että Tampereella EI SAA viedä linja-autoon isoa koiraa. Syyksi kerrotaan vain että jotkut ovat allergisia. No eivätkö ne jotkut ole allergisia sitten pienille koirille ja kissoille joita saa viedä tampereella bussiin, ja eivätkö ne jotku ole allergisia esimerkiksi hesassa jossa saa isonkin koiran viedä bussiin. Outoa ajattelumaailmaa tampereen päättäjiltä.
On se
kummallista tampeeeella
2227
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 2
Vanhimmat
Meidän koirasta kasvaa iso koira, on nyt jo aikamonen pötkö joten en tiedä saanko mennä bussilla sen knassa mutta kohta pitäisi päästä rautatieasemalle koiran kanssa(junaan sen sentään saa mkuaan). Olen vanhempieni luokse lähdössä kesälomaa viettämään ja tarkoituksena on mennä junalla koska tulee halvemmaksi ja mies tarvitsee autoa. Mies on niin vekkulisti töissä että ajattelin itseäni helpottaakseni mennä omia aikojani ja bussilla mutta mites tuon koiran kun on muka liian iso? Rautatieasemalle on kuitenkin matkaa yli 10km joten en lähde 6kk pennun kanssa sinne kävelemään...
kuin koiran voi viedä..hullua kun ei sitten myös paikalliseen. Pikkukoira saa kävellä paikalleen kaukoliikenteessä ja paikallisliikenteen bussissa se on kannettava ja pidettävä sylissä oli kurakeli tai ei..ja kerran maksu otettiin käteisenä muttei voinut maksaa älykortilla joka olisi ollut halvempi (kuitenkin koirani maksaa veronsa tampereella mutta halvempaa lippua ei saanut ostaa älykortilla sille)..yleensä onneksi matka on ilmainen
ei tuo allergia riitä perusteeksi koska ainakin minä olen yltä päältä karvoissa koiran kera tai ilman...tekosyitähän nuo.