saako alle 3kk vanhan pennun tuoda rokottamatta venäjältä?
pentu venäjältä
tossu
138163
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 13
Vanhimmat
tai saako ylipäätään tuoda alle 3kk vanhaa pentua venäjältä?
kopsasin tuontimääräykset skl, sivuilta. Eli Venäjältä tuotaessa seuraavat määräykset.
Koirien, kissojen ja frettien tuonti EU:n ulkopuolisista maista Suomeen
A. Tuonti raivotautivapaista maista tai maista, joissa tartuntariski on pieni
Valko-Venäjä (27.1.2006 alkaen)
Venäjä
Jotta maahantuonnissa voidaan noudattaa tämän kohdan mukaisia vaatimuksia, eläin on kuljetettava edellä mainituista maista joko suoraan Suomeen tai siten, että eläin oleskelee vain yhdessä tai useammassa edellä luetellussa maassa lähtömaan ja Suomen välillä. Jos eläin kuljetetaan lentäen tai meriteitse, kuljetus voi tapahtua myös muun EU:n ulkopuolisen maan kautta, jos eläin pysyy kyseisessä maassa kansainvälisen lentokentän alueella tai suljettuna laivassa.
Jos II-kohdan maista maahantuotavien eläinten määrä on yli viisi, eläinten tuontiin sovelletaan kaupallisen tuonnin ehtoja.
1. Hyväksytyt saapumispaikat
Eläin on tuotava Suomeen hyväksytyn saapumispaikan kautta, jossa eläin on esitettävä tulliviranomaisen tarkastettavaksi. Tulliviranomainen tarkastaa eläimen tunnistusmerkinnän sekä tuontiasiakirjat. Jos eläin tuodaan suoraan jostakin I-kohdan maasta, saa sen kuitenkin tuoda Suomeen myös muun saapumispaikan kautta.
> hyväksytyt saapumispaikat
2. Tunnistusmerkintä
Eläimen on oltava tunnistusmerkitty mikrosirulla tai selkeästi luettavalla tatuoinnilla. Jos mikrosiru ei ole ISO 11784 -standardin tai ISO 11785 -standardin liitteen A mukainen, tulee eläimen tuojalla olla mikrosirun lukemiseen tarvittava laite. 3.7.2011 alkaen ainoastaan mikrosirumerkintä hyväksytään tunnistusmerkinnäksi. Eläimen tulee olla tunnistusmerkitty ennen raivotautirokotuksen antamista. Eläimen tunnistusmerkintää koskevat tiedot on merkittävä myös rokotustodistuksiin.
3. Raivotautirokotus
Eläimen on oltava rokotettu raivotautia vastaan kansainvälisen standardin (WHO) mukaisella inaktivoidulla rokotteella, joka sisältää vähintään yhden antigeeniyksikön annosta kohti. Raivotautirokotus tulee antaa ja tarvittaessa uusia rokotteen valmistaneen laboratorion suositusten mukaisesti. Eläimen tulee olla tunnistusmerkitty ennen raivotautirokotuksen antamista. Rokotus on annettava vähintään 21 vrk ennen tuontia . Uusintarokotuksessa ei vaadita 21 vrk:n varoaikaa, jos rokotus on annettu ennen edellisen rokotuksen voimassaolon päättymistä. Edellisestä rokotuksesta on oltava merkintä rokotustodistuksessa tai lemmikkieläinpassissa. Eläinlääkäri merkitsee raivotautirokotuksen viimeisen voimassaolopäivän rokotustodistukseen. Rokottamattomien pentujen tuonti Suomeen ei ole sallittu.
Suomessa tällä hetkellä käytössä olevat raivotautirokotteet ovat voimassa kaksi vuotta, jos rokotus on annettu yli vuoden ikäiselle eläimelle.
4. Käsittely ekinokokkoosia vastaan
Koirilla ja kissoilla on oltava eläinlääkärin antama todistus, josta ilmenee, että eläimelle on enintään 30 päivää ennen sen saapumista annettu asianmukainen annos pratsikvantelia tai epsiprantelia sisältävää, asianomaiselle eläinlajille hyväksyttyä lääkettä ekinokokkoosia aiheuttavia heisimatoja vastaan.
Koirilta ja kissoilta ei vaadita heisimatolääkitystä, jos eläin tuodaan Suomeen 24 tunnin kuluessa siitä, kun se on viety pois Suomesta. Heisimatolääkitystä ei myöskään vaadita alle 12 viikon ikäisiltä eläimiltä, jotka tuodaan suoraan Sveitsistä, Kanadasta tai Yhdysvalloista.
5. Eläinlääkärin todistus (tai lemmikkieläinpassi)
Eläimen mukana on oltava lähtömaan (EU:n ulkopuolisen maan) virkaeläinlääkärin tai muun toimivaltaisen viranomaisen hyväksymän eläinlääkärin antama komission päätöksen 2004/203/EY tai 2004/824/EY mukainen todistus, josta käyvät ilmi eläimen tunnistusta, raivotautirokotusta ja heisimatolääkitystä koskevat tiedot. Jos todistus ei ole virkaeläinlääkärin antama, tulee lähtömaan toimivaltaisen viranomaisen vahvistaa todistus. Heisimatolääkitystä koskevan merkinnän voi tehdä eläinlääkäri, jolla on lupa harjoittaa eläinlääkintää lähtömaassa. Todistus tulee olla täytetty suomeksi, ruotsiksi tai englanniksi.
Eläinlääkärin todistukseen on liitettävä alkuperäiset rokotustodistukset (tai niiden varmennetut kopiot). Myös alkuperäisissä asiakirjoissa on oltava eläimen tunnistusmerkintää koskevat tiedot.
Tässä vielä linkki jotta voit lukea sen kokonaisuudessaan.
http://www.mmm.fi/el/raj/tuo_elaimet_EU3.7.2004.html
hei
mulle on tulossa staffinpentu venäjältä ja pentu on 2kk kun saan sen. kasvattajan kanssa pystyy kyllä sopimaan asiat...
olen kyllä erimieltä ja samaa mieltä tuontimääräyksien kanssa. Eli siellä määräyksissä selvästi lukee näin, koskee juuri Venäjältä tuontia.
Rokottamattomien pentujen tuonti Suomeen ei ole sallittu.
kyllähän niissä määräyksissä niin sanotaan mutta sen pystyy järjestämään sellai että pennun tuonti onnistuu ihan laillisesti ennen 3 kuukautta...
miten se tuonti onnistuu Venäjältä rokottamattomalta pennulta. Vielä laillisesti.
pentu saa 2kk ekat rokotukset ja tulee suomeen...
Entäs 21 vrk varoaika raivotautirokotuksen jälkeen? Ei sitä pentua saa rajan yli heti seuraavana päivänä..Vai onko tarkoitus väärentää papereihin aiempi syntymäaika?
Moraalitonta ja arveluttavaa ostaa pentu, jonka kasvattaja on valmis laiminlyömään tuontimääräyksiä ja huijaamaan tullisäädöksissä sekä riskeeraamaan koiran terveyttä rokottamalla sen liian aikaisin.
Halvan koiran perässäkö olet? Siltä tämä kuulostaa..
Minkä takia ei malteta tuontien kohdalla odottaa, että tuontisäädökset täyttyvät? Halutaan väkisin mahdollisimman nuori/pieni pentu?
Itse odottelin koiraa ulkomailta lähes vuoden, sain rehellisesti rokotetun ja todella hyvän koiran, kannatti odottaa!
on silloin kaukana laillisesta tuomisesta.
Ilmoitan tulliin että katselevat tarkemmin Staffinpentuja. Raivotautirokotusten kanssa ei ole leikkiminen, varsinkaan idästä tullessa. Se ei ole ainoastaan koiran tuojan oma asia, vaan nämä epärehellisyydet vaikuttavat myös muihin eläimiin/ihmisiin.
Kiinni jäämisestä seuraa sanktioita! Koira palautetaan lähtömaahan tai jos se ei ole mahdollista koira lopetetaan. Muita vaihtoehtoja ei ole. Lisäksi seuraa sakot.
Kannattaa miettiä, onko todella näin tärkeätä saada 8 viikoinen pentu itselleen!? Eikö voi odottaa vähän pidempään?
kyllä täällä on fiksui ihmisiä.. sillon jos kysyy neuvoa/apua ni vastauksia ei taho löytyä mut jos kirjottaa aivan päättömiä ni heti ollaan kimpussa,,,
Kyllä, fiksuja ja ennenkaikkea vastuunsa tuntevia, rehellisiä ihmisiä..hehee. Toisin kuin pimeän pennun tuoja. Sitäpaitsi, palstalla ei saa yllyttää laittomuuksiin!
katkerako nyt olet?
Hah hah. Eläin on vilpitön.