Minkä mahtais ku naapurissa asuu ylipainoinen, työtön ja alkoholisoitunut mies joka piereskelee niin äänekkäästi ettei yölläkään saa nukuttua. Yleensä ikkunat helisee, et ne varmaan hajoo joku kaunis päivä.
Piereskelyä
häätö
81524
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 8
Vanhimmat
takaisin koko takatuupparisi voimalla, että oikein perse pelmahtaa.
Omistusasunnostakin voi saada häädön. Tsemppiä.
häätöä soveltaa pariin naapurin nuoreen pariskuntaan joiden koirat räksyttävät yötä päivää niin etten kuule omaa piereskelyäni ja rappukäytävät haisevat niin tajuttoman pahalle niiden koirien takia etten haista omia tuoksujani?
Vai pitäisikö minun sittenkin tajuta että asun kerrostalossa jossa on muutakin elämää kuin vain minä?
nuorenparin lemmiskelyn äänet joita joudun kuuntelemaan lasikorvalla läpiyön. Minusta isännöitsijän olisi puututtava asiaan kovalla kädellä. Sillä en enää saa nukutuksi ja toisessa kädessäni on jännetuppitulehdus. Ja kaikki tämän lemmiskelevän nuorenparin syytä. Näin kiusaavat yksinäistä he.
muualle.Itse tein sen johtopäätöksen kun naapuri alkoi ärsyttämään.
Eli sinut tavallaan kiusattiin veks.
Ryhdistäydyhän jo sinäkin.
eikös piereskely ole ihan normaalia?
Kenellä tulee millainenkin ääni.
Jos on liian kova pieruääni niin osta naapurillesi joku halpa tyyny ja sano, että käyttää sitä äänenvaimentimena.
Tuskin ketään vielä on häädetty piereskelyn takia ja et varmaan itsekään kehtaa siitä mennä valittamaan kellekään.
häädetty. Kerrankin häädettiin mies, joka pystyi soittamaan perstrumpetillaan säkkijärven polkan. No, ei se tämäkään pelkän piereskelyn vuoksi häätöä saanut, mutta kun sillä ei ollut lainkaan nuottikorvaa, ja naapureilla taas oli.
Ja sitten kun sen "soitto" oli sellaista "truut-truut-däks ... eikun ... truut-truut-däks .. eikun.