On se vaan vaikeaa tuo uuden auton etenkin
pikkuauton valinta. Tarjokkaat on jokainen jossain
suhteessa toisia parempia.
Meidän perheessä valinta lähti liikkelle muutaman
kiinnostavan valinnalla tarkempaan tutkintaan.
koe ajoon valittiin ensin Punto joka oli muuten
hyvä mutta rengasmelu oli kova eikä auto
muutenkaan ihan tuntunut omalta.
Seuraava ehdokas oli Peugeot 206 josta lähes
samat sanat kuin Puntosta,paitsi että rengasmelua
suurempi äänilähde oli moottori kiihdytyksissä.
Citroen Saxo oli todella hiljainen mutta autona
vanhahtava eli pienempi kuin muut.
Sitten paikalliseen Volvo/Renault kauppaan.
clio II teki vaikutuksen jopa nastarenkaisena
hiljaisuudellaan mutta vaihtoauton hyvitys jäi
1/3 osan liian pieneksi.
Tästä sain v-käyrän nousemaan niin paljon että
vaimo sai ylipuhuttua minut käymään Toyota
liikkeessä. Sieltä koe ajolle 1.3 Yaris ja asia
oli selvä. Vuorokautta myöhemmin sellainen
tilattiin, Toivottavasti saapuu tällä viikolla.
Auto ei siis ollut edes ehdokkaana minun
listallani ennen kuin olin sillä ajanut.
Ei ehkä hiljaisin, tilavin eikä varmaan
ajettavuudeltaankaan paras mutta silti.

Vastaukset 1
Vanhimmat
Rattoisia ja halpoja kilometrejä vaan mittariin.