Eikö enää

missään firmassa mahdollista tehdä urakkasiivousta??
Eli, kun duuni on tehty niin pääsisi pois.
Mulla on alue jonka teen alle 7.5 tunnin. Aikaa menee siivoamiseen noin 5 tuntia. Olen nopea! Työpaikalla kuitenkin oltava täysi aika. Toista oli 80-luvun lopussa jolloin näitä hommia aloitin: sai lähteä kotiin kun tytö oli tehty.
111061
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 11

Vanhimmat

Se oli iltatyötä. Mutta yrittäjän kannalta kun ajattelee niin miksi sitten maksaa täysistä tunneista kun toisella ei sitä aikaa mene...

Äänestä

Meillä saa lähteä kun on hommansa tehnyt mutta se edellyttää sitä, että ne hommat tosiaan tekee. Lupa lähteä on tavallaan ansaittu etu. Etu lähtee jos alkaa laistamaan hommista tms.

Aikaa siivoukseen menee vaihtelevasti eri syistä johtuen. Muiden sotkujen siivoaminen on niin arvaamatonta puuhaa :) Säät vaikuttaa hyvin paljon myös.
Välillä on virkeämpi ja nopeampi, välillä taas ihan veto pois ja kaikki sujuu kuin hidastetussa filmissä.

Ite en pidä mitään taukoja vaan siivoan putkeen ja juon ohimennen vettä tai hotkaisen jonkun omenan tai banaanin samalla kun toisella kädellä teen jotain muuta. Näinkin ns. säästää aikaa joka sitten aiheuttaa sen että pääsekin aiemmin.

Itelläni on 7t kohteet mutta yleisimmin selviän 5-5½ tunnissa.

Äänestä
  • Pullossa ainetta- aine käsissä- käsissä ruoka- ruoka mahassa- mahassa sekaisin.

    Miksi on niin kiirettä?

    Et myöhemmässä iässä jaksaa sitten tehtä fyysistä työtä.

    Äänestä

  • siistijäks kirjoitti:

    Pullossa ainetta- aine käsissä- käsissä ruoka- ruoka mahassa- mahassa sekaisin.

    Miksi on niin kiirettä?

    Et myöhemmässä iässä jaksaa sitten tehtä fyysistä työtä.

    Käytän kyllä ihan suojakäsineitä kun käsittelen pesu tm. aineita. Syömisen ajaksi voi ne käsineet ottaa poiskin ;) Toisella kädellä työntää vaikka siivouskärryä ja toisella syö/juo tai pysähtyy siksi minuutiksi kun syö ja sitten taas hanskat käteen.
    Siivouskomerossa pesen kädet saippualla jos niihin jotain tulee.
    Yleisin välipala mitä syön on jukurtti ja sen ihan lusikoin äkkiseltään siivouskomerossa, aikaa menee puol minsaa eikä siivousaineita mene lähellekään mahaa ;)

    Äänestä

Minä olin L&T:lla töissä...kysynki nyt näin tyhmänä jos joku tietää paremmin.Että jos työkohteelle on määrätty esim. 5 h raja et siinä ajassa pitää saada siivottua.Niin kuuluisiko mun saada toi 5 h palkka vaik olisin saanut kohteen siivottua 3 tunnissa? Sain kyllä heti lähteä kotiin kun työ oli tehty.

Äänestä
  • ja sain tosiaan sit vain ton 3 h palkan jos olin siinä ajassa kohteen siivonnut...

    Äänestä

  • lisää.... kirjoitti:

    ja sain tosiaan sit vain ton 3 h palkan jos olin siinä ajassa kohteen siivonnut...

    kusit oman urakkasi ?
    En ymmärrä niitä ihmisiä jotka pienivät omaa leipäänsä ja sitten parkuvat täällä..
    Jos kerran on viiden tunnin alue niin kantsii myös olla se viisi tuntia..

    Äänestä

  • lisää.... kirjoitti:

    ja sain tosiaan sit vain ton 3 h palkan jos olin siinä ajassa kohteen siivonnut...

    pienentyi päivässä 2 tuntia, kymmenessä päivässä 20 tuntia ja sadassa päivässä 200 tuntia.
    Jos sulle maksettiin vaikka 7.50 per tunti, menetit 100:ssa päivässä 750 euroa...ihan vaan hätiköimällä..ja se firma kyllä laskutti sen ajan asiakkaalta...

    Äänestä

  • ihmeessä kirjoitti:

    kusit oman urakkasi ?
    En ymmärrä niitä ihmisiä jotka pienivät omaa leipäänsä ja sitten parkuvat täällä..
    Jos kerran on viiden tunnin alue niin kantsii myös olla se viisi tuntia..

    parkunu...kai sitä ihminen ny kysyä saa...Kohde ei kuitenkaan ollu vakituinen ja eikä siellä viitsiny maleksimaan jäädä koska siel kuitenki ramppas kohteen pomoja/työntekijöitä koko ajan. Et ei siel yksin päässy maleksimaan.Enkä tehny edes noita hommia kauaa...Mutta tiedänpähän paremmin sit jos taas noita hommia teen jonain vuonna.

    Äänestä

älä hyvä ihminen "polta" siivoojien palkkaa.Istu vaikka välillä jos tuntuu, että ehdit aikaisemmin pois.Katsos, kun siinä voi/ja useimmiten käy niin, että siiv.firman esimiehet huomaavat, että siivotaan huippunopeudella ja kas kummaa pienentävät vielä entisestään työaikoja!

Äänestä
  • siivousfirmalla kesäduunissa. Urakkapalkka. Viikossa tunteja melkein 50, mutta aikaa menee vaan jotain alle 40 tuntii. Kyl tässä ihan kivoille tuntipalkoille pääsee.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


ole ollenkaan kirjoitti:

missään firmassa mahdollista tehdä urakkasiivousta??
Eli, kun duuni on tehty niin pääsisi pois.
Mulla on alue jonka teen alle 7.5 tunnin. Aikaa menee siivoamiseen noin 5 tuntia. Olen nopea! Työpaikalla kuitenkin oltava täysi aika. Toista oli 80-luvun lopussa jolloin näitä hommia aloitin: sai lähteä kotiin kun tytö oli tehty.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu