Olen kolmeakymmentä uhkaavasti lähestyvä akateeminen nainen, jolla on takana kolme pitkää suhdetta. Olen tiennyt haluavani äidiksi jo ihan pienestä tytöstä saakka. Nyt olen yksin kun lopetimme avoliittomme yhteisin mielin ex-mieheni kanssa keväällä. Biologisen kellon tikittäessä en haluaisi välttämättä käydä lapsen saamiseksi ns."yhteiskunnallisesti hyväksyttävällä tavalla" läpi vuosien tutustumis-yhteenmuutto-kihlaus-avioliitto -kuvioita ja mahdollisesti sitten kalliita hedelmöityshoitoja...
Lapsi olisi isätön, mikäli saattaisin hänet alulle nyt (jollakin konstilla, en edes vielä tiedä millä)... mutta lapsi saisi kyllä ihanat rakastavat isovanhemmat, taloudellisen turvan ja koulutetun ja kannustavan lämpimän äidin...
Onko tämä silti epäeettistä ja itsekästä haaveilua? :-/
Lapsi olisi isätön, mikäli saattaisin hänet alulle nyt (jollakin konstilla, en edes vielä tiedä millä)... mutta lapsi saisi kyllä ihanat rakastavat isovanhemmat, taloudellisen turvan ja koulutetun ja kannustavan lämpimän äidin...
Onko tämä silti epäeettistä ja itsekästä haaveilua? :-/
Vastaukset 13
Vanhimmat
No, itsekästä ainakin. Lähtökohtaisesti jokaisella on oikeus MOLEMPIIN vanhempiin.
Paljon paremmat lähtökohdat elämään tuolla lapsella olisi kuin useimmilla.
Ja helppohan tuollaiseen hommaan on puhua joku sopiva mies mukaan, pääset valikoimaan.
Mielestäni ei yhtään itsekästä. Kaikilla on oikeus lapsiin ja sitä sopivaa miestä ei kaikkien kohdalle valitettavasti tule (ja jotkut tekevät lapset ihan väärien miehienkin kanssa).
Ja voithan myöhemmin tavata jonkun ihanan miehen, joka voi olla isä lapsellesi ja hänen kanssaan voit tehdä lisää lapsia. Mitä tahansa voi tapahtua.
Olet oikeassa, pariutumisrituaali voi viedä vuosia..Ymmärrän siis halusi ja go for it girl!!
Itse mietin monta vuotta ihan samaa asiaa. Sitten viimein huomasin ajatella asiaa sen lapsen kannalta. Mitä sanoisin hänelle kun hän jossain vaiheessa kysyisi kuka hänen isänsä on tai miksi häntä ei isä koskaan tapaa. Totesin että itse lapsen asemassa en haluaisi kuulla niitä vastauksia, joita vain olisi annettavana - en myöskään valheita koska kokemus on opettanut että valheista jää aina kiinni.
Jossain vaiheessa ihminen aina kaipaa juuriaan ja niitä ei minulla olisi hänelle ollut antaa. Minun päätökseni oli siis jättää se asia sikseen. Vajaa nelikymppisenä kohtasinkin sitten miehen jonka kanssa avioiduin ja vauvaakin päästiin odottamaan, vaikkakin pienestä tulikin enkelivauva äskettäin. Varmaan yritämme vielä uudelleen kunhan tästä toivun. Enpä tiedä mitä tuo mieheni olisi ajatellut jos minulla olisikin ollut jo valmiiksi yksin hankittu lapsi, joku voi tuollaisen asian takia jättääkin.
Sinun päätöksesi voi olla aivan toisenlainen. Mieti kuitenkin asia muidenkin (erityisesti tietenkin lapsen) näkökulmasta ja ajattele tosi valmiiksi mitä sanot kun hän isäänsä kyselee. Tiedän että lapsen kaipuu tuo välillä aivan fyysisenkin tuskan, mutta sinullakin on vielä aikaa miettiä. Hyvää jatkoa ja onnea matkaan!
Eivät miehet ole noin arkoja.
Kai tuollaisessa jutussa kuuluu asiaan, että nimen saa kertoa ja tapaamaan saa tulla.
Jopa sillain että eräänä päivänä menee avaamaan ovea ja siellä onkin teini joka haluaa tutustua.
Jos pohtii uhkakuvia niin tietysti keksii perustelut vaikka mille...
Meillä aikuisilla ihmisillä on paha tapamme itsekkäästi ajatella itseämme ja omia oikeuksiamme, mutta kuka ajattelisi lasten oikeuksia? Eikö heillä ole oikeus yhtä lailla isään kuin äitiinkin? Ja mikä tekeekään äidistä aina sen ainoan, oikean ja lämpimän kasvattajan..?
Tällaisia on vain alkanut miettimään, kun lapsia "hankitaan" vaikka minkälaisilla hoidoilla ja konsteilla vain sen takia, että olemme tehneet luonnollisesta asiasta yliluonnollisen myytin ja vanhempien etuoikeuden.
En väitä, ettetkö pystyisi kasvattamaan lasta yksin tai etteikö lapsesta tulisi tasapainoista ja hyvää ihmistä. Mutta joskus kannattaa miettiä tilannetta lapsenkin näkökulmasta...
Tervehdys -vauva yksinäisenä naineena
Mieltäsi askarruttaa lapsen hankkiminen.
Minua kiinnostaa suuresti asiasi.
Jos haluat keskustella asiasta lähemmin, niin pyydän ottamaan yhteyttä.
Mielestäni voit ihan hyvin hankkia lapsen yksin! En ymmärrä miks monella on sellanen kuva, että jos tarkotuksella hankit lapsen yksin, niin olet jotenkin huono ja itsekäs ihminen. Mutta jos tulet vahingossa raskaaksi ties kenelle ja pidät lapsen, niin olet suurin pirtein marttyyri!
Itellä on vähän saman kaltainen tilanne, olen 25-vuotias ja yritän yksin lasta! Yritystä on ollut tammikuusta lähtien ja taas jännätään tärppäskö. Itselläni tulevan lapsen isä on kyllä kaverini, että lapsella olisi silti molemmat vanhemmat vaikkei ydinperhettä olekkaan. Ja paljon on ihmisiä jotka asiaani paheksuu mutta suurin osa tutuistani jännää kokoajan tilannetta kanssani :)
Minulla on hieman samanlainen tilanne myös, kirjoitinkin tuonne jo viestin aiheesta.
Ei mielestäni ole itsekästä eikä väärin hankkia lasta yksin. Voihan hyvin olla, että mies jonka kanssa tärppää, niin haluaa olla kuvioissa mukana.
Yksinkin varmasti pärjäät hienosti.
Onhan toki lapsella oikeus molempiin vanhempiin.
On myös niin paljon perheitä joiden ei alunperin olisi pitänyt lasta saadakaan. Onko sitten lapsen parempi olla epävakaassa ehkä turvattomassa kodissa missä on äiti ja isä kuin vain äidin kanssa, joka varmasti osaa hoitaa, ottaa vastuunsa ja rakastaa.
Kun tuollaisia naisia olisikin myös oikeassa elämässä...
Kivahan tuollaista olisi yrittää saada raskaaksi ihan kaveripohjalta ja hyvässä yhteisymmärryksessä.
Pientä tarkennusta kaipaisin, alkuperäinen puhuu että lapsi olisi isätön ja toiset vastaajat että isä olis kumminkin jollain tavalla kuvioissa mukana. Kumpi siis lienee tarkoitus? Pitää se isä pois kuvioista ja mahdollisimman kaukana ja tietämättömänä eli hankkia todella isätön lapsi vai jollain sopimuksella tai kaveripohjalla jolloin biologinen isä jollain tavoin kuitenkin olisi lapsestaan tietoinen ja kenties kuvioissa mukanakin. Nämä kaksi vaihtoehtoa ovat lapsen kannalta täysin eri asioita.
Ketjun aloittaja tekee saman ajatusvirheen minkä naiset yleensäkin: On vain kaksi ääripäätä, pitkä parisuhde tai klinikka/kapakka.
Todellisuudessa näiden välillä on monta mahdolisuutta hoitaa hommat, aikuisten ihmisten pitäisi pystyä sopimaan asioista keskenään.
Miehen kannalta monet järjestelyt ovat mahdollisia, joko asia on pelkkä mukava jumppatuokio tai voi alkaa vaikka kummisedäksi.
Minusta ei ole.Miksei nainen voisi kasvattaa lastaan yksin kun kumminkin "miehen malli" löytyy isovanhemmista tai tuttavista.Ja jos ja kun itselleen miehen löytää.Jos itsellä on vakaa tietämys lapsen tarpeista niin miksei!