Heip! Halusin vain kertoa teille ilouutisen;vuosien mietinnän ja pelkäämisen ja jännittämisen jälkeen uskaltauduin kertomaan myös mummolleni itsestäni. Kaikki muut tärkeät ihmiset elämässäni minusta jo tietävätkin. Olin ollut lähes varma, että saan mummolle aikaan jonkin kauhean kohtauksen ja itse kuulla kauhistelua ym.
Mutta; kaikki menikin yllättäin todella helposti! Mummo sanoi vain, että mikäpä hän on ketään tuomitsemaan ja toivotti meille onnea! Tuntui uskomattomalta ja pani miettimään miksi edes vuosikaudet salailin ja pidin kiveä sydämelläni.
Rohkeutta siis vaan peliin! Kyllä rehellisyys/avoimuus kannattaa, ainakin itselläni on nyt huomattavasti kevyempi olo.
Hyvää kesää kaikille!
Mutta; kaikki menikin yllättäin todella helposti! Mummo sanoi vain, että mikäpä hän on ketään tuomitsemaan ja toivotti meille onnea! Tuntui uskomattomalta ja pani miettimään miksi edes vuosikaudet salailin ja pidin kiveä sydämelläni.
Rohkeutta siis vaan peliin! Kyllä rehellisyys/avoimuus kannattaa, ainakin itselläni on nyt huomattavasti kevyempi olo.
Hyvää kesää kaikille!
Vastaukset 19
Vanhimmat
Meilläkin molempien vanhemmat ja suvut tietävät meistä ja kaikki hyväksyvät asian. Se on hienointa, että voi mennä suvun erilaisiin juhliin yhdessä, eikä tarvitse selitellä kenellekään. Minullakin meni vuosi ennen kuin kerroin vanhemmille, mutta se kannatti.
Aurinkoista kesää sinulle ja kaikille palstalaisille! :)
Ei tule kutsua suvun juhliin. Pelkkä asian epäily riittää saati että vielä menisin yllyttämään sanomalla suoraan.
kaksi edellistä kyllä kertoi ihan oman mielikuvituksensa tuotteita älä usko noita. Ajatteles nyt pari riviä kirjoitusta noinkin isosta asiasta älä ny ole niin yksinkertainen.
sitä pitäisi kertoa enempää kuin kaksi riviä?
Jos asiat on hyvin, ei sitä tarvitse hehkuttaa sivu tolkulla. Kuka jaksaisi lukea? Joskus kaikki vain sujuu. :)
En kertonut sitä, että työelämässä asia ei ole niin helppo, mutta onneksi edes sukulaisten kanssa toimii. Työpaikan ihmiset kyselevät paljon, mutta pidättäydyn kommentoimasta, ettei tarvitse kuulla asennevammaisten vihaa erilaisuutta kohtaan. Kuvittelevat siis, että elän heterosuhteessa.
onkaan! Just oikea asenne. Jos itsellä ja suhteessa sujuu ja suvun ja lähimpien kanssa homma on ok nii muista suurinpiirtein viisveisata. Antaa ihmisten luulla mihin heidän maailmankuvansa antaa myöten.
Ei tämä kyllä mitään mielikuvitusta ollut! Mitähän nyt oikein mahdoit ajaa takaa? Halusin vain jakaa kivan asian kohtalotovereideni kanssa. Tällä
palstalla on ihan liikaa negatiivisia juttuja. Ajattelin, että jollekin edes toisin toivoa ja iloa omalla kokemuksellani.
Tiedän et kertominen niille ihmisille jotka harkitsee olevan sen mittaisia, helpottaa.
Jotkut näkeväte kaikkialla vain negatiivisia asioita ja jos eivät näe, kääntävät kaikkien muidenkin sanomiset nurin päin. Ikävää, että tällaisiakin on tällä palstalla ihan liikaa. Nautitaan me, jotka osaamme, elämän pienistä suurista asioista, eiks vaan. :)
Aurinkoista kesää vaan kaikille, toivoo palstalainen Heteroisukki!
omaa persettäs...
sinullekin. Aurinko paistaa!
Uskallanpa arvioida että mummeli tiesi jo asian laidan. Ei niiltä voi juttuja pimittää varsinkin jos muut jo asian tietää. On ne eri ovelia.
ne mummot ja mammat on perillä monesta asiasta.Omakin sanoi etten koskaan mene naimisiin, seurustelin silloin pojan kanssa ja tajusin vasta vuosia myöhemmin mitä hän kenties oli jo silloin vaistonnut.
muuten kaapista tulo on ollut yhtä painajaista, mitään positiivista ei ole sattunut kohdalle.
"kyllä
Kirjoittanut: j,oskus 9.6.2006 klo 21.58
ne mummot ja mammat on perillä monesta asiasta."
Ihmisillä on perin stereotyyppinen käsitys vanhoista ajoista. Silloin vallitsi ainakin agraari-Suomessa sellainen suvaitsevaisuus mitä nykyoloissa on vaikea kuvitella. Tämän käsityksen olen saanut kirjasta "Sukupuoliero agraarikulttuurissa".
Sotien jälkeen tuli kaikkialla homofobinen jääkausi jota vieläkin eletään.
Kyllähän minun seurapiirini on herättänyt ihmetystä kun siihen kuuluu vain naisia ja minä bunkkaan naisen luona ja nainen on asunut minun luonani. Minulla oli tällä tavoin "islamilainen" elämä tosin jo pitkään ennen kuin aloin kokea naiset eroottisemmin. Ennen, Suvaitsevaisessa Suomessa tosin tällaisia ihmisä kutsuttiin shal'l'anmat'aksi, eli reppu-maijoiksi tai kyläluudiksi. Uudessa Moraalisessa Suomessa taas heti epäillään mccarthyuistisesti että jotain vipinää on.
En usko että mummo ihan tiesi asian laidan, sen verran aidosti yllättynyt asiasta oli. Ja muu suku tuskin kertonut, koska itse kielsivät mummolle kertomasta "ettei se järkyty". Mutta aavistusta asiasta ehkäpä ollut, koska miehiä mulla ei enää moneen vuoteen ole ollut.
Mutta kyllä ihmiset tosiaan monesti vaistoo ja tietää asioista enemmän kuin arvaammekaan...
Olipa kiva lukea, etenkin tämän päivän taistelun jälkeen, hyviä uutisia ihmisten suhtautumisesta. Itse en valitettavasti ole kuitenkaan yhtä onnellisessa asemassa.. Kumppanini suku on suhtautunut vallan mainiosti, mutta omat vanhempani tuntuvat oleva lähes tulkoon painajaismaisen homokammoisia. Kaks ja puol vuotta sitten kerroin heille suhteestani toiseen naiseen, suhtautuminen oli jyräävä. Olen kertonut itsestäni myös muille sukulaisille, he ovat onneksi osanneet suhtautua kypsemmin. En ole kuitenkaan halunnut hyljätä vanhempiani täysin, onhan heilläkin oikeus omiin mielipiteisiinsä. Välimme ovat vaitonaiset, minun ja kumppanini suhde on kielletty puheenaihe. Viimeksi tänään äitini kyseli, miksi en viihdy heidän seurassaan enää samoin kuin ennen. Minusta se tuntui käsittämättömältä, viitsi vielä moista kysyäkin!! Tällä hetkellä tuntuu kuin mitään ei olisi tehtävissä.
"Viimeksi tänään äitini kyseli, miksi en viihdy heidän seurassaan enää samoin kuin ennen."
Toi on ihan dementoituneelta kuulostava juttu.
Oma äitini joutui äitinsä hylkäämäksi lapsena, niin minä kysyin sitten että "niinkö sinä hylkäät lapsesi kuin sinut itse hylättiin". Hän sanoi, "mutta kun minä en tehnyt mitään sen ansaitakseni!".
Että näin siis.
Meillä on myös käynyt niin onnellisesti, että kaikki meidät hyväksyvät siskoista mummoihin ja vaareihin. ja nykyään ollaan kuin yhtä suurta perhettä, puolisoni perhe ja minun perheeni. Vaikka oli mullakin yksi mummo, jonka pelkäsin aiheuttavan kohtauksen, mutta ei.
Kiitos aivan ihanasta ja rohkaisevasta viestistä. Olen kamppaillut tämän perheelle kertomisen kanssa jo 7 vuotta ja vain vanhempani ja sisarukseni tietävät. Todella vaikeaa on edelleen joka kerta kun päätän että haluan kertoa jollekkin perheen jäsenelle/sukulaiselle. Nyt olen harkinnut tädilleni kertomista vuoden ajan, saa nähdä mitä saan aikasiks ja milloin. Aivan kamala taakka se on ja nyt tästä koko jutusta on jo aivan hirveä olo. Helppoa tuo kertominen ei kyllä missään nimessä ole.