...voi vitsit alkoi niin ärsyttää kuunnella junassa kahden naisen jonninjoutavaa keskustelua kahden tunnin ajan. Keskustelu meni näin: Rva A kertoi rva B:lle kuinka pöyristyttävää palvelua hän oli saanut jossain kauneushoitolassa, koska oli joutunut odottamaan 15 min. kasvohoitoon pääsyä, vaikka oli varannut ajan ja kuinka ei ollut saanut edes kunnollista "loppuhierontaa". Aikansa sitä päiviteltyään rouvien puheenaihe siirtyi tietyn tuotemerkin kasvojenkuorinta-aineen mikrohiukkasiin ja kuinka ne kihelmöivät iholla saaden aikaan 2niin ihanan heleän lopputuloksen". Huokailin ja pyörin levottomasti penkissäni ja mietin, että hohhoi, kunpa minunkin ongelmani vakavuusaste liittyisi kauneudenhoitoon eikä esim. siihen kuinka opintotukeni riittää seuraavalle kuulle. Pointti tässä oli nyt se, että mitkä keskustelunaiheet ovat mielestänne turhanpäiväistä liirumlaarumia, jota ette jaksa kuunnella/käydä? Tuo minun mainitsemani on mielestäni oivallinen esimerkki yhdestä niistä...
Liirumlaarum...
Jooa
2430
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 2
Vanhimmat
1) sisustus
2) astiat
3) vaatteet
4) tv-sarjat
5) painonpudotus
6) formulat.
1. Kukat
2. Miltä hienossa ravintolassa syöty hieno ruoka tai juotu hieno mikä-tahansa maistui / ei maistunut, ja miksi
3. Jos vähän yskittää tai nuhattaa ja kuinka siihen kaatuu koko maailma (flunssanpoikaseen siis)
4. Plus ylipäätään kaikki (turhan) pinnallinen