Kunnianloukkaus

Voidaanko syyttää kunnianloukkauksesta, jos on lähettänyt rikoksentekijän omaiselle tiedon rikoksesta? Siis haluaa, että omainen tietää tämän henkilön "tekosista"?
4422
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

RL 24:9 §
Kunnianloukkaus

Joka

1) esittää toisesta VALHEELLISEN tiedon tai vihjauksen siten, että teko on omiaan aiheuttamaan vahinkoa tai kärsimystä loukatulle taikka häneen kohdistuvaa halveksuntaa, taikka

2) muuten kuin 1 kohdassa tarkoitetulla tavalla halventaa toista,

on tuomittava kunnianloukkauksesta sakkoon tai vankeuteen enintään kuudeksi kuukaudeksi.

Edellä 1 momentin 2 kohdassa tarkoitettuna kunnianloukkauksena ei pidetä arvostelua, joka kohdistuu toisen menettelyyn politiikassa, elinkeinoelämässä, julkisessa virassa tai tehtävässä, tieteessä, taiteessa taikka näihin rinnastettavassa julkisessa toiminnassa ja joka ei selvästi ylitä sitä, mitä voidaan pitää hyväksyttävänä.

Kunnianloukkauksesta tuomitaan myös se, joka esittää kuolleesta henkilöstä valheellisen tiedon tai vihjauksen siten, että teko on omiaan aiheuttamaan kärsimystä ihmiselle, jolle vainaja oli erityisen läheinen.

Eipä taida sopia tunnusmerkistöön...

Äänestä

Ihmisethän voivat syytellä toisiaan vaikka mistä.
Kunnianloukkaus niminen rikos toteutuu kuitenkin, vain jos esittää toisesta valheellisen tiedon taikka muuten halventaa toista.

Suomen lain mukaan oikeudessa ei syytettä kuitenkaan voi esittää kukaan muu kuin syyttäjä kahta poikkeusta lukuunottamatta.
- jos poliisi on suorittanut rikoksesta esitutkinnan, mutta lopettanut tutkinnan ETL 43 pykälässä mainituin edellytyksin.
- tai jos syyttäjä on tehnyt syyttämättäjättämispäätöksen eli ei syytä.

Tällöin ROL:n 1 luvun 14:nnen pykälän mukaan yksityinenkin henkilö voi sen syytteen esittää.

Äänestä
  • Syyttäjä voi tehdä syyttämättä jättämispäätöksen vaikka rikos olisi tapahtunut, mutta se on sjä:n mielestä vähäinen. Silti edelleen on ao:lla oikeus lähteä ajamaan itse syytettä (vaan kalliiksi tulee ja on todennäköistä ettei tuomiota saa silti..)

    Kunnianloukkauksesta on vaikea saada juttua ellei ole todistajaa. Toisin sanoen jos naapurisi nimittelee sinua aidan takaa perättömillä väitteillä eikä kukaan kuule, asia jää sillensä. Kunnianloukkaus edellyttää myös mahdollisia seurauksia.

    Äänestä

  • seeffer kirjoitti:

    Syyttäjä voi tehdä syyttämättä jättämispäätöksen vaikka rikos olisi tapahtunut, mutta se on sjä:n mielestä vähäinen. Silti edelleen on ao:lla oikeus lähteä ajamaan itse syytettä (vaan kalliiksi tulee ja on todennäköistä ettei tuomiota saa silti..)

    Kunnianloukkauksesta on vaikea saada juttua ellei ole todistajaa. Toisin sanoen jos naapurisi nimittelee sinua aidan takaa perättömillä väitteillä eikä kukaan kuule, asia jää sillensä. Kunnianloukkaus edellyttää myös mahdollisia seurauksia.

    .....sovelletaan silloin, kun henkilö esiintyy toisena henkilönä - tehden paljastuksia....toisesta henkilöstä ?

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Osku Onneton kirjoitti:

Voidaanko syyttää kunnianloukkauksesta, jos on lähettänyt rikoksentekijän omaiselle tiedon rikoksesta? Siis haluaa, että omainen tietää tämän henkilön "tekosista"?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu