Luin toissapäivänä uusimman Potterin loppuun. Tuntuu, että olen vieläkin Tylypahkassa. Minuun iski todellinen suru Dumbledoren kuoltua.
Kirjojen lukijat, miten teille käy hyvän kirjan päättyessä tai pitämänne hahmon kuollessa?
-Chillan-
Kirjojen lukijat, miten teille käy hyvän kirjan päättyessä tai pitämänne hahmon kuollessa?
-Chillan-
Vastaukset 9
Vanhimmat
Mä en yleensä ainakaa ruppee mitenkää itkemää tai muuten oo mieli maassa, mutta tässä Dumbledoren kuolemassa tuli hiukka haikee olo.
Ja sitte ku on hyvä, pitkä kirja lähestymässä loppuaan, ruppeen viivyttelemään sen loppua, lukemaan hitaammin tms.
No vitosen lopussa kun Harry karjuu DD:lle, ajattelin että se olis sille oikein. Se oli tosi surullista kun Sirre kuoli. Mä ikin. Mutten yhtä paljoa kuin DD kuoli. En mä sillon kun luin sitä kohtaa: "Severus, pyydän". "Avada Kedavra!"
Itkin sitä kun Harryn mietteitä kirjotettiin. kun kirjotettiin esim.: "Mikään ei tuntunut miltään, kaikki vaan liukeni sormien välistä. Harry saattoi istua tunti kausia huomaamattaan rannalla.
Itken potterien viimeisissä osissa paljon enemmän,koska niissä käsitellään tunteita paljon massiivisemmin ja surullisemmin.
Harry ja Ginny sopii yhteen paljon paremmin kuin Ron ja Lavender.
-Itken Potter kirjoissa usein-
-Rakastunut-Potteristi-
Mulla ei riitä itkua enää kirjan henkilöille, koska olen jo itkenyt oikeiden ihmisten kuolemien takia. Hankkikaa kuolema, nolifet!
Itse olen itkenyt katkerasti sekä Siriuksen että Dumbledoren kuolemaa. Tuollaisten kirjasarjojen aikana kun ehtii jo kiintyä hahmoihin.
Jaksan kuitenkin uskoa, että Sirius ja Dumbledore eivät kuolleet oikeasti, vaan palaavat vielä jossain vaiheessa Harryn avuksi. Toiveajattelua, ehkä. Miten muut? Oletteko analysoineet syvemmin Potter-Maailmaa?
se miten Rowling kuvailee menetystä on ainutlaatuinen. Mä ainakin tunnen menettäväni jonkun, kun Rowling kuvailee miten ne henkilöt kokevat jonkun kuoleman. Mulle nousee aina pala kurkkuun ja mä en pysty puhumaan, koska mä melkein purskahdan itkuun. Mä pystyn juuri ja juuri pidättelemään itkuni. Mulle se on vaikeata, koska mä en voi itkeä...
Minua alkaisi suoraan sanottuna v:maan.
Mutta olenkin lukenut 1-3 kirjan varmaan yli 8 kertaa. ^^. Että jos hyvä kirja loppu, niin lukee vain uudelleen. Kolmoskirja mielestäni paras, joten olen lukenut sen varmaan yli 10 kertaa.
En surrut Dumbledoren kuolemaa, pikkuisen haikea fiilis vain jäi. Harryn suru kosketti.
Edes viidennessä kirjassa en surrut Siriuksen kuolemaa, vaikka Sirius on melkein lempparihahmoni koko kirjasarjassa.
En ole edes täysin vakuuttunut, että Sirre kuoli oikeasti. Melkein odotan (toivon), että seiskassa se vaan ilmestyy jostakin ja huudahtaa: "Terve Harry, siitä on aikaa kun viimeksi nähtiin!" tms.
Ehkä sitten minulle tulee paha mieli jos (kun) noin ei käykään seiskakirjassa.
Anyway, muistan kuitenkin, että Potterit on vain satua (!!) joten en osaa kauheasti surra kuvitteellisten henkilöiden kuolemaa.
Niinpä.
Aika ihmeelliseltä se meikäläisestäkin tuntui, kun tajusin olevani surullinen D:n mentyä. Kuten joku tuossa mainitsikin; Rowling kuvailee menetystä hyvin ainutlaatuisesti. Siriusta odotan minäkin takaisin ja toivon, ettäs Kalkaroksella on iso merkitys viimeisessä kirjassa.
Kesti kyllä hieman, ennen kuin Puoliverinen Prinssi - kirja pääsi käyntiin. Mutta kun pääsi, niin huh!
Kiwaa gesää kaikille!
-Chillan-
Kyllähän sitä niihin hahmoihin kiintyy sen verran että alkaa surra heidän kuolemaansa. Sitten voi kyllä lukea kirjan, jossa hän oli elossa. Dumbledoren kuolemasta meni jotenkin maku suomennoksessa, se ei ollut niin koskettavaa.