…ehdotin, että mentäisiin paikalliseen juomaan yhdet, mutta kerroin samalla, että olin ostanut jääkaappiin muutaman oluen. Ehdotit, että mentäis suoraan mun luo, että pääsisit suihkuun, kun junamatka oli ollut melko tukala.. no, olihan se kestänyt useit tunteja ja ties mitä siinä ajassa kerkiää miettimään edesauttaakseen pientä kehon hikoilua. Joten kurvasin suorinta tietä himaan.
Vihdoin olimme ’pihassani’ ja tallustelimme sisälle.
Riisumme ulkovaatteet ja kävin hakemassa olutta kaapista, kun suu tuntui olevan kuiva kuin.. hetken mietin oiskohan sullakin yhtä kuivat paikat ja tulin siihen tulokseen etten anna sen olla näin kuiva..
Parit oluet juotuamme päätit mennä suihkuun ja mä korkkasin vielä yhden oluen.. mietin tulisinko seuraksesi suihkuun, mutta olin just ennen lähtöä käynyt joten tälläkertaa valitsin oluen. Siinä sitten hörppiessä tunsin kuinka ajatus lähti laukkaamaan ja veri alkoi löytää tiensä paisuvaiseenkin.. hillitsin vielä jotenkuten ajatukseni ja pullotus jäi melko pieneksi.
Kuulin suihkun loppuvan ja tuli mieleen ettei sulla ollu pyyhettä ollenkaan joten tuli kiire sellainen kaivaa kaapista ja kerkisinkin ennen kuin ehdit sitä huuteleen. Toin puuhkeen, mutta en antanutkaan sitä sulle sillä halusin kuivata sut, koska olin tälläkertaa jättänyt väliin pesemisesi, mikä kyllä hiukan kadutti..
Selkääsi kuivatessa otin ja näykkäsin korvan juurestasi ja suutelin heti perään samasta kohtaa. Tunsin kuinka veri alkoi kiehumaan.. sullakin alkoi hengitys oleen normia tiheämpää.. Sit käännyit ja sanoit että leikitäänkö?? Sanoin että mikäs siinä ja kysyin, että piilostako haluat leikkiä.. Sanoit, että haluat mun sitovan sut.. Klumps.. kuului jostain syvältä ja aukaisin suuni, mut sieltä ei tullut mitää.. sain kuitenkin sanottua että mikä siinä ja ajatus rupes heti miettiin mistä käsiraudat, mutta sitten mieleeni tuli vaari vainaan sinipunaraitain kraka mikä saikin nyt toimia apuvälineenämme.
Suutelin sua ja annoin sulle pyyhkeen. Menin vaatekaapille ja kuin tilauksesta kraka oli pienen penkomisen jälkeen kädessäni. Silitystä olisi kaivannut, mut sai kelvata. Otin vielä muorin vanhan huivin ninku varmuuden vuoks..
Menimme vuoteen vierelle. Sinä olit pelkkä pyyhe ympärilläsi ja mulla oli vielä hiukan paksumpi kerros erinäisiä kuteita, mitkä tosin olivat alkaneet pahasti ahdistaa.
Päätimme laittaa huivin silmillesi ja krakalla sidoin kätesi pään ylle ja sit sängyn päätyyn kii.. Sulla oli vielä pyyhe ympärillä, kun makasit vuoteellani mahallaan. Katselin kutsuvaa kehoasi ja muisti öljyn mikä oli kulkeutunut mukanani muutossa.
Sanoin että rentoudu ja ajattele jotain kivaa sillä aikaa kun kaivan öljyn…
Öljykin löyty melko kivuttomasti ja laitoin sen vielä lavuaariin ja kuumaa vettä päälle.
Rupesin riisumaan itseäni ja samaa vauhtia olinkin sitten jo täysin alasti. Kävin hakemassa öljyn lavuaarista ja se tuntui sopivan lämpöseltä.
Tulin sängyn viereen ja vaistosin pienen jännityksen olevan seuranasi.. suutelin sua lapojen kohdalle paljaalle iholle aivan pyyhkeen reunan viereen.. otin pyyhkeen reunasta kiinni ja aloin riisumaan sitä päältäsi. Et ainakaan hanttiin laittanut sillä oli kuin olisit jo kauan halunnut päästä siitä eroon, ehkä se jotenkin pisteli ihoasi tai jotain.. en sitten viittinyt sitä asiaa sulta kysyä. Otin pyyhkeen ja laitoin sen tuolin selkänojalle kuivumaan. Otin öljypullon ja avasin sen. Tulin aivan viereesi ja kokeilin kädellä ettei öljy ollut kuumentunut liikaa. Sopivaa oli joten kaadoin pienen tilkan lapojen väliin selkärangalle. Värähdit hiukan.. sormella lähdin kuljettamaan liukasta öljyvanaa selkärankaasi pitkin ylöspäin. Tunsin jokaisen nikamasi matkan varrella ja kun pääsin niskallesi liu’utin sormeni takaisin samaan paikka mihin olin öljyäkin kaatanut. Kadoin lisää, hiukan enemmän kuin aikaisemmin, nyt laitoin pullon sivuun ja otin toisenkin käden ja aloin levittää öljyä lapojesi yli olkapäillesi asti mistä sitten jatkoin niskallesi.. levitin sormeni niskasi ympärille ja hieroin öljyä aina korvan juureen asti. Ihosi tuntui todella likkaalta ja kiihottavalta, mutta jatkoin vielä niskasi hieromista. Jonkun ajan päästä otin pullon taas käteeni ja kaadoin kämmeneeni öljyä.. hieroin sitä kädessäni koska se oli hiukan jo jäähtynyt ja painoin käteni keskiselällesi. Annoin käsien liukua alemmas ihollasi.. hitaasti liukasta pintaa taakseen jättäen.. alaselällä pysähdyin ja levitin sivelyäni kyljillesi ja liu’utin niitä piki takaisin ylöspäin.. koko selkäsi oli aivan kiiltävä…Painoin molemmat peukaloni selkärangallesi ja lähdin liu’uttamaan käsiäni alaspäin.. pakaroille päästyäni otin hiukan öljyä ja rupesin hieromaan sitä niihin.. tunsin kuinka kehosi alkoi hiljaa myötäileen liikkeitäni. Pakaroiden jälkeen siirryin voitelemaan vasenta jalkaasi.. hitaasti etenin aina jalkapohjallesi asti ja sieltä siirryin sivellen sisäpintaa myöden ylöspäin, kun pääsin lähelle stratekista aluetta rupesi pyllysi kummasti nousemaan, mutta siirsin käteni käteni oikealle jalallesi ja tein saman reitin silläkin. Sisäpintaa taas ylöspäin tullessa, pyllysi nousi vielä enemmän ja paljaaksi ajetut häpyhuulesi saivat henkeni salpaantumaan hetkeksi ja se kosteus mikä niiden välistä tihkusi oli viedä tajuntani, mutta sain kuin sainkin pidetty itseni vielä tajunnan tällä puolen, vaikka en tosiaan enään tiennyt millä puolen sitä vaellan. Nyt vein käsiäni sen verran ylemmäks, että hiukan etusormeni hipaisi huuliasi.. tunsin kuinka värähdit ja nostit itseäsi sormea vasten, mutta otin käteni pois ja siirryin puritelemaan pakaroitasi. Rupesit jo hiukan kieriskelemään ja otinkin susta otteen ja käänsin sut selälleen.. Melkein kuulin miten rukoilit vahvempia voimia apuun, että saisit pian jotain lämmintä ja sykkivää sisääsi..
Vaikka olinkin suurinpiirtein tajunnan rajamailla kiimasta ja kulliini oikein koski kun kaikki veri mitä sinne oli tuppautumassa ei niihin puitteisiin oikein tuntunut sopivan, niinpä nahka oli kireenä kuin vaari vainaan jalaksen mono suutarin ylisuuressa lestissä… päätin kuitenkin ottaa öljypullon lopun ja kaataa sen napaasi. Ei sitä enään paljoa ollutkaan mutta sen verran, että ”kuppi” tuli täys ja vähä ylikin. Pistin pullon pois ja rupesin levittään öljyä navaltasi ylöspäin kaksin käsin. Pyöräytin sormeni rintasi ympärille ja puristin liukkailla sormilla niintä.. rinnat liukuivat käsistäni ja sormeni saapuivat koville nänneillesi.. puristin niitä hellästi ja rupesit hiukan ääntelemään.. hiukan aikaa niitä hieroin ja sitten otin toisen niistä suuhuni ja imin sitä samalla, kun kielellä pyöritin sen päätä.. rupesit sen verran kiemurteleen että katsoin parhaaksi lopettaa ja vein käteni taas vatsallesi.. et enään tiennyt oikein mikä aseno olis paras sillä sen verran vilkasta oli liikehdintäsi.
Hieroin navassasi olleen öljyn vatsallesi hitaasti, mutta varmasti ja vein sitten käsiä jaloillesi. Jalkasi alkoivat avutuun kuin liiketunnisteiset kaupan pariovet, mutta liu’utin käsiäni edelleen jaloillasi.. mutta kun jalkasi olivat kokolailla sepposen selällään, niin sulosi paljastui suoraan eteeni ja jähmetyin täysin paikalleni.. Näky oli sanoin kuvaamaton, paljaaksi ajetut huulet olivat avautuneet ja niiden välistä pilkisti kiiltävän punainen liha ja kuin pisteenä iin päällä oli ’vauhtinappi’ kutsuvana ja sykkivänä esillä ja siinä tuli rajani.. kumarruin nuolaisemaan sitä ja rupesit todella liikehtimään kielenkärjen osuessa siihen.. pyöritin kielelläni klittaasi ja olit ilmeisesti aikas kiihottunut, kun ilmoille pääsi eräänlainen sotahuuto.. otin samalla klitan suuhuni ja imin sitä varovasti kehosi nytkähdellessä.. pikkuhiljaa rauhoituit ja jatkoin varovaista nuolentaani..
Vähitellen pääsit taas juoneen kiinni ja asetuin jalkojesi väliin kuitenin kieleni pyörien klittasi ympärillä. Aloin viedä kieltäni liukasta vakoa myöden alaspäin ja kun pääsin pillun suulle työnsin kieleni, niin syvälle kuin pystyin.. tunsin naamani kastuvan.. pyöritin hetken kieltäni pillusi suulla ja sit nostin pääni jalkojesi välistä ja pyyhkäisin naamani kädelläni ja tunsin sen olevan hyvin voideltu.
Laskeuduin päällesi ja otin nännisi suuhuni ja pyörittelin sitä taas kielelläni. Kullini oli kovana jalkojesi välissä mitä tunsinkin lantiosi epätoivoisesti metsästävän. Juuri kun olin kädellä avittamassa kulliani pillun suulle, olit onnistunut lantiollasi saamaan sen hollille ja nyt nostit jalkasi ympärilleni ja puristit minut sisääsi. Puristit jaloillasi ja hetkuti iteäsi minua vasten. Nännin imeminen oli saanut väityä ja suoristin itseni suudellen korvaasi.. Olit imiselvästi ottanut ohjat härnäämiseltäni ja pikaisesti kävi mielessä, että sängyn ostohan tästä seuraa, mutta ajatus unohtu yhtä nopeast kuin oli tullutkin, sillä tunsin, että olet kireine ja märkine pillun seinämines saamassa lastini lähtemään liikkeelle.. nostin hiukan kehoani ja liukkaat jalkasi antoivat hiukan myöden ja sain kulliani hiukan ulospäin painaekseni se heti takaisin, jatkoin ja jatkoin.. litinä oli melkoinen.. ja tunsin kuin jotain olisi lähtenyt selkärankaa pitkin tulemaan kulliani kohti. Painoin kullini tyveä myöden sisääsi samalla kun ääntelysi alkoi nousta muutamalla desibelillä, sitten tunsin kullini räjähtävän ja silmissäni sumenevan ja lysähdin päällesi ja samalla sulta pääsi melkoinen huuto ja aivan korvani juuressa..
En tiedä oliko tajuntani sammunu hetkeksi, mutta hetken toivuttuani piti irroittaa kätesi, mutta olitkin jo ite saanut ne irti tai sitten vaari vainaan kraka oli päässyt finaaliin.. no oli miten oli otin kuitenkin huivin pois silmiltäsi ja kierähdin viereesi.
Rupeisn hyväilemään rintojasi ilman mitään kiihottamis tarkoitusta.. ikään kuin tarkistaaksen että ovat tallella samoin kuin napasi ja erittäin hellästi tarkistin myös klittasi.. Kaikki oli kunnossa ja tallessa. Kokeilin myös että kullini on ehjä ja olihan se tyytyväisenä yltäpäältä voitehissa.. Köllöttelimme siinä toisissamme kiinni mitään kiirettä pitämättä, jutellen ja hyväillen toisiamme…

Vastaukset 3
Vanhimmat
…olin kuin jonkinlaisessa unen ja valveen rajamailla aivan takanasi.. öljyinen selkäsi hiestä märkää rintaani vasten. Olin painautunut aivan selkääsi kiinni ja samalla sivelin liukasta pintaasi. En tiennyt nukutko vai et mutta makoilit aivan raukeena vieressäni. Siirsin käteni liukkaille rinnoillesi ja pyörittelin nännejäsi vuoron perään aivan kuin jonkin vaiston ohjaamana ilman sen kummempia ajattelematta. Nännisi olivat aivan liukkaat vielä ja hiukan lujempaa, kun puristin, niin kehosi liikahti hiukan ja työnsit pyllyäsi tiukemmin puolivelttoa kulliani vasten. Siirsin käteni vatsallesi ja jatkoin silittämistä. Hengityksesi alkoi hiukan kiihtyä.. tunsin myös itse kuinka aloin kihelmöidä kullistani ja huomasin sen alkavan taas kovettua. Painoin sitä hiukan sinua vasten ja huomasit myös sen taas valmistautuvan ja työnsit itseäsi sitä vastaan. Nostit hiukan toista jalkaasi ja päästit kullini jalkojesi väliin, mikä tuntuikin olevan vielä erittäin liukkaassa kunnossa. Kiihdytin hiukan työntöjäni jalkojesi väliin samalla, kun puristelin rintojasi ja suutelin niskaasi.. Veit kätesi jalkojesi väliin ja tunsin kuinka sivelit kullini päätä.. tuntui olevan herkällä päällä taas ja paisuvan juhlakuntoon.. hieroit samalla klittaasi sormillasi ja välillä painoit kullinpään sitä vasten.. tunsin että repeisin kohta taas liitoksistani.. oli aivan mahtava fiilis. Vetäisin hiukan kulliani ja painoit sen märkien huuliesi väliin, mistä se sujahtikin sisällesi.. nyt oli kullin pääni hiukan sisälläsi. Tunnuit taivaalliselta ja pysyin paikallani ja annoin kullinpään olla pillusi suulla.. rupesit hieromaan klittaasi ja aloin työntymään sisääsi.. pillusi tuntui todella kuumalta ja liukkaalta.. työnsin niin pitkälle kuin vain pääsin.. sinä jatkoit klittasi sivelyä.. vedin nyt kulliani pois sisästäsi aivan huulille asti ja kun se meinasi luiskahtaa pois painoit sitä sormin takaisin ja työnsit pyllyäsi taas sitä vasten.. otin lanteestasi kiinni ja aloin työnteleen edes takaisin melko rauhallisesti kyljittäin takanasi maaten.. litinä voimistui ja lisäsi kiihkoa.. tunsin myös sinun liikkeiden voimistuvan ja kätesi sivakoi tiheemmässä tahdissa johon myös yritin sovittaa omaani kiihtyvää rytmiäni.. liikkeidemme hallinnallisuus alkoi häviämään ja huomasin sinun lähestyvän huippuasi enkä voinut enään itsekään laukeamistani pidätellä, vaan tunsin kaluni alkavan sykkiä sisälläsi ja purkautumaan sisääsi.. painoinkin sitä vielä syvemmälle samalla, kun tunsin sinun alkavan väreillä ja nytkähtelevän.. takerruin taas sinuun kiinni ja tunsin olevan vielä hikisempi, mutta olo oli aivan tavaallinen.. suutelin sinua ja taas lysähdimme raukeina toisistamme kiinni pitäen..
Hetken makailimme vaan ja juttelimme jotain asiaan liittyvää, sitten hain jääkaapista pullot olutta ja palasin sänkyyn. Siinä olutta juoden sängyllä puolimakuuasennossa kyljessäsi kiinni ollen tunsin kuinka hyvältä läheisyytesi tuntui ja olut maistui myös tosi hyvälle ja hiukan vilvoitti oloa.
Joimme oluet ja toisetkin.. vasta niiden jälkeen päätimme mennä suihkuun. Otin pyyhkeen kaapista ja tulin perässäsi suihkuun. Kastelin itseni suihkun alla ja otin saippuaa käsiini.. vedin sinut syliini ja aloin hieromaan saippuaa kylkiisi ja selkääsi.. liu’utin käsiäni ylös ja alas pakaroillesi asti. Otin pakaroistasi kiinni ja vetäisin sinut itseäni vasten. Suutelin sinua ja vastasit siihen.. tunsin jälleen jotain tapahtuvan alakerrassa.. jatkoin suutelemista ja siirryin näykkimään korvan juurestasi. Puolikova kullini alkoi painaa klittaasi vasten ja otitkin mua pakaroista kii ja vetäisit minut itseäsi vasten.. kullini jatkoi paisumistaan ja levititkin jalkojasi jotta se olisi päässyt niiden väliin, mutta käänsinkin sinut ja siirryin taaksesi.. laitoin kullini jalkojesi väliin, mut en päästänyt sitä sisääsi.. aloin nyt pestä sinua etupuolelta.. ihosi oli erittäin sileä ja liukas.. painuin taas selkääsi kiinni, kun samalla pesin rintojasi kaluni ollessa jalkojesi välissä aivan sykkivän kovana ja mietinkin, että kestääköhän nahka, mutta tulin siihen tulokseen, että ainakin voiteita on tarpeeksi pienentämään kitkaa ja säästämään kullini nahkaa. Otin lantioistasi kiinni ja aloin liikuttelemaan kaluani jalkovälissäsi.. kumarruit hiukan eteenpäin ja levitit jalkojasi.. vedin itseäni taaksepäin ja tunsinkin kullinpääni taas hakeutuvan pillullesi. Painoit sen pään sisääsi ja aloin työntämään sitä uumeniisi samalla, kun suihku ropisi selkääsi..
Nojauduit seinää vasten ja minä aloitin työntelyt, joka työnnöllä tunsi polvieni notkahtavan ja hiukan pelkäsin jalkani lipsahtavan.. mitä siitä sitten olisi seurannutkaan en sitä jaksanut siinä ajatella, vaan kiihdyttelin työntöjäni.. välillä kullini meinas väkisinkin luikahtaa sisästäsi pois, mutta kiireen vilkkaa painoit sen sinne takaisin.. hetken aikaa työnneltyäni vedin kullin ulos ja siinä se sojotti hiukan ihmeissään, että mitäs ny tapahtu.. Käännyit ja menit kyykkyyn ottaen sinipunaisen kullinpään suuhusi.. aloit nuolemaan ja imemään sitä.. nahka oli melkein niin kireänä, että en oikein tienny sattuko siihen vai mitä, mutta hyvältä tuntu.. Jonkin aikaa imettyäsi kulliani nousit seisomaan ja työnsin sut selkä seinää vasten ja nostin toista jalkaasi ja tulin sinuun kiinni.. ohjasin heti kullini pillullesi ja sinne sisääsi se taas heti sujahti.. pohkeilla rupesin nostelemaan itseäni, niin että kullini pääsi liikkumaan sisässäsi.. tovin päästä tunsin jalkani alkavan puutumaan, mutta tunsin myös kehoni alkavan väreileen ja sätkimään, mikä aiheuttikin sen, että luiskahdin sisästäsi, samalla mällit alkoi lennellä.. otit kullistani kii ja runkkasit sitä samalla, kun lastini lensi pitkin jalkaasi.. olin pudota polvilleen, mutta sain seinästä kiinni.. Olit siirtänyt kätesi pillullesi ja hieroit itsesi loppuun.. suihkulaulanta alkoi.. yhdyin siihen parilla basso murahduksella, kun käteni peristeli aseestani jälkimaininkeja.. Huh aattelin ja suoristin itseni ja halasimme toisiamme, sitten jatkoimme ’normaalia’ suihkussa oloa..
Suihkun jälkeen hain oluet ja istuimme sohvalle pyyhkeet ympärillämme jutellen ja telkkaan tuijottaen…
…En voinut kuin huokaista ja painautua syvemmälle kainaloosi. Tunsin sinut suihkunraikkaana lähelläni ja tunnuit niin hyvältä, että ihoni alkoi kihelmöidä. Samalla tunsin kihelmöintiä myös vatsani pohjassa ja huomasin kuinka pilluni valahti taas aivan märäksi. Hyväilin toisella kädellä rintaasi puolihuolimattomasti ja painauduin entistä lähemmäs sinua ja kuulinkin sinun päästävän syvän huokauksen. Hyväilin sinua entistä varmemmin ottein ja nostin toisen jalkani omiesi päälle. Näin kuinka kullisi nosteli päätään pyyhkeen raosta, mutta maltoin mieleni, enkä vielä koskenut siihen ollenkaan. Mieli olisi kyllä tehnyt pikkaisen hieroa ja maistaakin. Nousin kontalleni syliisi ja annoin pyyhkeeni tippua lattialle, samalla paljastuivat rintani ja taas kivikovana töröttävät nännini. Otit kiinni kasvoistani ja suutelit minua hellästi, onneksi olin istuallani sylissäsi, muuten olisi mennyt jalat alta. Hyväilin niskaasi ja hiuksiasi ja siirryin suukottelemaan kaulaasi sinun nojautuessa taaksepäin. Kätesi vaeltelivat lantiollani ja suustani pääsi syvä huokaus, kun puristelit minua pakaroista. Siirryin suudelmissani pikku hiljaa käsieni perässä alemmas, pysähdyin vähäksi aikaa imemään kevyesti nännejäsi ja jatkoin sitten kielelläni ihanan tiukkaa vatsaasi pitkin kohti napaasi. Tunsin hengityksesi kiihtyvän, ilmeisesti tunsit pyyhkeen läpi kuinka pehmeät rintani painautuivat kovaa kulliasi vasten, samalla kun laskeuduin lattialle eteesi. Kullisi sen huomasi ainakin, sillä se tuntui entistäkin kovemmalta rintojani vasten. Annoit minulle tyynyn polvieni alle, koska lattia oli kuulemma kova ja kylmä. Kuinka huomaavaista ajattelin...
Laskin pyyhettäsi hieman alemmas, jotta pääsin leikittelemään kielelläni navassasi, hetken päästä kuitenkin siirryin suudelmissani alemmas ja samalla käteni aukaisivat pyyhkeesi kokonaan ja sieltä paljastui taas aivan uskomattoman upea näky. Täydessä taisteluvalmiudessa nytkähtelevä kullisi, joka oli todellakin turpeana. Huokasin ihastuksesta syvään... Ilmeestäsi näin, kuinka oikein odotit minun painavan sen huulieni väliin, mutta en kuitenkaan vieläkään koskenut siihen, vaan siirryin hyväilemään sisäreisiäsi, avasit jalkojasi enemmän ja työnnyit muutenkin lähemmäs sohvan reunaa, joten pääsin nuolemaan sinua paremmin, pyörittelin kieltäni ja imin sinua pallien takaa, se sai vartalosi jännittymään kokonaan. Siirryin nuolemaan pallejasi, ilokseni huomasin, että olit ajellut karvat pois niistä ja ne tuntuivatkin ihanan pehmeiltä ja kiinteiltä ja äskeisistä laukeamisista huolimatta melko täysinäisiltä... Imaisin toisen pallin kokonaan suuhun, mutta en kuitenkaan jättänyt toistakaan huomiotta vaan hyväilin sitä samalla kädelläni. Pikku hiljaa siirryin kielelläni maistelemaan kullisi juuressa olevaa karvoitusta ja samalla hieroin sormenpäälläni terskaasi sinusta tullutta kiiltävää nestettä. Kullisi pää oli aivan turvonnut ja loisti melkein sinisenä... En enää malttanut mieltäni vaan minun oli pakko pitkällä nuolaisulla siirtyä leikittelemään sillä... Nuolin ja nuolin sitä kuin tikkukaramellia samalla kun lantiosi liikkui yhä voimakkaammin. Lopulta upotin koko paisuneen kullisi syvälle suuhuni. Työnnyit suutani vasten ja kätesi hiuksissani tiukensi otettaan ja painoit päätäni lähemmäs itseäsi vasten. Kokonaan et suuhuni mahtunut ja niinpä otin vähän pakkia. Sinulla oli todellakin nauttiva ilme kasvoillasi, silmäsi olivat kiinni ja hengitit yhä kiihtyvämmin. Jatkoin imemistä yhä kiihtyvässä tahdissa samalla kun käteni olivat hakeutuneet pakaroittesi alle ja puristelivat niitä imemiseni tahdissa. Aloin jo itsekin olla melkoisessa kiimassa, olin kontallani edessäsi ja pyllyni pyöri hurjaa vauhtia suihinoton tahdissa. En voinut ajatella muuta kuin sitä, kuinka täydelliseltä kullisi taas tuntuisikaan sisälläni. Suustasi alkoi päästä sellaisia huokauksia, että tiesin laukeamisesi olevan todella lähellä. Käteni olivat hakeutuneet hieromaan pallejasi ja aloin tuntea niissä nytkähtelyä, joten jatkoin puristeluani hieman voimakkaammin. Pilluni oli kuin tulessa ja suorastaan vaati sinua sisääni, mutta ei vielä… Halusin imeä sinut ensin kuiviin ja juuri sillä hetkellä tartuit minuun tiukemmalla otteella ja kullisi alkoi sykkiä suuni täyteen ihanan lämmintä nestettäsi. Imin ja nielin sen kaiken, lopuksi vielä nuolin herkistyneen terskasi puhtaaksi ja puristin viimeisetkin pisarat ihanuuttasi suuhuni. Nostit minut ylös lattialta ja painoit lujasti rintaasi vasten... Kuulin kuinka sydämesi hakkasi, mutta et saanut sanaa suustasi. Ei siinä kummemmin sanoja tarvittukaan, tuntui ihanalta painautua sinua vasten ja kuunnella kuinka sydämesi lyönnit pikku hiljaa tasaantuivat. Olimme siinä sylikkäin ties kuinka kauan...
Pilluni ei kuitenkaan ollut saanut vielä tarvitsemaansa ja siinä jutellessamme aloinkin härnätä taas kulliasi... Eipä tarvinnut paljon houkutella, kun tunsin veren pakkautuvan siihen. Nousin hieman ylemmäs tuoden rintani sinun suudeltaviksi... Hyväilit niitä kiusoitellen ja välillä pyöräytit kielelläsi nännini ympäri... Vuoron perään molemmille ja oikein pitkillä nuolaisuilla. Kätesi puristivat rintojani tiukasti ja nyt imit niitä jo vähän rajummin, mutta se ei sattunut ollenkaan... Tuntui vaan aivan uskomattoman hyvältä. Ihan kuin rinnoistani olisi mennyt suora yhteys pilluuni, joka alkoi olla melkoisen kärsimätön. Koko alapäätäni oikein pakotti, niin kovasti tarvitsin sinua sisääni. Liikutin lantiotani yhä nopeammin ja hieroin valuvan märkää pilluani kulliasi vasten. Melkein jo laukesin tästä...
Huomasit kuinka kiihtyneessä mielentilassa olin ja miten orgasmi lähestyi, joten tartuitkin lantiostani kiinni ja pysäytit liikkeeni. Sain kiimaltani anottua sinua vihdoin upottamaan koko kovan kullisi sisään, mutta hymyilit vain ja sanoit ettei saa kiirehtiä... Halusit härnätä minua lisää... Siirryimme lattialle ja asetit minut kontalleen pehmeän maton päälle. Nostin pyllyni niin ylös kuin vain pystyin ja pyytämällä pyysin sinua sisääni... Sanoit, ettet enää kestä nähdä ”tuskaani” ja laitoit kullisi häpyhuulieni väliin. Luulin tajuntani lähtevän kun pikku hiljaa aloit työntyä sisääni. Enpä vain silloin vielä tiennyt mitä oli vielä tulossa...
Työnnyit kiduttavan hitaasti sisälleni ja aina kun yritin painautua sinua vasten, otit vain takapakkia. En kohta enää kestäisi. Lopulta täytit minut kokonaan ja aloimme keinua samaan tahtiin pidit minua määrätietoisesti lanteista kiinni, pilluni litisi ja valui mahlaa sinun nussiessa minua entistä kovemmassa tahdissa. Tunsin kuinka orgasmi alkoi lähestyä jostain syvältä... En tajunnut enää mitään tästä maailmasta, olin täysin kiimani vallassa huippuni lähestyessä... Sitten hengitykseni salpaantui, vartaloni jäykistyi hetkeksi ja tunsin kuinka lämmin aalto lähti kulkemaan läpi koko vartaloni. Kouristelin ja melkein revin kynsilläni mattoosi reiät. Tunsin samalla kuinka pilluni imi kulliasi yhä syvemmälle ja pian tunsinkin lämpimän sykkeen sisälläni sinun vartalosi taipuessa kaarelle. Lysähdimme maahan vielä sisäkkäin. Hetkeen en taas saanut sanaa suustani, sinä pyörähdit viereeni aivan yhtä raukean näköisenä. Makoilimme matolla todella tyydyttyneinä ja joimme loppuun kesken jääneet oluet...
...että löydän sut täältä. Olen hukannu numerosi joten laita viestiä tulemaan: [email protected]
Otetaanko uusiks...?
-x-