alkusoittoa!

Muistatteko tämän:

Lauantain takaa-ajossa toiseksi tullut Jari
Isometsä on kärynnyt dopingista.

Isometsä antoi positiivisen dopingnäytteen
torstaina 15 kilometrin perinteisen kilpailun
jälkeen. Ratkaisevan B-näytteen tulos
julkaistiin sunnuntaina. Näytteistä löydettiin
jälkiä plasmaekspanderi HES:n käytöstä.
Ainetta käytetään hemoglobiiniarvojen
alentamiseen. Isometsää odottaa kahden
vuoden kilpailukielto.

Isometsä totesi tiedotustilaisuudessa, että
hänellä on ollut ongelmia FIS:n määrittämän
hemoglobiinin ylärajan (175) kanssa. Uusi raja
tuli voimaan tämän vuoden alusta, aiemmin
maksimi oli 185.

Kova treenaus ja alppimajan käyttö kisojen
alla nosti Isometsän veren hemoglobiiniarvoa.
- Ongelma oli todellinen kun saavuin tänne,
Isometsä aloitti.
- Minulla on ollut tämän FIS:n uuden
hemoglobiinirajan kanssa todellisia vaikeuksia. Tämän kauden kilpailuissa arvot ovat olleet
koko ajan rajan tuntumassa, hän jatkoi.

- Olen käyttänyt sellaista ainetta kuin Hemohes arvojen alentamiseen ennen kilpailuja
päästäkseni kisaan mukaan. En ole käyttänyt ainetta suorituksen parantamiseen. Siihenhän
aine ei vaikuta.

- Tämä juttu on täysin henkilökohtainen. Tähän ei liity mitään organisaatioita, kuten
Hiihtoliittoa, Isometsä totesi.

Hiihtoliitto ei aio tehdä alhaisista hemoglobiinirajoista protestia Kansainväliselle hiihtoliitolle.

Isometsän hylkäämisen myötä hopeaa takaa-ajokisassa saa Espanjan Johann Mühlegg ja
pronssia Venäjän Vitali Denisov.

Jari Isometsän ura on nyt ohi. "Positiivista on, ettei enää tarvitse aamuisin miettiä
hemoglobiiniarvoja. Nyt sellainen on loppu."

Isometsä ei vielä tiedä, mitä aikoo tulevaisuudessa tehdä. Valmentajaksi hän ei ainakaan
ryhdy. "Ei kiinnosta pätkääkään", Isometsä tokaisi.
088
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta

Röitters kirjoitti:

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu