"ns. koliikkivauva"

Hei!

Kiitos kirjotuksestasi! Ihan tuli kyyneleet silmiin. Se oli lähes täydellinen kuvaus meidän elämästä. Meillä on nyt seitsenviikkoinen, keskosena syntynyt, tyttövaavi, joka on ollu korvikkeilla koko pienen ikänsä. Ensin annettiin tuttelia, mutta viikko sitten siirryimme käyttämään omneo -maitoa. Samanaikaisesti aloitimme vyöhyketerapian. Huudot on vähentyny, mutta kyllä lapsi vieläkin on tavallista rauhattomampi ja itkuisampi. Meillä alkoi kans huudot aamulla ja sitä kesti puoleen yöhön saakka. Yöt meni suht. hyvin. Oireet alkoi vähitellen ja jossaki vaiheessa ne oli jo niin pahat, että meillä kannettiin ja hyppyytettiin tyttöä 16 tuntia päivässä ja heti kun yritti hetkeksikkään pysähtyä, huuto alkoi. Meillä tyttö ei ollu hetkeäkkään hiljaa, unissaanki itki. Omneo -maidosta ja vyöhyketerapiasta huolimatta huutoa on vieläki aivan liikaa, lisäksi uloste on löysää, pahanhajuista ja vihreää. Lääkärin luvalla jätettiin d-tipat pois, mutta ei vielä ainakaan mitään muutosta parempaan ole tapahtunu. Keskiviikkona on neuvolan lääkärille aika ja aion ottaa puheeksi tuon maitoallergian. Teilläkö siis loppui huudot heti, kun maitotuotteet jäi pois? Miten tämä maitoallergia testattiin? Onko kallista se reseptikorvike? Saako kelasta mitään korvausta?

Kiitos vielä kerran ihanasta kertomuksesta! Tuntui niin lohdulliselta lukea, että on muitakin, jotka on kokenu tämän saman. Kyllä tässä on äidinrakkaus ollu koetuksella ja mielenterveys katkolla. Hetki sitten tuntui, että en millään jaksa enää... Nyt tuntuu siltä, että ehkä siellä tunnelin päässä on sittenkin valoa...

Kaikkea hyvää sulle!

kohtalotoveri kirjoitti:

Hei!

Kiitos kirjotuksestasi! Ihan tuli kyyneleet silmiin. Se oli lähes täydellinen kuvaus meidän elämästä. Meillä on nyt seitsenviikkoinen, keskosena syntynyt, tyttövaavi, joka on ollu korvikkeilla koko pienen ikänsä. Ensin annettiin tuttelia, mutta viikko sitten siirryimme käyttämään omneo -maitoa. Samanaikaisesti aloitimme vyöhyketerapian. Huudot on vähentyny, mutta kyllä lapsi vieläkin on tavallista rauhattomampi ja itkuisampi. Meillä alkoi kans huudot aamulla ja sitä kesti puoleen yöhön saakka. Yöt meni suht. hyvin. Oireet alkoi vähitellen ja jossaki vaiheessa ne oli jo niin pahat, että meillä kannettiin ja hyppyytettiin tyttöä 16 tuntia päivässä ja heti kun yritti hetkeksikkään pysähtyä, huuto alkoi. Meillä tyttö ei ollu hetkeäkkään hiljaa, unissaanki itki. Omneo -maidosta ja vyöhyketerapiasta huolimatta huutoa on vieläki aivan liikaa, lisäksi uloste on löysää, pahanhajuista ja vihreää. Lääkärin luvalla jätettiin d-tipat pois, mutta ei vielä ainakaan mitään muutosta parempaan ole tapahtunu. Keskiviikkona on neuvolan lääkärille aika ja aion ottaa puheeksi tuon maitoallergian. Teilläkö siis loppui huudot heti, kun maitotuotteet jäi pois? Miten tämä maitoallergia testattiin? Onko kallista se reseptikorvike? Saako kelasta mitään korvausta?

Kiitos vielä kerran ihanasta kertomuksesta! Tuntui niin lohdulliselta lukea, että on muitakin, jotka on kokenu tämän saman. Kyllä tässä on äidinrakkaus ollu koetuksella ja mielenterveys katkolla. Hetki sitten tuntui, että en millään jaksa enää... Nyt tuntuu siltä, että ehkä siellä tunnelin päässä on sittenkin valoa...

Kaikkea hyvää sulle!

Lue lisää

Hei sulle!
Meillä siis ensin sairaalassa lääkäri käski kokeilla tuota Omneota, ja yllätys yllätys itkut kyllä vähenivät, mutta meidänkin tytöllä oli jatkuvasti pahanhajuista ilmavaivaa eli vatsa oli jatkuvasti käymistilassa. Lisäksi vatsa oli todella pinkeä. Lääkärin koputtaessa vauvani vatsaa, se oli aivan kuin onttoa puuta olisi koputellut, niin paljon ilmaa oli suolistossa (suolet levinneet siis).
Tuon maitoallergiaepäilyn kanssa kannattaa olla sitten sinnikäs, sillä minäkin sitä vaadin testattavaksi, kun tuntui että mikään muu ei auta.
Omneota kokeilimme viikon ja uudella lääkärikäynnillä (kun vaivat eivät merkittävästi helpottaneet) lääkäri määräsi Apteekista reseptillä saatavaa Almiron Peptiä, joka on tarkoitettu maito-ja soija-allergisille imeväisille. Tätä saimme kokeiltavaksi 3 viikon ajan ja itkut loppuivat muutaman päivän sisään.

Tietenkin normaalia itkua oli, mutta minäkin olin niin ehdollistunut sille jatkuvalle huudolle, etten aluksi osannut tulkita, mistä mikäkin itku johtuu...:)
Tosiaan kolmen viikon päähän kokeilun aloituksesta sovittiin maitoaltistus, jolloin menimme sairaalaan päiväksi testaamaan tavallista korviketta (Nan).

Sairaalassa ei vielä kummoisempaa huutoa ollut, kun antoivat niin tipottain sitä tavallista korviketta, mutta kun sitä täytyi jatkaa kotona, niin illalla oli helvetti taas irti. Tyttö huusi minkä jaksoi ja minä paniikissa lopetin tavallisen korvikkeen antamisen. Soitin sairaalaan seuraavana päivänä ja jatkoin tuolla reseptimaidolla.
Sieltä lääkäri kirjoitti B-lausunnon, eli korvattavuus tuohon reseptimaitoon ja positiivinen tulos maitoallergiasta todettiin.

Sitten korvauksista. 3 viikon kokeiluajalta emme saaneet korvauksia ko. maidosta, koska oli vasta epäily allergiasta. Kun allergia todettiin, korvaus on 75% maidon hinnasta. Pieni purkki Almiron Peptiä maksaa n. 25 e ja kestää noin 3-4 päivää, isompi on n. 42 e ja kestää reilun viikon, riippuu tietenkin syöjästä.

Toivottavasti sulla nyt on voimia jaksaa, koska on pakko...vauvan takia. Kyllä tosissaan oli äidinrakkaus koetuksella, voin sanoa, ja välillä toivoi, että voisi vain kadota maailman ääriin.
Minullakaan ei paljon sympatiaa riittänyt ihmisille, jotka hokivat: kyllä se loppuu, ei sitä ikuisuuksia kestä. Joo, tervetuloa vaan siihen maailmaan, jossa itku ja äidin epätoivo ovat läsnä jatkuvasti :), siinä eivät lohdutuksen sanat paljoa paina.

Kaikkea hyvää myös sulle ja toivon, että saat avun pian vauvallesi ja itsellesi.

ap. kirjoitti:

Hei sulle!
Meillä siis ensin sairaalassa lääkäri käski kokeilla tuota Omneota, ja yllätys yllätys itkut kyllä vähenivät, mutta meidänkin tytöllä oli jatkuvasti pahanhajuista ilmavaivaa eli vatsa oli jatkuvasti käymistilassa. Lisäksi vatsa oli todella pinkeä. Lääkärin koputtaessa vauvani vatsaa, se oli aivan kuin onttoa puuta olisi koputellut, niin paljon ilmaa oli suolistossa (suolet levinneet siis).
Tuon maitoallergiaepäilyn kanssa kannattaa olla sitten sinnikäs, sillä minäkin sitä vaadin testattavaksi, kun tuntui että mikään muu ei auta.
Omneota kokeilimme viikon ja uudella lääkärikäynnillä (kun vaivat eivät merkittävästi helpottaneet) lääkäri määräsi Apteekista reseptillä saatavaa Almiron Peptiä, joka on tarkoitettu maito-ja soija-allergisille imeväisille. Tätä saimme kokeiltavaksi 3 viikon ajan ja itkut loppuivat muutaman päivän sisään.

Tietenkin normaalia itkua oli, mutta minäkin olin niin ehdollistunut sille jatkuvalle huudolle, etten aluksi osannut tulkita, mistä mikäkin itku johtuu...:)
Tosiaan kolmen viikon päähän kokeilun aloituksesta sovittiin maitoaltistus, jolloin menimme sairaalaan päiväksi testaamaan tavallista korviketta (Nan).

Sairaalassa ei vielä kummoisempaa huutoa ollut, kun antoivat niin tipottain sitä tavallista korviketta, mutta kun sitä täytyi jatkaa kotona, niin illalla oli helvetti taas irti. Tyttö huusi minkä jaksoi ja minä paniikissa lopetin tavallisen korvikkeen antamisen. Soitin sairaalaan seuraavana päivänä ja jatkoin tuolla reseptimaidolla.
Sieltä lääkäri kirjoitti B-lausunnon, eli korvattavuus tuohon reseptimaitoon ja positiivinen tulos maitoallergiasta todettiin.

Sitten korvauksista. 3 viikon kokeiluajalta emme saaneet korvauksia ko. maidosta, koska oli vasta epäily allergiasta. Kun allergia todettiin, korvaus on 75% maidon hinnasta. Pieni purkki Almiron Peptiä maksaa n. 25 e ja kestää noin 3-4 päivää, isompi on n. 42 e ja kestää reilun viikon, riippuu tietenkin syöjästä.

Toivottavasti sulla nyt on voimia jaksaa, koska on pakko...vauvan takia. Kyllä tosissaan oli äidinrakkaus koetuksella, voin sanoa, ja välillä toivoi, että voisi vain kadota maailman ääriin.
Minullakaan ei paljon sympatiaa riittänyt ihmisille, jotka hokivat: kyllä se loppuu, ei sitä ikuisuuksia kestä. Joo, tervetuloa vaan siihen maailmaan, jossa itku ja äidin epätoivo ovat läsnä jatkuvasti :), siinä eivät lohdutuksen sanat paljoa paina.

Kaikkea hyvää myös sulle ja toivon, että saat avun pian vauvallesi ja itsellesi.

Lue lisää

Hei!

Meillä oli sitten neuvolalääkäri viime viikolla ja eipä asia edenny yhtikäs mihinkään. Taas tuli sitä lässytystä tyyliin; "voi, voi, koittakaa kestää, kyllä se siitä...". Huutavaa lasta rauhotellessa ei todellakaan auta ajatus, että kyllä tämä tästä... Lääkäri meinasi, että ei meillä mitään maitoallergiaa ole, koska paino nousee normaalisti. Uloste nyt on edelleenki vihreää, löysää ja pahanhajuista, mutta siihen se ei osannu sanoa juuta eikä jaata. Viis kertaa käytiin vyöhyketerapiassa ja nyt ollaan 150euroa köyhempiä, mutta vaivat jatkuvat edelleen. Tuntuu jopa, että viime päivinä oltais taas menossa pahempaan suuntaan. Miten teillä oli tuon painon kanssa? Nousiko paino yhtään tai liian vähän ennen maitoallergian toteamista? Meillä lääkäri oli tosiaanki sitä mieltä, että tavallinen koliikki se vain on ja menee aikanaan ohi. Mua kuitenki sekä henkisesti että fyysisesti rassaa se, että 7 viikon ikäinen vauva huutaa 12-16 tuntia vuorokaudessa eikä nuku juuri ollenkaan. Senki vähän, mitä nukkuu, niin itkee siinä samalla. Meillä ei siis olla hetkeäkään hiljaa. Ja nyt kysymys kaikille koliikista selvinneille: Miten ihmeessä siitä selvitään täysjärkisenä? Meillä alkaa olla jo tilanne aika paha. Vauva huutaa, äiti huutaa, isä huutaa... Me kaikki ollaan jo aivan loppuja. Tuntuu ihan uskomattomalta, että tämä muka joskus loppuis. Mulla on jotenki semmonen tunne, että tuo lapsi huutaa lopun ikäänsä. Ei se voi ihan yhtäkkiä lopettaa huutamista, vai voiko? Odotan jo syksyä, jos vaikka silloin helpottais. Toisaalta, tästäki päivästä selviäminen tuntuu jo haastavalta. Selviääkö meijän perhe koliikista? Sitä toivon, mutta en todellakaan oo varma. Jää nähtäväksi. Lämpimiä ajatuksia ja kesäpäiviä kaikille!

Kohtalotoveri kirjoitti:

Hei!

Meillä oli sitten neuvolalääkäri viime viikolla ja eipä asia edenny yhtikäs mihinkään. Taas tuli sitä lässytystä tyyliin; "voi, voi, koittakaa kestää, kyllä se siitä...". Huutavaa lasta rauhotellessa ei todellakaan auta ajatus, että kyllä tämä tästä... Lääkäri meinasi, että ei meillä mitään maitoallergiaa ole, koska paino nousee normaalisti. Uloste nyt on edelleenki vihreää, löysää ja pahanhajuista, mutta siihen se ei osannu sanoa juuta eikä jaata. Viis kertaa käytiin vyöhyketerapiassa ja nyt ollaan 150euroa köyhempiä, mutta vaivat jatkuvat edelleen. Tuntuu jopa, että viime päivinä oltais taas menossa pahempaan suuntaan. Miten teillä oli tuon painon kanssa? Nousiko paino yhtään tai liian vähän ennen maitoallergian toteamista? Meillä lääkäri oli tosiaanki sitä mieltä, että tavallinen koliikki se vain on ja menee aikanaan ohi. Mua kuitenki sekä henkisesti että fyysisesti rassaa se, että 7 viikon ikäinen vauva huutaa 12-16 tuntia vuorokaudessa eikä nuku juuri ollenkaan. Senki vähän, mitä nukkuu, niin itkee siinä samalla. Meillä ei siis olla hetkeäkään hiljaa. Ja nyt kysymys kaikille koliikista selvinneille: Miten ihmeessä siitä selvitään täysjärkisenä? Meillä alkaa olla jo tilanne aika paha. Vauva huutaa, äiti huutaa, isä huutaa... Me kaikki ollaan jo aivan loppuja. Tuntuu ihan uskomattomalta, että tämä muka joskus loppuis. Mulla on jotenki semmonen tunne, että tuo lapsi huutaa lopun ikäänsä. Ei se voi ihan yhtäkkiä lopettaa huutamista, vai voiko? Odotan jo syksyä, jos vaikka silloin helpottais. Toisaalta, tästäki päivästä selviäminen tuntuu jo haastavalta. Selviääkö meijän perhe koliikista? Sitä toivon, mutta en todellakaan oo varma. Jää nähtäväksi. Lämpimiä ajatuksia ja kesäpäiviä kaikille!

Lue lisää

Odotinkin sulta jo kuulumisia! Meillä vauvan paino nousi normaalisti, ellei vähän enemmänkin.
Musta tuntui, että tytöllä oli aina nälkä...

Jostain luin silloin, että jatkuvalla syömisellä vauva yrittää poistaa sitä kipua. Silloin kun vielä 3-viikkoisena häntä imetin, saattoi tyttö olla jopa 8 tuntia tissillä ihan pienien taukojen kera....ja siis huusi aina, kun tissi oli poissa suusta. Minä taas olin aivan äimänkäkenä, miten joku on jatkuvasti tissillä ja silti kiukkuinen. Maitoa kyllä tuli, siitä ei ollut kyse. Sama jatkui korvikkeen kanssa.

Mun mielestä sun kannattaisi varata aika terveyskeskuslääkäriltä heti, mieluiten sellainen lastenlääkäri tai vst. joka on tosiaan pätevä.

Vyöhyketerapia nimenomaan auttaa koliikkiin, sanoi meillä hoitamassa käynyt terapeutti. Jos vaiva on jotain muuta, ei vyöhyketerapia ehkä auta. Kyseinen terapeutti sanoi meidän tytön tapauksessa, että kyseessä on varmasti tulehtunut suolisto, koska vatsa oli arka käsittelylle ja kuuma (punehtava).

Meillä vaihdettiin tuttipullot näihin Nuk-pulloihin (koliikkipulloja) ja syöminenkin rauhoittui heti, kun ruoka ei mennyt kerralla alas.

Ja sitä testausta pitää vain vaatia. Itse olin kyllä niin kuolleen näköinen vastaanotolle mennessä, että lääkäri otti meidät molemmat ihan vakavissaan. Mutta teillä voi olla myös jokin muu vaiva, sitä ei pidä poissulkea. Kantoliina oli myös oiva apu siinä vaiheessa, kun kädet olivat jo väsyneitä kantamiseen. Siinä tyttö nukahti ja rauhottui...Sai edes hetken rauhan.

Sairaaloissa järjestetään myös vaikeaan koliikkiin hoitoa, jolloin uni jaksotetaan. Äiti saa levätä ja hoitohenkilökunta auttaa unirytmien kanssa.

Tiedän, että päivät ovat ihan epärealistisia ja kaoottisia, kun vauva huutaa. Jos mahdollista, ota vaikka maksullista apua, parempi jos saisit jonkun läheisen avuksesi. Minä en pystynyt edes nukkumaan (en yöllä enkä päivällä), vaikka joku olisi hoitanut tyttöä. Mulla auttoi se, että sain soittaa neuvolaan aina, kun tuntui pahalta ja ettei päivästä selviä. Terveydenhoitaja piti itsekin minuun yhteyttä ja valoi toivoa, pyysi käymään, jos olin aivan maassa. Loppujen lopuksi sielläkin vakavoiduttiin, kun olin niin loppu. Väsymys oli aivan totaalinen. Mies teki pitkää päivää, joten olin aivan yksin vauvan kanssa, enkä osannut pyytää ajoissa apua. Ja sittenkin, kun joku auttoi, olin aivan stressaantunut siitä, etten itse kykene hoitamaan häntä.

Se on melkoinen vyyhti, mikä siitä tulee, jos apua ei tule. Kotoa lähteminen auttaa, ettei seinät kaadu. Olisiko sulla mahdollista mennä vanhempiesi luokse hetkeksi?

ap. kirjoitti:

Odotinkin sulta jo kuulumisia! Meillä vauvan paino nousi normaalisti, ellei vähän enemmänkin.
Musta tuntui, että tytöllä oli aina nälkä...

Jostain luin silloin, että jatkuvalla syömisellä vauva yrittää poistaa sitä kipua. Silloin kun vielä 3-viikkoisena häntä imetin, saattoi tyttö olla jopa 8 tuntia tissillä ihan pienien taukojen kera....ja siis huusi aina, kun tissi oli poissa suusta. Minä taas olin aivan äimänkäkenä, miten joku on jatkuvasti tissillä ja silti kiukkuinen. Maitoa kyllä tuli, siitä ei ollut kyse. Sama jatkui korvikkeen kanssa.

Mun mielestä sun kannattaisi varata aika terveyskeskuslääkäriltä heti, mieluiten sellainen lastenlääkäri tai vst. joka on tosiaan pätevä.

Vyöhyketerapia nimenomaan auttaa koliikkiin, sanoi meillä hoitamassa käynyt terapeutti. Jos vaiva on jotain muuta, ei vyöhyketerapia ehkä auta. Kyseinen terapeutti sanoi meidän tytön tapauksessa, että kyseessä on varmasti tulehtunut suolisto, koska vatsa oli arka käsittelylle ja kuuma (punehtava).

Meillä vaihdettiin tuttipullot näihin Nuk-pulloihin (koliikkipulloja) ja syöminenkin rauhoittui heti, kun ruoka ei mennyt kerralla alas.

Ja sitä testausta pitää vain vaatia. Itse olin kyllä niin kuolleen näköinen vastaanotolle mennessä, että lääkäri otti meidät molemmat ihan vakavissaan. Mutta teillä voi olla myös jokin muu vaiva, sitä ei pidä poissulkea. Kantoliina oli myös oiva apu siinä vaiheessa, kun kädet olivat jo väsyneitä kantamiseen. Siinä tyttö nukahti ja rauhottui...Sai edes hetken rauhan.

Sairaaloissa järjestetään myös vaikeaan koliikkiin hoitoa, jolloin uni jaksotetaan. Äiti saa levätä ja hoitohenkilökunta auttaa unirytmien kanssa.

Tiedän, että päivät ovat ihan epärealistisia ja kaoottisia, kun vauva huutaa. Jos mahdollista, ota vaikka maksullista apua, parempi jos saisit jonkun läheisen avuksesi. Minä en pystynyt edes nukkumaan (en yöllä enkä päivällä), vaikka joku olisi hoitanut tyttöä. Mulla auttoi se, että sain soittaa neuvolaan aina, kun tuntui pahalta ja ettei päivästä selviä. Terveydenhoitaja piti itsekin minuun yhteyttä ja valoi toivoa, pyysi käymään, jos olin aivan maassa. Loppujen lopuksi sielläkin vakavoiduttiin, kun olin niin loppu. Väsymys oli aivan totaalinen. Mies teki pitkää päivää, joten olin aivan yksin vauvan kanssa, enkä osannut pyytää ajoissa apua. Ja sittenkin, kun joku auttoi, olin aivan stressaantunut siitä, etten itse kykene hoitamaan häntä.

Se on melkoinen vyyhti, mikä siitä tulee, jos apua ei tule. Kotoa lähteminen auttaa, ettei seinät kaadu. Olisiko sulla mahdollista mennä vanhempiesi luokse hetkeksi?

Lue lisää

Hei!

Kirjoitustasi oli niin ihana lukea. Se antaa toivoa! Osaat kyllä niin täydellisesti kertoa tuosta teidän tilanteestanne. Mulla tuntuu, että oon niin lukossa, etten osaa oikein järkevästi edes kertoa, missä meillä mennään.

Tilanne on edelleenkin sama, ehkä hieman pahempikin. Nyt tyttö ei rauhotu ees ulkona vaunuissa. Se on tähän asti ollu semmonen helpotus, että on sentään pystyny käymään vaunujen kanssa kävelemässä, mutta nykyään sitä huutoa on ulkonakin. Sängyssä ei nuku juuri ollenkaan. Viime yö meni turvakaukalossa. Mies "nukkui" sohvalla ja heilutti kaukaloa aina kun huuto alkoi. Tyttö ei nuku juuri ollenkaan. Hyvänä päivänä ehkä kuusi tuntia monessa erässä ja huonona päivänä pari tuntia. Ikää on vajaa 9 viikkoa. Mun mielestä on aika ihmeellistä, että sen ikäisellä vauvalla on tuommosia 12 tunnin valveillaoloaikoja, jonka jälkeen voi nukkua ehkä tunnin. Ikävintä tässä on se, että lapsi ei ole milloinkaan tyytyväinen. Se on äidistä aika rankkaa katsottavaa. Väkisinki tässä syyllistää itseä.

Eilen tilanne meni vielä vähän pahemmaksi. Nyt huutoa on syödessäkin. Tyttö yrittää syödä, mutta ei siitä meinaa mitään tulla, kun huutaa suoraa huutoa samanaikaisesti. Epäilen edelleenkin tuota maitoallergiaa. Huomenna olis taas neuvola ja otan tällä kertaa miehenikin mukaan, kun tuntuu, että mun sanomisilla ei ole mitään merkitystä. Olen vain hormoonimyrskyinen tuore äiti, joka hieman ylireagoi.

Meillä tytöllä kans tuo paino noussu normaalisti ja ehkä vähän enemmänki. Ja tosiaan kuten sanoit, niin meillä kans tuntuu siltä, että tytöllä on nälkä koko ajan. Silloin pahimpina huutohetkinä hamuilee ja haluaa ruokaa, vaikka olis just syöny. Ei kuitenkaan jaksa syödä kuin muutaman millin, mutta hetken päästä huutaa taas nälissään ruokaa. Meillä kans nuo koliikkipullot käytössä ja hyväksi ollaan havaittu.

Kohtuuttoman rankalta tämä tuntuu. Välissä on ollu semmosia päiviä, että olen valvonu yli vuorokauden ja sen jälkeen saanu nukuttua 1,5 tuntia ja taas valvonu vuorokauden. En osaa nukkua tai rauhottua silloin kun tyttö on hiljaa tai unessa. Ootan vain sitä, että koska se huuto taas alkaa. Koko ajan on hutera ja oksettava olo. Mua ei helpota yhtään se, että esim. mies hoitaa meidän tyttöä ja itse yritän levätä. Aina, kun kuulen sen kitinän ja huudon, ahdistun ihan mielettömästi. Ja sen harvan kerran, kun lapsi sattuu olemaan hiljaa, poden huonoa omaatuntoa siitä, että mies joutuu hoitamaan työnsä ja väsyttää itsensä vielä lapsenki takia. Asumme monen sadan kilometrin päässä muista sukulaisista ja ystävistä. Nykyisessä kotikaupungissamme emme tunne ketään. Olemme siis miehemme kanssa ihan kahdestaan. Huomenna otamme puheeksi neuvolassa sen, että saisimme jotain kotiapua. Tämä tilannehan alkaa olla jo hengenvaarallinen meidän kaikkien osalta. Voiko tämä ikinä loppua???? Tuntuu niin toivottomalta...

Kiitos sulle kirjotuksestasi! Onneksi on sinunlaisiasi ihmisiä! Yleensähän sitä käydään kirjottamassa vain silloin, kun on joku vialla tai tarvii neuvoja. Harvoin palataan kirjottamaan hyvistä uutisista. Ja kuinka paljon just siitä olis apua vaikeassa tilanteessa kamppaileville. Me ollaan ainaki saatu sun kirjotuksista apua! Kiitos!

Kohtalotoveri kirjoitti:

Hei!

Kirjoitustasi oli niin ihana lukea. Se antaa toivoa! Osaat kyllä niin täydellisesti kertoa tuosta teidän tilanteestanne. Mulla tuntuu, että oon niin lukossa, etten osaa oikein järkevästi edes kertoa, missä meillä mennään.

Tilanne on edelleenkin sama, ehkä hieman pahempikin. Nyt tyttö ei rauhotu ees ulkona vaunuissa. Se on tähän asti ollu semmonen helpotus, että on sentään pystyny käymään vaunujen kanssa kävelemässä, mutta nykyään sitä huutoa on ulkonakin. Sängyssä ei nuku juuri ollenkaan. Viime yö meni turvakaukalossa. Mies "nukkui" sohvalla ja heilutti kaukaloa aina kun huuto alkoi. Tyttö ei nuku juuri ollenkaan. Hyvänä päivänä ehkä kuusi tuntia monessa erässä ja huonona päivänä pari tuntia. Ikää on vajaa 9 viikkoa. Mun mielestä on aika ihmeellistä, että sen ikäisellä vauvalla on tuommosia 12 tunnin valveillaoloaikoja, jonka jälkeen voi nukkua ehkä tunnin. Ikävintä tässä on se, että lapsi ei ole milloinkaan tyytyväinen. Se on äidistä aika rankkaa katsottavaa. Väkisinki tässä syyllistää itseä.

Eilen tilanne meni vielä vähän pahemmaksi. Nyt huutoa on syödessäkin. Tyttö yrittää syödä, mutta ei siitä meinaa mitään tulla, kun huutaa suoraa huutoa samanaikaisesti. Epäilen edelleenkin tuota maitoallergiaa. Huomenna olis taas neuvola ja otan tällä kertaa miehenikin mukaan, kun tuntuu, että mun sanomisilla ei ole mitään merkitystä. Olen vain hormoonimyrskyinen tuore äiti, joka hieman ylireagoi.

Meillä tytöllä kans tuo paino noussu normaalisti ja ehkä vähän enemmänki. Ja tosiaan kuten sanoit, niin meillä kans tuntuu siltä, että tytöllä on nälkä koko ajan. Silloin pahimpina huutohetkinä hamuilee ja haluaa ruokaa, vaikka olis just syöny. Ei kuitenkaan jaksa syödä kuin muutaman millin, mutta hetken päästä huutaa taas nälissään ruokaa. Meillä kans nuo koliikkipullot käytössä ja hyväksi ollaan havaittu.

Kohtuuttoman rankalta tämä tuntuu. Välissä on ollu semmosia päiviä, että olen valvonu yli vuorokauden ja sen jälkeen saanu nukuttua 1,5 tuntia ja taas valvonu vuorokauden. En osaa nukkua tai rauhottua silloin kun tyttö on hiljaa tai unessa. Ootan vain sitä, että koska se huuto taas alkaa. Koko ajan on hutera ja oksettava olo. Mua ei helpota yhtään se, että esim. mies hoitaa meidän tyttöä ja itse yritän levätä. Aina, kun kuulen sen kitinän ja huudon, ahdistun ihan mielettömästi. Ja sen harvan kerran, kun lapsi sattuu olemaan hiljaa, poden huonoa omaatuntoa siitä, että mies joutuu hoitamaan työnsä ja väsyttää itsensä vielä lapsenki takia. Asumme monen sadan kilometrin päässä muista sukulaisista ja ystävistä. Nykyisessä kotikaupungissamme emme tunne ketään. Olemme siis miehemme kanssa ihan kahdestaan. Huomenna otamme puheeksi neuvolassa sen, että saisimme jotain kotiapua. Tämä tilannehan alkaa olla jo hengenvaarallinen meidän kaikkien osalta. Voiko tämä ikinä loppua???? Tuntuu niin toivottomalta...

Kiitos sulle kirjotuksestasi! Onneksi on sinunlaisiasi ihmisiä! Yleensähän sitä käydään kirjottamassa vain silloin, kun on joku vialla tai tarvii neuvoja. Harvoin palataan kirjottamaan hyvistä uutisista. Ja kuinka paljon just siitä olis apua vaikeassa tilanteessa kamppaileville. Me ollaan ainaki saatu sun kirjotuksista apua! Kiitos!

Lue lisää

Toivon todellakin, että neuvolassa oltaisiin tällä kertaa teitä kohtaan asiallisia ja saisitte lähetteen lääkärille tai pääsisitte heti neuvolalääkärille.
Kumma, jos neuvolassakaan ei kiinnitetä huomiota vauvan itkuisuuteen. Meillä ensimmäisinä kertoina tyttö oli erittäin jännittynyt ja itki tietenkin, muttei vielä kauheasti. Käyntien lisääntyessä itki aina, kun oli hereillä hoitajan vastaanotolla. Häntä ei saanut rentoutumaan millään. Päätäänkin kannatteli kuukauden iässä, jonka sairaalalääkäri myöhemmin sanoi johtuvan suoraan tuosta jäntevyydestä ja mahaoireisuudesta (kun ei pysty rentoutumaan kipeästä olostaan johtuen). Tosin nyt hän on semmoinen elohiiri, että oksat pois :D.

Ei ole leikin asia, jos vauva huutaa jatkuvasti. Kannattaa harkita jo yksityiselle menoa, aina parempi jos teillä on vakuutus. Ahdistun itsekin jo, kun ajattelen sitä huutoa...
Tuo on hyvä, että otat miehesi mukaan sinne neuvolaan. Mullakin oli mies, äitini & siskoni ja kaverini (eri kerroilla kylläkin) mukana todistamassa sanojani...
Sanoin neuvolassa vieväni yksityiselle, jos ei lääkäriä saada auttamaan asiaa.

Noh, mullakin sydän tykyttää heinäkuussa, kun täytyy tehdä maitoaltistus kotona. Tyttömme on silloin puolivuotias. Toivottavasti allergia olisi vain ohimenevä juttu, ja voitaisiin jatkaa normaaleilla korvikkeilla - helpottaisi kummasti tuota arkea myöhemmässä vaiheessa.

Semmoinen asia, en tiedä onko tämä todenperäinen, mutta...Vyöhyketerapeutti huomasi tytöllämme erittäin paljon "untuvakarvaa" selässä ja korvanlehdissä (

Mikä oli itkun neurologinen syy tarkemmin jos saa kysyä?

sulle kirjoitti:

Mikä oli itkun neurologinen syy tarkemmin jos saa kysyä?

Hapenpuutteen seurauksena jäi kosketusarkuutta, aistitoiminnoissa oli ongelmia, lähinnä aistiyliherkkyyksiä. Lapsi oli hyvin jäykkä, ja lihakset eivät rentoutuneet. Lapsi itki yötä päivää, otti pienet torkut välillä vaan. Alussa vaan sanoivat, että koliikki voi hyvin olla ihan ympärivuorokautistakin. Sinällään siinä ei mitään vahinkoa käynyt, vaivoihin kun ei oikeastaan ollut kunnollista parannuskeinoa. Mutta epätietoisuus olikin pahinta, edellinen oli ollut koliikkivauva, ja tämä oli niin erilaista. Tuli tunne, että kukaan ei kuuntele. Lisäksi oma riittämättömyyden tunne oli aika vahva, en tiennyt mitä teen väärin, kun en osaa lastani hoitaa. Helpotus olikin kova, kun lastenneurologi kertoi mistä on kyse. Siinä vaiheessa olin jo ihan hermoraunio, mieheni kanssa olimme lopenuupuneita, ja itkien meni minulta päivät. Apua oli kyllä saatavilla, mutta en osannut ottaa sitä vastaan. Lopulta kukaan ei edes halunnut hoitaa vauvaa hetkeäkään. Tämä sairaalareissu auttoi ymmärtämään, ja myöskin jatkamaan eteenpäin. En ollutkaan itse aiheuttanut moista.

Meillähän alkoi nopeasti pyörimään elämä ihan täysin tuon vauvan itkun ympärillä, silloin 4-vuotias esikoinenkin hyppi seinillä, kun vauva vaan itki. Leipäpussia ei avattu, kun se rapina aiheutti kovan itkukohtauksen, emme voineet ulkoilla, kun jo tuulen humina oli lapselle liikaa. Autoilusta oli turha haaveilla. Lasta ei voinut viedä kylppäriin, kun ilmeisesti kaiku tuntui pahalta. Ja kun tiesimme, että itkun alettua sitä on vaikea saada loppumaan, yritimme välttää sitä loppuun asti.

Aika kuitenkin teki tehtävänsä, ja arki alkoi sujumaan tuossa vajaan vuoden iässä. sitä ennen fysioterapeutilta saimme hyviä neuvoja, joilla lasta voi auttaa kotona. Tänä päivänä nuo ajat ovat lähinnä painajaismainen muisto vaan. Kuitenkin nuorimmaisen kohdalla osaan päivittäin nauttia siitä, että vauva on tyytyväinen ja helppohoitoinen.

vastaus sinulle kirjoitti:

Hapenpuutteen seurauksena jäi kosketusarkuutta, aistitoiminnoissa oli ongelmia, lähinnä aistiyliherkkyyksiä. Lapsi oli hyvin jäykkä, ja lihakset eivät rentoutuneet. Lapsi itki yötä päivää, otti pienet torkut välillä vaan. Alussa vaan sanoivat, että koliikki voi hyvin olla ihan ympärivuorokautistakin. Sinällään siinä ei mitään vahinkoa käynyt, vaivoihin kun ei oikeastaan ollut kunnollista parannuskeinoa. Mutta epätietoisuus olikin pahinta, edellinen oli ollut koliikkivauva, ja tämä oli niin erilaista. Tuli tunne, että kukaan ei kuuntele. Lisäksi oma riittämättömyyden tunne oli aika vahva, en tiennyt mitä teen väärin, kun en osaa lastani hoitaa. Helpotus olikin kova, kun lastenneurologi kertoi mistä on kyse. Siinä vaiheessa olin jo ihan hermoraunio, mieheni kanssa olimme lopenuupuneita, ja itkien meni minulta päivät. Apua oli kyllä saatavilla, mutta en osannut ottaa sitä vastaan. Lopulta kukaan ei edes halunnut hoitaa vauvaa hetkeäkään. Tämä sairaalareissu auttoi ymmärtämään, ja myöskin jatkamaan eteenpäin. En ollutkaan itse aiheuttanut moista.

Meillähän alkoi nopeasti pyörimään elämä ihan täysin tuon vauvan itkun ympärillä, silloin 4-vuotias esikoinenkin hyppi seinillä, kun vauva vaan itki. Leipäpussia ei avattu, kun se rapina aiheutti kovan itkukohtauksen, emme voineet ulkoilla, kun jo tuulen humina oli lapselle liikaa. Autoilusta oli turha haaveilla. Lasta ei voinut viedä kylppäriin, kun ilmeisesti kaiku tuntui pahalta. Ja kun tiesimme, että itkun alettua sitä on vaikea saada loppumaan, yritimme välttää sitä loppuun asti.

Aika kuitenkin teki tehtävänsä, ja arki alkoi sujumaan tuossa vajaan vuoden iässä. sitä ennen fysioterapeutilta saimme hyviä neuvoja, joilla lasta voi auttaa kotona. Tänä päivänä nuo ajat ovat lähinnä painajaismainen muisto vaan. Kuitenkin nuorimmaisen kohdalla osaan päivittäin nauttia siitä, että vauva on tyytyväinen ja helppohoitoinen.

Lue lisää

Meidän esikoinen on nyt 18 v ja tuo kirjoituksesi toi niin tarkkaan mieleen pojan ensimmäiset vuodet. Hänellä on lievä neurologinen häiriö, joka diagnosoitiin 6 vuotiaana. Silloin pahimmat ajat oli jo takana, mutta vaikeuksia riitti vielä sen jälkeenkin.

Hänellä myös oli voimakasta aistiyliherkkyyttä. Kosketus tuntui lyönniltä, kylpyvesi tuntui hänestä tulikuumalta tai jääkylmältä. Kovemmat tai erikoiset äänet saivat huudon alkamaan. Kirkas valo tai voimakas haju saattoi olla katastrofin alku ym ym. Oli se raskasta aikaa.

Nyt pitää lopettaa, mutta jos jotakuta kiinnostaa niin voin jatkaa myöhemmin.

Onneli kirjoitti:

Meidän esikoinen on nyt 18 v ja tuo kirjoituksesi toi niin tarkkaan mieleen pojan ensimmäiset vuodet. Hänellä on lievä neurologinen häiriö, joka diagnosoitiin 6 vuotiaana. Silloin pahimmat ajat oli jo takana, mutta vaikeuksia riitti vielä sen jälkeenkin.

Hänellä myös oli voimakasta aistiyliherkkyyttä. Kosketus tuntui lyönniltä, kylpyvesi tuntui hänestä tulikuumalta tai jääkylmältä. Kovemmat tai erikoiset äänet saivat huudon alkamaan. Kirkas valo tai voimakas haju saattoi olla katastrofin alku ym ym. Oli se raskasta aikaa.

Nyt pitää lopettaa, mutta jos jotakuta kiinnostaa niin voin jatkaa myöhemmin.

Lue lisää

Onko hän muuten kehittynyt normaalisti? Ja miten pahasti hän kärsi hapenpuutteesta?

sinulle. kirjoitti:

Onko hän muuten kehittynyt normaalisti? Ja miten pahasti hän kärsi hapenpuutteesta?

Hapenpuute oli ilmeisesti lievä, eikä ole varma johtuivatko ongelmat siitä vai jostakin muusta.

kun hän oli pieni, niin kehityksestä oltiin sydän syrjällään. Ei kontannut lainkaan ja kävelemään oppi 1 v 4 kk iässä. Ei jokellellut ollenkaan ja ekat sanat tuli lähes kolmivuotiaana. Mutta muutama kuukausi ensimmäisistä sanoista ja hän puhui kuin muutkin ikäisensä.

Pojan kehityksessä ja asioissa moni asia on mennyt erilailla kuin lapsilla yleensä. Ensimmäiset 4 vuotta olivat todella vaikeita. Siitä kymmenvuotiaaksi vaikeata, mutta koko ajan helpotti. Sitten on ollutkin helppoa.

Nyt hän on lukiolainen ja fiksu kuin mikä. Keskiarvo 9,5. Hänellä luultavasti on aspergerin syndrooma, mutta sitä diagnoosia hänellä ei ole vaan diagnoosi on "lievä neurologinen poikkeavuus".

Nyt kun miettii, niin kyllä on tunteita ollut äärestä laitaan hänen kanssaan. Hän oli pienenä todella vaativa hoidettava ja lisäksi se huoli, että miten hän selviytyy. Mutta nyt näyttää niin hyvältä. Hän on sosiaalisesti kömpelö, mutta kaikki muu sujuu helposti.

Jälkeenpäin ajateltuna meilläkin oli sama juttu, sitä en vain silloin hoksannut. Imetyksen tosiaan lopetin 3 viikon jälkeen - kahden rintatulehduksen takia ja sitten korvikkeille.

Koittakaahan jaksaa koliikkivauvojen vanhemmat. Itse olisin kernaasti vaihtanut viimeiset kaksi vuotta yövalvomisiamme "kolmen kuukauden koliikkiin". Kaksosillamme on vaikeuksia suoliston, ruuansulatuksen ja ruoka-aineiden kanssa ja vaakatasossa olo on ollut öisin vaikeaa ja välissä täysin mahdotonta, tasaisesta unesta puhumattakaan. On kannettu ja valvottu. Joten jos joku miettii miten sitä jaksaa kolme kuukautta, voin kertoa että hyvin. Se menee ohi nopeasti.

vanha keskustelu, mutta oli kyllä hyvin ajankohtainen! :))