Hei ! Olen 5-vuotiaan tytön yksinhuoltaja (33v.)Lapsen isä kuluu niihin, jotka eivät halua tavata lastaan ollenkaan. Erosimme n.4 vuotta sitten avoliitosta. Yksinhuoltajuus on ok, mutta ei ole ollut unelmani. Unelmani on yhä, että saisimme tähän ympärille perheen. Omat vanhempani ovat kasvattaneet yhdessä neljä lasta. Minulla oli ihana lapsuus, ja yksi syy siihen oli ehjä perhe, kolme sisarusta.
Tapasin nykyisen miesystäväni kolme vuotta sitten. Meillä oli vuoden paussi viime vuonna, jolloin olimme vain "kaveriväleissä". Kuitenkin viime joulun tienoilla alkoi välimme taas lämmetä. Seurustelemme siis taas, mutta minua vaivaa kuitenkin suhteen tila. Hänellä ei ole lapsia (37v.) ja asumme omillamme, eripuolilla kotikaupunkiamme. Hän tykkää kovasti pikkutytöstäni ja toisinpäin. Hän on hieman erakkoluonteinen, kuten ehkä minäkin. Mutta kaipaan yhä samaa kuin ennenkin: perhettä ja vakaata parisuhdetta. Ja lapselleni sisarta.
Suhteeseemme kuuluu luonnollisesti myös seksi, ja emme käytä tällä hetkellä ehkäisyä. Ehkäisynä on vain "luomu" eli keskeytetty(hän luottaa siihen). Ja se on toiminutkin hyvin. Kuitenkin, toivon, että vahinko kävisi ja tulisin raskaaksi(huh, tämä on outoa). Tiedän, että minun pitäisi puhua miehen kanssa, mitä haluan, mutta pelkään, ettei hän yhäkään uskalla ajatella lapsen mahdollisuutta, tai yhteen muuttoa. Voi olla, että suhde ei olekaan niin "täydellinen" kuin mitä haluan uskoa, koska aikaisemmin paussimme yksi syy oli puheeni avioliitosta, lapsesta. Tiedän että tämä saatta kuulostaa tosi epäkypsältä aikuisen höpinältä, mutta toivonkin löytäväni täältä kohtalotovereita... Minulla on tämä elämä, ja omat haaveeni. Te fiksut, kertokaa mitä minun ikäiseni naisen tässä vauvahaavetilanteessa pitäisi tehdä... Haluaisin hänen kanssaan lapsen, koska uskon, että ystävyytemme olisi kestävää... Mutta en tiedä miten jaksan, jos mies osoittaakin ollensa vain viihdykelinjalla kaikesta ihanasta huolimatta.. Ja minä olen aina ystäviäni opastamassa, miten tärkeää on puhua avoimesti, itse sitten olen tällainen...
Tapasin nykyisen miesystäväni kolme vuotta sitten. Meillä oli vuoden paussi viime vuonna, jolloin olimme vain "kaveriväleissä". Kuitenkin viime joulun tienoilla alkoi välimme taas lämmetä. Seurustelemme siis taas, mutta minua vaivaa kuitenkin suhteen tila. Hänellä ei ole lapsia (37v.) ja asumme omillamme, eripuolilla kotikaupunkiamme. Hän tykkää kovasti pikkutytöstäni ja toisinpäin. Hän on hieman erakkoluonteinen, kuten ehkä minäkin. Mutta kaipaan yhä samaa kuin ennenkin: perhettä ja vakaata parisuhdetta. Ja lapselleni sisarta.
Suhteeseemme kuuluu luonnollisesti myös seksi, ja emme käytä tällä hetkellä ehkäisyä. Ehkäisynä on vain "luomu" eli keskeytetty(hän luottaa siihen). Ja se on toiminutkin hyvin. Kuitenkin, toivon, että vahinko kävisi ja tulisin raskaaksi(huh, tämä on outoa). Tiedän, että minun pitäisi puhua miehen kanssa, mitä haluan, mutta pelkään, ettei hän yhäkään uskalla ajatella lapsen mahdollisuutta, tai yhteen muuttoa. Voi olla, että suhde ei olekaan niin "täydellinen" kuin mitä haluan uskoa, koska aikaisemmin paussimme yksi syy oli puheeni avioliitosta, lapsesta. Tiedän että tämä saatta kuulostaa tosi epäkypsältä aikuisen höpinältä, mutta toivonkin löytäväni täältä kohtalotovereita... Minulla on tämä elämä, ja omat haaveeni. Te fiksut, kertokaa mitä minun ikäiseni naisen tässä vauvahaavetilanteessa pitäisi tehdä... Haluaisin hänen kanssaan lapsen, koska uskon, että ystävyytemme olisi kestävää... Mutta en tiedä miten jaksan, jos mies osoittaakin ollensa vain viihdykelinjalla kaikesta ihanasta huolimatta.. Ja minä olen aina ystäviäni opastamassa, miten tärkeää on puhua avoimesti, itse sitten olen tällainen...
Vastaukset 3
Vanhimmat
Paras puhua miehen kanssa asiasta, ajattele jos kävisikin niin että tulisit raskaaksi ja mies ei haluaisikaan lasta ja olisit kahden lapsen yksinhuoltaja.
Tiedän että aiheesta puhuminen voi pelottaa siksi että pelkää jos mies onkin ehdottomasti ei-mieltä asiasta. Mutta toisaalta jossakin vaiheessa asia tulee esiin tavalla tai toisella (olet sitten jo raskaana tai et).
Sekä luulisin että kenellekään ei ole kiva tulla vanhemmaksi väkisin, tarkoitan siis sitä haluamatta.
Ota asia varovasti esiin tai joskus ohimennen ja katso miten hän suhtautuu yleensäkin ajatukseen.
Tsemppiä!
Kiitos järjenpuhumisesta... :) Kyllä mun täytyy pukahtaa hälle jotain asiasta. Meinasin jo eilen, mutta hänellä oli nin paljon omia murheita, joista sitten keskusteltiin. En usko että olen raskaana, mutta tiedä vaikka kohta olisin. Pillerit ei sovi mulle, kortsu jotenkin unohtuu... Ja tää meidän systeemi on toiminut. Mutta onhan se aika hullua. Jonain kertana voi vain ajoitus mennä hiukan pieleen ja pullat olla uunissa... Joskus hän on puhunut abortista positiivisesti, joten pelko voi olla aiheellinen. Kierukan aijoin jo keväällä laittaa, kun aloimme taas seksiä harrastamaan, mutta hän itse sanoi ettei mun kannata, koska näemme niin harvoin (oli töissä toisella paikkakunnalla, mutta nyt on taas näillämain.Sitten tietenkin toiveajattelin, että hänkin voisi jopa ajatella raskaaksi tuloani, koska uskaltaa noin luomulla toimia.)Tiedän että hän on uskollinen, puhumme oikeastaan kaikesta muusta paitsi yhteisestä tulevaisuudesta. Tietysti asia on arka myös senkin takia, että olemme aloittaneet hiljalleen vasta taas uudestaan suhteemme. Tiedän myös, että hän tykkää musta/meistä paljonkin, mutta ainakin yksi syy hänen varautuneisuuteensa on monen vuoden yksinasuminen (yhden naisen kanssa asunut vuoden verran joskus) ja nyt taas työttömäksi jääminen.
Ja mä tykkään hänestä niin paljon.
Tänään rohkaisin sitten itseni, ja kerroin miehelle, etten halua tehdä aborttia jos meille sattuisi vahinko(mutta siis..keskustelimme teksiviestitse..) Luin myös(taas pitkästä aikaa) että siemennestettä voi tulla ennen varsinaista laukeamista, joten se luomu on senkinpuoleen jo epäluotettava ehkäisy. Kerroin, että unelmani on perhe. Hän sanoi, että hoidetaan ehkäisy, jos en ole valmis tekemään aborttia mahdollisen vahingon sattuessa(en voisi tehdä vain hänen takiaan, ja lapsi olisi lahja). Mutta samalla myös niin, että voi olla parempi lopettaa, löydän kyllä sellaisen miehen, jonka kanssa saan kodin, lapsen jne. Lopulta omat tunteeni häneen päätti, että jatketaan näin, rakastan häntä. Toivottavasti pystyisimme keskustelemaan rauhallisesti tästä asiasta, kun näemme taas kasvotusten. Laitatan sen kierukan, vaikka suren sitä, että lapseni ei ehkä saa tähän sisarta, eikä isäpuolta. Olen 33 vuotias, ei minulla ole aikaa ja halua alkaa etsimään jotain mikä ei kuitenkaan ehkä onnistu. Hänen oma isänsä ei pidä yhteyttä ollenkaan.
Mutta minulla on ihana tytär, mies hyväksyy ja huomioi kuitenkin hänet hienosti.