maksetuksi tai jotakin muuta älytöntä.

    Itselläni on pitkäaikainen kokemus erittäin monesta automerkistä. Sen perusteella voin todeta, että TM:n testitulokset ja omat kokemukseni osuvat hämmästyttävän hyvin yhteen. Oikeastaan vain Honda Accord on auto, josta olen TM:n kanssa eri mieltä. Minusta Accord on selvästi useimpia saman luokan autoja parempi ominaisuuksiltaan, mutta se ei ole näkynyt TM:n testeissä, joissa Accord on ollut mukana.

    Ihan varmuuden vuoksi sanon, että en omista, enkä ole koskaan omistanut yhtään Hondaa.

    Äänestä

  • Työkseen ajava kirjoitti:

    Olen ollut sekä TM:n lukija että paljon tien päällä jo liki 30 vuotta. Tänä aikana lehden autotoimituksen asiantuntemus on ollut kokemusteni mukaan hyvä. Ne yli 20 autoa jotka olen omistanut ja kymmenet muut joilla olen ajanut ovat saaneet aivan osuvat arviot testeissä. Kannattaa lisäksi huomata, että TM aloitti ensimmäisenä lehtenä maailmassa vaativien talvitestien teon.

    Toyotaa on myyty aina hyvin testituloksista riippumatta, joten leimaan ahdistuksesi selittelyksi.

    Minäkin muistan myös, kun Golf ja octavia otettiin muistaakseni ei viime, mutta edelliseen talvitestiin ESP- ajonvakauden hallintajärjestelmällä varustettuna, mutta muut yleiseti ottaen ilman, eli jo testin alkaessa, kun kyseessä talvitesti oli selvä, ketkä korjaavat potin.(VAG)

    Jälkipyykkiä pestiin TM:n palstoilla pitkään, eikä TM:ssäkään pystytty antamaan vastausta siihen, miksi näitä VAG:ja ei otettu myös ilman ESP:tä, koska ne eivät olleet edes kaikissa malleissa vakiovarusteita HEH. Heh.

    Yleensähän he kyllä keksivät perustelut kaikkiin esitettyihin kritiikkeihin, mutta tällä kertaa ei tainut löytyää järkeviä perusteluita, vaikka kuinka yrittivät keksiä. Totesivat vain, että palaute otetaan huomioon tulevissa testeissä.

    Ja pointti Vag olisi tippunut piikkipaikalta, jos muutkin olisi varusteltu ESP:llä.

    Äänestä

  • Vuosina 1987-92 rakennettu Toyota Corolla oli ajettavuudeltaan luokkansa surkein auto.Jäi jokaisessa TM:n testivertailussa aina hännille,mutta oli samaan aikaan ylivoimaisesti
    myydyin auto.Eli missä on nyt pointtisi?

    Äänestä

  • haettua kirjoitti:

    Vuosina 1987-92 rakennettu Toyota Corolla oli ajettavuudeltaan luokkansa surkein auto.Jäi jokaisessa TM:n testivertailussa aina hännille,mutta oli samaan aikaan ylivoimaisesti
    myydyin auto.Eli missä on nyt pointtisi?

    No ensinnäkin ko. vuosimallin Corolla on aivan hyvä ajaa ja pärjäsi aikanaan vertailuissa ihan hyvin ja voittikin perheautovertailun mm. eräässä suomalaisessa kuluttajalehdessä parhaana valintana (en ymmärrettävästi muista enää missä :). Perheessä vieläkin -88 malli ja hyvin käy ja kukkuu ja ajettavuus on kohdallaan ikäisekseen. Ei ne sen aikaiset Escortit sun muut niin ihmeellisiä autoja olleet. Kadett varmaan oli aikansa priimuksia testeissä mutta eipä enää liikenteessä ole näkynyt pitkiin aikoihin juurikaan. Ei Corollan tuolloinen myyntimenestys mikään sattuma ollut, tuote oli erinomainen kilpailijoihin verrattuna 16 venttiilisine legendaarisine moottoreineen ja hyvällä viimeistelyllä.

    Corolla on Suomessa ominaisuuksiltaan ja kestävyydeltään niin tunnettu auto ettei sen asemaa lehdet pysty heiluttamaan totaalisesti. Sen sijaan aivan uusi merkki kuten Lexus IS200 aikanaan tyrmättiin TM-vertailussa. Kun markkinat ovat tuollaisille autoille Suomessa pienet ja tunnettuus heikko niin mitä tekee lehden arvostelu tuollaiselle tulokkaalle? Jokainen arvioikoon itse.

    Äänestä

Mutta eräs Toyotaa myyvä henkilö sanoi, että TM:än toimituksen pihasta löytyy vain Volkkareita ja Skodia. Hän myös sanoi, että hän ei usko Toyotan voittavan yhtään vertailua tästä syystä... Tuohon väitteeseen en ota sen enempää kantaa, mutta kumma antipatiaa Toyotaa kohtaan esimerkiksi TM:ältkin löytyy. Esimerkkinä vaikka tuo aloittajan kirjoittama ajo-ominaisuuksista antama lausuma. Täytyy toimittajalla olla tarkat "mittarit", kun pystyy heittämään moisen lausunnon noin vain lonkalta.

Äänestä
  • Pitäisi oikein käydä itse katsomassa pitääkö tuo Volkkariasia paikkaansa. Ihan samaa olen kuullut muualtakin. Vaikea kai on reilua arvostelua muista autoista antaa jos kaikkea katsotaan aina samojen lasien läpi.

    Äänestä

  • ...skodillakit ei oikeesti vielä yllä (parhaiden?) länsimaisten autojen tasolle ja sekös sitten nyppii?

    Äänestä

  • Ruotsalaista Auto Motor & Sport lehteä tulee joskus selattua. Heillä on mielestäni hyvä toimintamalli. Jokaisessa numerossa on sivu jossa luetellaan lehden toimittajien omat autot. Näin ei jää mitään epäselvää. Lehden toimittajien keskuudessa suosituimmat automerkit ovat Ford (neljällä toimittajalla on Ford), BMW (kolme toimittajaa) ja Lexus (kolme toimittajaa). Joukossa on myös yksi Toyota, yhdellä toimittajalla on Land Cruiser. Yllättäen autolistassa ei ole ainuttakaan Saabia tai Volvoa.

    Äänestä

  • toyota-tietoa kirjoitti:

    Ruotsalaista Auto Motor & Sport lehteä tulee joskus selattua. Heillä on mielestäni hyvä toimintamalli. Jokaisessa numerossa on sivu jossa luetellaan lehden toimittajien omat autot. Näin ei jää mitään epäselvää. Lehden toimittajien keskuudessa suosituimmat automerkit ovat Ford (neljällä toimittajalla on Ford), BMW (kolme toimittajaa) ja Lexus (kolme toimittajaa). Joukossa on myös yksi Toyota, yhdellä toimittajalla on Land Cruiser. Yllättäen autolistassa ei ole ainuttakaan Saabia tai Volvoa.

    Kolmisen kymmentä vuotta ko lehden toimituksen asioita sivusta seuranneena voin vinkata tuohon auto asiaan, että toimittajakunnan autokalusto on ehkä hieman ranskalais painotteista, mutta muuten likipitäen kuten autot yleensäkkin Suomessa. Ja tuon "lahjonta" väitteen voitte haudata testeissä autoja ajaa vakituisten toimittajien lisäksi joukko freelancereita joiden joukossa esim kansallisen ja kansainvälisen tason rallikuskeja.

    Äänestä

tuo mikään yllätys ole.Kaksi toyotaa omistaneena (uusia) ajettavuus huonoilla teillä tai keleillä onkin huonoin puoli niissä, samoin kuin melu.Mutta hyviä ovat toimintavarmuus ja ketteryys.

Äänestä

Tuleva TM 12/2006 ilmestyy 14.6.

Missä näitä tulevia pääsee lukemaan, ettei tarvitsisi tällaisen kestotilaajan lukea kaikkea täältä?

Äänestä

Meillä tekussa autopuolen opettajat jo 80-luvun lopussa sanoivat,että TM:n "testeihin" kannattaa suhtautua "PIENELLÄ" varauksella:

Oli testi parhaasta talvi "ajoneuvosta" johon osallistui
*SAAB 900
*VW KUPLA
*MISAN KIUAS

Arvostelu perusteet:
pisteet

1) Ajettavuus 1-3
2) Lämpiäväisyys 1-30

.........ja testin voitti MISAN KIUAS =
aivan paska ajettava =1 piste
todella tehokkasti lämpiää=29 pistetä....

SE SIITÄ "AMMATTI" LEHDESTÄ...se merkki pärjää jos jaksaa nuolla toimittajien persettä.

Äänestä

Niin, eihän ne teknarit osaa edes ajaa kaikkia japanilaisia autoja kun eivät osaa edes kiihdyttää kierroksia tappiin että saataisiin oikeita lukemia esim. 0-100km/h "kuten Lexuksen kanssa kävi viime testissä"

En tiedä kuinka vanhoja pullukoita ne testaajat ovat mutta eihän ne tiedä suorituskykyisistä autoista mitään. :) Audeja vaan kuolaavat pippeli pystyssä.

Äänestä

Mutta voisko olla ettei se tosiaan ole muutavan vuoden välein tekemästään faceliftista huolimatta tosiaan ole koskaan saavuttanut kilpailijoitaan, koska ne kehittyvät myös?!

Ja kyllä ne testaajat muitakin morkkaavat ... viime startissa peugeot sai kylmää kyytiä

ahdas, ei espt:tä, moottoritienopeudella kone huusi "maksimikierroksilla" ... kaikkea semmoista kummallista mitä ei enää luulisi tapaavansa

Äänestä

Itselläni on seuraavanlainen teoria etenkin VAG-konsernin hyviin testimenestyksiin Suomessa.

Asiahan on niin, että esim. TM:n testeissä olevat yleisimmät uudet perheautot ovat olleet jo laajasti saksalaisten autolehtien julkaisuissa, ennen kuin Esim. TM tulee meillä samojen testien kanssa ulos meidän iloksemme.

On täysin selvää, että Suomalaisten autolehtien toimittajat seuraavat jo ammattinsakin puolesta hyvin laajasti näitä testejä.

Ja sitten se pointti! Oman lehden uskottavuuden vuoksi tulokset täytyvät olla melko paljon linjassa näiden muiden testien kanssa,eikä nämä jo julkaistut testitulokset voi mielestäni olla vaikuttamatta kotimaisten autolehtien testituloksiin. Ja näin ollen Saksa lisä on valmis julkaistavaksi.

Iloisen poikkeuksen suomessakin antaa testeihin mielestäni Moottori- lehti. Heidän testien toteutuksista en osaa sanoa mitään, mutta tulokset poikkevat kyllä yleisesti totutusta, joten oletan että he todella julkaisevat testit omien tulostensa mukaan suomen oloissa.

Äänestä
  • jospa se moottori -lehti onkin sitten sidoksissa johonkin toiseen autonvalmistuskonserniin ?

    Äänestä

tänään tuli se uusi TM, mutta missä on se itkuvirsi Avensiksesta?

Äänestä

missä on tämä juttu uusimmassa TM:ssä?

Ei löydä? Taisi olla taas niitä provoja...

Äänestä
  • Orson Welles iski jälleen. Kiitos mukavasta keskustelusta. Oli kaiken lisäksi suosittu.

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 14 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


laulusäe kirjoitti:

Ote tulevasta TM:sta:"Uudistetun Aven ajettavuus parantunut, mutta ei vieläkään yllä parhaimpien euroopalaisten kilpailijoiden tasolle". Näin TM on kirjoittanyt aina ja kirjoittaa edelleenkin. Joten olkaamme iloisia TM:n ylittämättömästä asiantuntemuksesta. Heillähän ei ole omia lehmiä lypsettävänä, mitä nyt vähän osakkeita siellä sun täällä ja muutama lehtikonserni kumppanina. Ja niillä konserneilla sattuu olemaan aika läheiset suhteet mm. autoteollisuuteen. Eli se siitä riippumattomasta lehdistöstä. Autolehdet ovatkin oikeasti mainoslehtisiä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu