Hullunlehmän tauti

madame

Hullunlehmän tauti

Iltapäivälehden nuori toimittajaneiti meni maataloon kyselemään hullunlehmäntaudin syistä. Isäntä vei toimittajan navettaan ja kierrätti paikasta toiseen.

- "Mistä luulette, että tauti on saanut alkunsa?", kyseli toimittaja.

Isäntä ei vastannut vaan jatkoi kierrostaan. Tovin kuluttua isäntä kysyi toimittajaneidiltä:

- "Tiesittekö, että lehmät lypsetään kahdesti päivässä?"

Toimittaja totesi tiedon olevan hänelle tuttua ja palasi alkuperäiseen kysymykseensä. Isäntä ei edelleen ollut kuulevinaankaan kysymystä ja hetken kuluttua esittikin jälleen vastakysymyksen:

- "Tiesittekö, että lehmän tissejä koplataan neljä kertaa päivässä ja sonni astuu vain kerran vuodessa ?

Toimittaja oli ymmällä, että mitä isäntä oikein ajaa takaa ja sanoi, ettei tiennyt sitä.

Isäntä perusteli, että "ennen lypsyä tissit pestään ja kuivataan, ja lypsyn jälkeen hierotaan rasvalla nännit, näin tissin hieronta tapahtuu neljä kertaa päivässä ja sonni astuu lehmän kerran vuodessa?"

Toimittajaneidillä alkoi jo posket punertua ja selvitettyään hiukan kurkkuaan totesi tiedon olevan tärkeän, mutta ei nähnyt yhteyttä esittämäänsä kysymykseen taudin alkuperästä. Niinpä neiti pyysikin isäntää keskittymään kysymykseen taudin syystä.

- "Olinkin tulossa tähän," isäntä vastasi: "Nimittäin, jos minä hiplaisin tissejänne neljästi päivässä ja naisin teitä vain kerran vuodessa, uskoisin teidänkin tulevan siitä hulluksi!!!"

1

1178

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Asiakkaalle ei myyty energiajuomaa - tuomio tuli syrjinnästä

      Vaikka oli ilmeisesti täysi-ikäinen. Tosin ei lapsiakaan saisi syrjiä, koska oppivat helposti itsekin syrjimään, jos koh
      Maailman menoa
      82
      4300
    2. Jos venäjällä olisi kansan valitsema presidentti, olisiko Ukrainan sotaa?

      Ei varmasti olisi. Sehän on tiedossa, että raskaalla vaalivilpillä putin jatkaa pressana.
      Maailman menoa
      152
      3369
    3. Pakkoruotsista luopumalla kymmenien miljoonien säästöt

      Pakkoruotsin opiskelun kustannuksista ei ole juurikaan tehty kustannusselvityksiä, mutta joidenkin arvioiden mukaan siit
      Maailman menoa
      121
      3307
    4. Luterilaisen kirkon koko kastekaava on väärä

      Uudessa testamentissa on kaksi täysin ristiriidassa olevaa kastekäskyä Matt 28:19 ja Ap. t. 2:38. Matteuksen evankeluimi
      Kaste
      41
      2754
    5. Miten Yxäri iskettiin?

      Voisin tässä unta odotellessani kertoa, miten mieheni lähestyi minua. Tunsimme entuudestaan. Hän kyseli minulta aina j
      Sinkut
      218
      2544
    6. "Kostokakka!" Farmi Suomen pehtoori avaa sanaisen arkkunsa Frederikin haisevasta jäynästä

      Voi hyvänen aika Reetun touhuja! Pehtoori Terho Häkkinen sai ennen näkemätöntä höykytystä heti Farmi Suomi -realityn alk
      Tv-sarjat
      19
      2201
    7. Katsoitko Petolliset, mitä mieltä?

      Vanajanlinnan käytävät ja salongit täyttyvät jälleen kuiskailuista, salaisuuksista ja petoksista. Petollisten uudella
      Tv-sarjat
      11
      2016
    8. Ylen juontaja möläytti suorassa radio-ohjelmassa

      Ylen Radio Suomen juontaja Samuli Aaltonen käytti törkeää kieltä maanantaiaamupäivän Koko Suomen radio -ohjelman lähetyk
      Maailman menoa
      47
      1970
    9. Ei se halua mitään!!

      Arkailija koko tyyppi!
      Ikävä
      29
      1964
    10. Onko Janne Naakka tuttu kasvo ja mitä mieltä olet Farmi-kokoonpanosta?

      Somevaikuttaja Janne Naakka on tubettaja ja bloggaaja sekä yksi uuden Farmi Suomi -kauden kisaajista. Naakka tuottaa mm.
      Tv-sarjat
      0
      1913
    Aihe