porissapa on lainehiuksinen, silmälasipäinen harry potteri näköinen poliisi joka jahtaa huumerikollisia ja tutkii järjestäytynyttä rikollisuutta. antaa julkisuuteen "asiantuntevia" lausuntoja ( kuten luvialla sattuneessa liikennevalvontakameran varkaudessa hän sanoi asialla olleen todennäköisesti olleen huumekauppiaat jotka ajavat kyseistä reittiä varastetuilla autoilla ja suuriila ylinopeuksilla aineita kuljettaessaan?!?!?! kuullostaako loogiselta?) kyseinen J.Jlahti syyttää joka asiassa myös paikallisia moottoripyöräkerhoja kaikesta ja ottaa ne esimerkiksi kaikissa haastatteluissa kun kysytään järjestäytyneestä rikollisuudesta. kyseinen kyttä tulee paikalle pidätystilanteisiin aina vasta kun on tilanne saatu vakautettua ja todettu tilanteen olevan ohi ja ottaa siinä vaiheessa kaiken kunnian pidätyksistä. tätä vois jatkaa loputtomiin. aivan mielivaltainen mulkku josta ei edes porin poliisit pidä. onko muualla samanlaisia mulkkuja, vai ovatko kaikki poliisit sellaisia?
pullisteleva poliisi
11111111111111
131276
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 13
Vanhimmat
Ehkä kyseinen herra kuvittelee itsestään liikoja. Mutta hän käykin helppojen saaliiden kimppuun, muut sivuutetaan ei anna aihetta epäillä lausunnoilla. Sitäpaitsi onhan helpompaa käydä alhaisen tuloluokan kimppuun, kuin vakavaraisten. Toinen asia sitten on kenen etu puolueellinen rikostutkinta on.
Mitä usempi syytön uhri, sen varmemmin saa puuhastella rikolliset rauhassa ja rupeaa löytymään niitäkin, jotka voivat todistaa syyllisiä syyttömiksi tarpeen niin vaatiessa.
Perättömiin ilmiantoihin en itse lähde, ennenmin en huomaa oikeaa huumeiden/ rauhoittavien käyttäjää.
Olet tainnut olla itse pakkokeinojen kohteena, kun pystyt kertomaan ko. pollarin toiminnasta pidätyspaikalla. Jos näin on, on mielipiteesi yhtä hirvenpaskan kanssa! Ja kuka niitä kameroita varastelee, liian kovaa ajavat kilpapyöräilijätkö? Paikalliset pillurallikuskitko? Aina saa spekuloida, älä viiti nussia pilkkua.
olen ollut pakkokeinojen kohteena. paikalla oli 4 "maijjaa". minä olin yksin. noin viiden minuutin jälkeen todettiin etten liity heidän tutkimaan asiaan ja minut vapautettiin paikanpäällä. poliisit lähtvät etsimään uutta uhria. valvontakameran varasti muuten henkilö jolle olisi tullut kolmas ylinopeussakko ja hän olisi menettänyt korttinsa. kävi kaverinsa kanssa irroittamassa kameran ja paiskasi sen metsään vähän kauempana. tyypillä ei ollut rikosrekisteriä eikä muutenkaan ollut niinsanottu poliisin vanha tuttu.
Mopokerhoilla olevan maineen takia niiden päälle on helppo kaataa asioita. Median avulla ihmisiä on helppo manipuloida haluamaansa suuntaan. Syksyllä paljastuneissa rakennusalan petosjutuissakin uutisissa mainittiin erittäin selkeästi MC kerhon nimi asiayhteydessä täysin turhaan. Kun asiasta myöhemmin uutisoitiin mopokerho oli unohtunut ja koko vyyhtiin oli kai sekaantunut yksi mopokerholainen ja syytettyjä sekä tuomioita on luettu melkoiselle määrälle ihmisiä. Mikähän organisaatio tätä petosvyyhtiä lopulta pyöritti?
Jos kyseinen porilainen poliisi on todellakin tuollainen, niin tuleepa heti mieleen, että onkohan kyseisen poliisin oma tontti puhdas? Raadollisesti ajatellen kyseisellä toiminnallaan ja julkisuuslausunnoillaan poliisi ohjaa ihmisten ajatusmaailmaa ja samalla tutkintaa pois jostain muualta. Ja vielä raadollisemmin ajatellen huomio ohjataan juuri pois sieltä omalta tontilta, joka ei kestä päivänvaloa.
Toisaalta työhönsä kyllästynyt tai laiska poliisi voi päästä myös näin itse helpoimmalla. Syyllinen on valmiina. Ei siis tarvitse tehdä mitään, kun syyttää vaan aina mopokerhoja. Ympäristökin on helppo saada uskomaan, että mopokerhohan se taas oli.
Teatteria pitävään j haapalaan.
Kommentit aika vastaavia ja ulkonäkökin viittaa hiukan harry potteriin mutta kuivempi ja ruipelompi.
Miten ihmeessä noin hintelän oloinen ja kevyen tuntunen pääsee edes poliisiksi.
Sitten muista lahjoista puhumattakaan.
J HAAPALA MUISTUTTAA ELÄVÄSTI CLINT EASTWOODIN DIRTY HARRYA
Oma tulkintani:
Tämä valheellinen kirjoitus on omiaan aiheuttamaan häneen kohdistuvaa halveksuntaa kuten jatkoviesteistä voi päätellä. "Mulkuttelu" ei liity enää julkisen viran hoitamisen arvosteluun.
Haukkuminen esim lehdissä asennevammaiseksi täyttää nuo snoppailu pykälät ja momentit.
Asiakkaiden kunniaa on loukattu kun niitä haukutaan poliisin toimesta asennevammaisiksi.
Laittakaa niiden mikkihiirien kuvia nettiin niin päästään nauramaan.
Nimenomaan niiden asiakkaiden kuvia lehtiin ja nettiin, sitten päästään nauramaan oikein kunnolla. Ylinopeussakon saaneen kuva ja 'vuosikymmenen' selitys kuvatekstinä lehteen, niin ei nauru lopu vuosiin. Idioottinarkin ennen käytön aloittamista - parin vuoden rännin jälkeen -kuva voisi vielä naurun jälkeen toimia opetusmateriaalina huumeiden vastaisessa valistustyössä!
Löytyy päivän lehdistä sillon tällön eli siellä ne naamat on..
Kuvia täytyisi nettiin laittaakin..
Asennevammaset , mielivaltasesti käyttäytyvät ,dokut vapaa ajalla kanssa koska rehdin ja reilun poliisin kuuluu käyttäytyä siivosti kuten täälläkin mainostetaan..ei pidä myös unohtaa vähä-älysiä poliiseita joita työ kaverit joutuu kärsimään vuosi tolkulla...
Kyllä täällä Mikkelissä taitaa löytyä jokunen esim. eräs entinen poliisi. Jopa kahvilassa se rinta kaarella ilmoittaa että POLIISI ON AINA PAIKALLA. Saatana kahvia siellä minun mielestä juotiin, enpähän sen jälkeen ole siellä käynyt. No kuvastaa hyvin tilannetta.