mites on, kun alotin uudessa paikassa ja kokemusvuosia on muutama kertynyt, mutta eivät maksa sitä kuin yleisten tilojen siivouksesta. onko oikein???????
kerroshoitaja
kyselee...
6821
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 6
Vanhimmat
Kun sinulla on epäselvää palkkauksessa, kysele PAMista. Aina pitäisi selvittää palkka asia työnantajan kanssa sopimusvaiheessa, kun teet kirjallisen sopimuksen. senkin voi tarkistaa liitosta, onko työnantaja oikein merkinnyt palkkasi. Sinun ei tarvitse olla liiton jäsen, saat vastauksen silti sieltä.
esimieheltäsi miksi näin tekee. Voi olla, että maksaa harjoitteluajasta alempaa palkkaa ja palkka nousee sitten vähän ajan kuluttua. Tai voi olla ihan joku virhe palkkajärjestelmässäkin, alkutiedot merkitty väärin tms.
Täällä käsketään aina kovin hanakasti soittamaan ensiksi liittoon. Itse esimiehenä haluaisin ensiksi juteltavan minun kanssa. Ja jos vastaukseni epäilyttää, niin luottamusmiehen ja sitten vasta liiton kanssa. On todella turhauttavaa, kun liiton edustaja soittaa ja itse en ole edes tietoinen, että työntekijällä on jokin asia askarruttanut. Kertaakaan ei ole kuitenkaan ollut mistään vääryydestä kyse, vaan työntekijä ei ole osannut liitossa kertoa asiaa ihan niin kuin se on.
Tottakai kaikki epäselvyydet pitää selvittää ja sitä varten on liitot, mutta ihan ensimmäiseksi esimiehen juttusille.
Niinhän sen pitäisi mennä, että esimieheltä ensin kysyä. Kyllä esimiehen pitäisi myös selventää sopimuksen tekovaiheessa työntekijälle palkkajutut, miten se on laskettu ja millä perusteella. Ja oikeassa olet, että työntekijän pitäisi epäselvissä tapauksissa tarkistaa esimieheltään asia ensin, kuin ruveta kyselemään täällä tai sitten liittoon soitella. Mutta jos tulokas on uusi työntekijä, hän ei ole perillä asioista. Ainakin tiedän tapauksia, että työntekijälle ei ole annettu työnohjausta, selvitetty talon tapoja, kenen puoleen kääntyä jne.. Monta kertaa esimieskin vetoaa siihen, on kiire en ehdi nyt tai ei piittaa kysymyksistä. Ollaan välinpitämättömiä työntekijöitä kohtaa ja heidän ongelmilleen, koskien työkohdetta, palkkaa tai muuta työhön liittyvää. Kokemusta on näistä ns. piittaamattomista esimiehistä ja myös kuultu työkavereilta, jopa asiakkailtakin. Onneksi en ole enää siivousalalla, tarjottiin parempipalkkaista, toisen alan työtä!
Kokemuksesta voin kertoa, että kyllä uusille työntekijöille, ainakin omalla alueellani, kerrotaan aivan kaikki tärkeät asiat perehdytyskortin mukaisesti. Mutta kun asiaa tulee niin paljon kerralla lyhyessä ajassa, ei työntekijä yksinkertaisesti muista kaikkea kuulemaansa, etenkin nuorten työntekijöiden kohdalla näin usein on, kun kaikki on uutta ja ihmeellistä.
Jos jokin asia on jäänyt epäselväksi, niin pitää kysyä, sitä varten on esimiehet, työnjohtajat ja ohjaajat.
keroshoidossa noudatetaan eri tes:iä palkan ja työaikojen osalta.kokemusvuosilisää ei tuossa kyseisessä "hotelli ja ravintola" tesissä tunneta vaan,kun olet ollut saman yrityksen palkkalistoilla 1,3,5 jne niin sitten kertyy ns.ikälisää
siis anteeksi äskeisessä viestissä virhe,ne "ikälisä" vuodet eivät ole nuo vaan 2,5 jne...