Suomi24 Keskustelussa on viikonlopun aikana ollut poikkeuksellisen paljon bottien automaattiseti luomia kommentteja. Pahoittelemme tästä aiheutunutta harmia. Olemme kiristäneet Keskustelujen suojausasetuksia ja kommentointi on toistaiseksi estetty ulkomailta.

Hyviä opiskelukaupunkeja?

opiskelija*

Oon ajatellut lähteä opiskelemaan Britteihin yliopistoon ensi vuonna. Aikaa siis on vielä runsaasti tehdä käytännön järjestelyjä, mutta ongelmana on, etten ole vielä päättänyt mihin päin haluaisin. Oon jonkin verran matkustellut Briteissä, mutten millään ole voinut kiertää kaikkia kaupunkeja.

Lontoo on yksi suosikeistani, mutta koko tutkinnon suorittaminen (kun lähden siis itsenäisesti ilman vaihto-ohjelmia tekemään koko tutkintoa) tulisi Lontoossa kalliiksi.

Ainoa toive mulla on vain opiskelupaikan suhteen, että se olisi suuri kaupunki täynnä mahdollisuuksia, ja mahdollisimman lähellä joko jokea, tai merta.

6

411

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • emilialontoossa

      Heip

      Itse opiskelen Lontoossa itsenäisesti koko tutkintoa ja oon päättänyt toteuttaa tämän vuosia vanhan haaveen hinnalla millä hyvänsä. Omalla alallani tää on ihan ehdoton valinta. Mutta mitä alaa olet ajatellut lähteä lukemaan? Sehän nimittäin vaikuttaa paljon siihen, että mihin kannattaa hakea... Oma suosikkini on Devon; läntinen Englanti. Todella kaunista. :)

      Lontoota kannattaa miettiä, vaikka se kallista onkin. Kokemuksena hieno ja opettaa enemmän kuin olisi osannut odottaa. Ja kummasti sitä vain pärjää vähemmälläkin, kun vain on sillä asenteella...

      • vastausta edelliseen

        Lähden opiskelemaan historiaa, jota opetetaan jonkinasteisena varmasti lähes joka kaupungissa.
        Ja mahdollisesti ranskaa.

        Oliko hirveä paperisota ennen lähtöä? Ja olisiko antaa jotain vinkkejä? Mulla ei nimittäin ole yhtään tuttua, joka olisi lähtenyt suorittamaan tutkintoja muuten kuin Erasmuksen tai sen toisen vaihto-ohjelman kautta.

        Kuinka rahoitus on onnistunut? Jos saa udella.
        Kiitos vastauksestasi ^^

      • vahan....
        vastausta edelliseen kirjoitti:

        Minkalaiset paperit olet lukiosta kirjoittanut??
        Googleta Timesin ja Guardianin yliopistojen ranking-listat, kaikki yliopistot Englannissa ei tosiaankaan ole samantasoisia, toisin kuin Suomessa.
        Paperisota ei ole mitenkaan kohtuuton, mutta kylla siina saa jonkin verran vaivaa nahda. Kannattaa aloittaa hakeminen hyvissa ajoin. Tarvitset myos suosituksen joltain, esimerkiksi vanha historian opettajasi olisi ihanteellinen. Vaikeinta omasta mielesta siina oli kirjoittaa personal statement... Rahoitus jarjestyy kylla, saat tuition fees varten lainan jota ei tarvitse maksaa takaisin ennen kuin olet tyoelamassa ja tienaat vah. £15000. Lisaa tietoa www.ucas.com

      • emilialontoossa
        vastausta edelliseen kirjoitti:

        Lähden opiskelemaan historiaa, jota opetetaan jonkinasteisena varmasti lähes joka kaupungissa.
        Ja mahdollisesti ranskaa.

        Oliko hirveä paperisota ennen lähtöä? Ja olisiko antaa jotain vinkkejä? Mulla ei nimittäin ole yhtään tuttua, joka olisi lähtenyt suorittamaan tutkintoja muuten kuin Erasmuksen tai sen toisen vaihto-ohjelman kautta.

        Kuinka rahoitus on onnistunut? Jos saa udella.
        Kiitos vastauksestasi ^^

        Joo, historiaa luulisi olevan tosiaan lähes jokaisessa yliopistossa. Englannissa ei ole tätä nykyä enää lainkaan ammattikorkeakouluja, vaan kaikki on yliopistoja, joten kun etsit koulua, kannattaa hieman kuulostella koulun mainetta. Monet entiset ammattikorkeakoulut eivät välttämättä tee vaikutusta laadullaan. British Councilin kotisivulta löydät ohjeita Britanniassa opiskeluun ja sieltä löytyy myös linkki, jossa on mm. eri lehtien tekemiä vertailuja UK:n yliopistoista. Aina ne eivät kyllä paikkaansa pidä, mutta ainakin osviittaa antavat.

        Paperisota ei todellakaan ollut ihan hirveä. Ensin haku UCASin kautta, sitten vain paperit Kelan kanssa kondikseen, niin se on aikalailla siinä. Sitten kun tänne tulee, pitää tietenkin vähän taistella tilin avauksen kanssa yms, mutta se kyllä sujuu, kun on sillä asenteella. Paperisodan saat itsellesi aikaan ennen lähtöä, mikäli olet asunut vähintään 3 vuotta omillasi (1095 päivää), ilman vanhempien tukea. Ja pystyt sen todistamaan. Tällöin DfES (Department for Education and Skills) maksaa joko osan, tai koko lukuvuosimaksusi. Se on hirveää taistelua, mutta omalla kohdallani kannatti tehdä muutama tunti töitä sen eteen, sillä liki 6000 euroa ei todellakaan tee pahaa opiskelijabudjetissa.

        Rahoitus on onnistunut säästöillä ja tuolla DfES:n tuella sekä muutamilla stipendeillä. Lainasta on myös täällä aikalailla apua, sillä itse opintotuella ei maksa edes vuokraa.

        Toivottavasti oli yhtään apua. :)

      • opiskelija*
        emilialontoossa kirjoitti:

        Ette uskokaan, kuinka paljon noista kommenteista oli apua. Kiitos kaikille tosi paljon!

      • ToddyHolder
        opiskelija* kirjoitti:

        Ette uskokaan, kuinka paljon noista kommenteista oli apua. Kiitos kaikille tosi paljon!

        Manchester

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Voitasko leikkiä jotain tunnisteleikkiä?

      Tietäisi ketä täällä käy kaipaamassa.. kerro jotain mikä liittyy sinuun ja häneen eikä muut tiedä. Vastaan itsekin kohta
      Ikävä
      91
      2404
    2. Millä voin

      Hyvittää kaiken?
      Ikävä
      65
      2151
    3. Jotain puuttuu

      Kun en sinua näe. Et ehkä arvaisi, mutta olen arka kuin alaston koivu lehtiä vailla, talven jäljiltä, kun ajattelen sinu
      Ikävä
      101
      1983
    4. Tietysti jokainen ansaitsee

      Hän varmasti ansaitsee vain parasta ja sopivinta tietenkin, suon sen onnen hänelle enemmän kuin mielelläni. Aika on nyt
      Ikävä
      23
      1868
    5. 50+ naiset kyl

      Lemottaa sillille mut myös niitte kaka lemottaa pahlle ku kävin naiste veskis nuuhiin
      Ikävä
      11
      1692
    6. Haluan sut

      Haluatko sinä vielä mut?
      Ikävä
      77
      1612
    7. hieman diabetes...

      Kävin eilen kaverin kanssa keskusapteekissa kun on muutama kuukausi sitten tullut suomesta ja oli diabetes insuliinit lo
      Pattaya
      27
      1466
    8. Hei A, osaatko

      sanoa, miksi olet ihan yhtäkkiä ilmestynyt kaveriehdotuksiini Facebookissa? Mitähän kaikkea Facebook tietää mitä minä en
      Ikävä
      41
      1440
    9. Välitän sinusta mies

      Kaikki mitä yritin kertoa tänään ei mennyt ihan putkeen..Joka jäi jälkeenpäin ajateltuna suoraan sanottuna harmittaa aiv
      Työpaikkaromanssit
      6
      1412
    10. Haluaisin aidosti jo luovuttaa ja unohtaa

      Ei tästä mitään tule koskaan.
      Ikävä
      73
      1410
    Aihe