Itselläni ei ole aikaisemmin ollut kahta kissaa yhtaikaa. Pari päivää sitten talouteemme tuli vuoden ikäisen tyttökisumme kaveriksi pentukissa, joka myös on tyttö. Tutustumisvaihe on siis meneillään ja pyytäisinkin, että kuvailisitte kissojen leikkimistä, joilla on asiasta enemmän kokemusta. Näyttää meinaa välillä näin ihmisnäkökulmasta hiukka pelottavalta nuo kisujen touhuilut :)
Täällä sähistään ja muristaan, mutta pääasiassa vanhempi kissoistamme läpsii tassuillaan ja näyttäisi purevan pienokaista. Verta ei ole näkynyt kertaakaan, vaikka pikkunen välillä päästää aika ikävän kuuloisia ääniä. Pikkukisu lähinnä makaa selällään ja puolustautuu isomman jyrätessä massallaan.
Perheemme pienin ei kuitenkaan pelkää lainkaan vanhempaa kisuamme, vaan reippaasti hakeutuu niin kisumme kuin ihmistenkin läheisyyteen, mikä yllätti minut aikalailla, sillä pennulla ei ennen meille tuloa ole ollut liiemmin kontaktia ihmisiin. Luulisin että tämä meidän elämä kuulostaa aika normaalilta kissaperheen elämältä, mutta mielelläni kuulen teidän muiden kokemuksia ja näkemyksiä asiasta :)

Vastaukset 5
Vanhimmat
kyllä kissat saattavat rajustikin leikkiä, enpä usko että on syytä huoleen, varsinkaan jos pikkukissa ei kerran edes pelkää isompaa. täälläkin painitaan ja pienempi yleensä aina "alakynnessä". välillä vähän muristaan ja sähistään, mutta taas kutsutaan toista leikkimään. kun meillä katit oli tutustumisvaiheessa ja meni liian "rajuksi" laitoin kissat jäähylle, eli eristin ne hetkeksi toisistaan eri huoneisiin rauhoittumaan. (kymmenen minuuttia riittää)
on pari päivää sitten otettu toinen kissa ja toiminta näyttää vähintäänkin rajulta, välillä on mentävä väliin. Siinä vaiheessa aina pelottaa kun isompi potkii takajaloilla pienempää, koska tiedän niissä olevan melkoisesti voimaa. Taidan vain kuitenkin olla vähän ylihuolehtivainen.. Pienempi kuitekin itse hakeutuu isomman seuraan ja jos isompi ei meinaa huomata niin sitten pienempi käy roikkumaan hampaineen toisen jalkaan, ja sitten onkin ralli taas valmis!! Joten ei varmaan syytä huoleen, taitaa olla melko normaalia, vaikka hurjalta näyttääkin!
Anna lasten leikkiä rauhassa, siinähän selvittävät arvohierarkiansa. Väliin ei kannata mennä, ellei toisella oikeasti ole hätä. Kyllä kissat tietää, mikä sopii, ilman että toinen saa muita kuin ehkä henkisiä ruhjeita. Aluksi tappelu saattaa näyttää rajulta, mutta kyllä sitä hiljalleen oppii näkemään, mikä on normaalia rallia ja läpsyttelyä, ja milloin kissat kannattaa erottaa toisistaan hetkeksi.
Jos huutoa tai vinkunaa kuuluu, kyseessä on tappelu, samoin sähinä ja murina on merkkejä, että ei ainakaan leikitä. Erota kissat vaikka pamauttamalla kattilankansia yhteen. Pidä ne pari päivää eri huoneissa, että saavat lepotauon ja ehkä rauhoittuvat.
Meillä ei kyllä normaalielämä kuulosta tuollaiselta, vaikka kaksi kissaa onkin. Kyllä ne leikkii ja ryntäilee pitkin kämppää ja välillä näyttää tosi hurjalta leikkitappelut, mutta kukaan ei huuda tai murise.
Hei! Mulla on ihan sama tilanne, ennestään oli reilu 1v narttu ja otin viikko sitten pentu tytön kohta 12 vk.Kahtena ekana päivänä vanhenpi kisu murisi ja sähisi pienen tullessa lähelle. Seurasin tilannetta mutta 3:na päivänä olin töissä ja kun tulin kisut leikki innoissaan ja nuolivat toisiaan. Välillä leikkivät aika rajusti ja pelkään kanssa onko leikki isommalta kisulta liiankin rajua?Ottaa pientä tassuilla ja hampaillakin kiinni ilmeisesti opettaa sitä ja pieni vikisee ja potkii vastaan. Sitten taas yhdessä sohvalla nukutaan vierekkäin..