Hei,
kirjoitin tänne aiemmin huolestani koskien lastensuojeluilmoitusta, jonka johdosta pidettiin kokous sps.virastossa, jossa olivat paikalla poikamme päiväkodin tädit, neuvolan th, kaksi soskun tätiä ja perheterapeuttimme sekä me vanhemmat.
SIinä sitä puhuttiin kaikenlaista, pääasiana lastentarhanopet ilmaisivat suuren suuren huolensa siitä kuinka syrjäänvetäytyvä jne. poikamme on. Huostaanotosta ei ainakaan tässä tapaamisessa puhuttu, mikä nyt tietysti oli sinällään huojentavaa, mutta syksyllä on uusi kokous.
Tarkoituksena on, että poikamme jatkaisi eskarin alettua sitä leikkiterapiaa lastenpsyk.polilla... en tiedä onko siitä hyötyä/haittaa, mutta sitä ne suosittelivat. Tuntui, että pn pakko ottaa se vastaan.. otimme puheeksi myös mahdolliset neurologiset tutkimukset, mutta niihin ei otettu mitään kantaa..?!? En tiedä onko siihen mahdolllista vaikuttaa jatkossa. Yritetään nyt kuitenkin, että poika pärjäisi paremmin päiväkodissa ja pääsisi mukaan ryhmään. Ne suosittelivat myös, että voisimme hakea lausuntoa, jolla poika saisi tavallaan kahden lapsan paikan, että ryhmä olisi ainakin sen verran pienempi.
Kiitos aiemmista kommenteista, ja myös siitä, jossa kehotettiin itsetutkiskeluun.. ongelmia meillä on parisuhteessa ollut, mutta nyt näyttäisi olevan parempaan suuntaan menossa, ja toki haluamme yriittää kaikkemme, että lapsilla olisi hyvä olla.
kirjoitin tänne aiemmin huolestani koskien lastensuojeluilmoitusta, jonka johdosta pidettiin kokous sps.virastossa, jossa olivat paikalla poikamme päiväkodin tädit, neuvolan th, kaksi soskun tätiä ja perheterapeuttimme sekä me vanhemmat.
SIinä sitä puhuttiin kaikenlaista, pääasiana lastentarhanopet ilmaisivat suuren suuren huolensa siitä kuinka syrjäänvetäytyvä jne. poikamme on. Huostaanotosta ei ainakaan tässä tapaamisessa puhuttu, mikä nyt tietysti oli sinällään huojentavaa, mutta syksyllä on uusi kokous.
Tarkoituksena on, että poikamme jatkaisi eskarin alettua sitä leikkiterapiaa lastenpsyk.polilla... en tiedä onko siitä hyötyä/haittaa, mutta sitä ne suosittelivat. Tuntui, että pn pakko ottaa se vastaan.. otimme puheeksi myös mahdolliset neurologiset tutkimukset, mutta niihin ei otettu mitään kantaa..?!? En tiedä onko siihen mahdolllista vaikuttaa jatkossa. Yritetään nyt kuitenkin, että poika pärjäisi paremmin päiväkodissa ja pääsisi mukaan ryhmään. Ne suosittelivat myös, että voisimme hakea lausuntoa, jolla poika saisi tavallaan kahden lapsan paikan, että ryhmä olisi ainakin sen verran pienempi.
Kiitos aiemmista kommenteista, ja myös siitä, jossa kehotettiin itsetutkiskeluun.. ongelmia meillä on parisuhteessa ollut, mutta nyt näyttäisi olevan parempaan suuntaan menossa, ja toki haluamme yriittää kaikkemme, että lapsilla olisi hyvä olla.
Vastaukset 10
Vanhimmat
Hei!Meillä poika oli osastolla tutkimusjaksolla 7 viikkoa.Hänestä tehtiin todella pahasti psyykkisesti sairas lapsi.Jaksolle mentiin koulunkäynti ongelmien vuoksi.Meillä myös ollut syrjäänvetäytyvä isoissa ryhmissä aina.Erityis päiväkotiryhmässä meni paremmin,kun oli vain 8 lasta.Lapsella oli adhd-ja aspergerpiirteet aiemmin,mutta nythän ei ole muuta kuin psyykkisesti sairas.Meitä syytettiin jopa pahoipitelyistä,koska lapsi oireilee kuten pahoinpidelty lapsi.Pyysivät kyllä myöhemmin anteeksi syyttelyitä,mutta kuitenki itsestä tuntui todella pahalta.Minkäänlaisia neurologisia tutkimuksia ei tehtykkään,vaikka piti,kun syyt löytyivätkin heti vuorovaikutuksesta ja vanhemmista.Ihme kyllä 2 muuta lasta normaaleja.
Lääkitys sitte lopulta aloitettiin ihan jakson lopulla opettajan painostuksesta.Tämnkään ei kuulemma pitäisi auttaa lasta,kun auttaa vaan jos on aivoissa neurobiologisia häiriöitä.Kas kummaa,mutta koulu sujui kuin rasvattu ja kotona meillä on nyt kuin eri lapsi.Jaksaa keskittyä leikkeihin,voi päästää pyöräilemään yksin kauppaan ja yleensäkkin ilman valvontaa pihalle.Lääkettä ei saisi kuitenkaan antaa lomalla,vaan se on ainoastaan koululääke.Saimme kuitenkin erikois luvan antaa lääkettä,kun lapsi on leirillä.
Nyt ,kun lääkkeen ansiosta menee kotona loistavasti,niin se on heidän mielestään niiden jakson ansiota!
Lapsella on tosi pahoja ongelmia tunne puolella joihin hoidoksi tarjotaan puolenvuoden intensiivi hoitoa lastenpsykiatrian osastolla ympärivuorokautisesti.Viikonloppuisin pääsisi vain kotiin.Suostuttiin nyt aluksi,että mennään jonoon,kun ei tiedä miten syksyllä alkaa koulu sujumaan,että on apu lähellä jos meneekin huonosti.
Osastolla lapselle annettiin allergialääkettä ja silmätippoja,kun hieroi silmiään jatkuvasti.Kotiin paluun jälkeen niitä ei ole enää tarvittu.Käsiin ilmaantui ihottumaa ja lapsi kasteli osastolla.Tämäkin johtui psyykkisistä tunneelämän ongelmista,vaikka kotona ei kyllä ole kastellut ikinä!
Ihmettelen edelleenkin,miten lapsen erottaminen kotoa ja vanhemmista auttaa lasta ja miten tämän tunne elämää voidaan näillä keinoin auttaa!Eivät kaikki ihmiset ole sosiaalisia ja kaikkien ihmisten kanssa toimeen tulevia.Nyt syksyllä alkaa juosta terapiat ,ja sitten kouluun on se lääkitys ja jos koulu vaan sujuu,niin emme suostu siihen osastojaksoon.
Tein lapselle netissä asperger-ja adhdtestit,ja molemmat ylittivät raja arvot,mutta kun meidän lapsen oireet eivät johdu niistä,vaan ovat psyykkisiä.Ihmettelin palaverissa,että mite sitten voi olla mahdollista ,että concerta auttaa tosi hyvin,niin tuli voihan siitä jotain apua olla ,mutta ei auta näihin tunne puolen ongelmiin.Totta hitossa ne tunnepuolen asiatkin alkavat rullaamaan, kun ei tartte kokoajan jankuttaa korvan juuressa joka asiaa ,ja lapsi saa itsenäisemmin toimia lääkityksen avulla.
Normaalisti ilman lääkettä ei voi päästää pyöräileen tien yli,kun tarkkaavaisuus ei riitä katsomaan autoja.Impulsiivisuuden vuoksi myös pihalla oleminen muiden lasten kanssa tuottaa suuria ongelmia ilman lääkitystä.
Päiväkodissa ottivat esille tämän asperger asian,kun heidän mielestään lapsella oli paljon tähän viittaavaa ongelmaa...
Täällä toivottaisiin myös neurologin tutkimuksia,mutta täytyy varmaan turvautua yksityiseen puoleen jos niitä meinaa enää tämän jälkeen saada.Psyykkiset oireet kun eivät voi missään nimessä olla neurologisia.Lasten täytyy olla samaan muottiin valettuja.Mitään poikkeavaa ei hyväksytä,vaan kaikki pitää olla samaa massaa.Erityisryhmässä päiväkodissa kaikki oli vielä hyvin,mutta kun koulu alkoi, tuli pahat ongelmat koulussa,ei keskittynyt ,sai raivokohtauksia koulussa ja kotona,ei noudattanut sääntöjä,avustaja vahti koko ajan perään tunnilla ja välkällä.Päiväkodissa ei ollut mitään tällaiseen viittaavaa käytöstä.Koulun lykkäystä ei edes mietitty,kun lapsi muuten oli niin fiksu,oppi lukemaan 4v,laski sataan saman ikäisenä,ja muutenkin tosi älykäs.Nyt kun ajattelee niin olisi pitänyt vaatia psykologin arvio koulukypsyydestä.Myöhäistä se enää on valittaa omaa tyhmyyttä.Tilannetta vielä kärjisti se,että lapsella ei ollut luokassa ikäistään seuraa,vaan kaikki muut lapset pienluokassa olivat vanhempia,entä meidän ekaluokkalainen.
Toivottavasti teidän lapsenne pääsee myös neurologin tutkimuksiin,ennen kuin ne ehtivät laittaa kaiken teidän syyksi,jos eivät muuta syytä kesi niin ainahan vanhemmissa on jotain vikaa...
Noin se juuri on, että psykiatria näkee neurologista puolta tuntematta vain varhaisen vuorovaikutussuhdehäiriön, heillä ei kerta kaikkiaan ole taitoa tarkastella asiaa muussa valossa. Eiköhän heillä lyö korvien välissä tyhjää ollenkaan, että miten ihmeessä neurobiologisen ongelman lääkitys kuitenkin auttaa heidän vääristä johtopäätöksistään huolimatta.
Lääkkeen sopivuus vahvistaa aikaisempaa arviota oikeasta diagnoosista. Jotta saataisiin positiivisia vaikutuksia ADHD-potilaan hoidossa, on lääkityksen kohde aivojen dopamiinijärjestelmä. ADHD:n tärkein neurobiologinen ongelma voidaan selittää dopamiinin kuljetusjärjestelmän vääränlaisella toiminnalla. Tämän kuljetusjärjestelmän vastuulla on dopamiinin takaisinotto hermosolujen välistä. Jos aktiviteetti (tai kuljettajien määrä) on liian korkea, on dopamiinitaso puolestaan liian matala.
As- ja ADHD-puolelle viittaa tuo varhainen lukemaan oppiminenkin, vaikka ei tietysti yhtäläisyysmerkkiä voi laittaa ilman tutkimusta. Samoin tietysti ylivilkkaus, impulsiivisuus, raivarit, pienryhmässä viihtyminen. Jos suinkin mahdollista, menisin teidän sijallanne vaikka yksityiselle puolelle.
Kyllä se niin on, että jos lapsen todellinen dg. on jotain autisminkirjosta, niin psykiatrien hoidossa hänestä helposti vielä sairaampi saadaan. Yksi esim. omasta kokemuksesta:
Taustaa sen verran, että joskus kun lapsi oli pari vuotias ja komensin häntä hiljenemään unta odotellessa, lapsi väitti ettei hän muka ollut metelöinyt. Sanoin, että jos ne nallet siellä hänen vieressä mekkaloi, niin komennan ne pois lapsen unta häiritsemästä. Se oli hänen mielestään niin hyvä vitsi silloin, että olemme toistaneet sitä vuosien varrella aina silloin tällöin. Ja nyt sairaalajaksolta psykologin lausunnossa sanotaan näin: 'Lapsi on tutkimustilanteessa selvästi harhainen, väittää että hän ei voi kuulla psykologin kysymystä, koska hänen pehmolelunsa metelöivät niin kovasti.' Siis tyttö oli yrittänyt keventää tunnelmaa ja vitsailla psykologille, ja sen takia tutkija väitti, että lapseni on harhainen!
Kyllähän oikean diagnoosin saaminen on tärkeää kouluunkin, niin sen myötä lasta voidaan ymmärtää ja auttaa sielläkin parhaiten.
Kyllä meidänkin lapselle suositeltiin hoitotätien toimesta vaikka mitä. Kouluun mennessä joutuu kuulemma sitten tarkkailuluokalle sanoi hoitotädit ja hoitopaikassa kävi joku sosiaalitoimistostakin ihmettelemässä. Otimme lapsen pois hoitopaikasta ja kouluun asti hoidimme kotona. Muutimme paikkakuntaa ja nytkin oli yli 9 keskiarvo.
Vie poika terveyskeskukseen, mutta älä selvitä mitään hoitotätien ja sossun hoitosuunnitelmista. Puhu lääkärin kanssa ja pyydä lähete neurologille. Käytä itse poikaa lääkärillä, niin et anna niille sossuille mahdollisuutta käyttää mielivaltaa poikaasi kohtaan.
Vie lapsi yksityislääkärille. Terkkarista menee kaikki tiedot ja juorut sosiaalipuolelle.
As-tyttöni erikoista käytöstä. Jokaisellahan As-piirteetkin korostuvat kenelläkin mikäkin asia selvempänä ja joku toinen As-piirre saattaa olla peitetympi tai ei näy ollenkaan. Lapsellani on aina ollut hyvin suppea ruokavalio ja tarhatädit olivat aivan varmoja, että en ole opettanut ensinnäkään lasta syömään lämmintä ruokaa ollenkaan! Voi taivahan talikynttilät!!!
Niin pienelle ei ollut silloin vielä mahdollista saada diagnoosia, mutta minun syyllistämisellä ei ollut rajaa tarhan tanttojen tohinoissa. Heidän suppealle käsityskyvylleen oli aivan mahdoton asia ymmärtää, että äidissä ei ollut moitteen sijaa ja lisäksi vanhempi lapsi söi aivan tavanomaisesti.
Samassa tarhassa oli poika, jolla oli vauvana onnettomuudessa saadun aivovamman takia häiriöitä motoriikassa ja kyllä hänenkin vanhempansa saivat kuulla kyvyttömyytensä kasvattajina joka kerran, jos pojan maitolasi kaatui ruokailussa tai muuta vastaavaa. Koko sen tarhan henkilökunnan asennoituminen oli kovin vanhoillista kasvatusperiaatteiltaan ja kuulimmekin naapureilta, miten moni äiti oli tullut sieltä itkien lastaan viemästä tai hakemasta vuosien varrella. Ja tietysti lastensuojelurinkiin liittyminen lisäsi kyttäisinnostusta, ikävä kyllä vain aivan väärällä tavalla. Siis mitään pienintäkään erilaisuutta lapsen käytöksessä siellä ei suvaittu.
Kyllä hekin olivat valmiita lähettämään lapseni jo vaikka mihin, mutta tein valinnat oman harkintani mukaan ja ensimmäisenä vaihdoin tarhaa, mikä jo se oli vapauttava kokemus koko perheelle. Siellä hoitajat olivat huomattavasti fiksumpia, henkilökunnan suhteen ongelmat loppuivat ja lapsikin sai aivan eri tavalla ymmärrystä osakseen.
Olin siihen mennessä lukenut jo niin paljon autisminkirjosta, että osasin vaatia lapselle myös erityisavustajan, mikä auttoi valtavasti toisia lapsia kohtaan arkaa lastani. Sieltä on vähitellen eteenpäin päästy ja tultu tähän päivään, mutta välillä kun lapsen vointi huononi, meinasimme joutua melkoiseen psykiatriseen hoitopelleilyyn, josta onneksi pelastuimme säikähdyksellä. Lapsi ehdittiin kuitenkin napata huostaan muutamaksi kuukaudeksi, kunnes sain tapeltua hänet takaisin kotiin psykiatrisesta hoitohelvetistä.
Ajoittain pienempänä lapsen hoito oli valtavan raskasta, sekä henkisesti ja fyysisesti voimia kysyvää, emmekä todellakaan ole saaneet yhteiskunnalta sellaista apua kuin olisi tarve ollut. Vieläkin ongelmia on hänen aistiyliherkkyytensä kanssa. Esim. koulussa meteli aiheuttaa keskittymiskyvyttömyyttä, mikä aiheuttaa sen, että suhteettoman paljon tehtäviä joudutaan tekemään kotona.
Pitkään jatkuneesta metelistä lapsi hermostuu ja saa päänsärkyä, mikä taas tekee kiukkua, tiuskimista, kuormittaa kaverisuhteita ja saa aikaan suunnattomia tunteenpurkauksia kotona. Olen edelleenkin hänen paras tukijansa, rauhoittajansa ja terapeuttinsa, taito on tullut kokemuksen kautta ja kirjoista lukemalla.
Parhaimmillaan lapsi on mitä viehättävin ja huumorintajuinen seuralainen niin aikuisille kuin toisille lapsillekin. Koulumenestys on hyvä, varsinkin matematiikassa ja kielissä, ja erityiskiinnostus suuntautuu kaikkeen elolliseen luontoon ja sen tutkimiseen, myös piirtämiseen.
Lähestyvää murrosikää tässä vähän pelolla odottelen, temperamentti ja uhma ovat jo nyt 10-v tietämillä melkoista tasoa. Mutta suhteemme on kuitenkin niin hyvä, että parasta kuitenkin ottaa päivä kerrallaan niin kuin tähänkin asti - psykiatrien vanhemmuuden arvioinneista huolimatta :)
Toivottavasti jokainen löytää omalle lapselleen parhaan mahdollisen avun ja tuen.
Hyvää kesän jatkoa kaikille!
Ilmeisesti sossu yrittää nyt ruokkia sitä epäluuloa mitä niitä kohtaan syystä tunnetaan. Kyllä lääkäreihin voi luottaa. sekä terveyden hooitohenkilökuntaan. Kukin pysyköön vaan lestissään. Niillä puolipuoskareilla on taipumus tehdä niitä diagnooseja ja yksi lääkärin tekemä diagnoosi lopettaa niiden lääkärileikit.
Minusta valehtelivat, lasten neuvolasta, esim. asia josta itse kysyin olikin vääntynyt niin että he olivat minulle kertoneet ja neuvoneet miten toimia siinäkin tapauksessa. Eli olin muka itse niin tyhmä/välimpitämätön etten tajunnut tai välittänyt.
sitä olen useasti vitsaillut... vaikka onkin kyse vakavasta asiasta... kansalainen on yhä alanmainen; sillä tieto tsaarin kuolemasta ei ole saavuttanut koko virkamieskuntaa...
Autismi ja Asberger oli vielä 1980-luvulla ihan virallisestikin äidin neuroottisuuden aiheuttama häisiö lapsen ja äidin vuorovaikutussuhteissa...
Sitten havaittiin että taustalla on neurologiset syyt... Dobaniinin eritys ongelmat...
No, sitten löytyi tilastoista näppärä ratkaisu... ruotsissa ja muualla käytetään lääkkeitä, joista tunnetuin lienee Ritalin, joka on amfetamiini johdannainen.
Lääkkestä on hyötyä, jo pelkkä lääkitys poistaa osan oireista ja lapsi käyttäytyy "normaalisti" eli kykenee keskittymään paremmin ja reogoi ympäristön ärsykkeisiin rauhallisemmin...
mutta lääke ei ole ihmeaine... se ei poista ongelmaa...
Se tarvitsee aina tuekseen myös terapiaan ja ohjausta...
Valitettavasti suomessa sosiaalityöntekijät uskovat vankkumattomasti tilastoihinsa... usein edes vaivautumatta perehtymään itse ongelmaan... Autismin hoidossa olennaisinta on tuntea kehityspsykologian perusteet... ja usein riittää ihan arki ymmärrys siitä miten lapsi kehittyy...
Tilastojn mukaan suurin osa ADHD lapsista saa avun pelkäällä lääkityksellä, joten terapian kustannuksita voi näppärästi säästää... koska ei ole "tieteellisesti" osoitettu että niin ei voisi tehdä...
Sosiaalityö ei siis vaadi todistusta siitä, että pelkkä lääkehoito olisi riittävää...
Ja lisäksi sosiaalityössä uskotaan potilaan yhteistyön vaikutukseen hoitotulokseen nähden... ihan loogista siten, että jos potilas on motivoitunut niin paraneminen on tilastojen mukaan nopeampaa...
mutta sosiaalityöntekijät tulkitsevat asian siten, että vanhempien on oltava yhteistyöhaluisia heidän määrittämän hoitotavoitteen kanssa... Jos vanhemmat epäilee lääkehoidon tai muun toimenpiteen hyödyllisyyttä niin vanhemmat eivät ole yhteistyöhaluisia... ja samalla voivat siis olla vahingoksi lapselle...
sosiaalityöntekijän ei tarvitse todistaa että hänen kantansa hoidon suhteen olisi perusteltu... riittää että vanhemmat laiminlyövät sitä...
Ja kun ristiriita kärjistyy niin sosiaalityöntekijä toimii "lapsen edun mukaan" eli sosiaalityöntekijän lapsen "eduksi" määrittelemän mallin mukaan...
ja nyt tulee ongelmia vanhemmille... sillä kun lapsi huostaanotetaan, ei vanhemmat enää ole asianosaisia... eli vanhempien esittämiä perusteluja ei tarvitse huomioida...vaikka perustuisivat kuinka tarkkaan tai oikeaan tietoon.
Kunnallinen päivähoito on osa sosiaalitoimea... osa sosiaalityötä... ja päiväkodin henkilökunnan esimiehet ovat osa sosiaalitoimistoa... ja sosiaalitoimenjohtajan käskytettäviä... joten he toteuttavat sosiaalipolitiikkaa... ei välttämättä siis kasvatustyötä.
Yksityinen päiväkoti ei ole samalla tavalla käskytettävissä...
AS-lapsella on suppea ruokavalio, koska kaikki muutokset perusasioissa on stressaavaa... mutta ruokavaliota voi laajentaa... mutta se vaatii esimerkiksi päiväkodissa pitkäjänteistä työtä.
Päiväkotien henkilömitoitus on äärimmäisen tiukka ja joidenkin lastentarhaopettajien saavutettuihin etuihin kuuluu, että ruokailut ovat heille ylimääräisen kahvitauon paikka...
eli ruokailussa on yleensä vain lastenhoitaja ja päiväkotiapulainen... ja ruoka pitää jakaa ja korjata pois tiukan aikataulun mukaan...
... mutta tietyin järjesteluyin homma hoituu... ensinnäkin päiväkodissa kaikki asiat ovat erilailla kuin kotona... AS-lapselle suuri haaste... joten aluksi tehdään ruokailun toiminta kaavio tutuksi... vaikkapa piirtämällä kaikki tapahtumat kuvakartaksi, josta asiat voidaan käydä läpi... vähentää stessiä...
Sitten kun itse ruokailu ja suöminen sujuu siirrytään ruokien maisteluun ja haisteluun... totutellaan erilaisiin hajuihin ja tuoksuihin ja selvitetään mistä ne tulevat... AS-lapselle sellittämätön tuoksu on este syömiselle...
Ja sen jälkeen kokeillaan uusia ruokia ja makuja lapsen omaan tahtiin...
Yhden päivähoidon toimintakauden aikana asiat voi käydä läpi ja ainakin tusina uutta ruokaa saadaan maistumaan...
Itse olen vierailut päiväkodissa, jossa aikuisten ja lasten toimintaa arvioitiin jatkuvan dogumentaation avulla... ja suurin osa ongelmista poistui kun aikuisten "omituiseen" käyttäytymiseen alettiin kiinnittää huomiota...
Laki lasten päivähoidosta edellyttää yhteistyötä vanhemoien kanssa ... sosiaalityöntekijät ovat omassa työssään tottuneet siihen että yhteistyö on assymmetristä, eli toinen osapuoli dominoi ja määrittää yhteistyön tavoitteet ja keinot...
mutta vanhemmilla ja vanhempain yhdistyksillä on tasavertainen oikeus vaatia myös omia tavoitteita... kuten laadukasta hoitoa... ja asiantuntevaa henkilökuntaa
lapseni ruokailun omalla tavallaan.
Piikkiq kirjoitti näin:
"AS-lapsella on suppea ruokavalio, koska kaikki muutokset perusasioissa on stressaavaa... mutta ruokavaliota voi laajentaa... mutta se vaatii esimerkiksi päiväkodissa pitkäjänteistä työtä."
Asian taivastelulla ei ollut rajaa tyyliin 'on se nyt kamalaa kun pieni lapsi ei syö' ja totta kai kaikki oli kelvottoman äidin syytä. Olin aivan yhtä ihmeissäni itse, en ollut koskaan ennen hoitanut As-lasta, enkä ymmärtänyt asiasta yhtään mitään. Siis ongelma tuli esiin siinä vaiheessa kun lapsen piti siirtyä vauvaruuista tavanomaiseen ruokailuun.
Hyvin loukkaavasti selitettiin, että "Kai sinä ymmärrät, että lapsellekin voi kattaa ruuan kauniisti esille, käyttää eri värejä ruoka-aineissa jne". "Tuleeko teillä yleensä laitettua ruokaa ja onko teillä perheen yhteisiä ruokailuja?" Voi taivas!
Alkuun tilanne oli se, että lapsi söi kotona paremmin kuin tarhassa, mutta ajan mittaan lapsen kohtelu tarhassa oli niin törkeän väärää, että hän kärsi koko tilanteesta niin paljon, että ruokailu alkoi huonontua kotonakin.
Sitten yhdessä palaverissa minulle esitettiin järkyttävä kysymys: "Hyväksytkö sinä lapsen pakkosyöttämisen?" Melkein pyörryin järkytyksestä ja tiuskaisin, että "En todellakaan hyväksy!" Siis lastani oli pakkosyötetty kolmen hoitajan voimin!!!! Tilanne johti siihen, että lapsi pelkäsi ruokailua, lopulta vain itki koko ruokailun ajan seinään päin kääntyneenä paikallaan.
No jatkuva itkeminen johti siihen, että toiset lapset alkoivat kiusaamaan itkupilliksi ja hoitajat paasasivat, että heillä ei ole aikaa lohduttaa koko ajan itkevää lasta. Siellä sattui muitakin järkyttäviä asioita, kunnes lopulta järjestin lapselle tarhan vaihdon. Monet tuttavamme ovat sanoneet jälkeen päin, että lapsen kohtelusta olisi pitänyt nostaa rikossyyte, mutta se jäi tekemättä.
Tämä on tapahtunut vuosina 1998-1999, siis ei todellakaan joskus kymmeniä vuosia sitten.
asiaa ja terveyden/sairauden alaa tuntemattomalta;
siinäpä todellinen sosiaalihuollon lastensuojeluasiantuntija -ryhmä nykyään.
Ei tiedetä; luullaan että tiedetään,
ei ymärretä, luullaan että ymmärretään,
ei tunneta sairauksia eikä niiden oireita,
mutta ollaan suuria terveydenhuollon, käyttäytymisen ja kasvatuksen (?) asiantuntijoita;
lausuntoja ja diagnooseja lapsille ja heidän perheilleen kirjaten.