Hei
13-vuotias tyttäremme joutui noin viikko sitten sisään Nuorten psykiatriselle osastolle. Syyksi meille vanhemmille kerrottiin paha olo, itkuisuus koulussa ja oksentelu.Sisäänotto tapahtui tunnin keskustelun ja koulun terveydenhoitajan ja lääkärin keskustelun pohjalta.
Alku meni hyvin.Kävimme katsomassa tyttöä ja keskustelemassa hoitajien kanssa. Viikonloppuna ( sunnuntaina) hän ei edes halunnut nähdä meistä ketään. Äitinä se tuntuu pahalta.
Muutaman päivän ajan hän ei ole edes suostunut keskustelemaan kanssamme puhelimessa. Mitä voisin tehdä? Hoitojakso kestää 6-8 viikkoa, en halua olla niin kauan hylätty äiti.
Onko muilla samanlaisia kokemuksia tai neuvoja miten toimia.
13-vuotias tyttäremme joutui noin viikko sitten sisään Nuorten psykiatriselle osastolle. Syyksi meille vanhemmille kerrottiin paha olo, itkuisuus koulussa ja oksentelu.Sisäänotto tapahtui tunnin keskustelun ja koulun terveydenhoitajan ja lääkärin keskustelun pohjalta.
Alku meni hyvin.Kävimme katsomassa tyttöä ja keskustelemassa hoitajien kanssa. Viikonloppuna ( sunnuntaina) hän ei edes halunnut nähdä meistä ketään. Äitinä se tuntuu pahalta.
Muutaman päivän ajan hän ei ole edes suostunut keskustelemaan kanssamme puhelimessa. Mitä voisin tehdä? Hoitojakso kestää 6-8 viikkoa, en halua olla niin kauan hylätty äiti.
Onko muilla samanlaisia kokemuksia tai neuvoja miten toimia.
Vastaukset 7
Vanhimmat
Vastaan sinulle jotain vähän vastaavanlaisista ongelmista kärsivänä tyttärenä. En voi kuvitella miltä äitinä olo ala- ja ylämäkineen tuntuu, miltä tuntuu se sydämessä palava aito äidinrakkaus. En tiedä miltä äidistäni tuntuu seurata elämääni, tunteeko hän minun tuskani itsessään niin kuin sanotaan. Ja koska en tiedä, enkä missään tapauksessa häntä halua ainakaan enempää satuttaa, yritän olla näyttämättä omaa pahaa oloani. Joskus se onnistuu, joskus on yksinkertaisesti liian paha olla, en siis halua häntä tai muistakaan perheenjäseniäni edes tavata, koska en omaa tuskaani pystyisi peittämään. Ehkä tyttäresi ei halua tavata teitä samasta syystä, hän ei ole vielä tottunut itsekään ajatukseen ettei jaksa, ja niinpä heikoimmillaan näyttäytyminen ei onnistu edes (/varsinkaan) omien vanhempien ollessa kyseessä.
Sain kirjoituksestasi jotenkin sen kuvan, että et olisi tyttäresi ongelmista aiemmin edes tiennyt, että sairaalaan joutuminen tuli täytenä yllätyksenä. Jos näin on, voisin kuvitella, että tyttäresi on halunnut tavallaan suojella sinua. Toisaalta varmaan myös pelosta, eli sinun mahdollisen reaktiosi pelosta, ja toisaalta ihan vilpittömästä halusta olla sinulle hyvä ja kiltti tyttö. Niin hassulta(?) kun se ehkä kuulostaakin, enhän mitään enempää tiedä, lähinnä nyt omia aiempia ajatuksiani yleistän.
Voin hyvin ymmärtää että tunnet itsesi "hylätyksi äidiksi", mutta yritä silti jotenkin ymmärtää, että tyttärelläsi ei varmastikaan välttämättä olisi voimia edes hylätä. Siis hänellä ei välttämättä ole voimia mihinkään sellaiseen, joka vaatii edes pientä aktiivisuutta... Sen enempää hyvässä kuin pahassakaan. Voisin kuvitella että hän ei jaksa suuttua eikä ilahtua, ei välittää eikä hylätä, hyvä kun jaksaa itse edes olla. Sairaala on varmasti jo itsessään tarpeeksi pelottava ja vie voimia. Hän tarvitsee vain tiedon että rakastat häntä, taistelet hänenkin puolestaan. Yritä jaksaa, saatte voimia tarpeen mukaan, niin tyttäresi kuin sinäkin.
Hei masentuneen tyttären masentunut äiti!
Tyttäresi tarvitsee aikaa toipumiseen. Olet selvästikin huolehtiva äiti, joten syyllisyyttä tyttäresi tilanteesta on sinun turha kantaa. Joskus asiat vain menevät niin kuin menevät.
Tyttäresi on nyt hoidossa ja haluaa selvästikin vetäytyä omaan rauhaansa. Puhuminen ulkopuolisen auttajan kanssa varmasti ajan myötä laukaisee tilannetta. Ole kärsivällinen. Tyttäresi varmasti tietää että olet hänen lähellään, ajatuksissasi. Omaa huolesi on varmasti raskas, siksi neuvoisin seuraavaa:
Koska tyttäresi puhuu luottamuksellisesti terapeuttiensa kanssa, nämä eivät voi vasten lapsen tahtoa paljastaa terapiassa puhuttuja asioita. Voisit kuitenkin ehdottaa terapeutille, että tämä kokoaisi yhdessä tyttäresi kanssa sinulle esim. kirjeen, joka tyttäresi luvalla annetaan sinulle. Voit myös esittää kysymyksiä, mutta älä odota selkeitä vastauksia. Toisen aikuisen läsnäolo voi helpottaa tytärtäsi avautumaan. Muista että tyttäresi ei varmastikaan tarkoita loukata sinua puhumattomuudellaan. Hän on niin nuori, ettei ehkä OSAA purkaa sanoiksi tunteitaan. ÄIDIT kun OVAT OIKEASTI USEIN LIIAN LÄHELLÄ TYTTÄRIÄÄN, jopa niin lähellä että läheisyys saattaa tuntua tyttärestä tukahduttavalta. Itse olen kokenut omalla kohdallani.
Lapsesi on persoona, joka tämän kivuliaan prosessin kautta saa mahdollisuuden kasvaa isommaksi tytöksi. Ole kärsivällinen ja pidä lapsesi puolta, vaadi hänelle parasta mahdollista hoitoa. Mutta anna tyttärellesi omaa tilaa.
Lapsilla on kyky nähdä asioiden valoinen puoli, lopulta. Uskon että selviätte.
Lämpimin ajatuksin, Hanna, joka itsekin on parantunut masennuksesta
Kiitos teille tytär ja Hanna.
"Hylätty" äiti oli varmasti liian rankka sana kuvaamaan minua, mutta se tuntui sillä hetkellä sopivan kuvaamaan minua.
Uskon sinun " tytär" olevan oikeassa oman tyttäreni käyttäytymisen syiden suhteen. En vain ole osannut ajatella asioita tuolta kantilta. Yritän ajatella asioita tästälähtien myös tyttäreni näkökulmasta, ja mielessäni yritän hahmottaa hänen ajatuksia ja miltä hänestä mahtaa tuntua.
Tyttäreni sairastuminen oli monien asioiden summa. Siihen vaikuttivat vanhempien erimielisyydet kotona, epävarmuus itsestään, siirtyminen yläasteelle ja varmasti muitakin asioita,joista kaikista en itse edes tiedä.
Hänen paha olonsa ei tullut esille niin selvästi kotona kuin koulussa. Kotona hän yritti jaksaa olla se äidin isompi tyttö, jolle äiti välillä kertoi omia murheita, joita hän ei pystynyt käsittelemään eikä varmasti kaikkea oikein ymmärtänytkään.
Anteeksi tämä sekava sepustus, mutta ajatukseni eivät nyt oikein pysy kasassa. Tämän tilanteen läpikäyminen vie aikaa ja teidän molempien vastaukset auttavat minua ymmärtämään ja jaksamaan taas yhden päivän eteenpäin.
...tämä asia ei ehkä ole helpointa luettavaa, mutta:
silmiini pisti tekstissäsi ilmaus: en halua olla HYLÄTTY ÄITI.
...omiin kokemuksistani johtuen lausahdus väänsi vatsani sekaisin. Tyttärenä koin aikoinani suunnattoman paljon syyllisyyttä omasta sairastumisestani. Yritäthän siis unohtaa olevasi HYLÄTTY ÄITI!!!! Ystäviesi ja muiden aikuisten seurassa voit toki purkaa omia tuntemuksiasi mutta tyttäresi velvollisuus ei ole kantaa taakkaa siitä että olisi HYLÄNNYT ÄITINSÄ!!!
Tyttäresi pahoinvointi on merkki siitä että hän ei ole oppinut ajattelemaan tarpeeksi itseään, eikä tunne omaa persoonaansa. Joskus herkät tytöt voivat yrittää täyttää aikuisten toiveita niin että oma persoona omine taipumuksineen jää kehittymättä. Vaikka kuullostaa kuinka irvokkaalta, joskus masennus voi olla parasta mitä ihmiselle tapahtuu. Se on ikkuna uuteen maailmaan.
Eteenpäin pääsee askel kerrallaan, voimia!
Toivon sinun miettivän muutamaa asiaa ja yksi on se että opit iloitsemaan siitä että tyttäresi sai avun ja pääsi hoitoon,koska on valitettavan usein totta sekin ettei hoidon tarvetta nähdä tai reakoida.Lapsesi on nyt turvassa ja pääsee purkamaan pahan olonsa.
-Tiedän miltä tuntuu olla (hylätty äiti)siltä se tuntuu ja särkee sydämen,kun hoitolaitos sulkee äidin pois,mutta itse kävin tämän sulkemisen tuskan läpi enkä ymmärtänyt sitä silloin,mutta nyt ymmärrän että niin lapsikin tarvitsee hoitorauhan ja tilaa hengittää"äiti on usein kova vaikuttamaan asioihin vaikka ei sitä tiedostaisikaan,ja äiti näkee monesti monen hoidon vääräksikin ja kapinoi"se on äityttä.
Aika antaa ymmärrystä ja tilaa kummallekin.Mutta äitinä teet ehkä pahimman virheen jos yrität/tahdot olla se joka "pipin pois puhaltaa"ja tavallaan kapinoi lapsen hoitoa,sinun tulisikin kannustaa tytärtäsi ja tukea hoitoa,sinun tulisi toivoa pitkää hoitoa ja puhua siitäkin tyttärellesi,koska täytyy ymmärtää sekin että ei häntä olisi otettu edes hoitoon jos ongelmat eivät olisi pahoja ja niihin ei tarvitsisi hoitoa.Älä katkeruidu lapseesi tai hoitoa kohtaan.tiedän sen olevan tosi vaikeaa koska itse kamppailin samanlaisen asian tiimoilta.Huomaten kyllä että nämä työntekijät osaavat työnsä ja sen hoidokin parasta ajattelevat!Toivon sinulle voimia äitinä olemiseen,se on elämän vaikein juttu.
Mitä mahtaa kuulua teille nyt?Onko tytär jo virkistynyt?
Hei.
Kuukausi on jo vierähtynyt tyttäreni hoidon alkamisesta. Paljon on käyty keskusteluja tyttären ja hänen omahoiyajan kanssa, lääkäreiden, tukihenkilöiden ja ystävien kanssa. Asiat ovat selkiytyneet, mutta paljon on vielä tehtävää ennenkuin kaikki solmut ovat auenneet.
Alkuaika oli minulle todella vaikeaa.Oli vaikea hyväksyä tilannetta, mutta nyt on jo nähty valoisiakin päiviä.