Seuratkaa

Tätä palstaa pitkään seuranneena alan ihmisenä ei voi kuin ihmetellä sitä, että kaikkia radikaaleja toimenpiteitä kuten lakkoja, adresseja ja työnseisauksia ollaan valmiita käyttämään olojen kohentamiseksi, vaikka markkinoilla on hyviä työnantajia kuitenkin kohtalaisen paljon.

Valtakunnallisia yrityksiä haukutaan surutta (sitä en ihmettele kun ne tunnen) joka keskustelupalstalla.

Työpaikkoja on auki satoja ja taas satoja. Kuinkahan moni on selvittänyt minkälaiset työmarkkinat todella ovat, osapäiväisiä ja pätkätöitä lukuun ottamatta?

Jos samalla tarmolla seuraisi MOL:lin sivuja kuin tätä palstaa niin bongaisi monta hyvää paikkaa. Ne parhaat kun eivät kauan siellä vanhene.

Työpaikkaa saa vaihtaa vaikka joka kuukausi, eikä paikat lopu. Jossakin vaiheessa siihen hyvään törmää väkisinkin. Ja niitä todella on ja tulee jatkossa väkisinkin lisää jos työntekijät hakeutuvat näihin paikkoihin ja lakkaavat kasvattamasta panoksellaan huonompia.

Etsimme mekin parhaillaan väkeä. Nykyisistä työntekijöistämme yli puolet nauttii kuukausipalkkaa (reilusti yli TES palkkojen ja ovat päivätöissä).

Tekivät kyllä alkuun vuoden pari sekalaisesti aamuisin ja/tai iltaisinkin, mutta vanhimmasta päästä saavat paremmat paikat ja tulokkaat osoittavat kyntensä pienemmissä. Asiakkaamme maksavat kohtuullisen korvauksen kun saavat luotettavan ja hyvän palvelun. Ei siis ole siitäkään kiinni. Mitoitukset ovat riittävät, jopa liian löysät jos töihin kuluu vain osa työpäiväksi suunnitellusta ajasta.

Seuratkaa ihmeessä työmarkkinoita muuallakin kuin tällä palstalla. Yrityksemme sijaintiin ja työpaikkoihimme emme vastaa tällä palstalla. Nekin löytyvät sieltä, mihin ne kuuluvat.

Hyvää kesää kaikille.
2557
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Joka päivä niitä katson ja etsin pitkin nettiä. Etsimisen puutteesta ei voi syyttää.
Olen välillä koittanut ystävällisesti tiedustella paikoista enemmän mutta kukaan ei ole ikinä vaivautunut vastaamaan. Itse koen säästäväni niin itseni kuin työnantajan aikaa sillä, että kysyn paikasta ennen hakemuksen laittamista koska jos paikkaa haen, silloin todella sinne haluan. En tiedä mikä asenteellisuus työnantajilla tässä on mutta vastauksia on turha odottaa. Mun mielestä mun on turha pistää hakemuksia joka paikkaan ja työhaastattelun päätteeksi, jos vastaukset kysymyksiini saan, ilmoittaa, että sori mutta paikka ei vastaa haluamaani.

Etsin työpaikkaa, jossa on oikeasti kelpo palkka koska olen tunnollinen ja hyvä siivooja. Kaikki etenemismahdollisuudet pyörii mielessä ja on tavoitteena. En ole missään nimessä matkassa sillä, että teen nyt vähän jotain muodon vuoksi (eli siivoan huonosti jos ollenkaan) ja otan siitä minimipalkan, ja vain kun ei nyt muutakaan ole.

Kaipaan paikkaa, vakituista sellaista, jossa viihdyn ja voisin olla vaikka lopun elämäni. Urakehitys huomioon ottaen.

Toistaiseksi en ole löytänyt mol: in sivuilta Turusta sellaista paikkaa missä tämä tuntuisi toteutuvan. Pääasiassa tarjolla on osapäiväistä siivousta isoilla firmoilla alimmalla taulukkopalkalla. Tai kokopäivätyötä rappusiivoojana, tuuraajana tm.

Että sellaista. Jos joku turkulainen työnantaja tätä lukee ja on valmis tarjoamaan minulle mitä haen niin ilmoitahan ihmeessä.

Äänestä

Tällä palstalla on käytännössä haukuttu kaikki firmat, joten hieman tässä on epäluuloinen kaikkia työpaikan tarjoajia kohtaan.
En ole ikinä kuullut kenenkään ylistävän mitään työnantajaa esin. Turussa. Olisi huomattavasti helpompi pyrkiä ns. oikeaan paikkaan jos olisi edes jotain luotettavaa etukäteistietoa eri työnantajista. Tällä nykyisellä tietämättömyydellä se menisi vain helposti siihen että vaihtaa työpaikkaa kuin sukkia kun ei missään viihdy eikä saa ansaitsemaansa kohtelua.

Jos siis on päätynyt paikkaan jossa nyt just ja just jaksaa olla, sitten siinä pysyy ettei ajaudu tuohon vaihtokierteeseen. Eikä työnantajat enää helpolla varmaan edes palkkaa ihmistä, joka vaihtaa paikkaa muutaman kuukauden välein.
Ja itellä on ainakin pakko olla työtä koko ajan, menot on sen verran suuret. Työttömäksi en voi jäädä viikoksikaan.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


MOL:lin sivuja kirjoitti:

Tätä palstaa pitkään seuranneena alan ihmisenä ei voi kuin ihmetellä sitä, että kaikkia radikaaleja toimenpiteitä kuten lakkoja, adresseja ja työnseisauksia ollaan valmiita käyttämään olojen kohentamiseksi, vaikka markkinoilla on hyviä työnantajia kuitenkin kohtalaisen paljon.

Valtakunnallisia yrityksiä haukutaan surutta (sitä en ihmettele kun ne tunnen) joka keskustelupalstalla.

Työpaikkoja on auki satoja ja taas satoja. Kuinkahan moni on selvittänyt minkälaiset työmarkkinat todella ovat, osapäiväisiä ja pätkätöitä lukuun ottamatta?

Jos samalla tarmolla seuraisi MOL:lin sivuja kuin tätä palstaa niin bongaisi monta hyvää paikkaa. Ne parhaat kun eivät kauan siellä vanhene.

Työpaikkaa saa vaihtaa vaikka joka kuukausi, eikä paikat lopu. Jossakin vaiheessa siihen hyvään törmää väkisinkin. Ja niitä todella on ja tulee jatkossa väkisinkin lisää jos työntekijät hakeutuvat näihin paikkoihin ja lakkaavat kasvattamasta panoksellaan huonompia.

Etsimme mekin parhaillaan väkeä. Nykyisistä työntekijöistämme yli puolet nauttii kuukausipalkkaa (reilusti yli TES palkkojen ja ovat päivätöissä).

Tekivät kyllä alkuun vuoden pari sekalaisesti aamuisin ja/tai iltaisinkin, mutta vanhimmasta päästä saavat paremmat paikat ja tulokkaat osoittavat kyntensä pienemmissä. Asiakkaamme maksavat kohtuullisen korvauksen kun saavat luotettavan ja hyvän palvelun. Ei siis ole siitäkään kiinni. Mitoitukset ovat riittävät, jopa liian löysät jos töihin kuluu vain osa työpäiväksi suunnitellusta ajasta.

Seuratkaa ihmeessä työmarkkinoita muuallakin kuin tällä palstalla. Yrityksemme sijaintiin ja työpaikkoihimme emme vastaa tällä palstalla. Nekin löytyvät sieltä, mihin ne kuuluvat.

Hyvää kesää kaikille.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu