Sinuhe

heips...

onks kukaan täällä lukenu kirjaa sinuhe egyptiläinen. Ajattelin vaan kysästä että mitä mieltä olitte kirjasta
6443
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

on hyvä ukko, pyörittää krokotiilin kyynel nimistä pubia.. muutenkin loistava kirja; luettu pariin otteeseen.

Äänestä

Kaikki Waltarit on koluttu moneen kertaan. Ne ovat kirjoja joihin voi aina palata uudelleen ja uudelleen. Historiallisten romaanien pohja ja ajankuvaus perustuu todelliseen historiantutkimukseen, henkilöt ovat kyllä suurimmaksi osaksi keksittyjä. Esimerkiksi Raamattu avautui minulla aivan uudestä näkökulmasta luettuani Ihmiskunnan viholliset ja Valtakunnan salaisuus. Egyptin-matkani oli vielä suurempi elämys Sinuhen ansiosta. Jerusalemiin en ole vielä päässyt, koska en halua tahallaan pistää päätäni levottomuuspesään. Egyptissa ehdin käydä ennen siellä tapahtuneita levottomuuksia.

Kannattaa lukea!

Äänestä

olen lukenut vuosia sitten,Nobel tasoa

Äänestä

Luin aikoinaan vuonna yks ja kaks kun olin leirintäalueen vaxina kesätöissä. Tää kirja sisältää sellaisia ajattomia totuuksia, jotka nyt 30 vuotta myöhemmin on osin itsekin koettuina oikeiksi havainnut. Egyptissä käynti Sinuhen lukijalle on ehdoton elämys. Rankinglistallani paras lukemani kirja vieläkin. Historiallisista ajankuvista pitäville voin suositella myös Peter Englundin tiiliskiviä: Pultava, Suuren sodan vuodet...
Minea on nimimerkkinäsi kaunis vaikkakin kohtalokas valinta.

Äänestä
  • Luin Sinuhen peruskoulun 9.luokalla painostuksen alaisena, mutta totesin, että kyseessä on erinomainen romaani ja että Waltari on ehdottomasti paras suomalainen kirjailija-ikinä!

    Äänestä

Pitäisi juuri alkaa lukemaan Sinuhen tarinaa!
Olen kuullut ettei siinä olisi muuta virhettä, kuin jokin perhoslaji mitä ei tavattaisi Egyptissä!

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Minea kirjoitti:

heips...

onks kukaan täällä lukenu kirjaa sinuhe egyptiläinen. Ajattelin vaan kysästä että mitä mieltä olitte kirjasta

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu