Kyllä miettisin kaksi kertaa jos itselläni olisi tilanne missä joutuisin päättämään että menisinkö uuden kaverin kanssa yksiin asumaan jos jommalla kummalla tai molemmilla olisi lapsia.
Tuntuu vain kun kuuntelee ja lueskelle uusperheitten juttuja, että ei mee oikein hyvin.
Ainakin kun tulee siihen sit yhteisiä lapsia, niin automaattisesti aletaan kummppanin edellisestä liitosta olevia lapsia kohtelee toisella tavalla.
Ja aina tuntuu että on motkottamista toisen kasvatus tavasta yms...
Se vaan pitäs hyväksyy toisen kasvatus jutut, tai asustella erillään. Voihan sitä niinkin hengailla.
Myös jos kumppanilla on jo lapsi, joka käy silloin tällöin, tuntuu etenkin naisilla että se on paha kun se lapsi tulee isin luo, huom! sinä joka käyttäydyt kumppanisi lapsia kohtaan edellä mainituilla tavoilla, ymmärrä kumppanisi on sen lapsen isä, ja sillä on suurempi oikeus siihen mieheen kun sinulla.
Ei se lasten vika ole jos vanhemmat on eronnut.
Tuntuu vain kun kuuntelee ja lueskelle uusperheitten juttuja, että ei mee oikein hyvin.
Ainakin kun tulee siihen sit yhteisiä lapsia, niin automaattisesti aletaan kummppanin edellisestä liitosta olevia lapsia kohtelee toisella tavalla.
Ja aina tuntuu että on motkottamista toisen kasvatus tavasta yms...
Se vaan pitäs hyväksyy toisen kasvatus jutut, tai asustella erillään. Voihan sitä niinkin hengailla.
Myös jos kumppanilla on jo lapsi, joka käy silloin tällöin, tuntuu etenkin naisilla että se on paha kun se lapsi tulee isin luo, huom! sinä joka käyttäydyt kumppanisi lapsia kohtaan edellä mainituilla tavoilla, ymmärrä kumppanisi on sen lapsen isä, ja sillä on suurempi oikeus siihen mieheen kun sinulla.
Ei se lasten vika ole jos vanhemmat on eronnut.
Vastaukset 8
Vanhimmat
Entä lapsella,joka on asunut äitinsä kanssa ja mies, johon äiti on tutustunut, muuttaa heidän kotiinsa. Joka toinen vkl miehen nuoret valtaavat lapsen oman huoneen. Miltä tuntuu? Ei varmaan kivalta sekään? Mies ei kuitenkaan kuulemma edes halua ottaa yhteyttä naisen lapseen.Se on naisen "oma asia".
Nainen sanoo, että mies muuttaisi omaan asuntoon; ei käy, kun "mies rakastaa toista niin kovin" . Vaan kun tulevat miehen lapset, heitä pitäisi kohdella kuin olisi heidän äitinsä. Mitäs tästä sanotte? Ei minusta mene puntit tasan?
Jos ei lähde suosiolla, nakkaa se pihalle (vai oliko tämä sinun elämästä). Väännä asia rautalangasta (siis tuo sinun lapsen ja hänen lasten kohtelu). Jos ei älyä, onko sitten tyhmä ja näyttää sen?
Miten voi asua samaa asuntoa (mies ja lapsi) ja olla ottamatta yhteyttä? Ymmärsinköhän jotain väärin?
Et ymmärätänyt. Kun jäävät kaksin, mies nukkuu tai tekee jotain muuta, mutta ei puhu lapselleni.Kyllä silloin puhuu,kun tämä jotain kysyy, mutta muuten ei.Ei siis aloita juttua mitenkään..Poika on tietokoneen vieressä ja mies omissa olossaan...
Kun hänen lapsensa tulevat, olen kuin heitä ei olisikaan. Vastaan kyllä jos jotain kysyvät, mutten tee heidän hyväkseen mitään,mies saa tehdä ruoat ja tehdä heille pedit(sohvalle, koska asumme ahtaasti)minä en siihen koske, enkä muutenkaan.
mutta lopusta pisti silmään lause, "lapsella on suurempi oikeus siihen mieheen kuin sinulla".
Minä olen mieheni kanssa naimisissa, hän on laillinen aviomieheni.Kuinka hänen aikuisella ( 22v. ) tyttärellään olisi mieheeni suurempi oikeus? Isä on isä tyttärelleen, mutta mieheni on aviomieheni. Ne ovat kaksi eri asiaa. Aina perätään sitä, että uuden kumppanin lapsia tulisi arvostaa ja kunnioittaa. Entäpä kun on sitä vuosia yrittänyt, mutta ei saa kuin halveksuntaa ja jopa haukkumista ja nimittelyä osakseen. Kyllä siinä alkaa tunteet muuttua inhon, jopa vihan puolelle!
Tuttavaperheissäni on uusioperheitä,joissain perheissä kaikki toimii loistavasti. Mies on heti alusta alkaen opettanut lapsensa kunnioittamaan uutta puolisoaan ja koska lapset osaavat käydessään käyttäytä kauniisti ja kohteliaasti,on uuden vaimonkin helppo pitää miehensä lapsista.
Et taida Lilli tietää mistä kirjoitat. Samanlaisia "perhehelvettejä" käydään läpi myös ydinperheissä, niistä vain ei kirjoiteta uusperhepalstalla. Tai miksi ydinperheet sitten yleensä hajoavat, jos ne ovat niin paljon parempia kuin uusperheet? Tämän palstan yksi ongelma on siinä, että asialliseen keskuteluun vain harvat kykenevät.
Tämän ja monen muunkin asiallisen palstan ongelma on se, ettei synny asiallista keskustelua. Olen usein miettinyt, ovatko jotkut kirjoittajat livenä yhtä "tolloja" tai huonosti käyttäytyviä.
Kasvatin lapseni aikuiseksi ns. ydinperheessä. Nyt olen yrittänyt ottaa askeleen uusperheeseen, että näkökulmaa on kummastakin.
Ydinperheessä on lasten kanssa eläminen ihan eri asia. Molemmat vanhemmat rakastavat lapsiaan pyyteettömästi huonoinakin päivinä, tahtovat vain heidän parastaan eikä käy mitään kilpailua huomiosta yms. Yleensä. Lapset saavat olla lapsia ja heistä huolehditaan ehdoitta.
Uusperheessä se ei-biologinen vanhempi suhtautuu huomattavasti kriittisemmin puolison lapsiin. Heidän pitäisi olla järkeviä, hyvinkäyttäytyviä pikkuaikuisia. Näin toimin itsekin ja se ärsyttää suunnattomasti. Mutta kun sitä rakkautta ei näitä lapsia kohtaan löydy ja vertaan koko ajan omiini. Jotka, tottakai, ovat tasapainoisia, fiksuja ja ylivertaisia ihmisiä ;-)
Surettaa vilpittömästi nämä uusioperheiden lapset, jotka eivät saa olla lapsia. Koko ajan pitää pinnistää ja olla kiltti tai toinen vaihtoehto näyttää olevan lyödä ihan läskiksi koko homma.
Suurempaa sitoutumista odottaisi lasten vanhemmilta, ihan pieneen myrskyyn ei saisi liitto kaatua.
Haluaisin vain kommentoida tähän viimeiseen lauseeseen, että vaikka vanhempien ero ei missään tapauksessa ole lapsen vika, ovat vanhemmat erotessaan tehneet valinnan jonka vaikutuksesta lapsen elämään he eivät ole voineet olla varmoja. Eivätkö juuri vanhemmat ole valinneet sen riskin että toisella vanhemmalla voi tulevaisuudessa olla uusi vaimo tai perhe, jossa elämäntavat ja kasvatusmallit ym. ovat erilaisia kuin vanhassa perheessä?
Eikä minusta myöskään lapsella ole suurempi oikeus isään kuin uudella vaimollakaan, ehkä erilainen vain...
Ja kuka tällaisia oikeuksia voi määritellä?
Kääntäen tuon sinun lauseen voisi lähinnä ymmärtää että olet sitä mieltä että isällä on velvollisuus olla ottamatta uutta vaimoa, joka voi aiheuttaa ongelmia, (varsinkin jos perheeseen tulee uusia sisaruksia) koska hänellä on lapsi entisestä liitostaan toisen kanssa?
Eikö ole kaukaa haettua?
Aina ei ristiriidatkaan johdu siitä, ettei toisen lapsia osaa arvostaa kuin omiaan.
Ainakin itse tiedostan hyvin että mieheni lapset ovat yhtä tärkeitä miehelleni kuin meidänkin yhteiset lapset.
Koskaan en ole muuta kuvitellutkaan, koska heti seurustelun alusta asti olen konkreettisesti nähnyt kuinka hänellä on ollut lapsiaan ikävä ja heistä huoli.
Mutta olen huomannut tässä ajan kanssa (7v), kun olemme perustaneet perheen senkin, että uusperheessä tilanteet kääntyvät joskus päälaelleen, juuri tuon takia kun kuvitellaan, että uusi avokki ilkeyttään aiheuttaa ristiriitatilanteita, tai ei välitä toisen lapsista. Esim. jos minä suutun meidän yhteiselle lapselleni on mieheni se helppo kestää, mutta jos suutun ei-omalle lapselleni, siitä voi hyvin herkästi nousta riita mieheni ja minunkin välille, vaikka hoitaisin tilanteen samalla tavalla kuin omanikin kanssa tai muutenkin pyrkisin toimimaan tasa-arvoisesti kaikkia kohtaan.
Ja nämä tilanteet ovat monesti aivan tavallisia lapsiperheen tilanteita, kuka voi kuvitella esim. 2 viikon lomaa yhdessä perheenä, jossa ei olisi yhtään poikkipuolista sanaa?
Mieheni lapset eivät ole minulle pahoja susia, mutta eivät myöskään viikoloppuisia lomailijoita joilla on meidän perheessä oikeuksia mutta ei velvollisuuksia. Harmi vain, että kun yrittää olla tasapuolinen kaikkia, myös omiansa kohtaan suhteessa miehen lapsiin, monesti joutuu itse siksi pahaksi äitipuoleksi joka pyrkii isän ja lasten väliin. Tarkoitan tällä, että en halua että jossain vaiheessa myöskään yhteiset lapsemme huomaavat että toiset lapset ottavat isä-lapsi-suhteesta vain parhaat hetket päältä ja jättävät tulematta jos jotain "palkintoa" tapaamisesta ei tulekaan.
Uutena vaimona en halua ottaa syyllisyyttä enkä vastuuta siitä että mieheni lapset ovat joutuneet vanhempiensa eron kokemaan, koska minulla ei sen asian kanssa ole ollut mitään tekemistä. Sen valinnan ovat yhteisesi tehneet lasten vanhemmat, koska ovat sen ilmeisesti nähneet toteutettavaksi vaihtoehdoksi. Heidän täytyy siitä valinnasta ottaa vastuu. Minun ei sitä mielestäni tarvitse myöskään heille hyvitellä, eikä se kyllä kauhean terveellistä ole lasten omiltakaan vanhemmilta, koska sekin voi paisua melko suhteettomiin mittoihin, jos tunnetaan liikaa syyllisyyttä siitä asiasta. Kun toisaalta eroaminenkaan harvemmin on niitä helppoja päätöksiä elämässä, kyllä niihin on yleensä hyviä syitä...
Lasten omilla vanhemmillakin siis täytyy olla kykyä suhtautua asioihin järkevästi, monesti se vain on sitä, että uutta puolisoa helposti syyllistetään, eikä nähdä omaa osallisuuttaan asioihin, niin isän kuin äidinkään...
Edellisen lisäksi todellakin odotan mieheltäni sitoutumista nykyiseen perheeseensä, joka käytännössä menee entisen perheen arjen ohi. Tämäkin perustuu siihen, että mieheni on tehnyt tietoisen valinnan mennä kanssani naimisiin ja saada lapsia kanssani. (Tilanne on silloin ollut se että entinen avopuoliso halusi hoitaa lapsia itsenäisesti ja hyvin vähissä tekemisissä isän kanssa.) Nämä ovat todellakin olleet aikuisen ihmisen valintoja, ei vahinkoja, eikä kukaan häntä näihin valintoihin ole myöskään pakottanut...
Mutta jotenkin tuntuu että eikö ihmiset osaa enää selvittää asioitaan puhumalla oman puolisonsa kanssa kun puhutaan näinkin tärkeistä asioista? Helppoahan se ei ole, varsinkaan kun puhutaan vain toisen lapsista. Mutta puhumatta ei voi tuoda omia ajatuksiaan toisen tietoon, eikä puhumatta voi kertoa jos jokin asia suhteessa lapsiin painaa mieltä.
Ja kyllä näitä samoja motkottamisia on aivan oman perheen ja lastenkin kesken, tuo vain että "vain-toisen-lapsista" juuri vedetään usein ne herneet nenään herkemmin.
Ja eihän sitä eletä ydinperheessäkään lapsen ehdoilla, ettei lapselle vain missään tapauksessa tulisi paha mieli, miksi sitten uusperheessä pitäisi elää lasten ehdoilla?
...Tai oikeastaan edes toisen vanhemman ehdoilla, kun ajatellaan, että kuitenkin vanhempien täytyisi olla aikuisia ja psytyä tekemään kompromisseja ja yhteisiä ratkaisuja kasvatuksessa lasten edun mukaisesti, ei niin että vain "hyväksytään toisen kasvatusjutut", kyselemättä. Tekisiköpä se entinenkään vaimo, lapsen oma äiti välttämättä niin....?
Voi olla, että yleistin, sillä tavalla, että en näe uutta puolisoa tai perhettä välttämättömänä pahana, koska onhan tietenkin niitäkin, jotka eivät toisen lapsia oikeasti arvosta, mutta toisaalta yleistithän sinäkin, useinhan juuri äitipuolia ja uusia vaimoja mustamaalataan.
On myös helppo sanoa, että miettisin kaksi kertaa jos olisi itsellä vastaava tilanne, muuttaakko yhteen kaverin kanssa jolla on lapsi... Monesti kun ikäviä tilanteita ei tule eteen vasta kuin sitten kun jo yhdessä asutaan ja elämää eteenpäin yhdessä eletään.... Niistä on vain selvittävä yhdessä, ja jos ollaan oikeasti aikuisia, niistä täytyy voida keskustella... Ja oikeastikin, sillä tavalla selviää paljon ristiriitoja!