pennun ruokavalio

Hei!

Pelastin juuri tuollaisen sekarotuisen koiran välinpitämättömältä akalta, joka ei juurikaan kertonut koiran ruokatottumuksista eikä mistään muustakaan. Muista asioista multa löytyy kyllä kokemusta, mutta pennun ruokinta-tieto on jäänyt hieman puutteelliseksi. Olen hankkinut pojalleni juniorinappuloita ja liottanut niitä vedessä tai piimässä.Olen ajatellut antaa yhden päivän viikossa pojalle pedigreen junnuruokaa purkillisen.. Ongelmani on se että kuinka paljon voin antaa kerrallaan näitä nappuloita. Jos annan tulevalle keskikokoiselle kultaista noutajaa muistuttavalle pennulle 1 dl neljä kertaa päivässä.. onko se liian vähän vai liian paljon? kuitenkin se tykkää jyrsiä noita tikkujaan.. ei ole kuin hetki kun se on jo vetänyt sen poskeensa. Tulee mieleen onko sillä nälkä vai tykkääkö muuten vain niitä jyrsiä. olen antanut niitä 2-4 päivässä.... en tiedä onko sillä mitään merkitystä ruokinnan kanssa.. Mutta PLIIS auttakkaa mua ennen ku teen jonkun kohtalokkaan virheen ruokinnan suhteen.. poju on 3-4 kuukautta..

Kiitos jo etukäteen.
62986
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

mutta penska on itsellänikin. Olen antanut alkuun neljä kertaa päivässä ruokaa ja siirryin tuossa kolmen neljän kuukauden kieppeillä kolmeen kertaan päivässä.
Nappuloiden lisäksi on hyvä antaa raakaa sika- tai sikanautajauhelihaa lihapullan verran per ateria. (Käytän itse ihmisten jauhelihaa, että on varmasti tuoretta.)
Piimää tai vastaavaa tuotetta loraus joka aterialla. Yksi raaka kananmuna kuorineen murskattuna ruuan sekaan kerran päivässä. Noin teelusikallinen ruokaöljyä joka aterian joukkoon.
Nappuloiden määrän näet pennusta. Jos on sopivan oloinen, ei lihava, eikä tikkulaiha, on annos kohdallaan. Kokeilet kyljestä kylkiluita, jos tuntuvat selvästi, ruokamäärä kohdallaan. Jos tulee pallomaisen pullukka pentu, liian paljon ruokaa.
Lisäksi suosittelen Yrjölän puuroa. Todella hyvä perusmuona pennulle ja aikuiselle koiralle.
Onnea taipaleelle pennun kanssa;)

Äänestä

jos sanot että on 3-4 kk, niin 3 ruokaa/päivä pitäisi jo riittää, riittävästi vettä, ja siinä ruokapurkin kyljessä on kyllä ohje miten paljon pennulle sitä pitää antaa, meillä oli hoidossa pentu ja hälle annettiin puoli prk/pvä ja lisäksi jauhelihaa,raejuustoa, viiliä (hyla) ja ihan lihaisia luita kaluttavaksi. Etkö saanut mitään ohjetta pennun mukaan mitä hälle on aikaisemmin syötetty? Onko rokotukset kunnossa? eka rokotus olisi noin 12 viikkoisena eli 3kk iässä, ja madotukset olisi myös hyvä hoitaa kuntoon! Onko pentu minkärotuinen?

Äänestä
  • Aloittaja

    en saanut minkään laista historiaa ruuasta kun akkaa ei juuri kiinnostanut.. rodusta tiedän sen verran että siinä on kultaista noutajaa ja colliee.. (emo, jonka näin pihassa). Isästä ei ole tietoakaan. kaveri epäili spanielin olevan isä... mutta ei voi varmaksi sanoa..Rototukseen vien pojan huomenna aamulla ja madotus on hoidettu jo viime viikolla... kiitokset avustasi.. :D

    Äänestä

Jos haluat antaa piimää anna se erikseen, se ei aina sovi vatsalle ja on liian hapanta.
Pojulle riittää kolme kertaa päivässä ja kuuden kuukauden iässä kaksikertaa pvssä ruokinta.

Ruokapussien kyljessä on ruokinta ohjeet, mutta jos koira on aktiivinen voi antaa vähän enenpi.
Mielestäni koiran on saatava joka ruokakerralla nälkä tyydytettyä.
Miltä tuntuisi elämä ainaisessa nälässä. Kyllä ulkonäkö kertoo saako koira liikaa.

Minulla on aina nappuloita esillä, koirat syövät kun on nälkä, eivätkä ahmi yhtään enenpää kuin on tarve. Ahmimista ei ole koska ruokaa on aina esillä.

Koirani ovat vankkoja eivätkä ole kärsineet paino ongelmista. Syövät useimmiten kello 10 ja klo 17.
Työskentelen kotona joten he pääsevät ulos kun haluavat.
Pennut tykkä pureskella, maito hampaiden lähtiessä
puruluut on siihen hyviä. siankorvat ovat hyviä sitten isonpana, aluksi on syytä antaa pureskeltava vain kun on itse läsnä, sillä niiden kanssa on tapahtunut onnettomuuksia pennuilla.
Onnea sinulle ja uudelle ystävällesi.

Äänestä

Koiranpennun kuuluu olla aina nälkäinen, ja hoikka, mutta ei laiha! Kun sinulla on isohkoa rotua koirassa, sen tulee kasvaa tasaisesti ettei tule kasvuhäiriöitä. Ei missään nimessä siis ruokaa jatkuvasti esille! Syötä hyvälaatuisia nappuloita ohjeen mukaan. Jos yliannostelet, vaara kasvuhäiriöihin tulee. Jos pennulla on kova puruinto, voit ostaa kaupan pakastealtaasta oscar naudan putkiluun. Siitä ei irtoa mitään mutta on mieleinen pureskeltava. Muista myös madotukset, rokotukset ja punkkien torjunta. Onnea teille.

Äänestä
  • Meillä reilu 2kk kultsu pentu. Annan pennulle 2dl nappuloita kolmekertaa päivässä. Nappuloiden joukkoon lisään piimää tai viiliä. Kerran päivässä n. rkl hyvää öljyä. Lisäksi välillä kotiruokaa.
    Pennulle sopii makaronilaatikko, maksalaatikko, riisi ja jauheliha.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


UPDATE_7692231 kirjoitti:

Hei!

Pelastin juuri tuollaisen sekarotuisen koiran välinpitämättömältä akalta, joka ei juurikaan kertonut koiran ruokatottumuksista eikä mistään muustakaan. Muista asioista multa löytyy kyllä kokemusta, mutta pennun ruokinta-tieto on jäänyt hieman puutteelliseksi. Olen hankkinut pojalleni juniorinappuloita ja liottanut niitä vedessä tai piimässä.Olen ajatellut antaa yhden päivän viikossa pojalle pedigreen junnuruokaa purkillisen.. Ongelmani on se että kuinka paljon voin antaa kerrallaan näitä nappuloita. Jos annan tulevalle keskikokoiselle kultaista noutajaa muistuttavalle pennulle 1 dl neljä kertaa päivässä.. onko se liian vähän vai liian paljon? kuitenkin se tykkää jyrsiä noita tikkujaan.. ei ole kuin hetki kun se on jo vetänyt sen poskeensa. Tulee mieleen onko sillä nälkä vai tykkääkö muuten vain niitä jyrsiä. olen antanut niitä 2-4 päivässä.... en tiedä onko sillä mitään merkitystä ruokinnan kanssa.. Mutta PLIIS auttakkaa mua ennen ku teen jonkun kohtalokkaan virheen ruokinnan suhteen.. poju on 3-4 kuukautta..

Kiitos jo etukäteen.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu