Kansa ei ole kiinnostunut perehtymään taiteen räjähdysmäisesti laajenneeseen kenttään. Kansalla on kuitenkin vahvat mielipiteet itselleen tuntemattomissakin asioissa.
Taiteilijat joutuvat vaikean valinnan eteen: nuollako kansan vai taiteen tuntijoiden persettä. Rahaa taiteilijalle tulee vain noista kahdesta ääripäästä.
Kansan taidemaku jurnuttaa yhä 1800-luvun puolivälissä, 150 vuotta ajastaan jäljessä.
Taiteilijat joutuvat vaikean valinnan eteen: nuollako kansan vai taiteen tuntijoiden persettä. Rahaa taiteilijalle tulee vain noista kahdesta ääripäästä.
Kansan taidemaku jurnuttaa yhä 1800-luvun puolivälissä, 150 vuotta ajastaan jäljessä.
Vastaukset 13
Vanhimmat
Oletko kenties nykytaiteilija,joka kusee tehosekoittimeen ja asettaa sen näytille kiasmaan kääräisten siitä hyvät rahat?
Tai roiskitko ehkä väriä purkista kankaalle ja sanot,että tämä kuvaa yksilön tajunnantasojen vaihtelua muuttuvan maailmankaikkeuden historiallisessa perspektiivissä suhteessa nyky-yhteiskunnan ja ihmisyyden kriisiin globaalissa maailmassa?
Ehket ole kumpaakaan,mutta miksi puolustat töherrystä?
Jos muotokuvan voi maalata ihan miten tahansa sutaisten,niin sitten kaikista maailman käsittämättömistä töherryksistä voi hyvin sanoa,että ne esittävät suomen presidenttiä.
"Oletko kenties nykytaiteilija,joka kusee tehosekoittimeen ja asettaa sen näytille kiasmaan kääräisten siitä hyvät rahat?"
Idioottimainen kommentti. Kuinka moni ihminen on esim. Suomessa kääräsissyt hyvät rahat omalla taiteellaan? Aina tämä sama työ nostetaan esille, olisit nyt samaan syssyyn laittanut Teemu Mäen kissantaponkin.
"Tai roiskitko ehkä väriä purkista kankaalle ja sanot,että tämä kuvaa yksilön tajunnantasojen vaihtelua muuttuvan maailmankaikkeuden historiallisessa perspektiivissä suhteessa nyky-yhteiskunnan ja ihmisyyden kriisiin globaalissa maailmassa?"
En ole itsekkään abstraktin taiteen ystävä, mutta jos joku haluaa sitäkautta itseään ilmaista, on kai hänellä siihen täysi oikeus.
"Ehket ole kumpaakaan,mutta miksi puolustat töherrystä? Jos muotokuvan voi maalata ihan miten tahansa sutaisten,niin sitten kaikista maailman käsittämättömistä töherryksistä voi hyvin sanoa,että ne esittävät suomen presidenttiä."
Muotokuva on huomattavasti rohkeampi, moniulotteisempi, kohteeseen osuvampi kuin yksikään edeltävistä töistä. Kukaan aikaisempi ei ole tohtinut poiketa linjasta vaan kaikki ovat alistuneet samanlaiseen peniksenkasvatuskontekstiin. Presidentillä on ollut rohkeutta jättää kuvasta pois kaikki lain ja järjestyksen symbolit. Olisiko Tarjallekki pitänyt laittaa rähinävyö ja käteen lakikirja, tuimasti tuijottaen alistuvaa kansaa?
Puolustat nyt teosta,joka maksoi 30000 euroa ja on siitä huolimatta muotokuvana TÄYSIN epäonnistunut.
Muutoin kirjoituksesi ei ansaitse enempiä kommentteja.
maksoi miljoonan pari.
onnistuvat paremmin kuin toiset.Nordean tapauksessa kyseessä lienee varsin lahjakas
tyyppi(vai firma?).
Voisitko hieman perustella kantaasi? Miksi se on epäonnistunut? Pidätkö taiteesta joka ei ole realistista maalausta?
30 000 euroa ei mielestäni ole liikaa. Mies on toiminut ammatissaan koko ikänsä. Hän on laajasti tunnustettu tekijä, jolla on ollut useita näyttelyitä suomen arvostetuimmissa museoissa. Olisiko niin että mielestäsi taiteilijan ammatti ei ole palkan arvoinen?
Arvasin ettei sinulla ole oikeasti muuta sanottavaa. Se että sanoo maalauksen olevan epäonnistunut, mutta ei kykene perustelemaan kantaansa, on ala-astemainen kommentti.
Jo Picassokin sanoi aikoinaan, että taidetta ei tarvitse ymmärtää siitä joko pitää tai ei.Minä en pidä Wardin töistä.Picassoa suorastaan jumaloin.
joo on se kyllä kumma kun saa vääntää mitä paskaa tahansa sit siitä käytetään hienoja termejä niin se on hyväksyttyä ja hienoa toisten mielestä.paska on paskaa eikä muuks muutu..meinas itku tulla kun näytettiin näitä pressojen muotokuvia sit lopuks se keltainen kammotus sielä joukossa?ylihieno ja sopi niiiiin hyvin että voi voi..arghhhh
mielestäni keltainen töherrys kuvaa hyvin kantturaa, jota se esittää.
Eikä pelkästään Pressaa vaan aika kautta,hallitusta,eduskuntaa,kansakuntaa,kaikki yhtä epämääräistä sotkua.Kellään ei hajuakaan miten saatais aikaan mitään realistista,hyvinvointia kaikille,talonpoikaisjärkeä käyttämällä.Jokainen yrittää olla itseään fiksumpi ja sooloilla omien näkemysten ja tuntemusten mukaan ja vielä väittää että hyvä tulee...tämän maan asiat on kuin Pressan muotokuva...
Ja mitä sinä olet tehnyt tämän maan eteen, muuta kuin arvostellut? Eipä tainnut tulla mieleen, että tämän maan asiat ja kansa = ihmiset jotka niitä asioita hoitavat ja täällä asuvat. Kuka meistä on tehnyt kaikkensa, että Suomessa olisi kaikilla kaikki asiat hyvin? Hyvin harvat, uskallan väittää...
Tarkoittaako tämä sinun logiikka sitä että ne jotka tekevät eniten saavat oikeuden kurittaa, rosvota,käyttää väärin yhteistä omaisuutta,kyykyttää vähäosaisia??
Olen äänestänyt ja aina häviäjien puolella,pienten puolesta isoisia vastaan.
Maksanut veroja 25 vuotta.Enkä saa valita mihin niitä markk..euroja käytetään.Kyllä arvostella saan,enempikin pitäisi...markkinataloudelle annettiin koko käsi ja se vei koko kansakunnan..
Ameriikan malliin..keltä ne otetaan ja kuka maksaa kun isoiset pelaa rahat maailmalle (ja omiin taskuihin)kuka se aina maksaa viulut?
Onko se oikeutettua kun tekee enemmän(muttei välttämättä kansakunnan hyväksi).Paitsi että Suomenkansahan se äänestää ja antaa vallan,välikäsien kautta,rahamiehille..kapitaalille,markinataloudelle,kansa saa mitä pyytää..