viron

Virosta tuodaan suomeen aika paljon näitä kodittomia. Mietin, että kuinka suomessa ei ole tällaista suurtaa "varjuparkkia" täynnä kodittomia, kuin naapuri maassamme on. Kuinka siellä lukuisat seropit ja muutamat puhtaat asuu ilman kotia.

Mutta, eihän se vain ole sen maan tehtailua? Eihän suomi vain tue viron tehtailua hakemalla sieltä paperittomia koiria suomeen?
4332
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Ainakaan varjupaikista haetut koirat eivät tuota tehtailua tue, siellähän ei koirien kuitenkaan anneta lisääntyä vaan koirat on löydetty kadulta harhailemasta tai isäntäväki on jostain syystä koirasta halunnut eroon ja tuonut sen tarhalle, sekä niitä huostaanotettuja koiria. Virossa tuo koirakulttuuri on hieman erilainen kuin suomessa, ei-toivotuista pennuista pääsee kätevästi eroon kun ne jättää kadulle, tai jos jo aikuinen koira ei enää miellytä sekin hylätään, tokihan virossa suurin osa varmasti pitää koirasta hyvän huolen, mutta nuo mätämunat sitten voivat toimia oman mielen mukaan, sillä viranomaiset eivät juuri eläinten hyvinvoinnista perusta. Vaikka varmasti osa varjupaikin koirista on peräisin pentutehtaista, ei ne tarhalta haettuna tue tätä "kasvattajaa", tarhalle tulleista koirista ei makseta tuojalle mitään korvausta.

Äänestä

aluksikin on erilaista kuin meillä,hyvin erilaista sillä siellä koirien annataan liikkua vapaana pitkälti vieläkin ja niitä vahinkoja sitten sen mukaisesti tulee,mutta en pidä sitä tehtailuna sillä rahaa niistä ei yleensä pyydetä joko ollenkaan tai joskus 50ekr,eli parit eurot vaan,ekan kerran niistä elämässään maksetaan jotain kun joku ostaa ne tarhalta.Tehtailua siellä siis oikein virossa näyttää olevan hyvin vähän,seuraan kaikkia myyntikanavia siellä ja harvoin on samassa paikassa kahta ilmoitusta toisin kuin täällä meillä kun joillakin näkyy olevan pörssissä jopa 10 ilmoitusta kerralla.Mutta iso osa puhtaista jää rekkaamatta,silloin hinta on kyllä kohdillaan(toisin kuin täällä)eli ei niistä paljoa pyydetä,mutta niitten teettäminen on tietty toki arveluttavaa kun tietää jo,että on joku syy miksei saa rekattua ja silti tehdään,virossa osa rek.säännöistä on tiukempia kuin meillä.Toki sielläkin on nyt nuoria aloittelevia yhdistyksiä jotka koittavat puhua puhdasrotuisten puolesta ja keräävät kasvattajia yhteen.Mutta ajatusmaailma on vielä kovin erilainen,vasta nuorempi kasvattaja sukupolvi on tosissaan alkanut ajamaan asiaa.Esim yhdestä paikasta on tuotu monia ei rek tai vaan viroon rekattuja chow chowta...naisella on perhe,40 neliön asunto ja 9 chow chowta,chowt ovat häkissä parvekkeella.Samainen nainen etsii puolituttuja narttujen omistajia ja kertoo näille hyvä-uskoisille ettei heidän nartuistaan voi tulla hyviä ennen kuin ne tekevät pennut ja että hänella olisi pari sopivaa urosta...Jonkun sortin käänteistä tehtailua sikäli,että nainen saa tietty vaan astutusmaksuja,muttei myy tietenkään näitä pentuja paitsi omien narttujensa,silti on kovin kiinnostunut siitä että saa häärätä lukemattomien pentueitten "taustahahmona",eli tälläisiä omituisuuksia olen sieltäkin löytänyt,kai niitä kaikkialla on =(Myöskään koiria ei siellä yleensä leikata joten lisääntymiskykyä on vaikka muille jakaa.Koiria ei ylipäätänsä arvosteta niin kuin täällä ja siksi niistä luovutaan,toki moni joutuu luopumaan esim oletettua isommaksi kasvaneesta koirastaan siksi että raha on tiukassa eikä ole varaa ruokkia,näistä monet ovat niitä tarhoilta tuotuja ei ongelma koiria,niistä on pidetty hyvää huolta niin kauan kun on voitu =(

Äänestä
  • Eikös rekisteröiminen maksa aika paljon Virossa... ja jos näin on, niin ei ole vaikea uskoa, miksi joku jättää rekkaamatta.
    Toisaalta minä aion ottaa virolaisen seropin, kun tykkään niistä. Ja olen jopa valmis maksaman siitä ainakin kulujen verran, siinä taitaa olla rokotusta ja madotusta ja eläinlääkärin hyväksyntää ja sirutusta ja ties mitä kulua kun tuo koiran maahan. En tarkemmin tiedä.

    Äänestä

  • rekisteröinti kirjoitti:

    Eikös rekisteröiminen maksa aika paljon Virossa... ja jos näin on, niin ei ole vaikea uskoa, miksi joku jättää rekkaamatta.
    Toisaalta minä aion ottaa virolaisen seropin, kun tykkään niistä. Ja olen jopa valmis maksaman siitä ainakin kulujen verran, siinä taitaa olla rokotusta ja madotusta ja eläinlääkärin hyväksyntää ja sirutusta ja ties mitä kulua kun tuo koiran maahan. En tarkemmin tiedä.

    on näyttelytulos maksaa rekkaus noin 60ekr,jos ei ole tai vaan toisella on,maksaa rekkaus 300ekr/pentu,eli siitä rokotetaan aika hyvin,siksi niitä jää sitten rekkaamatta vaikka taitaisi olla helpompaa kun kävisi kerran edes näyttelyssä?Jos on 10 pentua on se kuitenkin jo 3000ekr mitä menisi rekkaamiseen ja monille se on liikaa.Tietysti voi kysyä että onko silloin pakko teettää pentuja ollenkaan?

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


kodittomat kirjoitti:

Virosta tuodaan suomeen aika paljon näitä kodittomia. Mietin, että kuinka suomessa ei ole tällaista suurtaa "varjuparkkia" täynnä kodittomia, kuin naapuri maassamme on. Kuinka siellä lukuisat seropit ja muutamat puhtaat asuu ilman kotia.

Mutta, eihän se vain ole sen maan tehtailua? Eihän suomi vain tue viron tehtailua hakemalla sieltä paperittomia koiria suomeen?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu