Illan hehku hiuksillani
öisten viitta verhonani
maailman reunalla istun.
Tuhat on surun tunnetta mulla,
ilon ihmettä enemmän.
Ethän pelkää luokseni tulla
lintuni keskeltä hämärän?
Synkät varjot vahtinani
hämyn kruunu kulmillani
maailman reunalla istun.
Katso kohti niin suorilla silmin,
kuin mitään minussa varoisi et.
Auringon peittäneet puhtoisin pilvin
on iltasi ihanat airuet.
Kirkkaus kuun on kulmillasi.
Tähden loiste lamppunasi
maailman reunalle istut.
Mun on tieto hetken humalasta
tunteesta tuskan kun siihen jään.
On luuloni outo onnelasta
kun viereesi hiljaa painan pään.
öisten viitta verhonani
maailman reunalla istun.
Tuhat on surun tunnetta mulla,
ilon ihmettä enemmän.
Ethän pelkää luokseni tulla
lintuni keskeltä hämärän?
Synkät varjot vahtinani
hämyn kruunu kulmillani
maailman reunalla istun.
Katso kohti niin suorilla silmin,
kuin mitään minussa varoisi et.
Auringon peittäneet puhtoisin pilvin
on iltasi ihanat airuet.
Kirkkaus kuun on kulmillasi.
Tähden loiste lamppunasi
maailman reunalle istut.
Mun on tieto hetken humalasta
tunteesta tuskan kun siihen jään.
On luuloni outo onnelasta
kun viereesi hiljaa painan pään.
Vastaukset 10
Vanhimmat
hmmm... edellisestäsi ensin. Näin sen jotenkin lauluksi enemmän kuin runoksi. Siinä oli jonkinlainen oma tahti, sävel. Ehkä hiukan makea makuuni, mutta kaunis kyllä sitä ei käy kieltäminen.
Tässä "Illan hehkussa" sama tyyli, mutta ei sävel. Tämän lukisin ehdottomasti enemmän runona (miten ihmeessä sitten luenkaan näitä ;) ja parhaimmillaan on varmasti ääneen lausuttuna tuoden esille säkeistöt, niiden painotetut loput. Hiukan kalevalamainen tahti.
Silti, kieli.. -ni, -si..yhteen sopivat loput hiukan särähtää silmään että korvaan näin pitkässä runossa.
Kaunis silti.
Nyt ehkä liian ankarasti arvostelin, eikä kokonaisuutena ehkä makuinen, mutta heti poimin mistä paljon pidin;
"Tuhat on surun tunnetta mulla,
ilon ihmettä enemmän."
"Synkät varjot vahtinani
hämyn kruunu kulmillani"
"Kirkkaus kuun on kulmillasi.
Tähden loiste lamppunasi"
Isekin koin nuo loppusoinnut hivenen väkisinväännetyiksi, mutta jätin silleen, kun en tiennyt, kuinka niitä pyörittelisin. Parempi olisi, jos loppusoinnut tulisivat sanojen luonnollisista vartaloista eivätkä loppupäätteistä, joita voi lisätä sellaisenaan miltein joka sanaan. Ymmärrän yskän!
Luulisin, että tämän räpellykseni runomaisuus verrattuna edelliseen johtuu rakenteen vaihteluista: vuoron perään sekä kolmi-, että nelisäkeisiä säkeistöjä. Itse pidän ehkä enemmän juuri vaihteluista, niin rytmi ei käy turhan junnaavaksi. Ja niin, kirjoittaessani/lukiessani ajattelen runon aina ääneenlausuttuna.
Kiitos jälleen suoruudestasi: arvostan sitä pelkkiä kehuja enemmän, vaikka kehut nostattavatkin mieltä tehokkaammin. :) Voisi sitä taas vaihtaa modernimman puolelle, ettei aivan sokeroituisi.
mitään vikaa :)) Jos vain mieltynyt olen enemmän..hmm..syvällisempiin tällä hetkellä. Mutta tuossa oli paljon mistä näkee, ettei kykyäsi kirjoittaa voi vähätellä.
nyt vielä. Pöh. Pah. :) Olen joskus kuullut ja myös lukenut runoutta, jonka merkikitykset ja sisältö iskevät kasvoille. Harvinainen, mutta sitäkin tavoittelemisen arvoisempi tunne. Sokerin kengät ovat kevyet, sisällä korkeintaan kesäistä ilmaa. Niin. Kausittain, sekä lukiessa että kirjoittaessa.
Illan hehku, öisten viitta
maailman reunalla istumassa
Surun tunne, ilon ilme
ei pelkää lintu luoksesi tulla
Synkät varjot, hämyn kruunu
maailman reunalla istumassa
Katsoo kohti, ei varoa tohdi
auringon peittänyt ilta pilven
Kirkas kuu, tähden loiste
maailman reunalla istumassa
Hetken humala, tunteen tuska
luulo onnelasta, kun viereesi saan painaa pään
Runosi oli jälleen hieno, pidän tyylistäsi!
Minulle tuli tällaista mieleen runosi myötä.
Ethän loukkaannu, kun sen tähän halusin raapustaa?
Mukavaa vain, jos runoni innoittaa jatkotoimenpiteisiin. :) Kiitos.
Kirjoitat kauniita runoja, Hessu-kissa. Olen lukenut niitä nautinnolla.
kehräyksensekainen kiitos, Anna.(nen)!
Muut sanoivat jo kaiken oleellisen.
Tämä nyt vain oli yksinkertaisesti päivän paras.
Noh... Nolostumaan saat. :) Kiitos.