Toivottavasti te nuoret (erityisesti tytöt) jotka sanotte että teitä ei rakasteta ja teillä ei ole kunnon vanhempia, tajuatte joskus miten ihanat vanhemmat suurimmalla osalla loppujen lopuks on. Itse olen 17 vuotias poika ja asun lastenkodissa, vanhempia ei koskaan ole ollut (olen sairas, eikä vanhemmat halunneet pitää minua) ja sijaisperheistä ei ole ollut tietoakaan. Onko se sitten nuoren lapsen tapa elää? Laitoksessa jossa on tietyt kellon ajat kaikkeen ja niitä pitää noudattaa. Ei saa tehdä mitään mikä poikkeaa säännöistä. Katsella täällä nuoria lapsia jotka elävät kylki kyljessä vanhempansa menettäneiden lapsien kanssa. Onhan täällä tietenkin vapaa-ajat, mutta eipä ne oikein kuvasta sitä määrää mitä itse te "vapaat nuoret" olette vapaalla. Usein käyn lukemassa juuri tän palstan kaverin kanssa ja ollaan yhdessä mietitty millasta olis elää oikeessa perheessä, riidellä vanhempien kanssa, olis oma huone ja sais kulkee illat kavereitten kanssa. Se on sitä nuoruutta, en kuitenkaan tarkoita että multa olis nuoruus riistetty koska asun täällä. Mutta haluan vain muistuttaa että miettikää nyt hyvät ihmiset mitä teillä on! Teillä on vanhemmat! Teillä on perhe, oli se sitten iso tai pieni, köyhä tai rikas. Ja jos teidän vanhemmat ei muka teitä rakastaisi, niin olishan ne nyt hyvänen aika heittäny teijän jo meneen... Ei ne kauan jaksaisi kattella teitä jos teijän välillä ei olis rakkautta. En mä tiedä oliko tässäkään jutussa mitään järkee, mut tulipahan pistettyä ja toivottavasti joku tajuaa mitä tarkotin. Hyvää kesää kaikille!:)
toivottavasti kukaan....
lastenkoti
211744
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 21
Vanhimmat
itselläni on rakastava ja ihana perhe, vaikka kyllä, porukoiden kanssa tulee aika usein riideltyä ja aina välillä heitetään pahojakin juttuja toisillemme, mutta silti välitetään kumpaankin suuntaan. nyt on miullakin muutto pois kotonta opiskeluitten takia ja on vähän haikee olo. mutta voimia kaikille ja rakastakaa toisianne ja olkaa onnellisia kun teillä on edes jotain:D
Siinä on kerta kaikkiaan niin paljon asiaa.
Jaksamisia sinulle, olet selviytynyt todella paljosta!! :']
Miten joku pystyy tuohon?????????????
Olet urhea jäbä.. :)
Kaikkea hyvää sulle!
Mutta silti vaikutat pehmeältä ja ymmärtäväiseltä nuorelta mieheltä. =)
Oli hieno teksti sinulta,joskus saat kaiken hyvän itsellesi,sillä noin upeella luonteella on siunauksensa.Paljon hyvää elämääsi.
En väitä että elämäsi olisi jotenkin parempaa, koska voin uskoa miltä tuntuu elää vieraitten ihmisten kanssa ilman kovin suurta omaa valtaa. Mutta se voisi silti olla ehkä helpompaa kuin se että omistat vanhemmat tai vaikka vain toisen niistä, ja he/se alistaa sinua ja vähättelee joka asiassa. Koskaan et ole tarpeeksi hyvä. Aina olet tehnyt jotain aivan väärin. Et tiedä miten pitäisi olla että tulisit hyväksytyksi.
Toisaalta jos elät lapsesta asti laitoksessa totut siihen ennemmin tai myöhemmin. Koko porukka alkaa tuntua omalta perheeltä ja saat ehkä elinikäisiä ystäviä ja tuttuja. Vaikka saatat nähdä ikkunasta miten naapurissa eletään ns.normaalia perhe elämää... Mutta nykyään sellaista tiettyä perhettä ei kyllä ole. On jos jonkin laisia sukurutsauksia ja monenlaista perheen tapaista. Kaikilla on omat suuremmat tai pienemmät ongelmat mutta kuitenkin kaikilla lapsilla on mahdollisuus samaan. Kun täytät 18 vuotta on elämäsi sitä miksi sen teet.
oon täysin samaa mieltä, itse asun kanssa lastenkodissa. ja toisinaan tulee mietittyä noita asioita. onhan tähän toki omalla tavallaan tottunut, mutta kyl sitä kuitenkin kaipaa ns."noormaaliin elämään". voimia sulle :)!!
Loooistavaa ja rakentavaa tekstiä! Gooood for youu! Pärjäilkää :)
sä olet kokenut ikävän lapsuuden,mutta kyllä tolla luonteella pärjää lopun elämää, ja onnee ja kaikkee hyvää tulevaisuteen :)
Oli kyllä mukava lukea täällä joskus jotain noin fiksua tekstiä. :) Olet aivan oikeassa! Toivottavasti jollekin oli apua tuosta ja tajusi, että niin se vaan menee, kaikilla ei ole asiat samalla tavoin kuin muilla. Aurinkoista ja iloista kesää myös itsellesi ja kaikkea hyvää elämälle :))
Kyllä, yhdyn asiaasi, mutta vanhemmista erkaantuminen kuuluu murrosikään. Silloin nuorista tuntuu etteivät vanhemmat välitä. Siis on normaalia, että 13-17 poika tai tyttö valittaa että omat vanhempansa on tyhmiä ja ei rakasta. Itse lähettäjänä vaikutat jo murrosiän käyneeltä aikuiselta.
Olen itse sijaisäiti. Voi kun olisit nuorempi, haluaisin sinut meille! ;o)
Et taitaisi enää tulla, olet kohta täysi-ikäinen. Pääsetkö omaan asuntoon kun täytät 18? Mainitsit, että olit lapsena sairas. Oletko nyt ok, vai onko sinulla jokin vamma? En halua udella, vaan mietin että onko sinulla mahdollisuus asua yksin? Toivon niin, laitoselämä ei ole oikeaa elämää.
Toivon sinulle hyvää elämää ja rakastavia ihmisiä ympärillesi!
Itse olen ollut ikäni huostaanotettuna.. kierrellyt lastenkodista,turvatalosta,sijaisperheestä ties minne.. nyt olen sijaisperheessä.. tai jälkihuollossa.. mutta täällä siajisperheen luona käyn aina..
Itselläni ei myöskään sitä Äitiä ja Isää ole.. ikinä en ketään ole sanonut äidiksi tai isäksi.. :( en varmaan edes osaisi sanoa.. mulla on elämässä pari henkilöä jotka ovat auttaneet jaksamaan niin että nyt istun tässä ja kirjoitan tätä.. lääkitys masennukseen sekä psykologilla käyn terapiassa mutta muuten tällä hetkellä elämä hyvällä mallilla siihen mitä se joskus on ollut.. :´(
Joo, tarkoituksena olisi päästä omaan luukkuun ku tulee 18 vuotta täyteen. En perjaatteessa ole enään sairas, on kuitenkin todella suuri mahdollisuus että mulle tulee kasvaimia. Koska mulla on ollut useita kasvaimia ja niitä on jouduttu leikkaan aika-ajoin, ja ne tulee aina vaan uudelleen. Mut en oo paljoo jaksanu sellasia miettiä ettei tulis vaan pahempi olo.
Mä arvostan ihan sairaan paljon sinunlaisia ihmisiä jotka antavat uuden mahdollisuuden vanhempansa menettäneille lapsille!:) Vaikka itse en ole koskaan perheessä ollutkaan, voin hyvin kuvitella kuinka suuri asia se niille lapsille on. Kyllähän mäki aika usein nuorempana toivoin että joku valitsis mut ku tuli jotain tapaamiskertoja, mut niin ei koskaan käyny, taisin olla liian ujo poika!:) Mut kohta pääsee alottaan uuden elämän, ja eiköhän nää asiat sit jotenki muutu ku pääsee omaan kämppään. Tai ainakin mä toivon niin. Hyvää elämää myös sinulle!:)
Elämä ei ole reilua, se on kylmä totuus.
Usein sitä ei osata arvostaa jos elämä kulkee suht normaalia(?) polkua. Vasta kun on jotain menettänyt, niin tietää mitä on jäänyt vaille.
Tosi hyvä, että sinulla on sijaisperhe tukenasi! Oletko orpo vai eivätkö biovanhempasi pidä yhteyttä? Onneksi sinulla kuitenkin on tärkeitä ihmisiä elämässäsi, he ovat kultaakin kalliimpia!
Terapia on myös hyväksi, onneksi Suomessa siihen on mahdollisuus päästä. Hyvä, että sinulla on positiivinen asenne elämääsi, jätä taaksesi huonot muistot. Eihän niitä kokonaan tarvitse haudata, saat niistä voimaa.
Hauskaa juhannusta!
Sehän on mukavaa, että joku meitä sijaisvanhempiakin arvostaa! ;o)
Käy joskus kurkkaamassa Äidit ja isät-palstaa, siellä on Sijaisvanhemmat-osio.
Mehän olemme sellaisia lapsenryöstäjiä, ettei paremmasta väliä...
Hienoa, että kohta pääset omillesi! Ties vaikka itse alkaisit joskus sijaisvanhemmaksi. Ei hullumpi idea, vai mitä?
Ikävä juttu tuo sairautesi. Asenteesi on kuitenkin hyvä, murehtimalla asiat tulevat vain pahemmiksi. Tunnut kuitenkin valoisalta ja iloiselta nuorelta!
Sijaisvanhemmathan eivät itse valitse lapsia, jotka heille muuttavat. Sos.työntekijät sen tekevät tutkimalla kuka lapsi olisi paran siihen tiettyyn sij.perheeseen. Sitten kun sij.vanhemmat tulevat katsomaan lasta, niin heille on jo sanottu joku tietty lapsi.
Tahdon sanoa tällä, ettei syy siihen, ettet ole sij.perheeseen päässyt, ole sinussa. Valinnan ovat tehneet muut, sääli ettet sinä päässyt johonkin perheeseen.
Myös biologiset vanhemmat voivat kieltää perhesijoituksen.
Hauskaa juhannusta sinullekkin ja isot halaukset sinulle ja edelliselle kirjoittajalle, jolle myös vastasin!!
Laitoin muuten maininnan Sijaisvanhemmat-palstalle kirjoituksestasi.
Se oli niin koskettava, ajattelin että joku muukin haluaa lukea sen. Me kalkkikset kun ei usein käydä täällä nuorten palstoilla. Vaikka kyllä pitäisi! Kasvattaisi aikuisia NIIN paljon.
Toivottavasti et pahastu?
Sinulle minulta! Monet ovat toivottaneet sinulle voimia, mutta tuntuupa siltä, että olet voimavarastoasi elämän varrella hienosti kasvattanut!
Kuules, kerrompa sinulle pari esimerkkiä omasta elämäntarinastani.
Olen siis itse huostaanotettu sijaisperhelapsi, nyt jo tosi vanha ;) Sinun kirjoituksesi sai ajattelemaan yhtä sijaisperheeni omista biolapsista. Tämä sisareni oli erityisesti teini-ikäisenä oikea pain in the ass. Sijaisäiti ( siis äitini) itki minulle monet monituiset kerrat, että mitä hän tekee väärin kun mikään ei kelpaa. Olin jo tuolloin omillani, ja savu vain nousi päästäni kun tämä pikkusisar pahnan pohjimmaisena vikisi joka asiasta kun ei esim. saanut viimeisen huudon mukaisia farkkuja. Kun hän tuli aikuisikään muistan erään joulun kun otimme hänen kanssaan vakavan keskustelun. Tajusiko kuinka hänellä oli kaikki hyvin, rakastavat vanhemmat, maailma vadilla tarjolla, mutta silti hän oli oikeammin vain hemmoteltu kakara joka laittoi erityisesti äidin itkemään huonouttaan?? Puhuimme tuntikausua ja sisareni häpesi todella. Hänen silmänsä olivat alkaneet vasta tuolloin avautua, kuinka monesta asiasta äiti luopui esim. ottaessaan vieraan lapsen-minut- perheeseen, ja kuinka paljon siellä sydämessä OIKEASTI on sitä rakkautta aina ollut!!? Jonkin aikaa sen jälkeen äiti kertoi minulle, että hän oli saanut todella vilpittömät anteeksipyynnöt pikkusisarelta ja kiitokset kaikesta rakkaudesta jota äiti on meille säästelemättä antanut.Ja kuinka hän ei ole tajunnut siskon(minun) kaltaisteni suoranaista helvettiä, jossa oikeasti rakkaudettomat lapset joutuukaan pyörimään.
Tarinan opetus: joskus se lepakkokin näkee valoa ;)
Toinen juttu:
Kun minä ja muut biosisareni muutimme (eri) sijaiskoteihimme jäi yksi meistä sijoittamatta. Hän on lievästi vammainen. Ymmärrän nyt aikuisena hänen tuskansa ja vanhempien rakkauden kaipuun; muut saivat kodin mutta hän ei. Se on oikeastaan meidän huostaanottotarinamme murheellisin tragedia, kun yksi kasvoikin lastenkodissa aikuiseksi.Hän ymmärtää ainakin minun perheeni kohdalla sen, että pelkästään yhden lapsen -minun- ottaminen vaati perheeltä kovia uhrauksia: tilaa ei ollut paljon, vanhemmilla opiskelut kesken jne. Äiti on monet monituiset kerrat murehtinut olisiko sittenkin voitu jotenkin järjestää tilaa vielä yhdelle lapselle. Mutta aina ei asioille voi mitää, aika, paikka ja tilannetekijät ratkaisevat paljon kunkin meidän kohtaloissa.
Biosisareni on kyllä itse aina kiitellyt lastenkotia pitkäjänteisestä työstä ja kodinomaisuudesta, mutta tottakai jotain on aina puuttunut.
(Väitän kylläkin, että 70- ja 80-luvun lastenkodit Suomessa on kaunis muisto vain. Tiiviisti lastenkoteja seuraavana täytyy suoraan sanoa, että niistä on tullut pahimmillaan lasten säilytyspaikkoja)
Biovanhemmat ei välittäneet omia pers'poskiaan pidemmälle kenenkään meidän kohtalosta.
Lopuksi:
Haluan Sinun kuten monen muun meidän kohtaloa ymmärtävän/kokeneen ymmärtävän sen, että me kukin:Sinä ja minä, olemme ITSE itsellemme velkaa onnellisen elämän,ja myös vastuussa loppupeleissä siitä VAIN itsellemme! Surettaa se kun kuulee kommentteja "ei musta mitään tuu, yhtä juoppo vaan ku vanhemmistakin". EI, vaan päätä toisin! Viimeistään kun itse päätämme aikuisina elostamme niin nautitaan siitä kunnolla nenä pystyssä. Näytetään välinpitämättömille vanhemmille (edes ajatuksen tasolla), mutta myös kaikille epäilijöille, että savusta voi nousta vaikka kuinka upea Fenix-lintu.
Mahtavaa kesää kaikille; muistakaa olla sisukkaita ja tehdä itsenne ylpeiksi!!Se kannattaa aina :)
Joo, olen käynyt joskus lukemassa siellä äidit ja isät-palstalla niitä sijaisvanhemmat juttuja, voin kyllä sanoa että aika moni niistä jutuista on niin sakeeta tekstiä ettei hyvä tosikaan. Kaikki ei vaan tajua sitä miten hyvää ja tärkeetä "työtä" te teette lapsille kun otatte heitä luoksenne asumaan. (en siis tarkoita että tekisitte tätä rahasta)
No kyllähän sitä itsekkin on vähän miettinyt että joskus rupean sijaisvanhemmaksi, kunhan ensin pääsen kunnolla tän oman elämän raiteille, niin sitten voi miettiä toisen ihmisen huolesta pidosta!:) ja eihän tässä viä mitään kiirettä ole.
Hauskaa juhannusta myös sinulle!:) Ja kaikille muillekkin!
Eipä tuossa mitään! Hyvä vaan jos jotkut muutkin haluaa lukea tälläsen pienen pojan elämää!:)
Uskon että elämäsi on ollut rankkaa, rankempaa kuin minun. Varmasti sinulla on ollut hetkiä jolloin mietit mihin kuulut, vai kuulutko ollenkaan. Tai no niitä hetkiähän on varmasti kaikilla nuorilla, mutta erityisesti niillä jotka eivät elä nuoruuttaan tietyssä paikassa vaan vaihtavat perhettä/laitosta koko aikaa. On kuitenkin hyvä että sinulla on tuttu ja turvallinen sijaisperhe, ja muista arvostaa sitä!:) Elämässä on paljon asioita jotka oikeesti on kokemisen arvosta vaikka aina ei siltä tunnukkaan. Hyvä että olet pystynyt myöntämään sinun masennuksen ja hakenut siihen lääkkeitä, ja uskon että sinä pääset yli masennuksesta!:) kunhan vaan tarpeeks yrittää ja miettii kaikkia hyviä asioita, eks vaan!?:) Hyvää juhannusta myös sinulle!:)