Tuolla jossain oli jostakin vanhasta ajasta ja laista jolla kiellettiin aikanaan vammaisten ja vähämielisten aviot ja lastenteot.
Näihin lakeihin on jotkut "vanhemmat" turvautuneet vieläkin, vaikka näitä lakeja ei kaiketi ole enään ollut olemassakaan 40-vuoteen. Nykyisin kait on yleiset oikeustoimikelopoisuuslaita jotka nämä korvaa, ja esteellisyys on aika korkean kynnyksen takana.
Mutta hyvin kun natsaa, nii asenteet 40-50 luvulta pilaa nykypäivän ihmisen elämän sillä, että kukaan ei uskalla enään lähestyä vammaista edes kaverina saatika sitten ystävänä jonka kanssa voisi alkaa olemaan. Näitä kultasydämiä kun kuitenkin on vielä olemassa joita ei estaisi muu kuin typerät ihmiset sen vammaisen ympärillä.
Näihin lakeihin on jotkut "vanhemmat" turvautuneet vieläkin, vaikka näitä lakeja ei kaiketi ole enään ollut olemassakaan 40-vuoteen. Nykyisin kait on yleiset oikeustoimikelopoisuuslaita jotka nämä korvaa, ja esteellisyys on aika korkean kynnyksen takana.
Mutta hyvin kun natsaa, nii asenteet 40-50 luvulta pilaa nykypäivän ihmisen elämän sillä, että kukaan ei uskalla enään lähestyä vammaista edes kaverina saatika sitten ystävänä jonka kanssa voisi alkaa olemaan. Näitä kultasydämiä kun kuitenkin on vielä olemassa joita ei estaisi muu kuin typerät ihmiset sen vammaisen ympärillä.
Vastaukset 14
Vanhimmat
Onko Suomessa paljon lievästi kehitysvammaisia mennyt avio-tai avoliittoon,keskenään,vai jonkun "terveen"kanssa?Suomessa n.20 000,olisin kiinnostunut tietämään tilastoa.Lakihan ei sitä varmasti kiellä.Tahtoisin mielipiteitä!Itse en ole kehitysvammainen,mutta minulla on hahmottamishäiriö ja muuta,minkä takia en kykene tavalliseen työhön vaan käyn toimintakeskuksessa,ja seurustelen tavallisen miehen kanssa,ja hän hyväksyy minut sellaisena kuin olen,vaikka meillä on muutama riita ollut osittain siksi kun jotkut on hänelle haukkuneet minua"apariksi" olemme päässeet sen yli.
Ei kait kukaan pidä tilastoa millaiset ihmiset solmii avioliittoja, tai no ainakin siitä kuinka paljon erotaan....
Mutta kyllä kait vammaisten ja terveiden välisiä liittoja on. On olemassa oikeasti ihmisiä joille vammaisuus ei ole este, sen tiedän itsekin. Tosin harva vain uskaltaa sanoa tunteensa suoraan, mutta omalla kohdalla on ollut eräs, joka oikeastaan ensimmäisenä sen sanoi... siis ensimmäisenä asiana, kun kahden saimme sanan vaihtaa.
Se mitä muut sanoo, niin paljastaa sitten oikean ystävyyden sille terveelle osapuolelle
se terve osapuoli saa terveen ja vammaisen suhteessa lähes poikkeuksetta varmasti kuulla siitä, että seurustelee vammaisen kanssa. Mielestäni tässä on kuitenkin hyvä tilanne todistaa toiselle,että on tosissaan suhteessa, eikä välitä ulkopuolisten mielipiteistä.
Varmasti löytyy niitä ennakkoluulottomia ja ihania ihmisiä, jotka ovat valmiita suhteeseen jollakin tavalla vammaisen ihmisen kanssa, oli kyse sitten kehitysvammaisuudesta tai mistä muusta tahansa.
Miksi edes pitäisi pitää jotain kirjaa siitä, moniko vammainen esim. avioituu ns. terveen kanssa. Kuulostaa jo ajatuksena älyttömältä tällaisen asian luetteloiminen.
En tiedä tarvitaanko moista tilastoa, kyllä niitä pareja on tiedän kokemuksesta.
Itse olen liikuntavammainen mieheni on liikuntavammainen, vanhempi poikani on avoliitossa liikuntavammaisen neidin kanssa, nuorempi poikani on itse lievästi kehitysvammainen hänen kihlattunsa on myös lievästi kehitysvammainen ja he asuvat yhdessä (pienen taistelun jälkeen pyrokratiaaaa aarrrghhh)
Mutta oletan ettei lapsillani ole ennakkoluuloja ja olen siitä hyvin tyytyväinen, enkä halua uskoa että emnnakkoluulot ovat kasvamaan päin, tosin ne aina nostavat päätään silloin kun esim työttömyys lisääntyy tai muuten terveiden rintamalla menee vähän heikommin.....
Hyvää kesää ja onnea parisuhteeseen:)
Mä liikuntavammaisena ainakin ajattelen, että olis kiva jos olis terve kumppani... En mä osaa sitä tässä silleen alkaa kertoa, mutta ku ei aina tiedä mitä toiset ajattelee. Tulee itsesuojelevaksi ja sit joskus joku jopa sanoo ettei tarvi pelätä.. mut ei se niin helppoa ole
Toisaalta, olisihan se mukavaa että olisi se ns. terve kumppani, mutta kuitenkin välillä käy myös mielessä, ettei kumppanin vammaisuuskaan paha asia olisi. Kuitenkin se yhdistää valtavasti jos molemmilla on jonkinlainen vamma/rajoite.
vammaisen elämä käy, jos joutuu aina miettii, kelpuuttaako toi ns "terve" mut tälläisenä kun olen. Eihän kukaan enää tänä päivänä säälistä kenenkään kanssa ole. Avioliitoista yli puolet päättyy muutenkin ennen kun kunnolla ehtii alkaakaa. Nykyään kun kaikkien pitää olla niin täydellistä, siihen ajattelumaailmaa ei oikein vammaisuus istu. Omasta itsetunnosta kaikki lähtee tuo "terve" tuossa rakastaa mua tälläisenä kun olen, tai sit ei.
Mitähän hyvää siinä on, että molemmilla olis joku vamma? ei pieni ihminen osaa tuota ajatella noin. Sitten istutaan kimpas kotona kokoajan, koska rajoitteet on kolminkertaiset.
Sen olen oppinut vain, että jos on joku vastakkaisen sukupuolen ihminen jolta saa ystävän huomion, niin se on oikeaa ja sitten monesti (sillon ku näin käy) huomaa, että kyse on hänenkin puolellaan vain arkuudesta.
Ei molempien vamma sitä tarkoita että pitää istua neljän seinän sisällä ja ihmetellä. Sillonkin voi elää täyttä elämää!
Ei kai sitä nyt kukaan etsi vammaista tai vammatonta ihmissuhdetta. Tiedoksi vaan että kyllä sen sitten huomaa kun kemiat kohtaa eikä siinä mitään vammoja saatika vammattomuuksia edes huomaa. Aika naurettavaa vetää tähän nyt joku laki yli 40v takaa...
Olen kanssasai samaa mieltä, että kemiat ratkaisee. Mutta oikeasti on ihmisiä jotka tekee vaikka mielessään lain jos sitä ei ole. Ne on nämä jäärät
Mä taas olen päättänyt seurustelukumppanin valinnasta sen, että alan seurustella jonkun ihmisen kanssa, jos tunnen viihtyväni hänen kanssa paremmin kuin yksikseni. Voi olla, että tuleva kumppanini on vammainen, terve tai voi olla, että elän elämäni loppuun asti sinkkuna. Tuskin sekään on kamala vaihtoehto. Ainakin toistaiseksi olen löytänyt yllin kyllin tekemistä elämääni, joten en stressaa enkä murehdi sinkkuuttani.
Se puoli yksinelämisessä on, että ei riko kuin itseään vastaan. Joskus joku utelias - ei siis välttämättä kukaan tölviä saattaa kysyä miksi ei ole kumppania, koska ei ole syytä miksi olla yksin. ( kertoo, että on aivan normaalejakin naisia olemassa joille ei vamma ole este ).
Mutta miksi mieli löytää kumppani, varmaan taas kesä saa aikaan sen, että olisi kiva jos olisi sydän joka jakaisi elämää. Tulee joulu ja pimeää ja ajatus, että olisi kiva jos olisi sydän joka jakaisi asioita. Tietäisi varmasti ettei elä yksin.
Sitten joskus oikeasti tulee vastaan ihmisiä jotka osoittaa välittämisensä hymyllä ja joku halillaan... onko tämä sitä ns. oksotogeniä?, eli kohtaamisia mahdollisen oikean kanssa.
toisaalta, kun näkee toisten eroja, niin tulee taas ajatus, että on hyvä, että on yksin.
Kuuelhan masapoika, joko sinun olisi aika siirtyä tuosta haikailuteemasta paremmille vesille, tee jotain, mene kursseille (olisiko se nyt niin paha jos tapaisit vammaisen ihanan ja mukavan naisen) kyllä nekin liitot toimii (itsellä ukonkörilään kanssa yhteistä klinkkaustaivalta takana yli 30v)kirjoita palstoille, tai en minä osaa oikeen sanoa, miten tänäpäivänä toista ihmistä haetaan:
Liity yhdistystoimintaan jne... kokeile nyt jotain:)
Hyvää kesää ja onnea!