Hei onko kellään vastaavaa: pennuistamme (melkein 3vko) yksi ei kasva muiden mukana, Muut painavat jo 800-900g niin tämä pieni vasta 500g. Ja pariin päivään se ei ole nostanut painoaan, ikään kuin kehitys olisi pysähtynyt. Muut myös kävelevät, niin pieni vain makaa ja on ihan "lötkö". Sillä on myös tosi pinkeä ja iso pömppömaha.
Olen anatnut sille hieman ravintolisää, mutta pentu on edelleen samanlainen vähän elottoman oloinen.
Pelkään pahinta, mutta toivon parasta. Miten voisin auttaa pentua? Eläinlääkäri totesi puhelimessa ettei niin pienelle pennulle voi tehdä mitään että seuraile rauhassa sen kehitystä..
Olen anatnut sille hieman ravintolisää, mutta pentu on edelleen samanlainen vähän elottoman oloinen.
Pelkään pahinta, mutta toivon parasta. Miten voisin auttaa pentua? Eläinlääkäri totesi puhelimessa ettei niin pienelle pennulle voi tehdä mitään että seuraile rauhassa sen kehitystä..
Vastaukset 8
Vanhimmat
Meillä kanssa lakkasi erään pennun kehitys. Se jäi ihan pieneksi ja toinen kasvoi hurjaa vauhtia paljon isommaksi kuin siskonsa. Pentu ei oppinut kävelemään, se vain kauhoi eteenpäin.
Jouluyönä pentu kuitenkin jotenkin ihmeellisesti oppi kävelemään. Hieman huterasti, mutta siitä se sitten lähti. Pentu kyllä selvisi ja kasvoi isommaksi, vaikkakin oli aina pieni mutta pippurinen verrattuna sisareensa.
Nyt koira elää terveenä. Toivottavasti sinunkin penutsi tuosta selviää. Voimia.
Nyt HETI pennuille ja emälle matokuuri..
ja sairas pentu eläinlääkäriin.........
Tuleeko siltä pennulta tavaraa ulospäin? Eli pissaako ja kakkaako normaalisti ja normaalin näköistä?
Oletko madottanut niitä? Voisi johtua madoistakin tuo kasvamattomuus ja mahan pingotus.
Kuulostaa kyllä hiukan huolestuttavilta nuo oireet, jos pentu on pinkeä ja vetelä se ei yleensä tiedä hyvää.
Mutta joskus on vaan pentuja, jotka kehittyvät hitaammin, kuin muut ja tulevat silti ihan normaalin kokoisiksi terveiksi aikuisiksi.
Sitten sitä vaan välillä syntyy valitettavasti myös pentuja joilla on sisuskaluissa jotain vialla ja ne pikkuhiljaa kuihtuvat pois, eikä niille voi tehdä mitään.
Minusta olisi parasta viedä pentu ell tarkastukseen jos pentu kärsii niin olisi parempi antaa ell nukuttaa kipeä/sairas pentu pois.
Kovasti ikävää tuottaa pennulle turhaa kipua
tai kärsimystä.
että laitat sen pennun aina ensimmäiseksi emolle syömään. no ehkä toinen pentu seuraksi.
pidät sitten niitä muita vaikka sylissäsi.
ravintolisä ei ehkä ole se paras vaihtoehto vaan juuri se emon maito. käyttäisin itse kyllä el. lääkärillä. (kyllä pennulle voi tehdä paljonkin, mutta se saattaa olla turhaakin ja siksi el. lääkärit eivät välttämättä halua antaa sitä toivoa)
onko pentu alusta asti ollut pienempi vaikko alkoiko oireet myöhemmin?
kokeilisin myös ehkä jotakin mikä auttaisi tyhjentämään suoliston, jos vaikka jostakin syystä on kova vatsa.
itselläni on pikkusen kokemusta sairaista koiran pennuista mutta sitäkin enemmän kissan pennuista. monta olen saanut pysymään hengissä ja kaikki terveitä.
on nyt paikallaan,varsinkin jos pentu ei halua imeä.Madot tulevat ekana mieleen,toinen esim suoliston kehityshäiriö,mutta jos se olisi vaivan nimi niin pentu olisi jo elänyt aika epätavallisen pitkään.Pennulle voi antaa öljyä tai mallas-uutetta jos tuntuu ettei sillä vatsa toimi.Vie pentu lääkäriin,tuon ikäiselle tosiaan voi jo monesti tehdä jotain.Sanoit ettei pentu nouse ylös,onko sillä littana rintakehä,ts ei pyöreä niinkuin muilla vaan omituisen neliömäinen?Jos littana niin pentu on uimari,eli sammakko.Sammakkoa voi auttaa monin tavoin,taitavat olla aika pientä rotua,joten esim leikkaat auki tyhjän vessapapru rullan ja laitat pennun ympärille ja pidät siinä(teippaat kiinni)Silloin rintakehä yleensä palautuu normaalin muotoiseksi kun se ei voi enää vaan maata lattialla.tsemppiä =)
Matojen mahdollisuutta olen itsekkin miettinyt, pentuja ei ole vielä madotettu, tarkoitus tehdä se kun täyttävät kolme viikkoa. Mutta voisin tehdä sen jo tänään.
Eilen tutkin pentua oikein kunnolla. Jotenkin sen takajalat näyttävät oudoilta,ihan kuin ne olisivat vähän epämuodostuneet. Ja se ei tosiaan kävele, rahaa niitä takajalkojaan.
pian, kyllä on jo korkea aikakin, jos ovat jo kolme viikkoisia. Meillä saavat ekat matohäädöt pariviikkoisina, tai jo päivää kahta ennen.
Miten ne takatasssut on oudot? Liikuttaako niitä, vai ovatko ihan veltot?
Siinä on sekin mahdollisuus, että on loukannut selkänsä jossain kohtaa. On voinut olla synnytyksessä jotain, tai emo astunut päälle tms.
Voivat toki olla synnynnäisesti epämuotoisetkin.
Kannattaa se nyt kyllä käyttää näytillä jossain kunnon lääkärillä, niin saa toivottavasti ainakin jonkun selvyyden.