Elvis Sun-studiossa 1953

Virkailija, joka lopulta sai Sun-levy-yhtiön johtajan Sam Phillipsin suostumaan levyttämään Elvistä kaupallisesti vuonna 1954, muistelee Elviksen ensimmäistä yksityistä levytystapahtumaa seuraavasti:

Hän sanoi olevansa laulaja. 'No, millainen laulaja?' 'Minä laulan vähän kaikenlaista.' 'Keneltä kuulostat?' 'En keneltäkään.'

The Ink Spots kuului Elviksen mielilaulajiin vuonna 1953, ja niinpä hän oli päättänyt levyttää yhden heidän lauluistaan (My Happiness) itse kustantamalleen levylle. Elvis säesti itseään kitarallaan ja kertoi myöhemmin, että se kuulosti siltä kuin joku olisi hakannut ämpärin kantta.

Manageri Parker piti ilmeisesti Elviksen imagon kannalta edullisena kertoa kansalle, että levytys oli tarkoitettu Elviksen äidille syntymäpäivälahjaksi. Elvishän herätti pahennusta ja tällainen mammanpoika-piirre tasapainotti julkisuuskuvaa sopivasti. Elvis kylläkin meni studioon vain toivoen, että joku huomaisi hänen lahjansa. Äidin syntymäpäivään oli aikaa kymmenisen kuukautta, eikä köyhä perhe sitä paitsi edes omistanut levysoitinta.

Kesti vielä kauan ennen kuin Phillips suostui levyttämään Elvistä. Hän ei siis missään nimessä keksinyt Elviksen lahjoja, mutta ilmoittautui keksijäksi huomattuaan, millaisen kultakimpaleen oli myynyt RCA:lle vuonna 1955.

Taas naista sorrettiin. Marion Keisker ei koskaan saanut ansaitsemaansa kunniaa maailman tunnetuimman artistin löytämisestä.