Autoista

Moi!
Tällä hetkellä lapsia vasta 3, mutta syksyllä meitä on sitten yhteensä jo 6. Millainen auto on riittävän iso tällaiselle porukalle. Tarvitaan tilaa kaksostenrattaille ym. tavaroille runsaasti. Paljonko minibusseissa on tilaa takana matkatavaroille, siis mahtuuko isot rattaat kyytiin?
214594
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 21

Vanhimmat

Meillä on volkkarin pitkä malli ja sinne jää 6n takapenkin taakse vielä reilu "peräkontti". En muista tarkkoja mittoja, mutta menkää autokauppaan katselemaan (ja mittaamaan).
Uskoisin, että sinne menee kaksostenrattaat helposti.

Äänestä

Itse ollaan samassa tilanteessa kun te. Lapsia on nyt kaksi, mutta syksyllä tulee tuplat. Joten 6 ihmistä ja kaksostenrattaat muut hoitotarvikkeet tarvii saada matkaan.

Autokauppiaat ovat olleet hieman hätää kärsimässä kun olen kertonut, että tarvittaisiin isoauto. No he ovat ruvenneet ehdottelemaan tila-autoa. Muuten ihan kiva, mutta tuplarattaat ei mahdu. Eipä ole täältä sopivaa autoa vielä löytynyt.

Nyt ollaan tultu siihen tulokseen, että haetaan Saksasta Ford Transit (diesel koneella), jossa on 9:lle hengelle istumapaikat. Taakse jää vähintään 120cm tilaa pituussuunnassa, jolloin on mahdollista, että auton saattaisi saada kuorma-autoksi (vaatii C-ajokortin, halvempi käyttövoimavero kuin hlö-autossa). Takatilaan menee ainakin omien mittauksieni mukaan Emmaljungan vierekkäin istuttavat tuplarattaat ihan heittämällä.

Tuo kuorma-autoksi saaminen tarvitsee vielä selvittää, kun ei kukaan tunnu muistavan onko jotain rajoituksia siitä, kuinka monta istumapaikkaa kuorma-autossa saa olla...

Tällä kokemuksella mikä autoista perheessämme on, en suosittele Volkkarin mininbussia. Ford on varmempi käytössä. Mutta nämähän ovat niitä makuasioita.

Äänestä
  • eipä onnistu kuorma-autoksi sillä siinä on painolle alaraja. Käyppä tutkimassa asiaa www.ark.fi tai www.ake.fi jommasta kummasta löytyy muutoksista tietoa ja katsastuskonttorilta myös.

    Taisi jo poistua sekin porsaanreikä jolla penkkejä ohentamalla sai bussista pakettiauton? Aikanaan meillä oli niin ja toimi hyvin sillä lapsillahan on omat istuimet ja pallit eikä muutenkaan pehmusteita tarvita ylenmäärin.

    Jenkkiautoista löytyy kyllä jo sekä pakettiautoksi valmiiksi rekisteröityjä kuudelle sekä jopa noita kuorma-autoja. Tutustukaa ensin kotimaan malleihin ja ostakaa vasta sitten saksasta ja toivokaa onnistuneita kauppoja..

    Volkkarin vanhat ilmajäähdytteiset ovat ihan susia, mutta jo käytöstä poistuneitakin suurimmaksi osaksi. Transitin mukavuus ei oikein ole huippua, mutta matkaan pääsee ja takaisin.. Kumpikin autohan on ihan perusjuttuja.

    Useimmiten nuo istumapaiakt ovat muuten sijoitetuna niin että tavaratilaa ei välttämättä juurikaan ole johtuen siitä että ne ovat usein myös taksi tms käyttöön hankittuja muuten kalliin hintansa takia. Penkkien siirto ei ole ihan yksinkertainen juttu turvavöiden takia..

    Tila-autoista ei todellakaan ole mihinkään jos pitää lähteä koko revohkan kanssa jonnekkin. Ainoastaan suureimmat tarjoavat jonkinlaista tilaa tavaroille, mutta rajallista sekin. Hintaakin alkaa pirssillä jo silloin olla..

    Äänestä

  • äitee +4 kirjoitti:

    eipä onnistu kuorma-autoksi sillä siinä on painolle alaraja. Käyppä tutkimassa asiaa www.ark.fi tai www.ake.fi jommasta kummasta löytyy muutoksista tietoa ja katsastuskonttorilta myös.

    aiemmin, että meillä pitkä volkkari. Siinä on "takalasiin saakka" penkkejä, mutta ovat helposti siirrettävissä. Yhden penkin siellä takana voi nostaa seinälle, jollei ole käytössä. Penkit voi myös poistaa autosta yksitellen. Entisessä volkkarissamme(vm 96) oli myös yksittäin irroitettavat penkit, että on niitä irroitettavia vanhoissakin.
    Itse olemme olleet tyytyväisiä volkkariin siitä lähtien kun ekan ostimme, eli vuodesta 2000. Ajettavuus on tosi hyvä, sopii "naisen käteen". ;o) Automaattivaihteista ei kuulemma kannata ostaa, laatikko ei ole yleensä pitkäikäinen.
    Googleta "nettiauto" niin löydät sieltä paljon vaihtoehtoja.

    Äänestä

  • äitee +4 kirjoitti:

    eipä onnistu kuorma-autoksi sillä siinä on painolle alaraja. Käyppä tutkimassa asiaa www.ark.fi tai www.ake.fi jommasta kummasta löytyy muutoksista tietoa ja katsastuskonttorilta myös.

    Taisi jo poistua sekin porsaanreikä jolla penkkejä ohentamalla sai bussista pakettiauton? Aikanaan meillä oli niin ja toimi hyvin sillä lapsillahan on omat istuimet ja pallit eikä muutenkaan pehmusteita tarvita ylenmäärin.

    Jenkkiautoista löytyy kyllä jo sekä pakettiautoksi valmiiksi rekisteröityjä kuudelle sekä jopa noita kuorma-autoja. Tutustukaa ensin kotimaan malleihin ja ostakaa vasta sitten saksasta ja toivokaa onnistuneita kauppoja..

    Volkkarin vanhat ilmajäähdytteiset ovat ihan susia, mutta jo käytöstä poistuneitakin suurimmaksi osaksi. Transitin mukavuus ei oikein ole huippua, mutta matkaan pääsee ja takaisin.. Kumpikin autohan on ihan perusjuttuja.

    Useimmiten nuo istumapaiakt ovat muuten sijoitetuna niin että tavaratilaa ei välttämättä juurikaan ole johtuen siitä että ne ovat usein myös taksi tms käyttöön hankittuja muuten kalliin hintansa takia. Penkkien siirto ei ole ihan yksinkertainen juttu turvavöiden takia..

    Tila-autoista ei todellakaan ole mihinkään jos pitää lähteä koko revohkan kanssa jonnekkin. Ainoastaan suureimmat tarjoavat jonkinlaista tilaa tavaroille, mutta rajallista sekin. Hintaakin alkaa pirssillä jo silloin olla..

    Kyllä Ford Transitin saa rekisteröityä kuorma-autoksi. Sellainen sattuu jo täältä yksi kappale löytymään, massaltaan 3510 kg. Niitä Transiteja on olemassa ainakin kahdella eri pohjarakenteella, toisen saa kuorma-autoksi, toista ei. Eli sen suhteen ei tule ongelmaa.

    Äänestä

  • Autokauppiaan painajainen kirjoitti:

    ..perhanan nettiyhteydet...

    Transit, jota olemme jo katselleetkin, on pohjarakenteeltaan sellainen, jonka saa rekisteröityä kuorma-autoksi (tarkistettu autokauppiaan toimesta Fordin tehtaalta). Kyseinen malli on "se toiseksi pisin" eli siinä jää tavaratilaa vielä vähintään tuo 120 cm. Pitempi mallikin löytyisi, mutta se on sitten jo turhan iso meidän käyttöön. Autossa on yhdeksän penkkiä, jotka ovat siis "ihan oikeita" penkkejä, eikä niitä ohuita ällöpenkkejä. Tämä saattaa muodostua ainoaksi esteeksi (riipuen viranomaisista) saako kyseisen kaltaisen Transitin kuorma-autoksi vai ei. Tietoja viranomaisilita odotellessa.... Tuon kaltaisia autoja Suomessa on hyvin vähän myynnissä, ja ne, joita on bongattu ovat olleet hinnaltaan 27-30 000€ (siis käytettyjä n. 5v vanhoja), ei kuorma-autoja. Saksassa vastaava maksaa 10 - 13 000€.

    Suomesta ei kannata ostaa kuorma-autoksi rekisteröityä pakettiautoa. Saksasta sen saa yli 50 % halvemmalla kuin Suomesta, ne ovat paremmassa kunnossa olevia, vähemmillä kilometreillä olevia autoja (Kilometrien paikkaansa pitävyyden pystyy todentamaan monessakin auton korjaamossa).

    Kun pakettiauto on rekisteröity kuorma-autoksi, dieselvero on murto-osan siitä, mitä se olisi pakettiautolla. Autoveroa tulliin ei tarvitse maksaa juurikaan mitään (vai oliko sitä ollenkaan), koska kyseessä on kuorma-auto. Ainoat "haittapuolet" ovat ne, että yli 80 km/h ei saa ajaa ja tarvitsee olla C-kortti.

    Transitin mukavuusominaisuudet ovat ihan yhtä hyvät kuin muissakin autoissa. Tämä riippuu tietenkin vuosimallista. Meidän vm. 2001 Transitissa on todella mukavat penkit, moottorin ääni ei kuulu korin sisälle paljoakaan, kiihtyvyys on hyvä (en ole koskaan sillä "jalkoihin" jäänyt). Ilmastoinnin saisi jälkiasennuksena vaan sitä ei haluta.

    Transitista löytyy mm. ohjaustehostin, ABS-jarrut, ajonvakausjärjestelmä, Webasto, lämmitettävät sivupeilit, kunnon maavara (ei olla jääty mettäreissuillakaan mihinkään kiinni). Ainoa ongelma on se, että siinä on penkit kolmelle ja meitä on ensi syksynä kuusi.

    Jo olemassa oleva Transit on ostettu Saksasta. Ei ole tarttenut mitään korjailla, vaikka se on käytössämme ollut jo kolme vuotta. Huollettu ja käytetty vain.

    sulla menee nyt pakettiautona ilmeisesti pikkubussiksi rekisteröity joka on itseasiassa henkilöauton dieselverolla sillä pakettiauton dieselvero josta ainakin itse aiemmin kirjoitin vero on kymppejä.. Autoveroa ei todellakaan kuorma-autosta tarvitse maksaa ja sama on kohtalo matkailuautoillakin ainakin osalla.

    Pakettiautoissa ja busseissa on hirveä ero siinä missä sisätilan verhoilu on tehty. Itse ajelen joskus -99 Transiitilla ja kyllä se välttää, mutta ei sitä nautinnoksi voi sanoa.. Sisätilojen verhoilu on ankea suorastaan onneton ja turvavyöt on ihan syvältä kiinnityksineen. Penkkejä ei voi siirrellä ja irroituskin on hankalaa. Takaosan lämmitys ja jäändytys toimii juuri päinvastoin kuin sään puolesta olisi toivottavaa.. Volkkari lieneekin siksi yleisempi ja samalla kalliimpi? Esim taksikäytössä tuntuu että volkkari on sysännyt kaikki muut sivuun..

    Lämmitysherkut ovat juuri ne joita Saksalaisissa ei aina ole, mutta aika usein niissäkin. Kannattaa olla huolellinen auto aostaessaan. Webasto on oikeastaan tuollaisen bussin kanssa oikein namupala joka kannattaa hankkia ilman muuta!

    Autoa tuodessa kannattaa pitää mielessä sekin, että vero menee senhetkisen rekisteröinnin mukaan eikä sen mukaan miksi sen aikoo rekisteröidä täällä..

    Meillä mies on katsellut MB Sprinteriä joka isommasta päästä ja osa kuorma-autoina. Mahtuisi sinne sitten tarpeeksi tavaraakin mukaan..

    Välttämättähän Saksaan asti ei edes tarvitse lähteä autoa hakemaan sillä aika edullisesti niitä jo tuodaan tännekkin tyrkylle, vaikka on hintaeroa toki kun joppari siinä välistä leipänsä vetää.. Matka ja oleminen ja huijarin vaara on kuitenkin varteen otettavia juttuja reissuun lähdettäessä..

    Kyllä tuo volkkari on paras noista pikkubusseista,ei voi muuta sanoa.Verhoilut on hyviä ja katseenkestäviä.
    Siitähän sen huomaa,että taksit taitavat vähiinpäin niitä olla.

    Ei mene pakettiautona pikkubussiksi rekisteröidyt autot. Vaan auto, jota olemme harkinneet on kuorma-auto, jossa on 9 hengelle paikat. Kuorma-auto ei ole sama asia kuin pikkubussi. Kannattaisikohan sinunkin selvittään näiden käsitteiden erot? Ainoa ongelma tässä on se, miten Suomen rakkaat viranomaiset suhtautuvat tähän yhdistelmään (9 henkeä kuorma-auto). Saksassa se on mahdollista.

    Käyttöveroa ei tarvitsekaan maksaa kuorma-autosta, mutta dieselveroa täytyy. Dieselvero on kuorma-autossa monta sataa euroa halvempi kuin henkilöautossa. Ja kun auton tuo Saksasta, niin tulliin maksettava autovero on huomattavasti halvempi kuorma-autossa kuin henkilöautossa. En vain satu enää muistamaan, että oliko sitä edes lainkaan, koska kyseessä oli kuorma-auto, jonka Saksasta toimme.

    Ja aika pitkän reissun Saksaan saa tehdä, että sinne saa 13-15 000€ hukkumaan. Tämä on se hintaero, joka on Suomesta ja Saksasta ostetun auton välillä. Eikä sinne kannatakaan asioista mitään tietämättömien lähteäkään yksin autoja katselemaan, tosin niitä huijareita on täällä kotimaassa samalla tavalla liikkeellä.

    ohenkilöauto on henkilöauto jossa on suurin dieselvero ja josta pitää maksaa autoveroa ulkomailta tuodessa. Pikkubussit 9h asti ovat näitä autoja..

    Pakettiautossa on useimmiten 2-3 paikkaa, mutta voi olla jopa 9h jos penkit on oikeanlaiset. Pakettiauton dieselvero on murto-osa henkilöauton vastaavasta. Hyvä esimerkki pakettiautoiksi rekisteröidyistä busseista ja maastureista yms oli takavuosien villitys. Meilläkin oli volkkari jossa 9h paikat ja pakettiauto, takana alkuperäiset penkit joista verhoilujen määrä vähennettiin asetusten mukaiseksi. Nykyisin porsaanreikä on tukittu aika tehokkaasti, mutta mahdollista on edelleen varsinkin isompien autojen kohdalla.

    Kuorma-auto on auto jonka paino ylittää tietyn rajan. Kuorma.auton matkustajista on erinäisiä määräyksiä ja penkkien laadusta yms. Ulkoa tuodessa kuorma-autosta ei tarvitse maksaa autoveroa lainkaan, joitakin käsittely yms maksuja menee kyllä.

    Tuliko nyt selvästi? Pahoittelen jos aiemmin olin epäselvä asiassa! Edelleen ongelmana on se, että auto joka Saksassa on kuorma-auto ei ehkä suomessa olekkaan ja päinvastoin.. Kannattaa siis perehtyä säännöksiin hyvin ja huolella etukäteen tai autosta voi tulla todella kallis hankinta ylläpidon kautta.

    Helpointa on ostaa jenkkiauto jossa valmiiksi jo pakettiauton rekisteröinti ja paikat 6-7hengelle. On tilaa olla ja matkustaa ja tavaraakin mahtuu mukaan eikä tarvitse viritellä mitään erikoista asian suhteen. Matkustusmukavuus ja sisätilojen verhoilut miellyttävät.

    Auton ostamisessa kotimaassa tuotuna valmiiksi en ajatellutkaan niitä takapihan jobbareita vaan noita kunnollisia liikkeitä joilla jopa on jonkinlainen vastuukin myymästään tuotteesta esim jos auton rekisteröinti ei onnistukkaan kuten pitäisi. Ehkä sellaisia ei sitten ole sielläpäin, mutta täälläpä on.. Kotimaan kauppaa kun koskee tietyt säädökset.

    Noh, lähdenpä ajelulle kauppaan tuolla kuorma-autollamme joka on rekisteröity 6:lle ilman ongelmia ja kepulointia ja viranomaisetkin ymmärsi asian ihan hyvin..

    Äänestä

  • D1-autoksi eli pikkulinja-autoksi, niin ei mene ollenkaan d-veroa

    Äänestä

  • rekisteröidä kirjoitti:

    D1-autoksi eli pikkulinja-autoksi, niin ei mene ollenkaan d-veroa

    linja-autokortiksi niin täytyykös olla sitten työkokemusta ennenkuin saa sen kortin?
    Vuosi takaperin kysyin ko asiaa autokoulusta ja silloin minulle sanottiin näin.
    Eli periaatteessa uudet linja-autokuskit ajavat ekan vuoden ilman virallista linja-autokorttia! ;o)

    Äänestä

  • Tila-autoon mahtuu tuplarattaat...

    Äänestä

  • henkilöautokortin kirjoitti:

    linja-autokortiksi niin täytyykös olla sitten työkokemusta ennenkuin saa sen kortin?
    Vuosi takaperin kysyin ko asiaa autokoulusta ja silloin minulle sanottiin näin.
    Eli periaatteessa uudet linja-autokuskit ajavat ekan vuoden ilman virallista linja-autokorttia! ;o)

    linja-autoon vaaditaan D1 kortti ja tuollaiseen "pikkubusiin" taas riittää pelkkä D. Jos en ihan väärin muista niin käytännössä kyse oli inssistä ja kirjallisista että tuon D:n saa. Asiaa kysytty joskus pari vuotta sitten kun tuollaista 11hlö autoa harkittiin juuri verotus yms syistä...

    siitä syystä, että yksi kiinnostava auto oli rekisteröity linja-autoksi. Paikkoja siinä oli muistaakseni 10.
    Ostimme sitten henkilöautoksi rekisteröidyn vastaavan auton.

    Äänestä

  • juuri myös kirjoitti:

    siitä syystä, että yksi kiinnostava auto oli rekisteröity linja-autoksi. Paikkoja siinä oli muistaakseni 10.
    Ostimme sitten henkilöautoksi rekisteröidyn vastaavan auton.

    jolla voi ajaa kyseistä autoa. helppo homma kun oli vaan kirjalliset ja inssi, mut vaatii sen et on aiemmin jo kuorma-autokortti

    Äänestä

on kaikki tarpeellinen mukana ja paikatkin 8:lle

Äänestä
  • Mekin olemme katselleet matkailuautoa, mutta tyssää juuri tuohon henkilömäärään. Henkilömäärät kun ovat vain 5lle, vaikka vuodepaikkoja olisi enempikin.
    Oletteko lisänneet turvavöitä autoon? Nykyään kun saa rekisteröidä vain niin monelle kuin on vyöpaikkoja.
    Olen oikeasti kiinnostunut jos viitsit vastata!

    Äänestä

  • merkki? kirjoitti:

    Mekin olemme katselleet matkailuautoa, mutta tyssää juuri tuohon henkilömäärään. Henkilömäärät kun ovat vain 5lle, vaikka vuodepaikkoja olisi enempikin.
    Oletteko lisänneet turvavöitä autoon? Nykyään kun saa rekisteröidä vain niin monelle kuin on vyöpaikkoja.
    Olen oikeasti kiinnostunut jos viitsit vastata!

    on periaatteessa rekisteröity kuudelle, mutta kahdelle paikalle kun laitto vyöt turvaistuimia varten niin sit onnistuu. 7 makuupaikkaa löytyy. laki kun sanoo et 2 alle 12 vuotiastakin lasketeen yhdeksi niin hyvin sopii. meni vaan aikaa ennenkuin löydettiin kyseinen auto, joka on henkilöauto kun tuolta isännältä puuttuu kuorma-autokortti. nyt kai uudemmat samankokoiset autot rekisteröidään vaan viidelle tai neljälle eli siis pitäs olla 2000 tai alle.

    Äänestä

Meillä käytössä Hiacebussi. Istumapaikat 7.lle ja tavaratilaan mahtuu vielä kaikkien petivaatteet ja matkatavarat. Suosittelen.

Äänestä

Kommentoi aloitusta

mikä sopiva kirjoitti:

Moi!
Tällä hetkellä lapsia vasta 3, mutta syksyllä meitä on sitten yhteensä jo 6. Millainen auto on riittävän iso tällaiselle porukalle. Tarvitaan tilaa kaksostenrattaille ym. tavaroille runsaasti. Paljonko minibusseissa on tilaa takana matkatavaroille, siis mahtuuko isot rattaat kyytiin?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu