Olen viime vuoden kesänä tehnyt ex-miehestäni rikosilmoituksen lääkäreiden niin kehottaessa kun löysivät lapsestani mustelman kun hän löi 5-vuotiasta lastani kotonaan selkään..sitten nyt keväällä tuli poliisilta tieto etteivät he jatka asiaa oikeuteen koska lapsi oli tapahtuma hetkellä vasta viisi vuotias ja kun lapsi kuulusteltiin vasta neljä kuukautta tapahtuman jälkeen niin hänen sanansa ei olleet poliisien mielestä pitävä..(exäni oli väkivaltainen jo yhdessä ollessamme ja pahoinpiteli lastamme ja minua vielä yhdessä asuessamme..)..minulla on yksinhuoltajuus ja lapset asuvat luonani..kolme lasta..1v ja 3v ja 5v..kaikki lapset ovat saman isän.
Nyt ex-mieheni haluaa kostaa minulle kun menin ensimmäistä kertaa esille poliisille ja hänen mielestään en olisi saanut mennä...
Nyt hän on sanonut että tekee kaikkensa lasten saantiin itselleen ja ruvennut valehtelemaan kaikenlaista kuten nyt tuli esille tällanen että hän on tehnyt lastensuojeluilmoituksen lastenvalvojalle siitä että olisin "alkoholisti"...ja se ei todellakaan pidä paikkaansa...en ole koskenutkaan viinaan paljoakaan koko elämäni aikana ja aion pysyäkin poissa siitä...en tajua myöskään tuota syytöstä kun eihän exäni ole minua edes nähnyt vuoteen mutta hän laittaa nyt kaikki likoon että saisi lapseni itselleen...olimme aviossa erotessamme ja kaikki lapset ovat syntyneet aviossa...
Haluaisin neuvoja mitä pystyn tekemään tällaisessa tilanteessa...miten pystyn todistamaan sen etten ole alkoholisti todellakaan...olen kuullut että tuolla alkoholistiksi syyttämisellä on toisella vanhemmalla mahdollisuus saada lapset itselleen...mutta tuo väite on aivan perätön minua kohtaan ja haluaisin sen todistaa mutta miten...mitä voin tehdä tällaisessa tilanteessa jossa exä alkaa valehtelemaan ihan täysiään ja vielä noinkin pahalla asialla kuin "alkoholisti"?
Luulen että kohta hän haluaa oikeuteen tappelemaan huoltajuudesta ja lapsista...mitä voin tehdä hänen valheilleen..miten todistan ne perättömiksi...olen todella huolissani tilanteesta..

Vastaukset 6
Vanhimmat
Ja vielä vähemmän kannattaa stressata. Sosiaalitoimisto ja poliisi yhdessä tutkii asian perin juurin ja jos väitteessä ei ole perää niin ilmoittaja joutuu sosiaalitoimiston "mustalle listalle" häirikkönä.
Ja tämä muuten on fakta, ei fiktiota.
Älä stressaa. Se ei ole sinun tehtäväsi todistaa itseäsi raittiiksi, vaan viranomaisten tehtävä on todistaa sinut alkoholistiksi. Ja siihen ei riitä se, että käyt joskus kaljalla, jos lapsillesi on huolehdittu siksi aikaa luotettava hoito. Jos lähdet viikoksi ryyppäämään ja jätä lapsesi heitteli siksi aikaa, niin silloin asia olisikin ihan toinen.
Saat myydä vaikka prsettäsi torilla julkisesti, kunhan vain lapsesi ovat hyvässä hoidossa sillä aikaa. Tälläkään perusteella et menetä lapsiasi.
Jos, ja kun, sosiaalitoimiston henkilökunta toteaa lastesi isän väitteet perättömiksi, hänen asemansa hankaloituu huomattavasti lastenasioita sovittaessa.
Ja sitäpaitsi, jos puolisosi vie elatusasian oikeuteen, niin siellä ei riitä kuulopuheet todisteiksi. Pitää olla jotain todella konkreettista, että tuomari ja lautamiehet asiaan kiinnittävät huomiota.
Jos asia painaa mieltäsi niin voithan pyytää lastensuojelun henkilön katsomaan lastesi elinolosuhteet kotiisi. Vaikka useampaan kertaan, niin eiköhän asia rupea selviämään.
samantapaista asiaa. Isä tehnyt kaksi ilmoitusta lastensuojelupäivystykseen huolestuneena tyttärestään. (Nämä molemmat ilmoitukset kymmenen päivän sisällä toisistaan) Kaikki lähti siitä kun en alkanut hyppimään hänen pillinsä mukaan, niin elatusmaksuissa kuin tapaamisissa. Meillä on kirjalliset sopimukset joita noudatan. Minuun oltiin ensin puhelimitse yhteydessä jolloin annoin ensimmäisen vastineen, seuraavana yönä kirjoitin kirjallisen 2 sivun vastineen ja eilen sitten työntekijä tapasi sekä minut että tyttäreni. Tämä työntekijä totesi lähes heti kättelyssä että tämän tapainen toiminta ex'än taholta on erittäin tavallista. Koska koulusta tai aiemmin tarhasta ja eskarista tai naapureilta, ystäviltä tms ole tullut ensimmäistäkään soittoa eivät he kovin huolissaan ole. Mutta jummijammi mitä potaskaa se mies oli sinne syytänyt, pitäisi varmaan huolestua hänen mielenterveydestään mutta en enää jaksa. Toivotin sosiaaliviraston tädin tervetulleeksi kotiini katsomaan koska tahansa ja ennalta ilmoittamatta olosuhteita joissa elämme. Ai niin näiden kahden puhelun välillä isä ei ollut edes nähnyt tytärtään mutta kivahan se on että on huolissaan... pää pystyyn. ne sosiaali-ihmiset ovat ammattilaisia ja pystyvät kyllä näkemään tälläisen panettelun lävitse.
Yleensä tapaukset ovat toisin päin. Kus..pää äiti väittää että isä on alkoholisti ja vaatii ettei isä saa osallistua lasten kasvatukseesn. Ja naisvaltainen sosiaatoimi hyväuskoisesti uskoo kaiken mitä nainen kertoo.
En haluaisi olla sinulle ilkeä (toivon parasta lapsillesi) mutta en silti saata olla vahingoniloinen: kerrankin näin päin.
P.S. Tulet varmasti saamaan oikeutta koska sosiaalitädit ovat aina naisen puolella.
aina naisen asialla! on miehiä jotka osaavat sokaista niin sosiaalitätien kuin muidenkin päät.on miehiä jotka ovat tehneet ex:stään "hullun" jotta pääsevät kuin koira veräjästä.ja niimpä sosiaalitädit uskovat tuota hyvin koulutettua miestä,ja nainen jää kuulematta,uskomatta.
Luehan kirja: Naamiona terve mieli.Raimo Mäkelä kirjoittanut.Olet tekemisissä vakavan luonnehäiriöisen ex-n kanssa.Nämä luonnehäiriöiset ovat hyvin mahtavia ja taitavia valehtelijoita.Hän yrittää saada sinua romahtamaan jotta saisi lapset itselleen.Ole luja ja vahva.Hae apua ja tukea itsellesi.Jotta jaksat.