Löysin Aurinkomatkoilta kivan paketin, joka sopisi täydellisesti budjetilleni. Ainut mutta on, että matka olisi marraskuun ja joulukuun vaihteessa. Olen kuullut, että talviaikaan ei Prahassa ole niin paljon turisteja, mikä on hyvä juttu, mutta millaiset ovat säät? Toisaalta, olen odottanut ko. matkaa jo kauan, joten en aio vuodenajan takia sitä perua.
Onko talvella Prahassa jotain erityistä, jota kannattaisi katsastaa? Luin jostain, että marraskuun lopussa alkaisi jo joulumarkkinat, mutta entäpäs jotain muuta?
Prahaan marraskuussa
2
713
Vastaukset
- ike
Marraskuussa on tullu oltua useastikin.Kyllähän se siellä jo yöaikaan pakkselle voi mennä mutta ei se ole ongelma kun on asenne kohdallaan.Katukeittiöissä myödään kuumaa viiniä, se auttaa kummasti.Metrolla ja ratikalla on helppo liikkua jos alkaa paleltelemaan.Miltei koko kaupunki on yksi Iso nähtävyys joten erittely on vaikeaa, ja älä huoli ,palaat sinne kuitenkin takaisin.Hauskaa lomaa, ja terveisiä Ibis Karliniin.
- Tsekkimatkat
Vaikka aurinkosäällä on huomattavasti mukavampi katsastaa kaupunkia kuin pakkasella, niin marraskuu on ihan hyvä aika mennä Prahaan. Lähempänä joulua turistien määrä taas kasvaa aavistuksen verran. Talvisaikaan maisemat voivat olla tosi upeita. Esimerkiksi Nový svet (Uusi maailma) lähellä Prahan linnaa on uskomattoman kaunis etenkin lumisella säällä. Hyvin suurella todennäköisyydellä lunta ette kuitenkaan kohtaa.
Praha on turistikaupunki ympäri vuoden, joten kaikki palvelut toimivat talvellakin normaalisti (Vrt. ooppera, baletti, konsertit yms.).
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Veroaste on Suomessa viitisen prosenttiyksikköä liian matala
Veropohjaa on rapautettu käytännössä koko kulunut vuosituhat, jonka vuoksi valtion menoja on jouduttu rahoittamaan velka702447- 671425
Kyläkauppias ajoi kännissä töistä kotiin
Ei edes kallis auto estä humalassa ajamista, vaikka luulisi alkolukko olevan sellaisessa jo vakiovarusteena. https://ww801283EU komissio - EU-elpymisrahoja voidaan käyttää TILAPÄISESTI väärin!
Espanja ohjasi miljardeja euroja – Nyt EU-komissio teki yllättävän paljastuksen Skandaaliksi noussut Espanjan EU-rahoje111182- 79885
Kiitos upeasta palvelusta kukkamyyjä
Kiitos sinulle upea kaunis kukkamyyjä Kuhmon torilla 🌹 Upea iloinen asenteesi ja kaunis hymysi pelasti päiväni ❤️ Jäi19880- 54763
Ratikka Turkuun
Ei hyvä. Ja syy on siinä , kukaan ei osaa suunnitella oikeaa reittiä. Pitää huomioide, kiskoja sijaintia ei voi muutta98736Miehet trikoissaan
On se kauhian näkköistä, kun miehet tiukossa trikkoissa juoksentelloo ja mulukku paestaa trikkoijjen läpi. Kahtokkee pe28722- 30686