Psykologinen vyökyketerapia

"Yllättävän" nopeasti löytyikin henkilö, joka osasi vastata tähän kiperään kysymukseen. Ja ihan yhteystietojen kanssa. Eikö kauppa tahdo käydä?

Ihmetys ja kummastus kirjoitti:

"Yllättävän" nopeasti löytyikin henkilö, joka osasi vastata tähän kiperään kysymukseen. Ja ihan yhteystietojen kanssa. Eikö kauppa tahdo käydä?

Ei taitaisi olla sinullekaan pahitteeksi, kun olet noin kyyninen ;-) Meikäläiselle ei kyllä tullut mieleenkään moinen ajatus! Itsekin olen käynyt kyseisessä terapiassa, itse asiassa tänäänkin on aika töiden jälkeen, ja odotan innokkaasti.

sinullekin kirjoitti:

Ei taitaisi olla sinullekaan pahitteeksi, kun olet noin kyyninen ;-) Meikäläiselle ei kyllä tullut mieleenkään moinen ajatus! Itsekin olen käynyt kyseisessä terapiassa, itse asiassa tänäänkin on aika töiden jälkeen, ja odotan innokkaasti.

Ei muakaan hetkauta käykö kauppa vai ei, ennemminkin olisko siitä mulle apua vai ei, joten hukkaan meni tuokin kyynisyys ;)

Kiitos positiivisista kommenteista! Miten se hoito etenee, siis olen kyllä lukenut mitä se sisältää, mutta noin käytännöntasolla miten ne tunteet käsitellään?

alkup. kirjoitti:

Ei muakaan hetkauta käykö kauppa vai ei, ennemminkin olisko siitä mulle apua vai ei, joten hukkaan meni tuokin kyynisyys ;)

Kiitos positiivisista kommenteista! Miten se hoito etenee, siis olen kyllä lukenut mitä se sisältää, mutta noin käytännöntasolla miten ne tunteet käsitellään?

Käytännössä on tärkeää tuntea lapsen tunteet - ei aikuisen, päästä aivan alkulähteille, sinne syvälle jonne ei psykologia/psykiatria pääse, syvälle psyyken defenssikerroksen taakse. Siks just on niin pirun tehokasta!

Esim jos lapsuudessa on joku paha trauma, vaikka insesti, on tunnettava se lapsen häpeä ja pelko ja syyllisyys. Se aito tunne mikä on kehossa piilossa. Se löytyy kyllä aihetta työstämällä terapeutin kanssa. Sitten kun itkee ja parkuu sen pois, ei asia enää häiritse millään tavalla. Mä aina vertaan tietotekniikkaan: Eli ihminen on työasema ja psyyke/aivot on kovalevy. Jos työstää jonkun trauman voi sen tallentaa korpulle, ottaa kokonaan pois kovalevyltä, laittaa korpun kirjahyllyyn, jolloin se on olemassa, muttei häiritse elämää. No okei isot jutut käydään monta kertaa läpi, vähän eri kantilta, tavallaan kuoritaan uusi kerros käsittelyyn, kunnes on käsitelty kokonaan. Mä oon siirtänyt monta juttua kirjahyllyyn. Se vapauttava, syvältä pursuava puhdas ilo ja onni...voi kun kaikki tajuais miten siihen pääsee.

Käytännössä terapeutti avaa poistumisteitä keholta, joka edesauttaa syvien tunteiden esiintuloa. Voit esim ykskaks (mä usein saunan rauhassa) alkaa itkeä "äiti miks sä hylkäsit mut, äitii!" jolloin sä just koet sen lapsen tunnetta. Lapsi kokee asiat omalla tavallaan, eikä kukaan voi sanoa mikä asia on ollut traumaattinen. Esim jos lapsesta on kovasti toivottu poikaa ja syntyy tyttö, voi se pikkunen koko elämänsä tuntea olevansa vääränlainen ja omata tosi huonon itsetunnon.

Alussa tyrkytin kaikille kavereille pvt:tä. Nyt oon luovuttanut ja pidän vain itsestäni huolta. Ihmiset on todellakin niin kyynisiä ja lääketeollisuuden orjia, että syövät mielummin koko elämänsä onnellisuuspillereitä, jotka ei poista syytä ollenkaan, hoitaa vaan oiretta. Mutta niinhän koululääketiede usein tekee :D

**
Voi tuota epäilijää! En huomannutkaan että vastasin samalla minuutilla! Hyviin aiheisiin tarttuu välittömästi ;)

Stabiili kirjoitti:

Käytännössä on tärkeää tuntea lapsen tunteet - ei aikuisen, päästä aivan alkulähteille, sinne syvälle jonne ei psykologia/psykiatria pääse, syvälle psyyken defenssikerroksen taakse. Siks just on niin pirun tehokasta!

Esim jos lapsuudessa on joku paha trauma, vaikka insesti, on tunnettava se lapsen häpeä ja pelko ja syyllisyys. Se aito tunne mikä on kehossa piilossa. Se löytyy kyllä aihetta työstämällä terapeutin kanssa. Sitten kun itkee ja parkuu sen pois, ei asia enää häiritse millään tavalla. Mä aina vertaan tietotekniikkaan: Eli ihminen on työasema ja psyyke/aivot on kovalevy. Jos työstää jonkun trauman voi sen tallentaa korpulle, ottaa kokonaan pois kovalevyltä, laittaa korpun kirjahyllyyn, jolloin se on olemassa, muttei häiritse elämää. No okei isot jutut käydään monta kertaa läpi, vähän eri kantilta, tavallaan kuoritaan uusi kerros käsittelyyn, kunnes on käsitelty kokonaan. Mä oon siirtänyt monta juttua kirjahyllyyn. Se vapauttava, syvältä pursuava puhdas ilo ja onni...voi kun kaikki tajuais miten siihen pääsee.

Käytännössä terapeutti avaa poistumisteitä keholta, joka edesauttaa syvien tunteiden esiintuloa. Voit esim ykskaks (mä usein saunan rauhassa) alkaa itkeä "äiti miks sä hylkäsit mut, äitii!" jolloin sä just koet sen lapsen tunnetta. Lapsi kokee asiat omalla tavallaan, eikä kukaan voi sanoa mikä asia on ollut traumaattinen. Esim jos lapsesta on kovasti toivottu poikaa ja syntyy tyttö, voi se pikkunen koko elämänsä tuntea olevansa vääränlainen ja omata tosi huonon itsetunnon.

Alussa tyrkytin kaikille kavereille pvt:tä. Nyt oon luovuttanut ja pidän vain itsestäni huolta. Ihmiset on todellakin niin kyynisiä ja lääketeollisuuden orjia, että syövät mielummin koko elämänsä onnellisuuspillereitä, jotka ei poista syytä ollenkaan, hoitaa vaan oiretta. Mutta niinhän koululääketiede usein tekee :D

**
Voi tuota epäilijää! En huomannutkaan että vastasin samalla minuutilla! Hyviin aiheisiin tarttuu välittömästi ;)

Okei, tämä valaisi jo enemmänkin. Täytyypä laittaa terapeutti hakuun :)

Voisitko suositella pk-seudulta jotakin PVT-terapeuttia? Olen itsekin harkinnut hoitoja, mutta en osaa päättää kelle menisin. Auta please ja kerro kenellä kävit?

Tasaspainoa etsimässä kirjoitti:

Voisitko suositella pk-seudulta jotakin PVT-terapeuttia? Olen itsekin harkinnut hoitoja, mutta en osaa päättää kelle menisin. Auta please ja kerro kenellä kävit?

...varmasti voisin, mutta en usko että kantsii laittaa nimiä näin julkiseen ja älykääpiöidenkin käyttämään palstaan ;)

Terapeuteissa on eroa, en todellakaan usko että kaikki on yhtä hyviä, ihan niinkuin lääkäreissä ja psykologeissa. Ja sitäpaitsi tässä pätee henkilökemia myös, kaikki ei tuu kaikkien kanssa toimeen ja hoitosuhde edellyttää suurta luottamusta ja rakentavaa yhteistyötä. Joten joskus joutuu vaihtamaan.

Varmasti kaikki vyöhyketerapiayhdistyksen hallitukseen kuuluvat ovat ainakin hyvin tosissaan ja päätoimisia...vink vink ;) yhdellä niistä käyn...

Hei sulle kysymys, toivottavasti vielä käyt täällä. Kuinka kauan sulla meni, kun aloit tuntea olevasi 'voiton puolella'. Nimittäin itse olen reilun kymmenen kertaa käynyt pvt:ssa ja aika alusta jo ihmetellyt sen vaikutusta. Välillä otetaan vaan takapakkia, mutta ilmeisesti se kuuluu asiaan (kun ne tunteet tulevat pintaan työstettäväksi). Hoitokertojen jälkeen saattaa olla myöskin hyvin väsynyt ja tosiaan vaikka saunan lämmössä puhjeta 'vanhaan' itkuun, joka ei silloin kauan sitten saanut tulla pintaan. Aluksi hoidossa myöskin 'poistuin kehosta' (toistuma kaukaa lapsuudesta), mutta siinä hoitopöydällä se on turvallista.

PVT on auttanut minua, mitä samaa ei voi sanoa lääketieteestä ja sen psykologisesta/psykiatrisesta hoidosta. Aikoinani perinteisellä puolella hoidettiin vain oireita ja tipahdin vain syvemmälle masennukseen.

Stabiili kirjoitti:

Käytännössä on tärkeää tuntea lapsen tunteet - ei aikuisen, päästä aivan alkulähteille, sinne syvälle jonne ei psykologia/psykiatria pääse, syvälle psyyken defenssikerroksen taakse. Siks just on niin pirun tehokasta!

Esim jos lapsuudessa on joku paha trauma, vaikka insesti, on tunnettava se lapsen häpeä ja pelko ja syyllisyys. Se aito tunne mikä on kehossa piilossa. Se löytyy kyllä aihetta työstämällä terapeutin kanssa. Sitten kun itkee ja parkuu sen pois, ei asia enää häiritse millään tavalla. Mä aina vertaan tietotekniikkaan: Eli ihminen on työasema ja psyyke/aivot on kovalevy. Jos työstää jonkun trauman voi sen tallentaa korpulle, ottaa kokonaan pois kovalevyltä, laittaa korpun kirjahyllyyn, jolloin se on olemassa, muttei häiritse elämää. No okei isot jutut käydään monta kertaa läpi, vähän eri kantilta, tavallaan kuoritaan uusi kerros käsittelyyn, kunnes on käsitelty kokonaan. Mä oon siirtänyt monta juttua kirjahyllyyn. Se vapauttava, syvältä pursuava puhdas ilo ja onni...voi kun kaikki tajuais miten siihen pääsee.

Käytännössä terapeutti avaa poistumisteitä keholta, joka edesauttaa syvien tunteiden esiintuloa. Voit esim ykskaks (mä usein saunan rauhassa) alkaa itkeä "äiti miks sä hylkäsit mut, äitii!" jolloin sä just koet sen lapsen tunnetta. Lapsi kokee asiat omalla tavallaan, eikä kukaan voi sanoa mikä asia on ollut traumaattinen. Esim jos lapsesta on kovasti toivottu poikaa ja syntyy tyttö, voi se pikkunen koko elämänsä tuntea olevansa vääränlainen ja omata tosi huonon itsetunnon.

Alussa tyrkytin kaikille kavereille pvt:tä. Nyt oon luovuttanut ja pidän vain itsestäni huolta. Ihmiset on todellakin niin kyynisiä ja lääketeollisuuden orjia, että syövät mielummin koko elämänsä onnellisuuspillereitä, jotka ei poista syytä ollenkaan, hoitaa vaan oiretta. Mutta niinhän koululääketiede usein tekee :D

**
Voi tuota epäilijää! En huomannutkaan että vastasin samalla minuutilla! Hyviin aiheisiin tarttuu välittömästi ;)

"Alussa tyrkytin kaikille kavereille pvt:tä. Nyt oon luovuttanut ja pidän vain itsestäni huolta."

Niin tein myös minä. Mutta, nyt olen oppinut siihen, että annan heidän olla siellä/siinä tilassa missä ovat.
Kyynisyyskään ei pure enää meikäläiseen ;) En jaksa provosoitua epäilijöistä, sillä heidän epäilynsä ei ole minulta mitään pois... kaukainen koiran räksytys metsän takaa :)

Stabiili kirjoitti:

...varmasti voisin, mutta en usko että kantsii laittaa nimiä näin julkiseen ja älykääpiöidenkin käyttämään palstaan ;)

Terapeuteissa on eroa, en todellakaan usko että kaikki on yhtä hyviä, ihan niinkuin lääkäreissä ja psykologeissa. Ja sitäpaitsi tässä pätee henkilökemia myös, kaikki ei tuu kaikkien kanssa toimeen ja hoitosuhde edellyttää suurta luottamusta ja rakentavaa yhteistyötä. Joten joskus joutuu vaihtamaan.

Varmasti kaikki vyöhyketerapiayhdistyksen hallitukseen kuuluvat ovat ainakin hyvin tosissaan ja päätoimisia...vink vink ;) yhdellä niistä käyn...

Mietin tässä että kuinka mielialalääkitys ja psykoterapia vaikuttavat tämän terapiamuodon vaikutuksiin. Lääkityshän vähän blokkaa tunteita ja psykoterapia taas on sitä päässäpyöritelyä, jota PVT taas karttaa ja pitäisi saada tunteet pinnalle. Blokkaako toinen hoitomuoto toisen?

ihmettely kirjoitti:

Mietin tässä että kuinka mielialalääkitys ja psykoterapia vaikuttavat tämän terapiamuodon vaikutuksiin. Lääkityshän vähän blokkaa tunteita ja psykoterapia taas on sitä päässäpyöritelyä, jota PVT taas karttaa ja pitäisi saada tunteet pinnalle. Blokkaako toinen hoitomuoto toisen?

jotkut pääsevät lääkkeistä eroon PVT:n aloitettuaan (eivät koe ajan kuluessa enää tarvitsevan niitä). Psykoterapia ja PVT voivat taas olla toisiaan täydentäviä? Päässäpyörittelyä tarvitaan ja ehkä PVT - asiakkaat tekee sitä tahollaan: terapeutti sinänsä osallistuu myös keskusteluun elämänkaarianamneesia tehdessään.

Joskus joku hoitokerta on itselläni mennyt pelkästään anamneesin rakenteluun ja itse kehohoito on jäänyt seuraavalle kerralle. Siis ymmärtääkseni PVT tekee myös sitä päässäpyörittelyä, se on vain sidottu kehontunteisiin selkeästi, mikä taas puuttuu perinteisestä psykoterapiasta.

PVT voisi olla hyvä täydentävä terapiamuoto vaikeasti psykoottisellekin tapaukselle? Nähdäkseni moni hoitoon hakeutuva tiedostaa ongelmansa aika pitkälle itse, koska virallisella terapiapuolella ei PVT - terapiaan eikä muihinkaan vaihtoehtomenetelmiin ohjata. Mielestäni se on sääli, koska itse olen saanut vaihtoehtohoidoista parhaimman avun... Joskus harmittelen, että en jo viisi vuotta sitten tiennyt muista menetelmistä kuin virallisen psykoterapian suuntauksista.

ihmettely kirjoitti:

Mietin tässä että kuinka mielialalääkitys ja psykoterapia vaikuttavat tämän terapiamuodon vaikutuksiin. Lääkityshän vähän blokkaa tunteita ja psykoterapia taas on sitä päässäpyöritelyä, jota PVT taas karttaa ja pitäisi saada tunteet pinnalle. Blokkaako toinen hoitomuoto toisen?

Minä olen tunnekokemuksiin perustavien hoitomuotojen kannalla. Tunne ei ole koskaan väärässä, olipa se millainen tahansa, vaan pikemminkin "opettaja". Siitä voi ottaa opikseen jos kykenee näkemään, tai pikemminkin kokemaan tunnereaktion taakse: miksi jokin tapahtuma tai tilanne herättää itsessä tietyn tunnereaktion. Päässäpyörittelyä voi tehdä tunnepohjaisen "selvitystyön" jälkeen jos tuntee siihen tarvetta, mutta muuten liika älyllistäminen ei välttämättä auta asiaa - eikä vie alitajunnan defenssien taakse.

Näen asian niin, että minkä tahansa lääkkeen, päihteen tai muun turrutteen vaikutus estää tai heikentää tunnekokemusta em. kaltaisten hoitomuotojen yhteydessä. Toisaalta myös paljo älyllistäminen voi pitää ihmisen "pääkeskeisenä" ja heikentää kykyä päästä sydämeen ja tunteisiin.

tunnustelija kirjoitti:

Minä olen tunnekokemuksiin perustavien hoitomuotojen kannalla. Tunne ei ole koskaan väärässä, olipa se millainen tahansa, vaan pikemminkin "opettaja". Siitä voi ottaa opikseen jos kykenee näkemään, tai pikemminkin kokemaan tunnereaktion taakse: miksi jokin tapahtuma tai tilanne herättää itsessä tietyn tunnereaktion. Päässäpyörittelyä voi tehdä tunnepohjaisen "selvitystyön" jälkeen jos tuntee siihen tarvetta, mutta muuten liika älyllistäminen ei välttämättä auta asiaa - eikä vie alitajunnan defenssien taakse.

Näen asian niin, että minkä tahansa lääkkeen, päihteen tai muun turrutteen vaikutus estää tai heikentää tunnekokemusta em. kaltaisten hoitomuotojen yhteydessä. Toisaalta myös paljo älyllistäminen voi pitää ihmisen "pääkeskeisenä" ja heikentää kykyä päästä sydämeen ja tunteisiin.

liiasta älyllistämisestä? Olen hyvin analyyttinen ihminen, sellaiseksi 'kasvanut' paetessani tunteita jo alle kouluikäisenä lapsena. Tuolloin se oli ainoa hengissäpysymisen ehto. Kuitenkin olen säilyttänyt jonkinlaisen yhteyden tunteisiini, mutta tuo älyllistäminen "kaikki täytyy tutkia/selvittää juurta jaksain verbaalisesti ynnä muuten" vaivaa ja haittaa PVT-hoitoani ainakin vielä tässä vaiheessa.

Hoitopöydälläkin huomaan välillä olevani viileän analyyttinen, kuin ulkopuolinen... mutta ehkä vähän on edistystä tapahtunut. Tosin ensimmäisellä kerralla jouduin miltei paniikkiin, sillä fyysinen kosketus pelkästään korvaan aktivoi väkivaltaisia muistoja. Kehostani siis herkästä saa esiin vaikka mitä. Onneksi terapeuttini on taitava huomaamaan asioita ja keskittyy välillä pelkästään vahvistamaan.

eroon kirjoitti:

liiasta älyllistämisestä? Olen hyvin analyyttinen ihminen, sellaiseksi 'kasvanut' paetessani tunteita jo alle kouluikäisenä lapsena. Tuolloin se oli ainoa hengissäpysymisen ehto. Kuitenkin olen säilyttänyt jonkinlaisen yhteyden tunteisiini, mutta tuo älyllistäminen "kaikki täytyy tutkia/selvittää juurta jaksain verbaalisesti ynnä muuten" vaivaa ja haittaa PVT-hoitoani ainakin vielä tässä vaiheessa.

Hoitopöydälläkin huomaan välillä olevani viileän analyyttinen, kuin ulkopuolinen... mutta ehkä vähän on edistystä tapahtunut. Tosin ensimmäisellä kerralla jouduin miltei paniikkiin, sillä fyysinen kosketus pelkästään korvaan aktivoi väkivaltaisia muistoja. Kehostani siis herkästä saa esiin vaikka mitä. Onneksi terapeuttini on taitava huomaamaan asioita ja keskittyy välillä pelkästään vahvistamaan.

... että pikku hiljaa uskaltaa alkaa tuntea ?

kohti vapautta* kirjoitti:

Hei sulle kysymys, toivottavasti vielä käyt täällä. Kuinka kauan sulla meni, kun aloit tuntea olevasi 'voiton puolella'. Nimittäin itse olen reilun kymmenen kertaa käynyt pvt:ssa ja aika alusta jo ihmetellyt sen vaikutusta. Välillä otetaan vaan takapakkia, mutta ilmeisesti se kuuluu asiaan (kun ne tunteet tulevat pintaan työstettäväksi). Hoitokertojen jälkeen saattaa olla myöskin hyvin väsynyt ja tosiaan vaikka saunan lämmössä puhjeta 'vanhaan' itkuun, joka ei silloin kauan sitten saanut tulla pintaan. Aluksi hoidossa myöskin 'poistuin kehosta' (toistuma kaukaa lapsuudesta), mutta siinä hoitopöydällä se on turvallista.

PVT on auttanut minua, mitä samaa ei voi sanoa lääketieteestä ja sen psykologisesta/psykiatrisesta hoidosta. Aikoinani perinteisellä puolella hoidettiin vain oireita ja tipahdin vain syvemmälle masennukseen.

Kävin kurkkaamassa pitkästä aikaa ;)

Kymmenen kertaa on aika vähän. Oikeastaan hyvä olo tuli hiipien vuosien varrella ja vasta "jälkikäteen" huomasi miten paljon on muuttunut, miten paljon paremmalta elämä maistuu ja miten ongelmat sen kun vähenee. Saunassa mäkin eniten työstin asioita ;) Periaatteessa jokainen käynti terapeutilla on pieni askel kohti seesteistä onnellisuutta. Joskus muutama askel taaksepäin ja sitten iso harppaus eteen. Alitajunnan kanssa työskentely ei oo helppoa eikä suoraviivasta ollenkaan.

Takapakit kuuluu asiaan ja isot traumat pitää käsitellä moneen kertaan, tavallaan eri kantilta, jotta ne saa kokonaan pois. Mun terapeutti puhuu sipulin kuorimisesta, kerros kerrokselta kyynelehtien, mutta se avautuu kyllä ennen pitkää.

Tsemppiä! Elämä on ihanaa!