Eläkeukon

Hyvät ihmiset, mitä minun pitäisi tehdä?
Asustan täällä kainuussa "kivikylässä" asuntoyhteisössä, jossa on erityisen paljon maahanmuuttajaväestöä. Ongelmakseni on muodostunut yhden, ja vain yhden maahanmuuttajaperheen lasten aiheuttama metelöinti, joka on melkein päivittäistä ja joka jatkuu usein aina aamuyön tunneille asti. Lähinnä se aiheutuu asuntojemme välissä olevien ohuiden seinien hakkaamisesta ja lämpöpattereiden kolistelusta jatkuen usein yhteen menoon tuntikausia. Tuntuu kuin asuisin bassorummun sisällä. Apua ongelmaani olen hakenut niin vuokranantajalta (kunta), kuin myös poliisilta, sitä kuitenkin saamatta. Niinpä viimeisenä keinonani esitän avunpyynnön tälle palstalle.
Olen lähes kuusikymppinen ukko ja olen omalta osaltani omalla työlläni rakentanut hyvinvointia tähän maahan meille suomalaisille ja nykyään myös näille maahanmuuttajille melkein 40 vuoden ajan, kunnes työstä johtuneen fyysisen sairauden myötä jouduin lopettamaan työnteon ennenaikaisesti ja siirtymään eläkepäiville. Aikanaan elin lapsuuteni ja kävin kouluni täällä kainuussa ja sitten jouduin työn perässä lähtemään maailmalle. Maailmalla olin 37 vuotta ja nyt elääkkeelle jäätyäni ajattelin tulla takaisin lapsuuden maisemiin ja näinollen sulkea ympyrän siltä osalta.
Suurin odotuksin tänne tulinkin vuoden 2005 alussa ja voi sitä nautintoa, mitä elämä oli täällä luonnon lähellä eteläisen Suomen ainaisen kiireen ja stressaavan elämänmenon jälkeen. Kunnes sitten tuli viime syksy ja sain nämä uudet naapurit, siihen loppuivat minun nauttimiset tästä hienosta maakunnasta.
Ei ole ongelmiin ollut apua puheista, eikä vuokranantajan antamasta kirjallisesta viimeisestä varoituksesta eikä mistään muustakaan. Häiriöt vaan jatkuvat. Ei siinä auta myöskään taloyhtiön järjestyssäännöt. Vuokranantajakin ehdottelee nykyään minulle, että muuttaisin toiseen asuntoon. Miksi minä? Minähän asuin tässä jo ennen kuin naapurini muuttivat tähän vierelleni. Ja sitäpaitsi ihastuin tähän asuntooni heti paikalla muuttaessani tänne. Sekin vielä sitten, että minä maksan vuokrani omalla työlläni ansaitsemallani eläkkeellä, enkä siihen mistään mitään tukea saa. Taitaa naapurillani olla toisin, luulen, että heistä ei tule koko elämänsä aikana kunnalle eikä Suomen valtiolle nettomaksajaa, jota itse olen ollut jo kymmeniä vuosia.
Kirjoitan tämän kaiken, koska nyt mennyt viikonloppu oli oikein huippu minun kaltoinkohtelemisessani. Keskiviikko-torstai välisenä yönä kuuntelin ja kärsin melusta aina puoli kolmeen asti pikkutunneilla. Torstai-iltana klo 23.30 aikoihin melun vain jatkuessa rohkenin mennä soittamaan naapurini ovikelloa. Ei auttanut, minua arviolta 30 vuotta nuorempi tumma rouva melkein sylki silmilleni, ilmoittaen kylmästi, että lapset leikkivät, mene pois! Melkein tulivat siinä vaiheessa vedet silmiini. Tämänkö olen ansainnut työn teollani tämän kauniin Suomen ja upean Kainuun maakunnan hyväksi? Tähänkö on tultu? Eikö riitä, että Suomen valtio kohtelee meitä ikääntynempiä kansalaisiaan siten kuin kohtelee? Onko sama oikeus nykyään myös näillä ihmisillä, joiden päivastoin olettaisi olevan kiitollisia siitä, että heidät on tänne valittu nauttimaan Suomeen rakennetusta hyvinvoinnista? Onko minun vielä kerran elämässäni tehtävä yksi muutto, enkö ollutkaan enää tervetullut niihin maisemiin, joista aikanaan jouduin työn perässä lähtemään maailmalle?
Toivoisin kirjoitukseeni kannanottoa myös maahanmuuttajilta, luulisi, että teillä olisi sen verran yhteisöllisyyttä, että pitäisitte teidän "mustat lampaat" kurissa. Elämäntyöni jouduin tekemään sellaisella alalla, jossa työskentelin kymmeniä eri kansallisuuksia olevien ihmisten kanssa ja koskaan minulla ei ollut heistä pahaa sanottavaa. Sisareni työskentelee toisaalla Suomessa pakolaisten vastaanottokeskuksessa, joten teidänkin ongelmanne ovat minulle sangen tuttuja. Valitettavasti vain, nyt tämä yksi perhe on saanut aikaan sen, että minun sympatiani teitä kaikkia kohtaan on mennyt. Siis olen alkanut vaistomaisesti samaistamaan teidät kaikki maahanmuuttajat tähän yhteen perheeseen.
Vielä sen kysyisin, kohteletteko te myös kotimaissanne vanhempia ihmisiä samalla tavoin kuin täällä ja annatte piu-paut kaikille säännöille ja määräyksille? Näinkö te kiitätte meitä suomalaisia ikäihmisiä, jotka ovat tämän maan rakentaneet siihen kuntoon, että se pystyy tarjoamaan turvallisuuden ja hyvinvoinnin teillekin?
Mitä pitäisi tehdä, kertokaa hyvät ihmiset?
858726
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 85

Vanhimmat

apua ole. Kyllä nämä Pietarin asunnot ovat sitä luokkaa, että suosittelen vaikka vuokraamaan asunnon yksityiseltä. Asuimme aikoinaan neljä kuukautta Huuhkajavaarassa Pietarin asunnossa ja se riitti jo tekemään hulluksi. Ja ihan olivat valkonaamaisia kajaanilaisia ne pahimmat häiriön aiheuttajat. Valitukset kaikuivat kuuroille korville, kerrostalossa täytyy kuulemma sietää ääniä vaikka niitä joutuisi kuuntelemaan yöt läpeensä! Ja jos itse häiriön aiheuttajille sanoi niin tekivät sitten tihutyötä autolle. Keräsimme kimpsumme ja muutimme yksityisen vuokraamaan asuntoon joka oli kuin paratiisi. Itkin onnesta kun sain yöni nukkua! Nyt asumme jo omakotitalossa omassa rauhassa.

Äänestä

Annahan olla - kohta sinua syytetään rasismista.

Äänestä

sosiaalidemokraattista "hyvinvointiyhteiskuntaa" nykyisestä suuresta ja mahtavasta suvitsevaisuuden ja monikulttuurisuuden aallosta! Juuri tätä on se "sivistys ja rikkaus" mitä ne meille tuo! Kysymykseesi "Mitä pitäisi tehdä, kertokaa hyvät ihmiset?" vastaan, että mitään ei varmaan voi vielä tehdä, kannattaa ihmiset miettiä siellä äänestyskopissa seuraavan kerran minkälaisia hulluja aiotte päästää yhteisistä asioista päättämään!

aiheesta kiinnostunut lukekoon

http://www.turunsanomat.fi/mielipiteet/?ts=1,3:1009:0:0,4:8:0:0:0;4:9:0:0:0;4:139:0:0:0;4:140:0:1:2006-06-10;6:1:0:0:0,104:140:384436,1:0:0:0:0:0:
   
Äänestä

ja lähetä tuo kirjoitus myös kainuun sanomiin. Olisi ihme jos julkaisisivat tuon, melkein joka viikkohan saa lukea vain ja ainoastaan maahanmuuttajien "hyvistä" puolista sekä toimittajien kolumneissa että tekemällä tehdyissä jutuissaan.

Äänestä
  • tuo sama kirjoitus kainuun sanomiin ja koti-kajaaniin. Mielenkiintoista olisi tietää otettiinko kirjoituksesi lehteen.

    Äänestä

...rasisti

Äänestä

Siellä ei ole mamuongelmia.

Äänestä

Ottamatta kantaa ihonväriin ja/tai kansallisuuteen on todettava, että keinoja on monia -siis laillisia, jotka ovat tehokkaita myös Kajaanissa. Nautit nyt kuten tähänkin saakka perustuslaissa määritettyä oikeutta saada asua asunnossasi rauhassa. Omana näkemyksenäni esitän seuraavaa:
1) Tee kirjallinen VAATIMUS talon omistajayhteisölle siitä, että järjestyssääntöjen noudattaminen koskee kaikkia. VAADI vastaus kirjalliseen lausuntoosi esim. 7 vuorokauden kuluessa. Yksilöi kaikki vaatimuksesi täsmällisesti ja kerro kuinka kauan häirintä on jatkunut ja miten.
2) Varaa ennakkoon määritelty aika jolloin talonyhtiön edustaja voi tulla tutustumaan elinoloihisi ja häirintään em. kohdassa tekemässäsi vaatimuskirjelmässä.
3) mikäli et saa ollenkaan vastausta kirjeeseesi tai vastaus ei tyydytä -jätä haastehakemus Kajaanin käräjäoikeuteen Perustuslain 118§:n tarkoittamasta törkeästä virkavelvollisuuden laiminlyönnistä. Kohdista kanne suoraan taloyhtiön edustajaa kohtaan. Samalla kertaa voit harkita vahingonkorvauskannetta.
4) kerää koko ajan näyttöä häirinnästä, siis DOKUMENTOITUA NÄYTTÖÄ -ei mitään muistinvaraista höpötystä. Dokumentoituna näyttönä voidaan pitää ääninauhoitusta, päiväkirjaa häiriöajoista, laadusta ja häiriön tulokohteesta. Kysy yhtyykö naapurisi vaatimuksiin, jos niin kerätkää näyttöä yhdessä.

Jos olet Suomalainen uskallat toimia yllemerkittyjen ohjeiden mukaisesti ja saat vaivalle palkan, jos taas olet valittaja tyyppi unohda koko tämä ohje!

Ps. älä puhu "maailmalla" työskentelystäsi, koska Suomi ei ole maailma vaan pikku periferia euroopan laidalla, missä on pelkästään unionin väkiluvusta n. 2%. Kirjoituksestasi käy ilmi, että olet työskennellyt eteläisessä suomessa ja/tai pääkaupunkiseudulla, jotka eivät ole edes euroopan mitassa mitään metropoleja.

Äänestä
  • ruveta nussimaan pilkkua? Tiedät itsekin varsin hyvin ettei siinä ollut tarkoitus elvistellä hänen työnteostaan "maailmalla". Muuten hyvä neuvo.

    Äänestä

  • lopussa kirjoitti:

    ruveta nussimaan pilkkua? Tiedät itsekin varsin hyvin ettei siinä ollut tarkoitus elvistellä hänen työnteostaan "maailmalla". Muuten hyvä neuvo.

    On se vaan ikävää, että tämän viestiketjun aloittaneelle on käynyt näin ikävästi.

    Äänestä

Tee kirjallinen valitus, hae naapurilta(mieluummin useammalta mutta kaksi nimeä riittää)nimi valitukseen ja osita se isännöitsijälle niin homma lähtee etenemään ja varmasti. Jos ei niin sitten voit ota yhteys johonkin juristiin, esim. oikeusaputoimisto ja kysäse sieltä mitä voit tehdä jos isännöitsijä ei hoida tehtäviään.

Toinen juttu on sitten se että onko kaikki tuon vaivan arvoista, ehkä olisi sittenkin helpompi muuttaa sellaiseen paikkaan jossa on rauha.

Äänestä
  • niin itsekö pitää lähteä pois?! Niinkö pitkälle tämä suvaitsevaisuusintoilu on mennyt!!??

    Äänestä

  • ei löydy kirjoitti:

    niin itsekö pitää lähteä pois?! Niinkö pitkälle tämä suvaitsevaisuusintoilu on mennyt!!??

    Asumispaikan viihtyvyyden lähtökohtana voi pitää sitä että asuinpaikka tyydyttää ihmissuhdetarpeet ja sosiaaliset tekijät ovat sellaiset että siellä viihtyy.

    Turha kai sitä sellaisessa paikassa on asua jossa nämä ei toimi. Turha hakata päätään seinään.

    Epäilen kuitenkin että ketjun avaaja on pelkällä provoamismielellä liikkeellä joten tämän enempää ei enää kommenttia irtoa.

    Äänestä

  • Oser kirjoitti:

    mitenkään uskoa että ns. monikulttuurisuus ei toimi? Käsitinkö oikein? Jos "eläkeukko" on itse alunperin muuttanut asuntoon ja häiriköt (ihan sama minkävärisiä) tulleet myöhemmin, mainitsemasi ihmissuhdetarpeet ja sosiaaliset tekijät ovat peruste siihen että "eläkeukon" pitäisi itse muuttaa muualle?

    Maassa maan tavalla, sanotaan. Myös suomessa.

    Äänestä

  • Oser kirjoitti:

    Asumispaikan viihtyvyyden lähtökohtana voi pitää sitä että asuinpaikka tyydyttää ihmissuhdetarpeet ja sosiaaliset tekijät ovat sellaiset että siellä viihtyy.

    Turha kai sitä sellaisessa paikassa on asua jossa nämä ei toimi. Turha hakata päätään seinään.

    Epäilen kuitenkin että ketjun avaaja on pelkällä provoamismielellä liikkeellä joten tämän enempää ei enää kommenttia irtoa.

    Meni arvauksesi pieleen, sillä en ole mitenkään ja missään mielessä provomielellä liikkeellä, eikä kirjoitukseni tarkoituskaan ole olla missään mielessä rasistinen vaan halusin asiallisesti keskustella olemassa olevasta ongelmasta. Minun ikäisenä ja minun elämänkokemuksellani en tänne asiattomuuksia viitsi kirjoitella, sillä kyllä noita asiattomuuksien kirjoittelijoita näyttää riittävän ilman minuakin ja sitäpaitsi jätän nuo asiattomuuksien kirjoittelijat kyllä ihan omaan arvoonsa.

    Äänestä

  • Oserille kirjoitti:

    kun eivät maahanmuuttajat ole vielä keskusteluun osallistuneet?

    Äänestä

huippujärkevien unskin ja sokrateksen kommentteja asiaan!

Äänestä
  • Kiitos kaikille tähän asti kommentoineille. Olen lähettänyt kirjoitukseni myös Kainuun Sanomille, odotellaan, josko julkaisevat sen. Päiväkirjaa olen pitänyt nyt huhtikuun alusta alkaen kaikista häiriöistä ja tuo minun maailmani käsittää Suomen päästä päähän, parikymmentä työpaikkaa väliltä Hankoniemeltä Inariin.

    Äänestä

  • välikommentti kirjoitti:

    Kiitos kaikille tähän asti kommentoineille. Olen lähettänyt kirjoitukseni myös Kainuun Sanomille, odotellaan, josko julkaisevat sen. Päiväkirjaa olen pitänyt nyt huhtikuun alusta alkaen kaikista häiriöistä ja tuo minun maailmani käsittää Suomen päästä päähän, parikymmentä työpaikkaa väliltä Hankoniemeltä Inariin.

    Terve eläkeukko kertoile jatkossakin tapahtumien
    kulkua,julkaistiinko kertomuksesi kainuuun lehdessä.
    Taloyhtiön isännöitsiä varmaan lukee sen ja saa vähän vipinää asioitten hoitoon.Älä ANNA PERIKSI,
    pidä oikeuksista kiinni,häirikön pitää lähteä.

    Äänestä

  • Ilmoittele kirjoitti:

    ilmoitella asioiden etenemisestä. Kiitos vaan taas kaikille kommenteistanne, helpottaa kun huomaa, ettei tarvitse aivan yksin näitä asioita murehtia.

    Äänestä

  • välikommentti kirjoitti:

    Kiitos kaikille tähän asti kommentoineille. Olen lähettänyt kirjoitukseni myös Kainuun Sanomille, odotellaan, josko julkaisevat sen. Päiväkirjaa olen pitänyt nyt huhtikuun alusta alkaen kaikista häiriöistä ja tuo minun maailmani käsittää Suomen päästä päähän, parikymmentä työpaikkaa väliltä Hankoniemeltä Inariin.

    Ei tainnut kirjoituksesi läpäistä Kainuun sanomien seulaa.
    Laitoitko samanlaisena kuin täällä?
    Ehkä kannattaisi lyhentää ja keskittyä vain oleelliseen. Vaan tokkopa menee läpi sittenkään...

    Äänestä

  • lehtikirjoitustasi kirjoitti:

    Ei tainnut kirjoituksesi läpäistä Kainuun sanomien seulaa.
    Laitoitko samanlaisena kuin täällä?
    Ehkä kannattaisi lyhentää ja keskittyä vain oleelliseen. Vaan tokkopa menee läpi sittenkään...

    täysin saman kirjoituksen Kainuun Sanomille ja ihmettelee suuresti josko tuo jää todellakin julkaisematta, samoin ihmettelee hän maahanmuuttajien kommenttien puutetta kun niitä nyt asiallisesti toivoin tulevan. Aihe tuntuu kuitenkin olevan sen verran polttava myös täällä Kainuussa, että kaipaisi keskustelua puolin ja toisin. Keskustelu saattaisi sitäpaitsi raikastaa tätä ilmapiiriä ja selventää sitäkin asiaa, että miksi tällaista tapahtuu ja voi tapahtua täällä Suomessa.Tarkoitan tällä sitä, että miksi meiltä suomalaisilta elämäntyön tehneiltä on viety oikeudet olemiseen, tai itsestäni ainakin on alkanut tuntua siltä.

    Äänestä

  • laittoi kirjoitti:

    Ovat mitä lehteen laittavat, kun nykyään rasismin luokittelu on niin vaikeaa. Täytyy todella tarkkaan miettiä mitä kirjoittaa jotta julkaisevat jutun....

    Toivottavasti edes joku "media" julkaisee kirjoituksesi.!

    Äänestä

  • Rööri roope kirjoitti:

    Ovat mitä lehteen laittavat, kun nykyään rasismin luokittelu on niin vaikeaa. Täytyy todella tarkkaan miettiä mitä kirjoittaa jotta julkaisevat jutun....

    Toivottavasti edes joku "media" julkaisee kirjoituksesi.!

    rasismin? Onko ihmisten suhteellisuuden- ja järjentaju kadonnut?

    Äänestä

  • ihmeen kirjoitti:

    rasismin? Onko ihmisten suhteellisuuden- ja järjentaju kadonnut?

    Ettäkö minkä ihmeen rasismin...
    Niin... on oltava helkkarin taitava sanankäänteissään, ettei kuitata rasistiksi tai rasismiksi.
    Jos kaksi tappelee, ja toinen on tumma ja toinen ei, tappelu uutisoidaan oikopäätä rasistiseksi... onhan siitä meillä Kajaanissa kokemusta.

    Kenen suhteellisuudentaju se nyt sitten tässä on kadonnut, ei niinkään ihmisten vai JOIDENKIN sanakäyttäjien...

    Äänestä

kylvänytkin. Äänestä lisää niitä hyysäriakkoja sinne eduskuntaan, niin hyvää tulee. Älä valita vaan kärsi baby.

Äänestä
  • SANOTAAN JOS EI OLE NIITÄ ÄÄNESTÄNYT?

    Äänestä

Jos pyydät sen isännöitsijän kylään viikonlopuksi. Tiedän kyllä ettei se onnistu , mutta sittenpähän huomaisi/kuulisi mikä on homman nimi jo pongo rummut soi päässä taukoamatta. "Yön-Timoilla" on tietty oma kulttuurinsa mutta kuten jo edellä mainittiin niin maassa maan tavalla... tieda sitten hankala ongelma taitaa olla .
Mutta tsemppiä ja koeta kestää.

Äänestä

täällä pennut mekastaa aamuyöhön asti.Pitää yöllä käydä ajamassa ne omille pihoille että saa nukuttua.Pietari ei ota mitään kantaa asiaan,vaikka tekee valituksen.Eikä löydy yksityiseltä 4h k kokoista asuntoa,yksiöitä ja kaksioita opiskelijoille.Olen etsinyt jo 3 vuotta.Ja pientä asuntoo en voi ottaa koska amisporukka asuu vielä kotona,eikä saa asuntolasta asuntoa.Pitääkö tätä helvettiä kestää niin kauan että viimmeinen muksu muuttaa pois kotoa että voi ottaa pienen yksiön itselle.

Äänestä

Jos asut kerrostalossa, eivätkö tosiaan muut naapurisi ole reagoineet lainkaan tähän meluun?Oletko ainoa valittaja?
Ovatko muut tyytyväsiä?
Eivätkö uskalla/välitä vai ovatko hekin vieraasta kulttuurista?

Luulisi, että joukkovoimalla saisitte enemmän aikaan, mitä täällä on jo ehditty neuvoakin.
Mutta se neuvo, että muuttaisit itse pois, ei ratkaise itse asiaa, seuraavaksi siinä kärsii joku toinen, sillä tiellä ei ole loppua.

Ihmisen pitää voida pitää oikeuksistaan kiinni.
Tunnen voimatonta hiljaista raivoa puolestasi.

Äänestä
  • Asun rivitalossa ja naapurieni toisella puolella asuu heidän maanmiehiään ja minun toisella puolellani ei valitettavasti asu ketään. Tästä poismuutto on itsellenikin se ihan vihoviimeinen vaihtoehto, koska katson, että asumisrauha kantaväestölle täytyy vielä nyky-Suomessa löytyä muulla tavoin, sillä muutoin saamme kohta tinkiä joistakin muistakin meille kuuluvista oikeuksista.

    Äänestä

  • vastaa kirjoitti:

    Asun rivitalossa ja naapurieni toisella puolella asuu heidän maanmiehiään ja minun toisella puolellani ei valitettavasti asu ketään. Tästä poismuutto on itsellenikin se ihan vihoviimeinen vaihtoehto, koska katson, että asumisrauha kantaväestölle täytyy vielä nyky-Suomessa löytyä muulla tavoin, sillä muutoin saamme kohta tinkiä joistakin muistakin meille kuuluvista oikeuksista.

    Vai semmonen tilanne.
    En voi kuin toivottaa jaksamista oikeuksiesi puolustamisessa, ja nopeata ratkaisua tilanteeseen.

    Äänestä

  • vuokra- ja kaikki asuntomarkkinat toimivat sillä tavalla että jos alue ei miellytä niin sieltä muutetaan pois ja taso sen kun laskee, alue slummiutuu ja ränsistyy,varsinkin henkisesti, asuntoja alkaa jäämään tyhjilleen tai niihin tulee lisää epäsosiaalista ainesta, aletaan muuttamaan pois jopa paikkakunnaltakin, vuokranantaja ja tässä tapauksessa kaupunki tekee aikansa alueella tappiota kunnes on pakko tehdä jotain.

    Mutta tuolla kunnallisen asuntotuotannon puolella markkinat eivät ole samalla tavalla tehokkaat kuin vapailla markkinoilla. Mutta kyllä sielläkin omat sisäiset markkinat toimivat.

    Äänestä

  • mutta kirjoitti:

    vuokra- ja kaikki asuntomarkkinat toimivat sillä tavalla että jos alue ei miellytä niin sieltä muutetaan pois ja taso sen kun laskee, alue slummiutuu ja ränsistyy,varsinkin henkisesti, asuntoja alkaa jäämään tyhjilleen tai niihin tulee lisää epäsosiaalista ainesta, aletaan muuttamaan pois jopa paikkakunnaltakin, vuokranantaja ja tässä tapauksessa kaupunki tekee aikansa alueella tappiota kunnes on pakko tehdä jotain.

    Mutta tuolla kunnallisen asuntotuotannon puolella markkinat eivät ole samalla tavalla tehokkaat kuin vapailla markkinoilla. Mutta kyllä sielläkin omat sisäiset markkinat toimivat.

    taas voisi jusa laittaa sen yhden kuvan tänne ihan vaan muistutukseksi.

    Äänestä

Kajaanin valtuustolle ja sen kepulaislle päättäjille. Hehän ovat sen halunneet, että tänne sijoitetaan tämä pakolaiskeskus ja näitä pakolaisia.

Äänestä
  • Olen kyllä kovasti muistavinani muidenkin ryhmien olleen asialla,
    Pitkään lehtikorissani oli Pohjolan Työ. jossa paikallinen demarien puheenjohtaja ja valtuutettutäti oikein opetti kuinka kantaväestön PITÄÄ tutustua uusiin tulokkaisiin - ihan tarkkaa sanamuotoa en muista. Sitä lukiessani nousi karvat pystyyn, hänkö sanoo kenen kanssa minun tulee seurustella.
    Tähän saakka olen kyllä pitänyt ihan omassa päätäntävallassani kehen tutustun.

    Vielä esimerkki siitä, kuinka vähän päättäjät päättämiään asioita tuntevat: Kovasti kaikissa käänteissä maahanmuuttajia puolustava rkp:n Eeva Biaudet vastasi taannoin TV:n vaalipanelissa kysymykseen, miksi pakolaiset ohittavat terveyskeskuksessa muut jonottajat. Vastaus kuului, ettei näin kertakaikkiaan tapahdu, ei se ole mahdollista. Eipä tiennyt vastata, että näin on, koska heillä on mukanaan kallispalkkaiset tulkit, joiden tuntipalkka juoksee koko ajan - siksi menevät jonon ohi.

    Kun eivät tiedä mitä tekevät ja mitä päättävät.
    Tulos on sitten tämä. Osaaottavia ja kannustavia terveisiä vaan eläkeläisukolle.

    Äänestä

Jos asut Pietarin asunnossa, ota yhteyttä sosiaali-isännöitsijä Westeriseen. Se on tehnyt aina asialle jotain, kun sille on sanonut jostain häriöstä.

Äänestä
  • Aah tätä onnea ja autuutta! Pääsee muuttamaan täältä Bagdadin keskustasta ihan suomalaisten ihmisten pariin=)
    Jo tässä on kulttuuria nautittukin koko rahan edestä... En kyllä kusekkaan tänne päin enää.

    Äänestä

...todellakin pahoillani kun joudut tuommoista sietämään. Toivottavasti saat tilanteen hallintaan jotenkin, voimia sinulle!

Äänestä
  • Eipä ole lehdessä näkynyt kirjoitusta..

    Äänestä

ja ketään mollaamatta. Tuo on niin yleinen ilmiö
kaikkialla, että ehkäpä mielipide huomioidaan toimituksessa
ja asiaa pohditaankin koko maan kantilta.

Äänestä
  • Kyllä tohon joku roti täytyy saada.
    Koskee myös muita asuinalueita....
    Itse asun uusimaan alueella ja samaa rallia täälläkin....

    Täytynee ruveta puhaltamaan siihen yhteiseen hiileen....

    Äänestä

  • rööri roope kirjoitti:

    Kyllä tohon joku roti täytyy saada.
    Koskee myös muita asuinalueita....
    Itse asun uusimaan alueella ja samaa rallia täälläkin....

    Täytynee ruveta puhaltamaan siihen yhteiseen hiileen....

    Siellähän ei SUOMALAINEN asunnoton vähän syrjäytynyt mies ei kelpaa hienoille Töölööläisille naapuriksi. Vaikkei niistä häiriötä ole.

    Maailma on tällä mallilla: vangit saavat lakisääteisen ulkoilutuksen, vanhukset eivät; suomalaiset asunnottomat asukoon vaikka puistossa, kotoutettavat saavat mäykätä kunnan antamissa asunnoissa naapurit pakosalle.

    Äänestä

  • Töölöön asuntola kirjoitti:

    vielä vähän jatkoa kirjoitukseen, kun ei näytä tuo juttu julkisuuteen tulevan Kainuun valtalehden taholta. Enemmän heitä näyttävät kiinnostavan maahanmuuttajille myönteiset asiat, (tämän aamun lehdessä artikkeli maahanmuuttajien yhdistyksestä, tai hevosten ja hevosenomistajien kotirauha - yl.os. kirjoitus eilisessä lehdessä), että kitiskööt eläkeukot vain siellä nettipalstoilla. Niinpä aion yrittää muita tiedotusvälineitä seuraavaksi, sillä mielestäni näistä epäkohdista täytyisi ehdottomasti saada julkinen keskustelu aikaan, sellaisella olisi ehkä toivoa saada korjausta ongelmiin, joita todella näyttää olevan vastaavia muillakin. Sen on mielestäni osoittanut mielenkiinto tätä ketjua kohtaan. Lisäksi luulen, tai oikeastaan tiedän, että näitä palstoja ja tätäkin juttua lukevat ja ovat lukeneet myös sellaiset tahot, joilla olisi mahdollisuus vaikuttaa kyseisten ongelmien korjaamiseen, mutta syystä tai toisesta on heille edullisempaa ja parempi kun pysyttelemme narinoinemme vain täällä nettisivustoilla emmekä tule julkisuuteen ulos kaapeistamme. Olisi hyvä saada nuokin piirit ymmärtämään,millaiseksi elämä menee siinä vaiheessa, kun huonosti nukutun yön jälkeen täytyy ensimmäisenä aamulla alkaa pelkäämään ja miettimään sitä, mihin aikaan tänään alkavat seinät jytistä ja patterit paukkua. Siinä alkavat virikkeet olemaan vähissä, turha on kuvitella harrastavansa mitään, lukemista tai vastaavaa keskittymistä vaativaa hommaa. Sitä vain istuu apaattisena sohvan nurkalla, tuijottaa tyhjin silmin eteensä ja korkeintaan sadattelee olemassa-oloaan. Samoin vuokranmaksupäivät tahtovat vetää mielen matalaksi ja tulee esitettyä silloin itselle kysymyksiä, että mistä ihmeen ilosta maksan näitä vuokrarahoja? Mitä saan vastikkeeksi näille rahoille?
    Niinpä olen nyt päättänyt tehdä kaiken mahdollisen sen eteen, että tämä hyssyttely näistä asioista täällä muuten niin upeassa Suomen maassa saadaan loppumaan ja asioista aletaan puhumaan niiden oikeilla nimillä. Sen verran riittää vielä voimia eläkeukollakin.
    Kaikille vaan oikein hyvää Jussinpäivää ja kesää: toivottelee Eläkeukko.

    Äänestä

  • laittaa kirjoitti:

    Oikealla asialla olet. Onkohan muuten niillä pakolaisten kotouttamisen parissa toimivilla naisilla ja naismaisilla miehillä tullut huonosti hoidettua tämä kotoutus kun eivät ole saaneet näille pakolaisille kerrottua sitä miten tulee Suomessa asua ja elää ?

    Lähtökohta tulee olla siinä, että he tänne tulijoina sopeutuvat täällä oleviin lakeihin ja käytäntöihin. Ei siis toisinpäin.

    Äänestä

  • eikä vasta myöhemmin kirjoitti:

    Olin jo viime vuoden puolella mukana palaverissa tästä samasta aiheesta. Kaikki asian osapuolet olivat siellä, kuten myös maahanmuuttaja-asiamies ynnä tulkki ja silloin kyllä tehtiin selväksi kuinka täällä Suomessa pitää elää ja asua, mutta tässähän se on nyt nähty, millainen vaikutus näillä meidän säännöillä ja määräyksillä on ollut kyseisessä tapauksessa. Siis en yleistä tätä vaan puhun vain omasta tapauksestani.

    Äänestä

  • laittaa kirjoitti:

    vielä vähän jatkoa kirjoitukseen, kun ei näytä tuo juttu julkisuuteen tulevan Kainuun valtalehden taholta. Enemmän heitä näyttävät kiinnostavan maahanmuuttajille myönteiset asiat, (tämän aamun lehdessä artikkeli maahanmuuttajien yhdistyksestä, tai hevosten ja hevosenomistajien kotirauha - yl.os. kirjoitus eilisessä lehdessä), että kitiskööt eläkeukot vain siellä nettipalstoilla. Niinpä aion yrittää muita tiedotusvälineitä seuraavaksi, sillä mielestäni näistä epäkohdista täytyisi ehdottomasti saada julkinen keskustelu aikaan, sellaisella olisi ehkä toivoa saada korjausta ongelmiin, joita todella näyttää olevan vastaavia muillakin. Sen on mielestäni osoittanut mielenkiinto tätä ketjua kohtaan. Lisäksi luulen, tai oikeastaan tiedän, että näitä palstoja ja tätäkin juttua lukevat ja ovat lukeneet myös sellaiset tahot, joilla olisi mahdollisuus vaikuttaa kyseisten ongelmien korjaamiseen, mutta syystä tai toisesta on heille edullisempaa ja parempi kun pysyttelemme narinoinemme vain täällä nettisivustoilla emmekä tule julkisuuteen ulos kaapeistamme. Olisi hyvä saada nuokin piirit ymmärtämään,millaiseksi elämä menee siinä vaiheessa, kun huonosti nukutun yön jälkeen täytyy ensimmäisenä aamulla alkaa pelkäämään ja miettimään sitä, mihin aikaan tänään alkavat seinät jytistä ja patterit paukkua. Siinä alkavat virikkeet olemaan vähissä, turha on kuvitella harrastavansa mitään, lukemista tai vastaavaa keskittymistä vaativaa hommaa. Sitä vain istuu apaattisena sohvan nurkalla, tuijottaa tyhjin silmin eteensä ja korkeintaan sadattelee olemassa-oloaan. Samoin vuokranmaksupäivät tahtovat vetää mielen matalaksi ja tulee esitettyä silloin itselle kysymyksiä, että mistä ihmeen ilosta maksan näitä vuokrarahoja? Mitä saan vastikkeeksi näille rahoille?
    Niinpä olen nyt päättänyt tehdä kaiken mahdollisen sen eteen, että tämä hyssyttely näistä asioista täällä muuten niin upeassa Suomen maassa saadaan loppumaan ja asioista aletaan puhumaan niiden oikeilla nimillä. Sen verran riittää vielä voimia eläkeukollakin.
    Kaikille vaan oikein hyvää Jussinpäivää ja kesää: toivottelee Eläkeukko.

    asialla Eläkeukko.

    Rasistiksi leimautumisen pelko on esteenä näille tahoille, jotka voisivat asiaan vaikuttaa.

    Äänestä

  • oikealla kirjoitti:

    asialla Eläkeukko.

    Rasistiksi leimautumisen pelko on esteenä näille tahoille, jotka voisivat asiaan vaikuttaa.

    Itse asuin 2 vuotta talossa, jossa toisella puolellani asui somaaleita ja yläpuolella srilankalaisia. Vieressä piti asua isä, äiti ja 3 lasta. Todellisuudessa siinä asui toistakymmentä aikuista ihmistä tuon perheen lisäksi ja välillä myös paljon lapsia. Yläpuolella piti asua äiti ja 10 vuotias poika. Todellisuudessa siinä asui äidin miesystävä ja lisäksi vielä puolisukua ja kylänmiehet. Siis todellisuudessa siellä oli välillä jopa 30 ihmistä. Sanoin koko tuon 2 vuoden ajan isännöitsijälle, joka oli nainen, että tuo meluaminen yötä päivää ei vetele, mutta teho oli nolla! Kun nuo vierasmaalaiset saivat kerran kaksi huomautuksen metelöinnistä, he alkoivat vain uhkailemaan suomalaisia. Kun sitten ilmoitin poliisille, poliisi sanoi suoraan, että on voimaton.

    Jos tuota meluamista olisi ollut edes vain viikonloppuisin, niinkuin suomalaisilla on tapana, mutta kun se oli joka ikinen yö! Vieraat lappasi sisään noin klo 23.30 alkaen ja pysyivät kylässä meluten aina aamuun saakka, jolloin piti lähteä sitten pitämään aamurukouksia paikalliseen "rukouspaikkaan".

    Lopulta, kun talon pihassa alkoi olla sellainen määrä autoja, että he yksi kerta estivät ambulanssin pääsyn hakemaan sydärin saanutta potilasta, alkoi isännöitsijäkin havahtua. Ambulanssimiehet joutuivat kuljettamaan potilaan paareilla noin 100 metriä väistellen autoja yms. Kun asiaa ruvettiin vielä hieman tarkemmin tutkimaan, myös terveystarkastaja joutui puuttumaan asiaan. Kävi nimittäin selville, että toisessa näissä huoneistoissa oli luvaton pizzeria! Sellaisen perustaminen vuokrahuoneistoon ei kertakaikkiaan ole luvallista! Toisessa näistä huoneistoista taas löytyi muuta "terveydelle haitallista" toimintaa. Olihan se hauska kuulla, kun he selittivät, että "meillä päin tämä on ihan tavallista...". Niin kai, mutta edelleenkin, maassa maan tavalla tai maasta pois!

    Yritä kestää, tai mikä todennäköisintä, sinun kannattaisi todellakin muuttaa muualle ja jättää heidät "kiehumaan" omaan liemeensä.

    Äänestä

  • laittaa kirjoitti:

    vielä vähän jatkoa kirjoitukseen, kun ei näytä tuo juttu julkisuuteen tulevan Kainuun valtalehden taholta. Enemmän heitä näyttävät kiinnostavan maahanmuuttajille myönteiset asiat, (tämän aamun lehdessä artikkeli maahanmuuttajien yhdistyksestä, tai hevosten ja hevosenomistajien kotirauha - yl.os. kirjoitus eilisessä lehdessä), että kitiskööt eläkeukot vain siellä nettipalstoilla. Niinpä aion yrittää muita tiedotusvälineitä seuraavaksi, sillä mielestäni näistä epäkohdista täytyisi ehdottomasti saada julkinen keskustelu aikaan, sellaisella olisi ehkä toivoa saada korjausta ongelmiin, joita todella näyttää olevan vastaavia muillakin. Sen on mielestäni osoittanut mielenkiinto tätä ketjua kohtaan. Lisäksi luulen, tai oikeastaan tiedän, että näitä palstoja ja tätäkin juttua lukevat ja ovat lukeneet myös sellaiset tahot, joilla olisi mahdollisuus vaikuttaa kyseisten ongelmien korjaamiseen, mutta syystä tai toisesta on heille edullisempaa ja parempi kun pysyttelemme narinoinemme vain täällä nettisivustoilla emmekä tule julkisuuteen ulos kaapeistamme. Olisi hyvä saada nuokin piirit ymmärtämään,millaiseksi elämä menee siinä vaiheessa, kun huonosti nukutun yön jälkeen täytyy ensimmäisenä aamulla alkaa pelkäämään ja miettimään sitä, mihin aikaan tänään alkavat seinät jytistä ja patterit paukkua. Siinä alkavat virikkeet olemaan vähissä, turha on kuvitella harrastavansa mitään, lukemista tai vastaavaa keskittymistä vaativaa hommaa. Sitä vain istuu apaattisena sohvan nurkalla, tuijottaa tyhjin silmin eteensä ja korkeintaan sadattelee olemassa-oloaan. Samoin vuokranmaksupäivät tahtovat vetää mielen matalaksi ja tulee esitettyä silloin itselle kysymyksiä, että mistä ihmeen ilosta maksan näitä vuokrarahoja? Mitä saan vastikkeeksi näille rahoille?
    Niinpä olen nyt päättänyt tehdä kaiken mahdollisen sen eteen, että tämä hyssyttely näistä asioista täällä muuten niin upeassa Suomen maassa saadaan loppumaan ja asioista aletaan puhumaan niiden oikeilla nimillä. Sen verran riittää vielä voimia eläkeukollakin.
    Kaikille vaan oikein hyvää Jussinpäivää ja kesää: toivottelee Eläkeukko.

    Näin sanoivat meidän Kajaanin päättäjät kun ottivat kannanoton pariisi jupakan jälkeen.

    Joko olet keksinyt, mitä kanavaa koitat seuraavaksi? Kainari vaan näkyy hehkuttavan pakolaispäivää useampana päivän peräkkäin etusivuilla pääjuttuna. Kohtuudella voisi olettaa, että myös asian toista puolta edes pikkusen valotetaan. Mutta kohtuus - ja oikeus - on kadonnut tässä asiassa.

    Jospa meluava naapurisi menisi (ulko)maalle sukuloimaan juhannuksena ;)
    Sinulle rauhallista Jussia - edes :(

    Äänestä

  • seuraavan liikun? kirjoitti:

    vielä muutamaan muuhun vähän laajalevikkeisempään ja toivottavasti laajakatseisempaan sanomalehteen, sekä omia kanaviani pitkin suoraan parille "vaikuttajahenkilölle". Kertoilen sitten lisää, josko heiltä vastausta saan.
    Ei mene valitettavasti naapurini Jussin juhlien ajaksi sukuloimaan. Ukolla oli tässä juuri neljä päivää niin ihmeellistä aikaa , etten oikein meinannut osata olla kotonani kun lapset seinän takaa olivat jossain pois tuon neljän päivän ajan, eikä mistään mitään kuulunut, mutta kaikki hyvä loppuu aikanaan, -niin loppui minun ihmettelynikin kun eilen iltapäivällä alkoivat taas taulut heilua seinällä, siinä sitten samaan syssyyn koko viime yökin meni ilman nukkumismahdollisuutta. Viiden aikaan istuskelin sitten jo aamukahvilla sekä ihmettelin paikallisen valtalehden "hienoja" lausuntoja monikulttuurisuudesta.
    Että hermostuinko viime yöstä? Tavallaan aika lailla, mutta pelastukseni oli se, että minä, eläkeukko pääsen huomisaamuna taatusti rauhallisiin olosuhteisiin, aivan perimmäiseen lappiin. Epäilen, että sinne ei ole vielä tämä monikulttuurisuus ehtinyt levitä. Saan ladata akkujani siellä ruhtinaalliset kaksi viikkoa, ja palata sitten tähän karuun todellisuuteen.
    Toisin sanoen palailen linjoille heinäkuun seitsemännen päivän jälkeen kertoilemaan ovatko asuntojemme väliset väliseinät vielä pystyssä.
    Kaikille mahdottoman mukavaa juhannusta!
    toivottelee:Eläkeukko

    Äänestä

Voitte vain kuvitella millaiset otsikot olisi,jos suomalainen eläkeläinen häiritsisi maahanmuuttaja perhettä.Luulempa että eläkeukolle kuri löytyisi.Miettikää mihin ollaan menty,ja mitä on vielä tulossa.Tälläinen toiminta ruokkii ääriliikkeitä,ja lisää rasistista ilmapiiriä suomalaisissa.Itse olin ennen hyvin suvatsevainen,mutta en enään.

Äänestä
  • ihan tervettä, että alkaa huomata miten asiat todellisuudessa menevät. Miettikää aivoillanne ja antakaa rasistiksi haukkujien haukun mennä toisesta korvasta sisään ja toisesta ulos. Suvaitsevaisuus on sairaus.

    Äänestä

Värillä ei pitäisi olla väliä, mutta ei voi välttyä ajatukselta, että tässä tapauksessa sillä on. Suomalainen perhe olisi luultavasti saanut jo varoituksen tai siirron muualle.

Miksi näitä perheita ei voi majoittaa sellaisiin taloihin, joissa meteli ei naapuriin kuulu?
Ei taöida löytyä vastaajaa tähän kysymykseen.

Äänestä

Pitkä oli vuodatuksesi, joten hätä lienee suuri.
Teit pitkän työuran. Minne hukkasit rahasi, kun et ymmärtänyt laittaa rahaa säästöön ja hankkia omaa asuntoa? Minulla on ikää puoli vuotta vaille 60. Olen työkyvyttömyyseläkkeellä, niin kuin sinäkin. Hankin omistusasunnon tasan 30 vuotta sitten. Eipä muuta mamu seinän taa.

Äänestä
  • Ymmärsitköhän Sinä lainkaan jutun jujua?
    Tuliko hyvä mieli kun sait kehua mallillaan olevaa elämääsi?
    Sinä teit kuten itse olet nähnyt parhaaksi.
    Oikeuttaako Sinun ratkaisusi lähes ilkkumaan eläkeukon tilannetta?
    Eihän tämän jutun pointti ole eläkeukko, vaan se miten tahansa mellastava naapuri. Eläkeukon lähdön jälkeen siinä kärsii joku toinen.
    Sitäkö pitää vaan vastaansanomattomasti sietää?

    Äänestä

  • itsekeskeisyyttä kirjoitti:

    Ymmärsitköhän Sinä lainkaan jutun jujua?
    Tuliko hyvä mieli kun sait kehua mallillaan olevaa elämääsi?
    Sinä teit kuten itse olet nähnyt parhaaksi.
    Oikeuttaako Sinun ratkaisusi lähes ilkkumaan eläkeukon tilannetta?
    Eihän tämän jutun pointti ole eläkeukko, vaan se miten tahansa mellastava naapuri. Eläkeukon lähdön jälkeen siinä kärsii joku toinen.
    Sitäkö pitää vaan vastaansanomattomasti sietää?

    vielä pahaksi onnekseen kokeilemaan yrittäjyydenkin autuutta täällä Suomessa juuri siihen huonoon aikaan kun jotkut piirit suuren laman rakentamalla rakensivat maahamme, että sepä niistä rahoista sitten, mutta jäihän siitä sentään elämänkokemusta käteen.

    Äänestä

  • Mistähän sinä voit tietää, kuka seinäsi takana kohta asuu?
    Jos vaikka naapurisi vaikka myy asuntonsa kaupungille. Tai ulkomaalainen liikemie/nainen ostaa naapurikämppäsi, vuokraa typyille ja peräkammarin pojjaat käy ahkerasti kotouttamassa.
    Ei täällä kukaan ole turvassa omistusasunnossakaan.

    Äänestä

  • naapurisi kirjoitti:

    Mistähän sinä voit tietää, kuka seinäsi takana kohta asuu?
    Jos vaikka naapurisi vaikka myy asuntonsa kaupungille. Tai ulkomaalainen liikemie/nainen ostaa naapurikämppäsi, vuokraa typyille ja peräkammarin pojjaat käy ahkerasti kotouttamassa.
    Ei täällä kukaan ole turvassa omistusasunnossakaan.

    Ei se, että sinulla on omistusasunto takaa vielä yhtään mitään. Sinä varmaan unohdat, että joku voi vuokrata oman omistusasuntonsa vaikkapa ulkomaalaisille. Tai entä siinä tapauksessa, että omistusasunto, jossa vanhus asui menee sukulaisten puuttuessa kaupungille, joka vuokraa sen ulkomaalaisille? Tai sitten kaupunki ostaa omistusasuntoja vuokrattavaksi eteenpäin, ulkomaalaisille? Onhan noita vaihtoehtoja. Ei siis ole ollenkaan tae, että voit päättää ketä on naapurissasi, oli omistusaunto tai ei!

    Äänestä

  • Tämän päivän hesari:
    Asunto oli myyty reippaasti alkoholisoituneelle naiselle. Juoppokaverit pitivät koko naapuruston hereillä. Vasta pitkän prosessin jälkeen asunto saatiin taloyhtiön haltuun ja myyntiin - omistajan laskuun tietysti.
    Mutta siihen mennessä oli hiekkaa tiimalasissa kulunut ja monen hermot menneet.

    Kuka asuu naapurissasi huomenna...

    Äänestä

  • lehtiuutinen kirjoitti:

    Tämän päivän hesari:
    Asunto oli myyty reippaasti alkoholisoituneelle naiselle. Juoppokaverit pitivät koko naapuruston hereillä. Vasta pitkän prosessin jälkeen asunto saatiin taloyhtiön haltuun ja myyntiin - omistajan laskuun tietysti.
    Mutta siihen mennessä oli hiekkaa tiimalasissa kulunut ja monen hermot menneet.

    Kuka asuu naapurissasi huomenna...

    Odottelin rauhassa,että tulee useampia "vastaiskuja", että ei tarvitse kaikkiin erikseen vastata. Kirjoituksenihan oli törkeä. Vit...si minuakin, jos tuollaisen ryöpytyksen silmilleni saisin. Oikeasti en ole lähellekään noin vi...mainen ihminen, mitä kirjoitukseni osoittaa. Sanoisinko vaikka, että paha pyrki juuri sillä hetkellä ulos.

    Niin, sitä vain, että eipä tällä omakotialueella taida talot mennä mamuille. Tuskin kaupunginkaan omistukseen. On nuo naapurit niin varakkaita.

    Muuten olen sitä mieltä,että kusiset on vuokralaisen kohtalot. Samoin kerrostalo ja rivitalolo asujan, vaikka omat olisikin. Siksi minä "ukkeli" neuvon teitä nuoria, että älkää jääkö toisten nurkkiin pyörimään. Heti, kun pankki antaa lainaa, niin omaa vaan!!!

    Mutta varsinaiseen asiaan. Vieraat pitää ehdottomasti saada kuriin ja nuhteeseen. Talo elää tavallaan ja vieras käy ajallaan.

    Enkä minä oikeasti rikas ole. Velalla sitä on pelattu iät ja ajat. Inflaatio se meidän asunnot maksoi.

    Äänestä

  • "ikäluokkaa" kirjoitti:

    Kajaanissa on monessakin kaupunginosassa myyty omakotitaloja kaupungille. Esim. Lohtajalla on ainakin 2 omakotitaloa myyty kaupungille, tarkoituksena vuokrata niitä asumiskäyttöön mm. isoille perheille. Monellako suomalaisella, jos ei oteta lestadiolaisia mukaan, on enemmän kuin 2-4 lasta? Mamuilla on. Jopa 10. Esim. Intiassa nainen on vasta NAINEN ja ÄITI sitten, kun hänellä on 10 lasta ja mieluiten poikia. Sama pätee monessa muussakin maassa, kuten Somaliassa, Sri Lankassa, Bangladeshissa, jne. Nimenomaan näiltä alueilta on paljonkin pakolaisia Suomessa ja osa heistä tullaan sijoittamaan Kajaaniin.

    Äänestä

  • Enpä menisi vannomaan kirjoitti:

    Lohtajalla. Varmaan myydään kohta Huuhkajavaarassakin, mutta ei myydä meidän kulmilla. Te, jotka asutte vuokaralaisina, varsinkin kaupungin asunnoissa, ette nää eroa eri kaupunginosien välillä. Jos on jo valmiiksi kaupungin vuokra-asuntojen piirittämänä Lohtajalla, niin kyllä siinä asuntonsa myy vaikka alehintaan kaupungille.

    Se vaan on sillä lailla, että kaupungissa kuin kaupungissa on ne "kalliot ja eirat". Niin Kajaanissakin. Valitettavasti!

    Äänestä

Mitenhän olisi "JOS" sinä eläkeukko olisit häirinnyt maahanmuuttajien yö unia, olisiko Kainuunsanomat julkaiseet aiheesta huolestuneen kirjoituksesi, sekä pannut koko mahtinsa puolustaakseen kotirauhaa ?
Hyviä lomailmoja sinne Lapin reissullesi !

Äänestä

Koko kirjoitus on eläkeukon provo!Silkkaa pahanilkisyyttä koko kirjoitus.

Näillä tämän tapaisilla kirjoituksilla tehdään hirvittävää vahinkoa. Näillä tärvellään ihmisten välit mutta myös oman maakunnan ja kaupoungin maine.

Älkää viitsikö kirjoittaa noin rumia turva paikkaa hakevista ihmispoloisista. Ajatelkaapa jos Suomen avakkoja olisi kohdeltu noin pahasti esim. Ruotsissa ja Norjassa joihin heitä sota-aikana pakeni.

Eläkeukko on aivan väärällä asialla.

Äänestä
  • Sitäkö olet mieltä että KOTIRAUHAA saa häiritä sen mukaan onko pakolainen vai ihan kainuulainen ?
    Etkö todella näe mitään erikoista tässä asetelmassa ?
    Taidat itse tässä PROVOSOIDA !!

    Äänestä

  • siellä vastaanottokeskuksessa, siis siellä. joka oli niin nätiksi remontoitu uusien asukkaiden tulla. kävitkö ihastelemassa?

    Tärvellään ihmisten valit...?
    Niin - eihän ne kai tärvelly jos toinen vain koko ajan joutuu antamaan periksi. Siitä tuppaa syntymään pidäteltyä piilovihaa, jolla pitkän päälle saattaa olla paljon tuhoisammat seuraukset.

    Eiköhän se avoimmuus molemmin puolin olisi tällekin asialle hyväksi.

    Vai että pahanilkinen provo... Itse olet kovin ymmärtämätön - tai paremminkin rajoitteisesti ja valikoivasti ymmärrystä omaava.

    Äänestä

  • Sattuneesta syystä kävin usein Salmijärvellä, oli tosiaan kauniiksi remontoitu ja sisustettu pakolaisten tulla. Mutta kun meni muutama kuukausi kaikki oli revitty ja pantu palasiksi, huonekaluista osa paiskottu ikkunoista pihalle patjoja myöten,pihat kuin kaatopaikat, eikä ole valetta.
    Paljonkohan sen Salmijärven kunnostaminen tulee muutaman kuukauden käytön jälkeen maksamaan ?
    Tämä kaikki tapahtuu vain sen vuoksi ettei informointi maan tavoista ole tainnut olla kohdallaan ja niiden noudattaminen myös. Turha näistä asiosta on jaaritella kaunistellen.

    Äänestä

  • salmijärvellä kirjoitti:

    siellä vastaanottokeskuksessa, siis siellä. joka oli niin nätiksi remontoitu uusien asukkaiden tulla. kävitkö ihastelemassa?

    Tärvellään ihmisten valit...?
    Niin - eihän ne kai tärvelly jos toinen vain koko ajan joutuu antamaan periksi. Siitä tuppaa syntymään pidäteltyä piilovihaa, jolla pitkän päälle saattaa olla paljon tuhoisammat seuraukset.

    Eiköhän se avoimmuus molemmin puolin olisi tällekin asialle hyväksi.

    Vai että pahanilkinen provo... Itse olet kovin ymmärtämätön - tai paremminkin rajoitteisesti ja valikoivasti ymmärrystä omaava.

    Siis tämä kysymys oli osoitettu MATLEENALLE.

    "Kyllä kävin... useasti" ei varmaan ollut Matleenan vastaus, eikä vastaus edes oikeaan ketjuun.

    Äänestä

  • kuinka suomalaiset sotaevakot, HUOM! pääasiassa naisia ja lapsia, häiriköivät Ruotsissa ja Norjassa?

    Äänestä

  • te hyvät naiset kirjoitti:

    kuinka suomalaiset sotaevakot, HUOM! pääasiassa naisia ja lapsia, häiriköivät Ruotsissa ja Norjassa?

    Me ei uskota noihin syytöksiin metelönnistä ja särkemisistä. Jotakin pientä kun tapahtuu niin isotellaan. Sellainen on tapa kun puhutaan maahanmuuttajista ja heidän tekemisistään. Pahimpia särkijöitä ja "rahanreikiä" ovat sossun luukulta syövät syrjäytyneet suomalaiset ja laiskuuttaan äitinsä hoteisiin jääneet kaljapojat. Niin että höpön löpö.

    Äänestä

  • Maisa ja Matleena kirjoitti:

    Ja maapallo on litteä pannukakku, eiköstä vaan!
    Niinpä niin, teille tämä on USKON asia,
    me jotka TIEDÄMME olemme NÄHNEET.
    Eikä se ollut retusoitu valokuva.

    Äänestä

  • Maisa ja Matleena kirjoitti:

    Me ei uskota noihin syytöksiin metelönnistä ja särkemisistä. Jotakin pientä kun tapahtuu niin isotellaan. Sellainen on tapa kun puhutaan maahanmuuttajista ja heidän tekemisistään. Pahimpia särkijöitä ja "rahanreikiä" ovat sossun luukulta syövät syrjäytyneet suomalaiset ja laiskuuttaan äitinsä hoteisiin jääneet kaljapojat. Niin että höpön löpö.

    Ei ole kysymys mistään uskosta,vaan tosi asioista.
    Kirjoittaja vaikuttaa aika nuorelta,jolta puuttuu
    tosi tieto.Kyllä näissä pakolaiskeskuksissa re-
    monttireiskoille töitä riittää.

    Äänestä

  • Maisa ja Matleena kirjoitti:

    Me ei uskota noihin syytöksiin metelönnistä ja särkemisistä. Jotakin pientä kun tapahtuu niin isotellaan. Sellainen on tapa kun puhutaan maahanmuuttajista ja heidän tekemisistään. Pahimpia särkijöitä ja "rahanreikiä" ovat sossun luukulta syövät syrjäytyneet suomalaiset ja laiskuuttaan äitinsä hoteisiin jääneet kaljapojat. Niin että höpön löpö.

    trollihan se siellä taas kirjottelee!

    Oisko ihan unskiunelma vai eräs turvonnut karaokea
    harrastava alkkis ämmä?

    saapi arvailla tahi tietää........

    Äänestä

  • Maisa ja Matleena kirjoitti:

    Me ei uskota noihin syytöksiin metelönnistä ja särkemisistä. Jotakin pientä kun tapahtuu niin isotellaan. Sellainen on tapa kun puhutaan maahanmuuttajista ja heidän tekemisistään. Pahimpia särkijöitä ja "rahanreikiä" ovat sossun luukulta syövät syrjäytyneet suomalaiset ja laiskuuttaan äitinsä hoteisiin jääneet kaljapojat. Niin että höpön löpö.

    eivät uskoisi mitään huonoa näistä elintasopakolaisista vaikka omin silmin näkisivät. Sen verran tuo todellisuudentaju näyttää hämärtyneen.

    Äänestä

  • ja Unskit kirjoitti:

    eivät uskoisi mitään huonoa näistä elintasopakolaisista vaikka omin silmin näkisivät. Sen verran tuo todellisuudentaju näyttää hämärtyneen.

    osaamme suhteuttaa ongelmat oikeisiin mittasuhteisiin. Maahanmuuttajat ovat ongelma omassa lajissaan. Rettelöivät "omat" kakarat ovat ongelma. Suurempi ongelma on työttömyys ja tästä johtuva syrjäytyminen, joka altistaa vihamieliselle käyttäytymiselle kaikkea kohtaan, joka ei sovi omaan formaattiin. Kun oma huonous painaa päälle, siitä ei voi nousta muuten kuin painamalla alas toista vielä huonompiosaista.

    Eläkeukon vuodatus on siitä malliesimerkki. Vetäähän se katkeraksi, kun on vuosikymmenet "etelässä" koittanut lyödä rahoiksi, mutta joutuukin palaamaan kotikonnuille tyhjätaskuna kaupungin "slummivuokra-asuntoon". Sen sijaan, että kohdistaisi agressionsa suurempiin Suomessa oleviin ongelmiin, onkin kohteeksi otettava toinen "etelänmies", joka on kohdannut oman Via Dolorossansa omassa maassaan.

    Järkeä ja suvaitsevuuttaa! Kiitos.

    Äänestä

  • ja vielä minä kirjoitti:

    Mietipä nyt tovi uudelleen: Tässä tapauksessa on kyse naapurin perheestä, joka käyttäytyy sopimattomasti. Ei mistään muusta.
    Jos moista tapahtuu, siihen puututaan, annetaan varoitus, lopulta häätö. Näin kulkee prosessi. normaalisti.
    Mutta tässä tapauksessa on jostain syytä annettu erioikeuksia, ilmeisesti asukkaiden alkuperän perusteella.
    Ja se EI VOI OLLA JATKUVA KÄYTÄNTÖ eikä oikein.

    Kuka tahansa joka rettelöi ja häiritsee muita on se, jonka pitää ottaa lusikka kauniiseen käteen.
    Niin omien kuin muittenkin kakaroiden, siinä ei pitäisi olla mitään eroa. Vaan kun on!

    Tosi ala-arvoinen kirjoitus sinulta, "kun oma huonous painaa päälle... joutuu palaamaan tyhjätaskuna"...
    Jestas, kai eläkeukon pitäisi vielä nöyrtyä olemaan ihan hiljaa ja niellä kaikki. Ja jos hänellä vaikka huonosti menisikin, niin vieläkö lisää pitäisi kyykyttää. Omituinen filosofia, yltiöpäisen "vieraanvarainen", sanoisin... annetaan ihokaskin päältä.

    Äänestä

  • vääristellä kirjoitti:

    kommentoimaan. Olen tismalleen tietoinen, kuinka "meuhkaava" asukas voidaan häätää asunnostaan. Se ei vain edistä ollenkaan prosessia, että sitä puidaan täällä "hurmoshenkisessä", patologisessa muukalaisvihassa. Asiat hoituvat, täytyy hoitua, jos on pätevät asioidenhoitajat, virallista tietään. Se on tosin hyvin aikaa vievää ja tuskallista, mutta se on ainut oikea tie ongelman asiallisesti hoitamiseksi. Vuoralaisen häätäminen on sentään vielä helppoa, verrattuna omistusasunnon osakkaan kyseessä ollen. Olen tilintarkastajana asunto oy:ssä, jossa eräs asukas laiminlöi toistuvasti maksuvelvoitteitaan. Asiaa koetettiin hoitaa joustavasti ja pariin otteeseen annettiin hänelle mahdollisuus hoitaa maksurästit kuntoon. Pitkässä juoksussa ongelma paheni niin, että yhtiökokous päätti hakea asunnon hallintaansa. Päätökselle piti hakea lainvoima, jonka jälkeen asukkaalla oli mahdollisuus antaa vastine kolmen kuukauden kuluessa. Tässä tapauksessa vastinen ei ollut riittävä, joten prosessi jatkui häädöllä. As Oy otti haltuunsa huoneiston, joka kylläkin oli niin "roisissa" kunnossa, että vaati fiksausremontin, ennen kuin saatiin vuokraliselle kelpaavaksi. Rempan hinta laskutettiin em asukkaalta, mutta hän ei suostunut ilman käräjöintiä maksamaan laskua. Käräjöinnin jälkeen hänen laskunsa tuplaantui, koska hän hävisi jutun.

    Että näin toimii laki ja oikeus niin suomalaisille kuin maahanmuutajillekin. Ellei vuora-asunnon isännöitsijä toimi näin, on hänet saatettava edesvastuuseen.

    Äänestä

  • Olin tässä poissa paikalta pari viikkoa ja palattuani näin tuon sinun epäilevän kirjoituksesi. Olen jo tuolla ketjun alkupäässä todennut, että tämä juttu ei ole mikään provo. Anna vain rohkeasti oikea nimesi ja yhteystietosi, niin voin kyllä kutsua sinut henkilökohtaisesti toteamaan ongelman laadun. Juuri sinun kaltaistesi pilvissä elävien kaikenmaailman parantajien vuoksi emme pysty saamaan koskaan vallitsevia epäkohtia korjatuksi. Kai huomasit lukea tuolta kirjoitukseni alkupäästä, että olen elämäni varrella työskennellyt kymmeniä eri kansallisuuksia olevien ihmisten kanssa eikä minulla ole heistä ollut mitään huonoa sanottavaa. Periaatteeni on, että korotan ääneni vain silloin kun asia antaa aihetta. Muuten tiedoksi, että olen saanut nyt vietyä asiani ylemmille virkamiesportaille ja sitä sieltä hoidetaan eteenpäin.
    Kesän jatkoa vain sinullekin ja koita palailla tänne maan pinnalle ja avaa silmäsi todellisuudelle silloin kun se on aiheellista. Vieraille voi olla kohtelias, mutta liika vieraskoreus on tyhmyyttä. Varsinkin silloin, kun se johtaa siihen, että vieras ottaa sinun talosi ja elintilasi kokonaan omaan käyttöönsä.

    Äänestä

  • Matleenalle ja Maisalle kirjoitti:

    Olin tässä poissa paikalta pari viikkoa ja palattuani näin tuon sinun epäilevän kirjoituksesi. Olen jo tuolla ketjun alkupäässä todennut, että tämä juttu ei ole mikään provo. Anna vain rohkeasti oikea nimesi ja yhteystietosi, niin voin kyllä kutsua sinut henkilökohtaisesti toteamaan ongelman laadun. Juuri sinun kaltaistesi pilvissä elävien kaikenmaailman parantajien vuoksi emme pysty saamaan koskaan vallitsevia epäkohtia korjatuksi. Kai huomasit lukea tuolta kirjoitukseni alkupäästä, että olen elämäni varrella työskennellyt kymmeniä eri kansallisuuksia olevien ihmisten kanssa eikä minulla ole heistä ollut mitään huonoa sanottavaa. Periaatteeni on, että korotan ääneni vain silloin kun asia antaa aihetta. Muuten tiedoksi, että olen saanut nyt vietyä asiani ylemmille virkamiesportaille ja sitä sieltä hoidetaan eteenpäin.
    Kesän jatkoa vain sinullekin ja koita palailla tänne maan pinnalle ja avaa silmäsi todellisuudelle silloin kun se on aiheellista. Vieraille voi olla kohtelias, mutta liika vieraskoreus on tyhmyyttä. Varsinkin silloin, kun se johtaa siihen, että vieras ottaa sinun talosi ja elintilasi kokonaan omaan käyttöönsä.

    Olen kanssasi samaa mieltä! Aina on niitä maailmanparantajia, jotka eivät halua nähdä elämän todellisuutta. He vain puolustelevat ulkomaalaisia (tai muita häiriköitä), jotka eivät anna toisten ihmisten elää rauhassa. Ei kenelläkään ole oikeutta häiritä sinun elämääsi. Kun sinä maksat asunnostasi vuokran, sinun kuuluu saada sille rahalle myös vastiketta! Ja oma rauha on yksi niistä! Pidä vain puolesi! Suurin osa ihmisistä on nimenomaan sinun puolellasi tässä asiassa!

    Äänestä

jokohan eläke ukko on saanut olla rauhassa.

Äänestä

Ei ole tietoa josko olisi jo kuolunna.

Äänestä

Mikä ratkaisu tähän? Vihervasurit muuttamaan näihin taloihin ja muut toisiin kaupunginosiin. Tykkääjät yhteen vain.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 5 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta

hätähuuto! kirjoitti:

Hyvät ihmiset, mitä minun pitäisi tehdä?
Asustan täällä kainuussa "kivikylässä" asuntoyhteisössä, jossa on erityisen paljon maahanmuuttajaväestöä. Ongelmakseni on muodostunut yhden, ja vain yhden maahanmuuttajaperheen lasten aiheuttama metelöinti, joka on melkein päivittäistä ja joka jatkuu usein aina aamuyön tunneille asti. Lähinnä se aiheutuu asuntojemme välissä olevien ohuiden seinien hakkaamisesta ja lämpöpattereiden kolistelusta jatkuen usein yhteen menoon tuntikausia. Tuntuu kuin asuisin bassorummun sisällä. Apua ongelmaani olen hakenut niin vuokranantajalta (kunta), kuin myös poliisilta, sitä kuitenkin saamatta. Niinpä viimeisenä keinonani esitän avunpyynnön tälle palstalle.
Olen lähes kuusikymppinen ukko ja olen omalta osaltani omalla työlläni rakentanut hyvinvointia tähän maahan meille suomalaisille ja nykyään myös näille maahanmuuttajille melkein 40 vuoden ajan, kunnes työstä johtuneen fyysisen sairauden myötä jouduin lopettamaan työnteon ennenaikaisesti ja siirtymään eläkepäiville. Aikanaan elin lapsuuteni ja kävin kouluni täällä kainuussa ja sitten jouduin työn perässä lähtemään maailmalle. Maailmalla olin 37 vuotta ja nyt elääkkeelle jäätyäni ajattelin tulla takaisin lapsuuden maisemiin ja näinollen sulkea ympyrän siltä osalta.
Suurin odotuksin tänne tulinkin vuoden 2005 alussa ja voi sitä nautintoa, mitä elämä oli täällä luonnon lähellä eteläisen Suomen ainaisen kiireen ja stressaavan elämänmenon jälkeen. Kunnes sitten tuli viime syksy ja sain nämä uudet naapurit, siihen loppuivat minun nauttimiset tästä hienosta maakunnasta.
Ei ole ongelmiin ollut apua puheista, eikä vuokranantajan antamasta kirjallisesta viimeisestä varoituksesta eikä mistään muustakaan. Häiriöt vaan jatkuvat. Ei siinä auta myöskään taloyhtiön järjestyssäännöt. Vuokranantajakin ehdottelee nykyään minulle, että muuttaisin toiseen asuntoon. Miksi minä? Minähän asuin tässä jo ennen kuin naapurini muuttivat tähän vierelleni. Ja sitäpaitsi ihastuin tähän asuntooni heti paikalla muuttaessani tänne. Sekin vielä sitten, että minä maksan vuokrani omalla työlläni ansaitsemallani eläkkeellä, enkä siihen mistään mitään tukea saa. Taitaa naapurillani olla toisin, luulen, että heistä ei tule koko elämänsä aikana kunnalle eikä Suomen valtiolle nettomaksajaa, jota itse olen ollut jo kymmeniä vuosia.
Kirjoitan tämän kaiken, koska nyt mennyt viikonloppu oli oikein huippu minun kaltoinkohtelemisessani. Keskiviikko-torstai välisenä yönä kuuntelin ja kärsin melusta aina puoli kolmeen asti pikkutunneilla. Torstai-iltana klo 23.30 aikoihin melun vain jatkuessa rohkenin mennä soittamaan naapurini ovikelloa. Ei auttanut, minua arviolta 30 vuotta nuorempi tumma rouva melkein sylki silmilleni, ilmoittaen kylmästi, että lapset leikkivät, mene pois! Melkein tulivat siinä vaiheessa vedet silmiini. Tämänkö olen ansainnut työn teollani tämän kauniin Suomen ja upean Kainuun maakunnan hyväksi? Tähänkö on tultu? Eikö riitä, että Suomen valtio kohtelee meitä ikääntynempiä kansalaisiaan siten kuin kohtelee? Onko sama oikeus nykyään myös näillä ihmisillä, joiden päivastoin olettaisi olevan kiitollisia siitä, että heidät on tänne valittu nauttimaan Suomeen rakennetusta hyvinvoinnista? Onko minun vielä kerran elämässäni tehtävä yksi muutto, enkö ollutkaan enää tervetullut niihin maisemiin, joista aikanaan jouduin työn perässä lähtemään maailmalle?
Toivoisin kirjoitukseeni kannanottoa myös maahanmuuttajilta, luulisi, että teillä olisi sen verran yhteisöllisyyttä, että pitäisitte teidän "mustat lampaat" kurissa. Elämäntyöni jouduin tekemään sellaisella alalla, jossa työskentelin kymmeniä eri kansallisuuksia olevien ihmisten kanssa ja koskaan minulla ei ollut heistä pahaa sanottavaa. Sisareni työskentelee toisaalla Suomessa pakolaisten vastaanottokeskuksessa, joten teidänkin ongelmanne ovat minulle sangen tuttuja. Valitettavasti vain, nyt tämä yksi perhe on saanut aikaan sen, että minun sympatiani teitä kaikkia kohtaan on mennyt. Siis olen alkanut vaistomaisesti samaistamaan teidät kaikki maahanmuuttajat tähän yhteen perheeseen.
Vielä sen kysyisin, kohteletteko te myös kotimaissanne vanhempia ihmisiä samalla tavoin kuin täällä ja annatte piu-paut kaikille säännöille ja määräyksille? Näinkö te kiitätte meitä suomalaisia ikäihmisiä, jotka ovat tämän maan rakentaneet siihen kuntoon, että se pystyy tarjoamaan turvallisuuden ja hyvinvoinnin teillekin?
Mitä pitäisi tehdä, kertokaa hyvät ihmiset?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu