kuntoutustuki

moi olen selkäleikattu ja palaamassa työelämään.minulle on ehdotettu kuntoutustukea että olisin aluksi 4 tuntiä päivässä töissä.onko tuki huonompi kun sairaspäivä raha jota saan 46 euroa päivä.onko muillä hyviä kokemuksia kuntoutus tuella töihin paluusta.
2646
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Kuule rakas lähimmäinen, tässä tosi tarina:
Minut todettiin n. 10 kk sitten työkyvyttömäksi ja tähän päivään mennessä en ole saanut Kelalta muuta kuin paperia täytettäväksi. Minun ongelmani on mielenterveydellinen, joten varmaan poikkeaa jonkin verran sinun kohtalostasi. Ensiksi eväsivät sairaspäivärahan. Sitten katkesi opintotuki, koska en jaksanut suorittaa opintojani. Tehtiin lääkärin kanssa uudet paperit, joissa anottiin mm. kuntoutustutkimusta, kuntoutustukea/sairaseläkettä. Omin päin kävin tekemässä anomuksen asumistuesta, koska opintotuen asumislisään en ollut enää oikeutettu. Sain kielteisen päätöksen, koska ei voitu todistaa, etten ollut oikeutettu opintotukeen. Hain opintotukea (johon en tietenkään ollut oikeutettu, koska en saanut opintoviikkoja kasaan) ja jumalauta kuukaudessa saivat aikaan päätöksen, että saan asumistuen. Kuukausi sitten Kelassa asioidessani kerrottiin minulle, että en saa kuntoutustukea ennen ensi vuotta, jos sittenkään. Tänään vein uuden sairauspäiväraha/kuntoutustutkimus anomuksen lääkärintodistuksineen ja sanottiin, että tässä voi kestää.

Sossusta emme avovaimoni kanssa saaneet rahaa ennenkuin hän nosti myös opintolainansa. Se on mieltä ylentävää tällainen rumba ihmiselle, jolla ei muutenkaan jaksaminen ole paras mahdollinen. Raha riittää nippa nappa elämän perustarpeisiin, koska sukulaiset ovat lainanneet rahaa.

Siitä on kohta 11 vuotta kun vannoin puolustavani tätä maata ja sen laillista valtiovaltaa, mutta en ole enää hirveen varma kyllä siitäkään.

Kyllä se tuntuu olevan vitun paljon tärkeämpi asia eräille, onko lesbopareilla oikeutta hedelmöityshoitoon eli ei (itse kannatan kyseistä asiaa, koska en näe siinä mitään väärää) tai saako saatana ravintoloiden niillä tai näiilä alueilla tupakoida. Jos se on sosiaali- ja terveysministeriön tyypeille niin kamalaa, että sadan euron kampaus haisee ravintolaillan jälkeen tupakalta, niin pysykää vittu kotona.

Äänestä
  • tilanteessa tulee olla tai hakeutua työnhakijaksi työvoimatoimistoon "sairaana" ja saa työttömyyskorvauksen, joko kelan tai liiton. käsittämätön juttu, mutta näin se on.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


mimma kirjoitti:

moi olen selkäleikattu ja palaamassa työelämään.minulle on ehdotettu kuntoutustukea että olisin aluksi 4 tuntiä päivässä töissä.onko tuki huonompi kun sairaspäivä raha jota saan 46 euroa päivä.onko muillä hyviä kokemuksia kuntoutus tuella töihin paluusta.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu